8 X VIIME AIKOINA LAUTASELLA

The Good Morning

Viime aikoina ruokakaupoissa huomattua: tuoreiden tarjonta se vain vähenee ja kallistuu päivä päivältä ja samaa vauhtia uusien terveellisten ruokaideoiden keksiminen vaikeutuu. Itse olenkin nauttinut suuresti viime aikoina raikkaan smoothien sijaan mm. Lidlin lohtu-kaurasydämiä. Oi että! Voiko olla ihanamman makuista leipää?! Talvi on täällä. Sen voi siis huomata niin ulos kuin välipalalautasellekin katsoessa.

Ennen Lidlin kaurasydämien löytämistä kuvailin kuitenkin ruokiani eräältä viikolta. Ruokainspiksen ollessa hukassa onkin antoisaa kurkistaa toisten lautasille. Se on nimittäin toisiksi mielenkiintoisin asia, jonne kurkistaa. Mielenkiintoisin on heidän yöpöydän laatikko. Ja hei, onhan nämä safkat nyt aika kaunista katseltavaakin, vaikka ei niin hyvä ystävä hapankaalin ja vihersmoothieiden kanssa olisikaan!

Paistettuja munia, salaattia ja pari uunissa kypsyteltyä bataattikiekkoa edellisen päivän illalliselta. Riisikakkuja, salsaa, raejuustoa. Vihersmoothie // Smoothie, jossa muistaakseni viherherukoita, hunajamelonia, banaania, vanillja heraproteiinia, kollageenia ja päällä itsetehtyä supermysliä. (Mysliin olette kyselleet reseptiä, ja se julkaistaan, kun aika on.<3)

Wokkia! Luomu naudanjauhelihaa, sipulia, kaalia, porkkanoita, parsakaalia, basilikaa. Hapankaalia ja salaattia. // Paistettu muna pippurilla ja suolalla. Vihersmoothie. Marjasmoothie, jossa varmaankin puolukoita, mustikoita, heraproteiinia ja banaania. Päällä kaakaonibsejä ja mulpereita. Nam!

Ah, luomu kaurapuuroa mustikoilla, itsetehdyllä myslillä ja gheellä! // Höyrytettyä kaalia & porkkanaa, basmatiriisiä ja pinaattitonnikalamössöä, johon tuli muistaakseni tölkkitonnikalaa vedessä, kookoskermaa, pinaattia ja pippuria. Päällä rucolaa.

Kun sinun tekee aamulla mieli sekä suolaista että makeaa... Riisikakku, jonka päällä avocadoa, löysää keitettyä munaa, yrttejä, pippuria ja herbamarea. Maustamatonta täysirasvaista jogurttia luomuna, mansikoita, itsetehtyä mysliä. // Puolukkasmoothie, jossa sen itsensä lisäksi banaania ja vanilja heraproteiinia ja varmaan myös mustikoita väristä päätellen. Päällä goji-marjoja, puolukoita, kaakaonibsejä ja basilikanlehdet. <3

Nämä annokset kuvaavat sitä sellaista perus arkiruokaa, josta ruokavalioni about 80-prosenttisesti koostuu. Kotona tulee aina tehtyä oikeastaan vain terveellistä safkaa, koska en oikein osaa tehdä muunlaista, heh. Ulkona syödessä otan sitten rennommin. Ja ainiin, tottakai herkuteltuakin tulee, niin "terveysherkuilla" kuin "oikeilla herkuillakin". ;)

Mitä terveellisiä ja herkullisia ruokavinkkejä teillä on jakaa? Kommenttiboksi on auki!

Ja ai että ne Lidlin kaurasydämet on ihania. <3

&

Instagram: kaisaminni
Snapchat: kaisaminni
Facebook: The Good Morning
Youtube: KAISAMBU

Kommentit

Pauliina.K (Ei varmistettu)

Täältäkin iso sydän kaurasydämille <3

Kaisa Merelä
The Good Morning

Kiitti Aliisa! Kämppis joskus idätti, ja se oli kyllä yllättävän helpon näköistä hommaa. Itse en oo vielä siihen lähtenyt, mutta ehkä jossain vaiheessa kiinnostus idättämiseen herää! :)

Aliisa (Ei varmistettu) http://aliisantarinakirja.blogspot.fi

Jos keittiön kuivauskaapista löytyy tilaa, idätys on melko simppeli ja edullinen keino saada talvella vitamiineja. Idut sopivat lisukkeeksi, ja niitä voi hyvin heittää esimerkiksi smoothien sekaan. Sinimailasen siemenet itävät nopeasti, samoin pavut ja herneet. Kannattaa tosin tarkistaa mitä kannattaa idättää ja mitä ei. Tarvikkeet ovat yksinkertaiset: lasipurkki ja harsokangasta (Eurokankaasta löytyy).

Saara (Ei varmistettu)

Mäkin pyräyttelen smoothieita pari kertaa viikossa! Se on parasta, kun sekaan voi heittää ihan mitä mieli tekee :)
Ja ah, Lidlin kaurasydämet <3

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.