Ladataan...
The Good Morning

- Lämpimästi pukeutuminen ja ulkona kahvittelu. Termari messiin ja merenrantaan tai mettään evästämään, kun on vielä valoisaa.

- Ystäväni sai kandin valmiiksi. En tajua, miten voi iloita niin paljon siitä, että toinen sai kandinsa valmiiksi! En ole itse opiskellut, mutta kuulemani perusteella tuntuu, että kyseessä on joku talvisodan kaltainen taistelu, josta ei selviä ilman someen valittamista, kuolemista ja ryyppäämistä, mutta ystäväni se vain uurasti homman valmiiksi valittamatta kertaakaan. Goals.

- Tummaan silmämeikkiin piiloutuminen. Inspiroiduin Marokossa arabinaisten vahvasta silmämeikistä. Mustassa kajaalissa on teinirappioromantiikkaa, joka auttaa selviytymään talven (tai puberteetin) yli.

- Marokosta tuotu arganöljy, joka on antanut kasvoilleni uuden elämän! Ihan ihmeainetta. Tiesittekö muuten, että Marokon alkuperäisasukkaat, eli berberit ja vielä tarkemmin berberinaiset valmistavat arganöljyä käsityönä? Siellä he katumarkkinoilla istuvat maassa risti-istunnassa ja puristavat öljyä mantelimassan näköisestä ruskeasta klöntistä vatiin. Sitten se pullotetaan ja myydään.

- Proosan lukeminen. Voi miten ihanaa vaihtaa todellisuutta jonkun toisen luomaan maailmaan ja lukea kirjaa esimerkiksi metrossa turhan instaselailun sijaan. Olen myös ilokseni huomannut, että kaikenlaisesta lukemisesta oppii. Kun lukee järjettömän hyvää tekstiä, saa vain nautiskella ja napata vinkkejä omaan kirjoittamiseen, mutta rehellisesti kaikki kansien väliin päätyneet tekstithän eivät ole mestariteoksia. "Huonoista" kirjoista oppii, miten ei kannata kirjoittaa ja saa itsevarmuutta omiin teksteihinsä.

- Siskostani tuli bloggaaja! Nyt me ollaan blogisiskokset. Tsekkaa Aino ja kaksi muuta: Flooran päivä.

Share
Ladataan...

Ladataan...
The Good Morning

Olen aina ajatellut, että meihin on syntyessämme istutettu tutkimusmatkailusiemen. Se, milloin siemen alkaa itämään, vaihtelee eri ihmisillä, mutta uskon, että jokaisella meistä tulee jossain vaiheessa halu lähteä maailmalle. Se voi tulla 17-vuotiaana tai kuusikymppisenä. Mutta siemen meillä kaikilla on.

Ihmettelin 18-21-vuotiaana, kun minulla ei ollut kertakaikkiaan minkäänlaista halua matkustaa. Monet tuttuni lähtivät heti lukion jälkeen maailmanmatkalle kuka minnekin, mutta minulle parasta oli kaksio Hakaniemessä ja leppoisat sateiset sunnuntait. En pitänyt matkustamisesta. Halusin asettua, tehdä töitä, toteuttaa itseäni ja helsinkiläistyä. 

Tiesin kuitenkin aina, että meissä kaikissa on tämä siemen. En olisi esimerkiksi koskaan halunnut kuolla hakaniemeläiskaksiooni, vaan mielummin vaikka Kuolleeseenmereen.

Viimeisen seitsemän kuukauden ajan olen saanut kokea, miltä matkakuume tuntuu. Ei mikään viikko lämpimässä -matkakuume, vaan ulkomaille muuttaminen. Pelkkä menolippu ja soronoo. Miksi juuri nyt? En tiedä. Ei se hinku kysele, ei oikea aika kysele, se vain tulee ja ilmoittaa olemassaolostaan. Se puskee mullasta vihreänä.

Olen myös saanut kokea, miten turhauttavalta tuntuu jahkailut, syyt olla lähtemättä ja käytännön järjestelyt. Olen tullut siihen tulokseen, että koska olemme ihmisiä yhteiskunnan jäseninä, matkustamiselle ole ikinä oikeaa aikaa. Tiedän niiiin monia tyyppejä, jotka haluaisivat lähteä maailmalle, mutta heillä kaikilla on esteitä; ei ole rahaa, on poikaystävä, vakituinen työpaikka, vuokrasopimus, asuntolaina, koira, henkisesti hankala hetki tai mitä ikinä. 

Mutta hei, harva meistä pääsee kokemaan sellaista luksusta, että yhtäkkiä elämään asettuisi täydellinen rako, joka ilmoittaa: "No niin, olen valmis Madagaskarille." Joillain sellainen kolo asettuu, useimmilla ei. Oikea aika ei siis välttämättä tule odottamalla, kun on kyse jostain sellaisesta, jossa elämä täytyy raivata aivan tyhjäksi. Siksi kannattaa harkita, että oikean ajan vain runnoisi johonkin väliin. Kun sen tekee, käytännön asiat tuppaavat asettua itsestään uomiinsa. Parisuhde näyttää todellisen nahkansa, rahaa saa vaikka kiivejä poimimalla ja alivuokralainen löytyy nopeasti facebookista. 

Minua kaduttaisi jos en ehtisi näkemään maailmaa edes vähän. Edes 1/100 siitä. Koskaanhan ei ole liian myöhäistä, mutta minulla on aina ollut sellainen kutina, että se, mitä maailmalta voi löytää, on liian arvokasta lykättäväksi eläkepäiville. Siis tiedättekö, että löytää jonkun niin ison osan itsestään, että mikäli sitä ei olisi löytänyt nuorena, olisi elänyt vähän vinoon koko elämänsä. Nuotin vierestä.

Tai sitten yksinkertaisesti ehtii kuolemaan ennen sitä sitku-päivää. Sekin minulla tuli mieleen, kun paluulennollamme Marokosta Suomeen joku mies sai sairaskohtauksen lentokoneessa ja pääsin kokemaan ahdistavia tunteita ja ajatuksia aina omasta kuolemasta vanhempien kuolemaan ja siihen, miten pienestä tämä elämä täällä on kiinni. Se on niin pienestä kiinni, ettei elämällä voi olla kai muuta tarkoitusta, kuin elää vain.

 

Share
Ladataan...

Pages