Ladataan...
Fitness Führer

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän tunnen viehtymystä jaaritella kun minä olin nuori -juttuja. Yleensähän näissä on tapana kauhistella nykynuorison turmiollista tilaa ja rappiollista käytöstä. Ei tuollaista minun aikanani sentään ollut!

Kun minä olin nuori olivat treenikuteetkin...öö...tuota...Kuva täältä.

Vaan ei ole nuorison kauhistelukaan entisensä. Nykyäänhän ne harrastavat liikuntaa joka päivä, syövät terveellisesti ja harjoittavat varmaan jotain meditaatiota kun ovat niin positiivisia koko ajan. Ei ollut kuulkaa tuommoista ysikytluvulla!

Mikä on hirveä harmi.

Minun nuoruudessani ystäviä ei tavattu salilla eikä smoothiebaarissa. Me notkuimme toistemme kotona, kaduilla ja kahviloissa. Kahviloissa, joissa ryystettiin seisonutta, ylivahvaa kahvia ja hengitettiin tupakansavusta harmaata ilmaa, osa suoraan filtterin läpi. Vähän vanhempina emme tavanneet toisiamme lenkkipoluilla emmekä tanssitunneilla, vaan baareissa.

Jos olimmekin harrastaneet liikuntaa lapsesta alkaen, lähes jokainen lopetti harrastuksen siinä rippukouluiän tietämissä. Osa jatkoi, mutta kukaan ei pitänyt sitä minään lifestylenä.

Myös lajivalikoima oli laaja ja innostava. Kukapa ei rakastaisi step aerobicia? Kuva.

Jos notkuimme jäähallilla, olimme siellä tiiraamassa Karhu-Kissojen pelaajia (tai siis muut tiirasivat, minua ei kiinnostanut urheilu sitäkään vähää). Jos olimme uimahallissa, emme suinkaan treenanneet, vaan lähinnä pyrimme hukuttamaan toisemme (jäätyämme henkiin ostimme kahvilasta munkit ja Hart-Sportia). Juoksimme kyllä, syksyisin omenavarkaissa.

Ehkä satuin vain tällaiseen kaveriporukkaan? Tai ehkä kyseessä oli yleisempi ilmiö?

Spice Girlsit tulivat muotiin kun olin jo vähän turhan vanha kuuluakseni kohderyhmään. Yhtyeessä oli viisi jäsentä, joilla jokaisella oli oma tyyli ja teema. Yksi viidestä oli Sporty Spice. Yksi. Jos ryhmä singahtaisi nyt julksuuteen, maustetyttöjen sijaan heidän nimensä luultavasti olisi jumppapirkot.

Toki liikunnasta ja terveistä elämäntavoista puhuttiin ysärilläkin, mutta vähemmän kuin nyt. Terveys ja hyvinvointi eivät olleet sellaisia megatrendejä kuin nykyisin. Ilmiö ei myöskään ollut niin kaupallinen. Esimerkiksi kohtuuhintaisten ja trendikkäiden treenivaatteiden valikoima oli niin suppea, että kun lopulta aloin liikkua, ostin toiset jumppatrikooni H&M:n lastenvalikoimasta, jotta saisin hieman vaihtelua.

(Todellakin lapset, täti mahtui silloin lasten trikoisiin. Tämä kertoo nimenomaan siitä, miten ysärillä liikuntaa harrastettiin, jotta oltaisiin laihoja.)

Kotona treenaaminen oli helppoa. Ja kuten mallin ilmeestä näkee, suorastaan riemukasta. Tehokkuudesta puhumattakaan! Kuva.

Liikunta ei ollut coolia ja muodikasta. Huippumallit kertoivat ylpeinä haastatteluissa, etteivät koskaan treenaa. Julkkiksia ja poliitikkoja ei pyörinyt liikuntatapahtumissa, tarkalleen ottaen en tiedä pyörikö siellä ketään. Joillain teineillä oli omia liikuntaharrastuksia, mutta pääasiassa niihin suhtauduttiin joko välinpitämättömästi tai vähätellen. Suoranaista pilkkaa taas saivat osakseen vetelän nuorison aktivoimiseksi tehdyt Power Mover -tapahtumat tanssikuvioineen*.

Niin, olihan meillä koululiikuntaa ja terveystietoa. Ensimmäisen anti oli opettaa liikkeitä, jotka pienentävät peppua (tämä ei ole vitsi). Toisessa käytiin läpi tule-sairauksia, mikä kiehtova ja liikunnan riemua sytyttelevä aihe teini-ikäiselle!

