syyskuu ilman sokeria

gg and the moon

Hyvästelen valkoisen sokerin (+ muut herkut) kolmeksikymmeneksi päiväksi, eikä minua kyllä rehellisesti sanottuna huvittaisi ollenkaan.

Kuitenkin, minulla on viime aikoina mennyt herkuttelut aivan yli. Syön terveellisesti, mutta iltaisin iskee aina napostelutarve. Olin muutama vuosi sitten saanut tämän tavan kuriin, mutta se on pahentunut aivan uusiin ulottuvuuksiin viimeisen parin vuoden aikana. Jään todella helposti riippuvaiseksi valkoisesta sokerista ja haluaisin kitkeä tämän tavan pois. Ajatuksena ei siis ole elää loppuelämää herkuitta (ei todellakaan), vaan tehdä niiden syömisestä taas erityisen nautinnollisen hetken, en jokapäiväistä, hieman jopa epätoivoista tapaa.

Olen kyllästynyt vihloviin hampaisiin, turvonneisiin kasvoihin ja koko olemukseen, energiatason epätasapainoon ja siihen pakkoon saada jotakin makeaa.

En pidä yhtään itselleen luoduista rajoitteista, dieeteistä ja yritän välttää ääripää-ajattelua, mutta tavasta eroon pääsemiseksi going cold turkey on oikein hyvä keino. Haluan taas osata nauttia ja oikeasti tyytyä yhteen kakkupalaan, enkä syödä monta palaa ilman minkäänlaista yliannostusta. Viime keväänä yritin irrottautua sokerista ja lakon kolmantena päivänä söin kokonaisen hunajamelonin yksikseni makeanhimoon…. Rakastan hedelmiä, enkä aio niiden syöntiä vähentää lainkaan, mutta toivon, ettei niiden syönti mene tuollaiseen riippuvuuden ruokkimiseen.

Nyt siis, hei hei karkit, suklaa ja kakut, sipsit ja popparit. Toivottavasti pystyn vaikeuksitta elämään ilman teitä sitten lokakuussa!

PSST. Huomenna alkaa myös Rachel Brathenin johdolla 30 päivän joogahaaste #yogaeverydamnday. Minulle riittää oma sokeriton kuukausi, mutta jos joku muu tästä vaikka inspiroituisi!

Ihanaa syyskuun ensimmäistä <3

Kommentit

jennajohannasi
Pirtti

Voi hitto, juuri söin yövuoron päälle sokerinhimooni kolme sukulakua :D Pitäisköhän kans aloittaa sokeriton päivän myöhässä, ois kyllä paikallaan..

ginty
gg and the moon

Hahahaha eikä! Mutta hei, eikö ne lasketa vielä siihen "eiliseen" työvuoroon :D Mä haluaisin kokeilla sun kitchari-paastoa myös, mut tälle oli just nyt akuutimpi tarve t. sokerihirmu 

jennajohannasi
Pirtti

Hei kiitos inspiraatiosta, kyl määki ny rupeen :D mun versiossa tosin vain valkoinen sokeri on pannassa, joten ihan herkuttomalle ei tarvi ruveta! 

ginty
gg and the moon

Jes, superia kuulla :D Tsemppiä!

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei ihan oikeesti!
Millaisessa maailmassa me eletään kun nainen tuntee syyllisyyttä HUNAJAMELONIN syönnistä?
Nyt joku roti noihin ajatuksiin.
Hedelmien syönti on aina hyvästä oli motiivina mikä tahansa.

ginty
gg and the moon

Moikka!

Olen aivan täysin samaa mieltä, hedelmät on ihan parasta ruokaa enkä ole ikinä onneksi kokenut syyllisyyttä semmoisen syönnistä. On todella surullista ja järkyttävää, kuinka aika moni rajoittaa niiden syöntiä hedelmäsokerin takia, vaikka ne ovat niin terveellisiä! 

Pointti hunajamelonin syönnin maininnassa oli se, että en ole ikinä elämässäni syönyt yksin kokonaista hunajamelonia, vaan aivoni olivat niin riippuvaisia makeasta, että minun oli pakko saada jotakin tyydyttääkseen sen. Tässä tilanteessa minulla ei ollut nälkä yms, vaan söin puhtaaksi riippuvuuden vuoksi ja tällainen "tunnesyöppöily" on minusta itsessään ongelmallista ja surullista, oli kyse sitten melonista, irokarkkipussista tai perunamuusista.

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.