Defenssinen rakkausbloggaaja

The Good Morning

Törmäsin hiljattain mielipiteeseen, jonka mukaan levittelen blogissani törkeitä valheita, jotka akteeminen maailma ja faktatieto ovat kumonneet. Että olen epästabiili ja psykologisesti diagnosoitavissa ja että ajatukseni ovat sairaita. Ja ehdottomasti pahin kertomani valhe on kuulemma se, että kaikki muut tunteet paitsi rakkaus ovat valhetta. Se on kuulemma defenssi, jolla torjun kaikkien muiden tunteiden olemassaolon, sillä en pysty käsittelemään niitä. Hän vielä kuittasi kommentin sanomalla kuinka hän kokee suurta moraalista vihaa tätä asiaa (minua) kohtaan.

Niin. Voi. <3 Oikeasti. Iso hali sinne. En nähnyt tieteellisin termein koristellussa kommentissa mitään muuta kuin sen ihmisen hädän yrittää saada kaikelle ratkaisu, tarkoitus, merkitys, kaavio, laskutoimitus, absoluuttinen totuus, järjestys maailmaan. Näen vain tuon ihmisen tunteiden ristiriidan ja halun löytää omille ikäville tunteilleen syyllinen.Ensinnäkin, rakkaus ei ole tunne.

Toisekseen, ihminen joka käsittelee asioita tieteestä (olkoot vaikka psykologia) käsin, ei voi ymmärtää ajatuksiani, koska ne eivät ole järkeistettävissä. Minun ajatukseni ja tunteeni eivät liiku 3D-tasolla, vaan puhun asioista, jotka sijaitsevat ytimessä ja tuolla jossain korkealla, minne kukaan meistä ei yletä. Asioista, joita voi ainoastaan tuntea. Tekstini ei ole tarkoitus mennä päähän vaan kehoon. Puhun asioista, joita tiede jatkuvasti yrittää laittaa terminologiaan, bokseihin, nimetä, käsitellä, analysoida, vääntää, diagnosoida, järkeistää.

Ja mitä sillä saadaankaan? Tunne siitä, että tämä minussa herännyt tunne on tuon toisen syytä. Sillä saadaan kiukkuisia, syyllistäviä kommentteja, epäymmärrystä ja suoranaista vihaa sitä kohtaan, että joku kertoo olevansa pelkkää rakkautta nykyään. Tätäkö me olemme tänne maailmaan syntyneet tekemään? Ihan oikeasti? Vihaamaan toisen ajatuksia ja toisen rakkautta, ja sanomalla että se on väärin vain siksi, että sitä ei todisteta oikeaksi missään oppikirjassa?

Uskon, että jos kirjoittaja olisi tutustunut blogiini tarkemmin, hän olisi myös huomannut kuinka todellakin fiilaan kaikkia tunteita, joita me saamme tässä elämässä kokea. Kaikkia niitä tunteita, joilla on nimi, ja myös niitä, joilla ei edes ole. Ihan äärilaidasta toiseen. Mitä elämä olisikaan ilman tunteiden tummansyvää kirjoa?

Mutta rakkaus, josta puhun, ei ole tunne. Se on tila, se on energiaa, se vain on. Se on erillään "tunteista", ja se on aina läsnä kokiessani tunteita. Rakkaus on se, joka rauhottaa minut kiukusta, vihasta, katkeruudesta, mustasukkaisuudesta, kateudesta ja tuo minut kerta toisensa jälkeen totuuteen, rauhaan, ennen kuin painan sitä enter-nappia aiheuttaakseni jollekin toiselle pahan mielen. Rakkaus herättää minut aina harhasta, jonka mukaan muut ihmiset, ulkoiset olosuhteet tai tapahtumienkulku ovat syyllisiä kokemiini tunteisiin.Kommentin kirjoittaja oli myös huolissaan siitä, että tuputan tätä sairasta ideologiaa muille ihmisille. Hmm. Minä en ikinä, ikinä voisi aliarvioida lukijoitani niin paljon, että olettaisin heidän nielevän ajatukseni sellaisenaan. Että he opettelisivat tekstini kuin oppikirjasta. Minä en ikinä voisi ajatella olevani "auktoriteettiasemassa" kertomassa totuuksia kansalle. Ei meistä kukaan ole siinä asemassa, vaikka moni kovasti yrittääkin.