Nämä aihepiirit leimasivat koko keskustelua liikunnasta ja hyvinvoinnista. Kalorien kuluttaminen, kropan muokkaaminen – siis pienemmäksi – ja vanhoja ihmisiä koskeva kuntoutus tai mikä lie emmäkuunnellu.   

Tällaiset oli joka jalassa, mutta ei todellakaan treenitarkoituksessa. Kuva.

Minulle ei kukaan ikinä, kertaakaan, sanallakaan maininnut siitä, että liikunnasta voisi tulla hyvä olo ja iloinen mieli. Kukaan ei myöskään puhunut siitä, että liikkua voisi huvikseen, ilman että tarkoitus olisi muuttaa ruumiin muotoa, kokoa tai painoa. Varmasti näin ajattelevia oli, mutta sitä ajatusta ei koskaan sanottu ääneen.

Nykyisessä fitnessvimmassa ja treenivouhotuksessa on huonotkin puolensa. Mutta vaikuttaa siltä, että se on myös kasvattanut sukupolven, joka tykkää liikkua ja pitää huolta terveydestään. Ilmeisesti jopa siksi että se on kivaa ja siitä tulee hyvä olo.

Olisipa joku kertonut minullekin aiemmin.

 

*Koululiikuntaliitto järjestää edelleen Power Moveria. Kuvissa oli iloisia ihmisiä, ehkä sekin on nykyisin hauskaa. Toisaalta, listalta löytyi myös tapahtuma nimeltä Talvisotahiihto. Veltto teini sisälläni ns. repeilee tälle. Täti-ihminen minussa voisi osallistuakin.

***

When I was young, I never heard anyone talking about exercise and healthy living as a fun choices that would make you feel good. Exercise was seen as a way of getting or staying thin. Nowadays it's considered as fashionable lifestyle and many people move their bodies just to have fun and feel nice. How fabulous is that!

Share

Ladataan...
Fitness Führer

Menikö uni - valverytmisi sekaisin kesäaikaan siirtymisestä? Oletko ollut aamulla väsyneempi? Et ole ainoa!

Itsehän olin ensin Italiassa - tunti taaksepäin - ja palattuani Suomeen kännykkäni siirsi minut, ei pelkästään takaisin Suomen aikaan vaan suoraan kesäaikaan. Tämä selvisi minulle vasta ollessani tippa linssissä Länsisatamassa, maaniteltuani koko taksimatkan kuskia ajamaan kovempaa (ehdin, olinhan tunnin etuajassa). Ensin aika kohdilleen - ja sitten siirryttiinkin saman tien oikeasti kesäaikaan. Suoraan sanottuna en vieläkään tiedä paljonko kello on.

Oletettavasti yli yksitoista illalla. Minun pitäisi olla nukkumassa, mutta mutta. Kellohan on oikeastaan vasta yli kymmenen, eikä minua muutenkaan tähän aikaan nukuta. Ja se on ongelma.

Vaikka minua ei nukuta näin alkuillasta, usein pitää herätä aikaisin, tai vielä aikaisemmin. Minulle "aikaisin" on kahdeksan tienoilla, ja kaikki sitä ennen yötä, jolloin liikkuvat vain möröt ja kummitukset, minun ainoa liikkeeni on kääntää kylkeä.

Sopiiko, jos ihan vähän nukun tässä?

Olen aina ollut iltavirkku. Äitini kertoo, kuinka häntä hävetti viedä minua päiväkotiin, kun minulla oli niin tummat silmänaluset. Hän pelkäsi, että siellä kauhisteltaisiin, kuinka minun ei anneta kotona nukkua, tai en olosuhteista johtuen pysty nukkumaan. No en pystynytkään, koska olosuhteet olivat ne, että en saanut unta kahdeksalta vaikka minut oli kiskottava ylös kuudelta. Äitini on kertonut myös, kuinka nukahtelin koko aamun ("en minä nuku, minä vain lepäsen", puolustauduin) ja jopa hänen pukiessaan minua. Vähän vanhempana saatoin herätä aamupäivällä koulun jo alettua esimerkiksi eteisen lattialta, toppahaalari puoliksi päällä.

Omat lapseni ovat samanlaisia. Esikoinen tapasi vauvana hörpätä maitoa ensimmäisen kerran aamuyhdeksän tienoilla, ja jatkoi sitten uniaan yhteentoista. Aamuvirkumpi kuopus saattoi nousta jopa yhdeksältä! Kauhutarinoilta kuulostavia vauva herää kello viisi -aamuja meillä ei ole ollut yhtä ainutta kertaa.

