Ladataan...
Fitness Führer

Sekä eilen että tänään tein jotakin, mikä aiheutti etukäteen syvää ahdistusta. Toisaalta tunsin myös itsetyytyväisyyttä siitä, että olen ihminen, joka tekee tällaisia asioita vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti. Kummankin asian jälkeen itsetyytyväisyys oli tiessään mutta ahdistus ei. Nyt, useita tunteja myöhemmin jälkimmäinen on lähes kadonnut ja ensimmäinen palannut.

Ai mitä tein?

Juoksin cooperin ja kävin hammaskiven poistossa.

Suosittelen, ei vaan painokkaasti kehotan, kaikkia tekemään samoin vähintään kerran vuodessa!

 

Poistattamaan hammaskiven siis. Cooperia en suosittele kenellekään. En missään tapauksessa, ikinä.

(Aion ottaa sen uusiksi tuossa vapun tienoilla. En ole ihan järjissäni. Mutta kuulin tänään tarinan, joka vähensi huolestumistani henkisestä tilastani huomattavasti: Eräs ihminen, jota en tässä viattomien suojelemiseksi yksilöi, ei ole ainoastaan juossut Spartathlonia - 246 kilometriä Kreikan vuoristossa - vaan on juossut toisenkin vastaanvanlaisen matkan:

- Edelleen Kreikan vuoristossa.

- Yksin.

- Vetäen perässään pientä kärryä.

- Nukkuen yönsä sadevesiputkissa.

Kyllä minä tuohon verrattuna olen tolkun ihminen.)

 

Mitä tästä opimme? No vaikka mitä! Yhden elämänohjeen sijaan saat kolme:

Askartelin netissä! Jäi varmaan sinne ikuisiksi ajoiksi pyörimään.

***

Tip for a succesful and happy life: learn to run so fast that your dentist can't catch you.

Share

Ladataan...
Fitness Führer

Välillä sitä tuntee itsensä tosi tyhmäksi. Tosi, tosi tyhmäksi.

On varmaan käynyt selväksi, että olen luonnosta vieraantunut kaupunkilaishenkilö. Tai oikeastaan vieraantunut on huono sana, koska läheisissä väleissä emme ole koskaan olleet. Mutta se on ihan luonnon omaa syytä, mitäs yrittää tappaa minut koko ajan.

Vieraantuneisuuteni takia en ole kokeillut moniakaan useille ihmisille täysin normaaleja asioita. Kuten nyt vaikka ratsastusta, jossa ollaan läheisissä tekemisissä sen verran ison eläimen kanssa, että vaisto kehottaa kalppimaan pakoon mahdollisimman nopeasti. Olin kyllä miettinyt, että sitä voisi silti olla kiva testata. Tuskinpa se olisi kovin vaikeaakaan.

Kuten ilmeestä näkee, olen kauhuissani. Myös ratsun ilme on paljonpuhuva.

Ajattelin, että ratsastus on varmaan kuin pyörällä ajamista. Ollaan sellaisen pötkelön päällä ja liikutaan eteenpäin. Polkupyörää ohjataan ja hevosta hhmmm ohjastetaan?

No ei muuten ollut yhtään samanlaista. Ensinnäkin polkupyörien satulat eivät - enää, luojan kiitos! - ole pääni korkeudella. Toiseksi, polkupyörä on todellakin liikkumaton pötkelö. Hevonen ei ole.

Kaukana siitä. Hevosessa liikkuu joka kohta koko ajan! Lonkat ja hartiat, tai mitä säkää ja muuta ne nyt ovatkaan. Siinä on aikamoinen hytkytys menossa, voin kertoa. Tällaisessa tilanteessa tarvitsisi tietystikin hyvän kahvan, josta pitää kiinni, tai vaikka ohjaustangon. Semmoista ei ole, vaan kyydissä pysytellään tasapainon avulla.

Ei olisi tullut mieleenkään. Jotenkin luulin, että ne ohjakset (?) toimivat kahvoina. Eivät muuten toimi. On todella käsittämätöntä, miten ratsastaja voi pysyä kymmeniä kilometrejä tunnissa etenevän tai reippaasti yli metriin hyppäävän hevosen selässä! Se näyttää niin helpolta! Muutenkin ajattelin, että ratsastus on vain istumista hevosen selässä - vähän niin kuin uiminen on vedessä makaamista ja käsien heiluttelua.

