veden ja sielun hostelli

gg and the moon

Yövymme aivan upeassa, maagisen tunnelmallisessa hostellissa Sintrassa. Jos rakastat luontoa, hippiviboja ja kynttilävalaistusta, tule tänne yöpymään. Niin kaunis paikka sisältä ja ulkoa.

Kyseessä on Almáa Sintra hostelli noin 15 minuutin leppoisan kävelymatkan päästä erittäin turistisesta Sintran keskustasta, joten aivan ihana pakopaikka ihmisvilinästä. Hostelli on tilava, ilmava, siisti, rauhallinen. Aamiaisella on tarjolla ihanaa päärynä-kanelihilloa, joka sopii täydellisesti juustovoileivän kanssa. Myös soijamaitoa tarjolla kahvin sekaan.

Taloa ympäröi yli kolmen hehtaarin puutarha-alue ja muutaman minuutin kävelymatkan päässä on luonnonvesiuima-allas, jossa voi puiden latvojen suojassa käydä alastonuinnilla auringonlaskun aikaan. Itse asiassa hostellin nimi tarkoittaa arabiaksi vettä (ja portugaliksi sielua).

Dormihuone (tietysti on saatavilla myös suloisen näköisiä privaattihuoneita) on idyllinen - ei liian täyteen ahdattu, sängyissä pellavalakanat ja se sijaitsee kolmannessa kerroksessa, jonne ei kantaudu lainkaan ääniä. Muutenkin luulen, että koko paikassa (joka tosiaan aika valtava) on vain 10-15 ihmistä. Parasta on se, että lähdevettä tulee suoraan hanasta, eli oman vesipullon voi täyttää ennen lähtöä. Mikä unelma. 

Portugalin majoituksen hintatasoon nähden 16€/yö on erittäin kohtuullinen. Lisämaksusta täällä järjestetään myös esim. joogatunteja.

- GG

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.