Ladataan...
gg and the moon

- Melkein jokapäiväiset jokireissut. Aurinkoa ja uimista tunteja putkeen, lämpimillä rantakivillä makoilua.

- Se hetki, kun kypsät persikat on siirretty jääkaappiin ja löydän yhden yli kolmenkymmenen asteen päivänä.

- Emme ikinä osta lihaa muistuttavia kasvisversioita, mutta Kaliforniassa on tullut maisteltua niitä aika paljon (todella monet kasvisravintolat tarjoavat vegaanisena versiona jotain suikaleita yms). Ja siis olen todella yllättynyt – ne ovat olleet ihan järjettömän hyviä! Alan vähän muuttaa omaa suhtautumistani niihin. Aivan parasta oli Noble -ravintolan reippaasti maustetut ”katkaravut”, jotka oli tehty prosessoimalla bataattia ja jonkinlaista papuproteiinijauhetta. Jouduin kysymään tarjoilijalta, mitä niissä oikein on, koska rakenne muistutti aivan täysin rapua, mutta ei ollut vaatinut valtamerien troolausta, niissä ei ollut pyrstöjä, eikä ne haisseet pilaantuneelta mereltä. Voisin herkutella näillä mielelläni kuukausittain.

- Olen viimeiset kolme vuotta käyttänyt loppuun olemassa olevaa keinotekoisten hajusteiden kokoelmaani (omistin niitä neljä) ja nyt kun minulla on jäljellä vain yhden pullon jämät, ostin itselleni pienen mukana kuljetettavan luonnonmukaisemman hajuveden. Tuoksuna karhunvatukka ja meripihka – aivan huumaava kombo makeaa, kirpeää ja syvää bergamottia. 

- Se, että ollaan vietetty enemmän aikaa kuin koskaan J:n vanhimman veljen kanssa.

- J yllätti minut syntymäpäivänäni tammikuussa kauniilla ja erityisen tarpeellisella repulla, mutta säätelemättömien hihnojen vuoksi jouduimme palauttamaan sen. Olen silloin tällöin katsellut reppuja netissä ja kaupoissa, mutten ole nähnyt puoleen vuoteen mitään kovin kiinnostavaa. Kävimme täällä REI:ssa (oikeasti, voisimme viettää tuolla kaupassa helposti koko päivän…) ja silmiini osui yksi sinapinvärinen reppu, mutta olin menossa kenkäosastolle ja päätin palata repun luokse myöhemmin. Ennen kuin ehdin palata, J sanoi, että löysi jotain, mistä voisin tykätä – ja se oli juurikin se reppu! Aivan täydellinen ja monikäyttöinen: se on oikeasti päivävaellukseen tarkoitettu ja siinä on nestepussille oma lokero, joka sopii täydellisesti kannettavalleni ja reppu jokapäiväiseen käyttöön. 

- Tähtitaivaan ihailu ja muutaman planeetan tunnistaminen iltaisin.

- Califia-mantelimaito. Parasta kasvismaitoa, mitä olen juonut, mutta melko tyyristä ja tulee erittäin paksuun muovipulloon pakattuna, joten en tule (todennäköisesti/toivottavasti) ostamaan sitä uudestaan.

- Handmaid’s Tale. Lykkäsin sarjan katsomista jumalattoman kauan, koska halusin ensin lukea kirjan. Lentokoneen tv-valikoimassa oli kuitenkin muutama ensimmäinen jakso, joten aloitettiin katsomaan sitä ja se on aivan mielettömän hyvä (kuten varmaan jokainen jo tietää, heh).

- Joka päivä tavatut koirat. J:n vanhemmilla on maailman suloisin ja höpsöin Finn-koira, naapureiden koira tulee moikkaamaan pihalle silloin tällöin, vaelluksella vastaan tulevat koirat, kotona käyvän rakennusmiehen koira. Koira, koirat, koiria everywhere!!!

- Täydellinen sini-valkoraidallinen jumpsuit. Aivan ensimmäinen sellainen (jos ei lasketa 10v sitten H&M ostamaani alennushaalaria, jonka takapuoli laahasi polvissa saakka, mutta jonka kulutin loppuun kotiasuna). Olen aina vähän leikkinyt jumpsuit-ajatuksella, mutta tuntenut oloni aina epäsopusuhtaiseksi niissä, mutta tämä oli leikkaukseltaan minulle sopiva!

Löydät blogin myös Instagramista.

Ladataan...
gg and the moon

Oletteko koskaan nähneet omin silmin rekkoja, jotka on lastattu eläimillä, heidän viimeisellä matkallaan teurastamolle?

Olin aiemmin nähnyt vain videoita, joissa aktivistit ovat käyneet juottamassa paniikissa olevia lehmiä ja possuja täyteen ahdattujen konttien ilmarakojen välistä. Kuvitelkaa, kuinka vaikea on seistä moottoritiellä tunteja ajavassa ajoneuvossa. On sanottu, että eläimet eivät kuitenkaan tule ulos autosta, sillä he aistivat ja tietävät, että ulkopuolella odottaa vielä karmeampi kohtalo, kuin mitä he ovat jo kokeneet.

Jos nämä olisivat niitä lehmiä, joita olemme käyneet lähimaatiloilla katsomassa, silittämässä ja ottamassa kuvia, yrittäisimmekö estää heidän pahoinpitelynsä ja murhan, jos joku ottaisi pulttipistoolin esiin edessämme ja ampuisi panoksen eläimen otsaluun läpi?

Miksi tilanne on eri, kun emme itse näe teloitusta?