Nykyisin jos pystyn elämään täysin luonnollisen rytmini mukaan, kuten lomilla, minua alkaa nukuttaa yhden aikoihin yöllä ja herään itsestään noin puoli kymmenen. Sen lisäksi, että en saa unta aikaisin, myös tarvitsen keskimääräistä enemmän unta.

Koulunkäynnin, opiskelujen ja työelämän kannalta tämä on tietysti ollut hyvin hankalaa. Omaan rytmiin sopimaton ja liian vähäinen nukkuminen aiheuttaa terveyshaittoja ja epämukavuutta, ja niiden lisäksi saa myös kärsiä siitä, että pidetään laiskana ja saamattomana. Kyllä kunnon ihminen nousee viimeistään seitsemältä! Miksi sinä nukut noin paljon, oletko sairas!

Vuosia olenkin yrittänyt kääntää ja muuttaa rytmiäni. Olen pitänyt tiukasti kiinni ikävistä herätysajoista myös viikonloppuisin, en ole yli vuosikymmeneen juonut kahvia, kolaa tai teetä iltapäivän jälkeen, olen harrastanut väsyttävää liikuntaa raittiissa ilmassa ja riittävän ajoissa, olen syönyt kourakaupalla melatoniinia. Olen pyörinyt sängyssä tunteja nukahtamatta, olen herännyt aikaisin ja vielä aikaisemmin. Olen uskonut niitä juttuja, joissa sanotaan kaikkien selviävän seitsemän tunnin yöunilla.

Yhden kesän kävin töissä paikassa, jossa työt alkoivat kuudelta. Lähdin kotoani aamulla 5.15. Illalla kello 20.00 vedin kiinni kolmet päällekäiset verhot, asetin unimaskin kasvoilleni ja odottelin epätoivoisena unen saantia puolille öin saakka. Kyllä sinä totut, kaikki rohkaisivat. En tottunut, enkä muista koko kesästä mitään muuta kuin sen, että olin paitsi hyvin väsynyt, myös kaikin puolin sekaisin. Voi olla, että muitakin tekijöitä oli, mutta unenpuutteella oli varmasti iso vaikutus.

Jos aurinko on jo korkealla, saatan olla iloinen herätessäni.

Liian vähäinen uni vaikuttaa minuun todella vahvasti. Voin fyysisesti huonosti (olen naureskellut koko elämäni sitä, että mistä lienee erotan mahdollisen aamupahoinvoinnin kun minua oksettaa joka aamu - kyllä sen erotti: raskaana voin pahoin yhtä lailla aamulla, päivällä, illalla ja yöllä), en jaksa harrastaa liikuntaa tai tehdä muutenkaan terveellisiä valintoja, unohtelen asioita ja olen sekava, kärttyinen sekä altis liikutuksille. Lisäksi palelen, silmiä kirvelee, ja muutaman vajaaunisen yön jälkeen alan nähdä harhoja, silmänurkissa hyppiviä kuvioita. Prisma Studion muistikokeissa kävi ilmi, että aamuisin en muistanut juuri mitään, kun taas yhden ja kahden välillä yöllä muistini toimi varsin hyvin.

Tällä hetkellä olen pystynyt järjestämään elämäni niin, että työni painottuvat päivään ja iltaan, eikä minun tarvitse nousta kovin aikaisin. On käsittämätön tunne, kun ei koko ajan kärsi univajeesta! Siltikään riittävästä nukkumisesta kiinni pitäminen ei ole helppoa. Suurimman osan aikatauluistani sössin ihan itse, ja välillä tulee valvottua ihan valvomisen ilosta.

Yllättävän paljon nukkumisiaan joutuu myös selittelemään. Lauseet En halua nousta aikaisin. tai Tarvitsen yhdeksän tuntia unta yössä. koetaan jostain syystä provosoinniksi. Kun kaikkihan tässä joutuvat tyytymään liian vähäisiin uniin! Ei kenelläkään aika riitä sen paremmin!

On varmaan liikaa vaadittu, että tässä edelleen agraarimeininkiä noudattavassa yhteiskunnassa otettaisiin paremmin huomioon muut kuin aamuvirkut. Mutta toivoisin kyllä enemmän ymmärrystä sen suhteen, että toiset meistä eivät ihan oikeasti pysty nukahtamaan aikaisin, eivätkä myöskään heräämään aikaisin. Eikä kaikille meistä riitä seitsemän tunnin yöunet, lyhyemmistä määristä puhumattakaan! Kyse ei ole laiskuudesta, sairaudesta tai tottumuksen puutteesta.