Jokainen on oman itsensä auktoriteetti.

Koko blogini ydinpointti on se, että ihmiset alkaisivat tunnustelemaan omaa sisintään ja ajattelemaan itse. Silloin ei ole enää mitään väliä sillä, ketä kuuntelee, keneltä ottaa neuvoja tai kenen kanssa juttelee. Siis oikeasti, sillä ei ole mitään väliä, kuuntelenko Trumpia vai Mandelaa oppiakseni. Tulen aina poimimaan heidän puheistaan ne ideat ja ne näkemykset, jotka resonoivat minun sisäisen totuuden kanssa. Ne ideat, jotka minä pystyn kokemusteni pohjalla ylipäätään ymmärtämään. Asiat, jotka kolahtavat. Loput saa - ja niiden pitää - valua ohi.

Ylipäätään muita ihmisiä kuunnellessamme, me emme ikinä kuuntele heitä. Me kuuntelemme aina itseämme. Me tulemme kuulemaan (ja eritoten muistamaan) vain ne asiat, jotka olivat linjassa oman ajattelumaailmamme kanssa - tai niitä radikaalisti vastaan. Meidän matka omaan sisimpäämme, omaan totuuteemme kulkee aina toisten kautta. Pystymme löytämään omat näkemyksemme kuuntelemalla muita ja saamalla ns. "ahaa-elämyksiä". Ne ahaa-elämykset eivät tulleet puhujasta, vaan ne tulivat sinusta. Sinä oivalsit. Sinä loit ja laajensit omaa totuuttasi sillä hetkellä.Älkää etsikö absoluuttista totuutta. Sitä ei ole. Ja se on äärettömän vapauttavaa, kun siihen uskaltaa luottaa. <3

Share

Kommentit

Vivegan

En ole itse yhtään lueskellut, mitä susta on mahdollisesti kirjoitettu, mutta sun blogia ja snäppiä seuranneena tuntuu aika absurdeilta nämä ihmisten johtopäätelmät. Se nyt on selvää, että aina joku puhuu paskaa, mutta ei olis tullut mieleenkään jonkun pitävän sua mielenterveysongelmaisena, kun vaikutat ulospäin (somen ja postausten välityksellä) niin onnelliselta ja tasapainoiselta. Ei sillä tietenkään väliä mitä ihmiset ajattelee, mutta pakko ihmetellä, mistä tuo ihmisten katkeruus kumpuaa...

Rosa (Ei varmistettu)

Hei Kaisa,

Ajatuksesi ja ideologiasi sekä tapasi kirjoittaa ja puhua niistä ovat herättäneet mielenkiintoni, ja ymmärrän kyllä, että ne voivat herättää ihmisissä voimakkaitakin vastareaktioita. Näinhän on aina hengellisten asioiden kanssa. Ja juuri siitä koen käsittelemissäsi teemoissa olevan kysymys: hengellisyydestä.

Akateeminen maailma sekä tieteeseen pohjautuva maailmankatsomus sekä hengellisyyteen pohjaava maailmankatsomus ottavat usein yhteen, se on näkynyt kulttuurissa, politiikassa ja kaikilla elämän osa-alueilla kautta aikojen. Itse koen, että nyky-yhteiskunnassa elääkseen, nauttiakseen, selviytyäkseen ja kukoistaakseen tulee yksilön löytää tasapaino hengellisyyden ja maallisen välillä. Hengellisyyteen perustuvat ajatuksesi (energia ja sen jakaminen, ihmisten yhteys, syvä kokemus itsestä suhteessa maailmankaikkeuteen ja itsereflektio) ovat mielenkiintoisia, mutta itse haluaisin kovasti kuulla ajatuksiasi myös "maallisesta maailmasta" ja yhteiskunnasta myös konkreettisemmalla tasolla.