Kalifornian moottoritiellä näin ensimmäistä kertaa ikkunasta kaksi tällaista autoa. Metallisten konttien ilmaraoista näkyi mustavalkoisia lehmien selkiä, korvia ja ohuita nilkkoja - taisivat olla nuoria poikalehmiä, eikä maitolehmiä, jotka ”saavat” elää pidempään keinosiemennytys, raskaus, synnytys, vauva pois ja lypsy -kierteessä.

On viiltävää saada kasvot ja järkyttyneet silmät hampurilaispihvien ja lehmien sisäfileen taakse.

On eri asia tietää, kuin tietää.

Vaikka olin 9 vuotta kasvissyöjä, tuin lihateollisuutta käyttämällä maitotuotteita ja kananmunia, joiden prosessit ovat, jos mahdollista, vielä julmempia, kuin vain ”pelkkä” eläimen kasvatus ja teurastus lihaksi. 

Mitä jos emme tukisi tienaamillamme rahoilla maailman väkivaltaisinta liiketoimintaa? Jokainen ostopäätöksemme edustaa arvojamme ja muokkaa markkinakeskeistä maailmaamme suuntaan tai toiseen.

Tehdään maailmasta arvojamme vastaava ja rauhallisempi paikka elää.

Maailma, jossa ei murhata 70 biljoonaa maaeläintä vuodessa reilu 7 biljoonalle ihmiselle.

Ladataan...
gg and the moon

Patja on täydellisen kova, peitto paksu ja lakanat pellavaa. 

Lämmin, kellertävä valo ujuttautuu seinille puisten sälekaihtimien kautta.

Talo on hiljainen. 

Kuulen kahvinkeittimen menevän päälle yläkerrassa ja askelia - sellaisia, joita yritetään vaimentaa, jotta ei herättäisi muita.

Haen lasin vettä, vaihdetaan muutama verkkainen sana, käydään kävelemässä ulkona. Naapurit ovat täällä Carmel Valleyn laaksossa melko kaukana, kuulen hailean äänen auton moottorin käynnistyessä.

Lempipaikkani terassilla on mintunvärinen vanha lifeguard-tuoli, josta näkee kätevästi kaiteen yli kymmenien ja kymmenien kilometrien päähän. Siinä istuessaan tuntee olevansa pienen pieni osa maailmankaikkeutta. Sellainen oleellinen osa, mutta jonka ei tarvitse tehdä mitään muuta, kuin vain virrata elämänvoiman mukana.

Vieno tuuli kasvoilla ja hiuksissa, varpaita lämmittävä aurinko.

Edessä maan, kasvien ja puiden sadat eri sävyt. Kuumien puiden lehtien ja heinän tuoksu on niin paksua, että jokainen henkäys on kaikki, mitä siinä hetkessä on.

Jos ei tuntuisi niin ihmeelliseltä ja luontoon, maailmaan yhteenkuuluvalta, näkymä kukkuloiden huipulle olisi melkein huimaava.

Istun ja olen. Katson ohikiitäviä haukkoja ja kuuntelen Kalifornian viiriäisiä. 

Löydät blogin myös Instagramista ja Bloglovinista.

Ladataan...
gg and the moon

Elämä täällä Nevada Cityssä - kaukana vähän kaikesta, 755 metrin korkeudessa meren pinnasta, vanhojen puiden varjossa - on koostunut päivistä, joita voisin elää vähän eri muodoissa yhä uudelleen ja uudelleen koko loppuelämäni ajan.

 

 

Hitaat aamut. Hampaiden harjaaminen terassilla, lempeiden auringonsäteiden lämmittäessä oikeaa poskea.

Lasillinen viileää vettä. Hidasta joogaa ja muutama punnerrus samaisella terassilla. 

Kylmä suihku. Kasvoöljyä ja deodoranttia.

Ihoa vasten pelkkä puuvillamekko.

Aamiaiseksi puuroa pilkotuista kauranjyvistä, päälle tuoreita luomumansikoita, nektariineja, pellavansiemenrouhetta ja mantelivoita.

Puiden latvojen tuijottamista, korviin kantautuu lintujen viserrys. Kirjoitan lauseita, sanoja, joskus sivuja. Jos on liian kuuma, istun sisällä nojatuolissa ja kuuntelen espanjalaista akustista musiikkia.

Iltapäivällä laitamme vaelluskengät jalkaan ja menemme kulkemaan jollekin lähipoluista. Tikkoja, kukkia, pöllöjä jossain kaukaisuudessa. Silloin tällöin ajattelen, josko vuorileijonia näkyisi ja olisiko se kaiken pelon keskellä myös aivan mielettömän upeaa.

Illallisen laitamme kiireettä, pilkomme vihanneksia, revimme salaattia, paahdamme pähkinöitä, keitämme riisiä. Katamme pöydän tai syömme missä milloinkin. Laseissa punaviiniä tai kuplavettä.

Illalla minun tekee aina mieli käydä istumassa lempikivelläni pihan reunalla, mutta huomaan hyttysten hyökkäävän kimppuuni, kun otan kaksi askelta ulkoilmassa.

Tähdet ovat niin lähellä, että melkein huippaa. Myönnän, että en uskalla myöskään katsoa niitä niin pitkään kuin haluaisin, koska karhuja on täällä melko paljon.

Yhdeksän jälkeen katsomme yhden jakson Rebecka Martinssonia, joka on todella hyvä ruotsalainen rikossarja. Ja joka kerta päätän kerrata ruotsia ihan huvin vuoksi. Ja tulee vähän koti-ikävä.

Löydät blogin myös Instagramista ja Bloglovinista.

Pages