Ladataan...

Vaikka rakastankin Sinkkuelämää, Bridget Jonesia ja kaikkia mahdollisia naisista kertovia tarinoita, minua on vähän tympinyt se, ettei naisille ainakaan liiaksi tarjota sellaista mallia, että sinkkuus voisi olla oma valinta. Vaikka sarjat kertoisivat sinkkuudesta, ne kuitenkin jossain määrin pyörivät miesten perään itkemisen ja sen oikean etsinnän ympärillä. Sinkkisten Samanthan hahmo onkin oikeastaan pelastanut koko sarjan näyttämällä, että ihan joka kerta nainen ei itke, jos mies ei soitakaan seuraavana päivänä.

Mielestäni naiset voisivat oppia enemmän oikeanlaista röyhkeyttä deittailussa. Tai ei edes röyhkeyttä, vaan rentoutta ja hetkestä nauttimista. Sen sijaan, että miettii tykkääkö tuo toinen minusta, voi miettiä, että tykkäänkö minä hänestä. Tapaan usein ihmisiä jotka heittäävät sinkkuuttaan ja sen iloja hukkaan murehtimalla ja itkemällä yksittäisten tyyppien perään tai olemalla hyvin monogamisesti asennoituneita, vaikka heillä olisi vapaus ajatella niin sanotusti vain itseään. He tavallaan käyttäytyvät sinkkuina aivan kuin olisivat parisuhteessa henkilön kanssa, johon ovat ihastuneita. Tai no, tietenkään kaikki sinkut eivät välttämättä ole omasta tahdostaan sinkkuja eikä ihastumisellekaan välttämättä mitään voi, mutta vaikka tavoite olisikin löytää joku tyyppi, johon sitoutua, se onnistuu paremmin hetkessä eläen kuin huolehtien. Kun omasta elämästään tykkää ja sitä elää täysillä, on todennäköisempää että joku toinenkin rakastuu siihen elämään. Tyytyväisyys vetää ihmisiä puoleensa, epätoivo työntää niitä pois.

Kävin hiljattain seuraavanlaisen keskustelun Tinderissä:

Minua ärsyttää kaikenlainen ”Miten sä voit muka olla sinkku?” -ihmettely, sillä se sisältää oletuksen siitä, että ihminen valitsisi aina parisuhteen sinkkuuden sijaan, mikäli siihen tarjoutuisi tilaisuus. Eli että sinkkuus olisi välivaihe ennen oikeaa elämää eli seurustelua. Ja että hyvät, kauniit ja kelpaavat ihmiset ovat lähtökohtaisesti aina parisuhteessa ja sinkut "jämäihmisiä". Minulle asia itseasiassa näyttäytyy jopa toisinpäin. Mikäli joku todella upea tyyppi on sinkku, en ihmettele sitä yhtään. Hänellä on varmasti oikein antoisa elämä, eikä hän välttämättä kaipaa siihen mitään muuta. Siinä on jo kaikki.

Ehkä koko homma tulee lopulta siihen, miten mustavalkoisesti ylipäätään suhteista ajattelemme. Sinkku tai seurusteleva. Oikeastihan sivilisäädyt eivät ole näin yksinkertaisia. Tai ehkä huomaamattamme ängemme itseämme jompaankumpaan muottiin, vaikka tarjolla olisi muitakin vaihtoehtoja. Tästä olen puhunut aiemminkin mm. Uuden ajan parisuhde -postauksessa. Siinä missä parisuhde voi olla ”vapaampi”, voi myös sinkkuilu olla jotain muuta kuin yhden illan juttuja, selibaattia tai epätoivossa itkemistä.

Olen iloinen, että deittailukulttuuri on tullut Suomeen, mutta vielä on työskenneltävää siinäkin, että deittailu ymmärrettäisiin luonnolliseksi osaksi sinkkuilua. On muitakin syitä tapailla tyyppejä kuin seurustelukumppanin etsintä tai satunnainen seksi. Uusiin ihmisiin voi tutustua vaikkapa sillä motiivilla, että haluaa uusia kokemuksia. Eri ihmisten kanssa voi kokea hyvin erilaisia kokemuksia ja oppia erilaisia asioita itsestään ja maailmasta. Siinä onkin mielestäni juuri sinkkuuden kultasuoni, kun sen tajuaa hyödyntää.