Ratsastaminen oli todella paljon vaikeampaa, mitä olisin voinut kuvitella. Oli se myös hienoa, ja olisin mielelläni testannut sitä pidempään kuin parin minuutin lenkin pihamaalla. Siitä huolimatta, että pelotti tosi paljon. Osin pelotti se korkeus, osin se, että eläin liikkui. Eniten pelotti kuitenkin siksi, että muistin Madonnan pudonneen hevosen selästä. Mietin juuri Madonnan putoamista siksi, että hän on minulle läheisin ihminen, jolle on käynyt ratsastusonnettomuus. Jos olisi ollut joku vielä läheisempi kyseessä, en ehkä olisi uskaltautunut edes kokeilemaan.

Minua ohjeistettiin istumaan hyvin rentona. Yritin parhaani, mutta tuon tuostakin havaitsin jännittäväni jotain kohtaa. Hevosen taluttaja sanoi, että eläin vaistosi pelkoni, ja pyrki kävelemään mahdollisimman varovasti. En ole ihan varma voinko uskoa siihen. Heppa ei ollut mitenkään rauhaton, mutta pyrkikö se todella huomioimaan minut? Onko se mahdollista?

Kaupunkilaishömpälle heräsi muitakin kysymyksiä. Mietin, että haittaisko hevosta jotenkin se, että istuin kyydissä? Onko se sen mielestä rasittavaa? Kun laskeuduin alas, minua ohjeistettiin pitämään kiinni harjasta. Ihmettelin, eikö se satu, mutta ei kuulemma.

Oli se jännää. Pitää kokeilla uudestaankin!

Ratsastus oli osa SE-Action-ohjelmapalveluyrityksen Maatilarallia, jossa pääsimme myös leikisti kokeilemaan lypsämistä sekä tutustumaan pikkupossuihin.

 

Possulit olivat tosi söpöjä!

 

Testasin ratsastusta ja osallistuin Maatilaralliin Visit South Coast Finlandin ja Länsi Uudenmaan Lumo Matkailu Oy:n vieraana.

***

I tried riding for the first time ever. It looks so very easy but I can tell you it's anything but easy!

Share

Ladataan...
Fitness Führer

En käsitä mistä näitä päähänpistoja aina tulee. Nyt olen keksinyt, että avantoon pitää päästä.

Harmi, että keksin sen tässä vaiheessa talvea, jolloin täällä Helsingissä ovat jäät jo lähteneet. No vesi on edelleen jäätävää, joten kaipa se lasketaan, vaikka kiinteä olomuoto olisikin jorpakosta kadonnut.

Muutama muukin ongelma tässä on matkassa. Kuten esimerkiksi se, että inhoan kylmää. Ja pelkään vettä. Nämä ratkeavat helposti, sanon tässä julkisesti että menen jonkkaan, niin en sitten enää kehtaa olla menemättä. Kai.

Mikäs siinä on köllötellessä. Kuva Wikipedia.

Muut ongelmat ovat kiperämpiä. Ensinnäkin: minne pääsen avantoon? Yritin googlata, mutta sivustoilla oli vanhentuneita linkkejä ja väärää tietoa. Sauna saisi olla, ja sijainti mielellään länsipuolella Helsinkiä. Tarvittaessa lähden kyllä kauemmaskin, jopa ulos kaupungista.

Toiseksi mietin, että miten siellä toimitaan? Joissain kuvissa avantouimareilla on pipo. Kuuluuko se siihen juttuun? Entäpä sandaalit? Jo hankeen mennessä tulee ikävä paleltumatuntu varpaisiin, joten onko hyvä ottaa läpsykkäät rantaan tallustelua varten?

Kolmanneksi, miten kauheaa se on? Ehkä olisi parempi unohtaa koko juttu?

 

P.S. Nuorempi lapseni haluaisi myös avantoon. Koska hän kuulemma on jääkarhu. Mutta ei sinne varmaan voi kuusivuotiasta viedä, ainakaan ilman että päätyy tekemisiin lastensuojelun kanssa?

***

I want to swim in icy water. Why on earth, I do not know.

Share

Pages