Itselläni mikään muu asia, kuten ruokavalion tai liikunnan laiminlyönti, ei aiheuta niin nopeasti niin voimakasta toimintakyvyn laskua ja hyvinvoinnin vähenemistä kuin univaje. Riittävä uni on taustaedellytys sille, että pystyn tekemään mitään muuta. Ja vaikka se riittävä nukkuminen on yksilöllinen asia, näppituntumalla sanoisin, että aika huolettomin mielin siitä tingitään. Minä en suostu tinkimään. Ihan sama kuinka laiskan ja saamattoman kuvan itsestäni annan.

Koska olen pitkään tuntenut itseni tämän päätöksen ansiosta luonnonoikuksi, avaudu ihmeessä kommenteissa, jos koet että unirytmisi ei sovi yleiseen rytmiin tai tarvitset keskimääräistä enemmän (tai vähemmän) unta!

***

I've been training for years to get up early and go to bed early. But I still can't. I need lots of sleep and I need to get it late.

Share

Ladataan...
Fitness Führer

Aivan mahdottoman Las Palmasin maratonin jälkeen vannoin, että en enää ikinä lähde kokonaiselle yhtä huonosti valmistautuneena. Sunnuntain Rooman maratonille olen valmistautunut vielä huonommin.

Ennen jokaista maraani olen kokenut, että en olisi treenannut tarpeeksi. Muutaman kerran asia on ollutkin niin, mutta yleensä olen sentään juossut. Treenin puolesta koko vuosi tästä taaksepäin on ollut katastrofaalinen, mutta väliaika tammikuun maratonilta tähän päivään on kyllä kaikkien aikojen pohjanoteeraus.

Jalkani on ollut varsin hyvässä kunnossa. Olen ollut terve. Säät ovat olleet mitä mainioimmat juoksemista ajatellen. Entä mitä minä olen tehnyt? Raahautunut lenkille neljästi, ja pisin taivallettu matka on ollut 13 kilometriä.

Ai miksi? Koska en ole jaksanut, ja en ole ehtinyt. Ja mitä vähemmän olen jaksanut ja ehtinyt, sitä vähemmän olen jaksanut ja ehtinyt. Oikein se klassinen negatiivinen kierre.

En ole myöskään käynyt salilla, enkä tehnyt omia tankotreenejä. Dancehall-tunnille kerkesin pari kertaa.

Olen jättänyt tekemättä jopa muut tapoihini kuuluvat valmistelut. Olen juonut alkoholia, kun en tajunnut että maratoniin on enää viikon verran aikaa. (Siis todellakin, en tajunnut.) En muistanut varata hierontaa - no mitä sitä hieromaan, treenaamattomia jalkoja. En ole syönyt terveellisesti, vaan ihan mitä sattuu. Positiivisena puolena sanottakoon, että tankkauksen pitäisi olla kunnossa. Olenhan tankannut tammikuun lopusta lähtien.

Mitä tällä voi odottaa? En tiedä.

Pipo, trikoot ja heijastinliivi Asics, takki Helly Hansen, saatu blogin kautta.

Ehkä maratonien juoksemisessa ei edes ole kysymys siitä, mihin fyysisesti kykenee, vaan miten selviytyy haasteista, johon on joskus valmistautunut ja joskus ei. Parista viime kerrasta opin, että sitä ei voi koskaan tietää, mitä matkalla tulee vastaan.

Joidenkin mielestä ei ole mitään järkeä juosta maratoneja niin, että ei yritä täysillä ja tosissaan koko ajan. Minun mielestäni niistä menee paljon ohi, jos aina pitää yrittää täysillä ja tosissaan. Siitä huolimatta toivon, että pääsisin mielellään jo tänä vuonna viivalle niin, että olisin oikeasti treenannut ja voisin yrittää parantaa aikaani.

Sillä välin olen iloinen että ylipäätään pääsen lähtemään ja pystyn juoksemaan. Tai raahustamaan. Vaikka kai kaksi maratonia alle puolen vuoden sisällä voidaan laskea riittäväksi treeniksi?

Kaikki tiet vievät Roomaan, sanotaan. Ehkä siis tämäkin.

 

P.S. Jännityksellä tässä odotetaan, pääsenkö edes viivalle. Kisaorganisaatio on hylännyt jo kaksi lähettämääni lääkärintodistusta. Viimeisen kolmannen lähetin myöhässä kun en huomannut, että sille oli määräpäivä. Tällä hetkellä en uskalla avata sähköpostilaatikkoani.

***

I haven't been trainng yet I'm about to run Rome marathon on Sunday. Let's see what happens. What I've learned, you can never know what will happen, and that's the joy of it.

Share

Pages