Kuvat: Tia Nyholm

Ladataan...

Ladataan...
Viime viikolla:

- Minusta julkaistiin Hesarissa aukeaman juttu kuvalla, jossa on alavaloitus ja -kuvakulma, eli tuplasti epäedullisuutta. Valokuvaajaystäväni ovat olleet kauhuissaan tuosta kuvasta. Soitin jutun nähtyäni eksälleni (joka on hyvä ystäväni) tunnin mittaisen kriisipuhelun ja tulimme siihen lopputulokseen, että okei, se ei ole paras mahdollinen kuva minusta, sillä oikeastihan olen tyrmäävän upea, mutta ei se myöskään absoluuttisen huono ole. Se on siis niin sanotusti keskinkertainen/huonohko kuva. "Hedelmällinen", totesi myös eksäni. Otan tämän kehuna.

- Vietin koko viikon lomaa Hangossa ystäväni Elinan kanssa. Olen käynyt Hangossa kerran aiemmin pressimatkalla katsastamassa Regatta Span, mutta nyt pääsin näkemään muutakin, kun aikaa oli kokonainen viikko. Vietettiin Elinan kanssa kämppiselämää koko viikko ja hengattiin muutenkin 247 yhdessä, eikä toinen alkanut ärsyttää kertaakaan! Elina tuntee Hangon ja sen ihmiset, joten itse sain vain kävellä perässä parhaisiin paikkoihin ja tutustua uusiin tyyppeihin. 

- Juhlin viisi päivää putkeen. Lähes henkilökohtainen ennätykseni. Olen vetänyt elämässäni ainoastaan kerran aiemmin juhlaputken (!!), ja silloin olin 16-vuotias. Se kesti kuusi päivää. Kaikista eniten ihmetyttää se, ettei krapulaa näy eikä kuulu. Normaalisti jos olen yhden illan ulkona lähtien jo kahdelta kotiin, olen seuraavat kaksi päivää krapulassa. Krapulattomuuden salaisuus onkin näemmä siis vetää tappiin asti ja viikko putkeen. Ihanaa oppia uutta! Kisakunto kasvaa harjoittelemalla. Opin myös sen, että Hangossa on erittäin vaikeaa pysyä selvinpäin. Jotenkin se alkoholi vain on läsnä kaikkialla.

- Hangon Regatta koettu! Kisaamaan en toki mennyt, keskityin ainoastaan juhlimaan ja nauttimaan tunnelmasta. Laitoin myös purjehtija-isälleni viestin "Hei iskä, oon Hangon Regatassa!", sillä tiesin hänen aidosti arvostavan viikonlopun viettovalintaani. Hän siihen, että "Hienoa Kaisa! Olen ylpeä sinusta! Itsekin haluaisin joku kerta osallistua. Oletko gastissa vai rannalla kannustamassa?" Opin, että mikäli juhlimisellani on edes etäinen yhteys purjehtimiseen, isäni on ylpeä.

Maisemanvaihdos, uudet ihmiset ja arjesta hieman poikkeava aktiviteetti tuo aina uusia ajatuksia, inspiraatiota ja täyttää luovuuden kaivoa. Tästä on hyvä ammentaa uutta! Helsinkiin paluu on silloin parasta, kun reissusta on jotain kotiin tuotavaa - oli se sitten ideoita, tavaroita, matcheja, kavereita, rusketus, krapula tai rentoutunut olo. Oma arki ja elämä näyttäytyy reissun jälkeen aina vähän uudesta kulmasta ja niin elämä saa taas vähän tuoreemman ja kristalloisoituneemman suunnan. Menkäähän Hankoon vielä tänä kesänä! 

 

Ladataan...

Pages