Miten hengellisyytesi (tai jos vieroksut tätä nimenomaista termiä, niin käytetään sanaa ajatusmaailmasi) realisoituu elämässäsi? Kuinka se näkyy valinnoissasi (esim. kulutustottumukset, poliittinen kanta ja toimet)? Vapauttaako rakkaus ja rakastaminen sinut konkreettisesta yhteiskuntavastuusta, jolloin energiasi itsessään riittää, vai koetko sen olevan pohja, jolle konkreettisia tekoja ja toimintaa rakennetaan?

Itsereflektiosi on tosiaan kiinnostavaa, mutta en voi kieltää, etteikö siitä tulisi ajoittain hieman itsekeskeinen kuva. Omaan itseen keskittyminen on toki kaikille toiminnan ja elämän lähtökohta, eikä sinänsä ole millään tavalla tuomittavaa, kaikkihan me olemme itsekkäitä, mutta pohdin, että antaako itsetutkiskelu ja hengellisyys sinulle oikeutuksen tunteen nousta "yhteiskunnallisen realiteetin" yläpuolelle ("minun ei tarvitse tuhlata energiaani vaikuttamiseen, sillä se ei juuri nyt inspiroi minua" -tyyliin)?

Pahoittelen, ilmaisen itseäni turhan suorapuheisesti, eikä tarkoitukseni ole loukata tai halventaa ajatuksiasi millään tavalla, koen nyt vain suoran ilmaisun olevan sinut tapa saada omat ajatukseni ulos.

Ihanaa päivää!

Siru (Ei varmistettu)

Moikka!
Hyvä kommentti, samoja kysymyksiä heräsi itsellekin mieleen.
S

Outi (Ei varmistettu)

Samaa mieltä!

Tuulia (Ei varmistettu)

Mä olin eka vähän skeptinen näistä sun jutuista ja ideologioista, mut kappas! Nyt huomaan kelaavani lämmöllä juttuja ja "teorioita" joita oot kirjotellu tänne ja jutellu snäpissä. Sun jutuissa on nimittäin perää ja niitä on rauhottava lueskella. Ja susta huokuu niin ihanaa mielenrauhaa ja lämpöä nykyään! Tuntuu että oot löytäny ainakin tän hetkisen paikkasi elämässä. Oot noussu oletusten, normien yms. yläpuolelle ja teet ihan omaa juttuas. Oot virkistävän aito tapaus.

Minä olen aina ihmetellyt sitä, että miten joku somessa tuntee niin vahvasti jotain toista kohtaan. Minä voin olla jonkun kanssa samaa mieltä tai eri mieltä, mutta ei minulla ole mitään tunteita tuntemattomia ihmisiä kohtaan.

S (Ei varmistettu)

Nuo kommentit kuulostivat kieltämättä todella ikäviltä (jos olivat oikeasti muotoiltu juuri noin) ja olen pahoillani puolestasi, jos ne satuttivat. Siitä huolimatta täytyy sanoa, että voin ehkä jossakin mielessä ymmärtää niiden kirjoittajaa. Olen itse seurannut blogiasi varmaankin jo vuodesta 2013 ja – kuten tiedät – nähnyt siinä monenlaisia vaiheita. Vaikka osa niistä on ollut keskenään aika erilaisia, kaikista olen jollain lailla pitänyt. Sen sijaan tämä kaikista uusin suunta tuntuu todella vieraalta. Vaikka käsittelemäsi aiheet kuulostavat tiivistetyssä muodossa todella kiinnostavilta ja hyödyllisiltä, itse tekstit jättävät lähes poikkeuksetta vähän onton olon. Toisinaan jopa tuntuu, etten yksinkertaisesti ymmärrä, mitä tarkoitat. Luulen sen johtuvan juurikin siitä seikasta, jonka itsekin tiedostat: iso osa väitteistäsi ei nojaa mihinkään tieteellisesti tunnettuun näkökulmaan eikä sen mukanaan tuomiin termeihin. Monille se näyttää sopivan (nykyisellä suunnalla taitaa olla enemmän kannattajia kuin kritisoijia?) mutta ilmeisesti on meitäkin, jotka koemme "pudonneemme pois".

Blogisi on omasi ja saat tehdä sillä aivan mitä tahdot. On todella hienoa, että olet sattunut tekemään sillä viime aikoina juurikin jotain sellaista, joka miellyttää monia. Mitään muutoksia en siis todellakaan tullut tällä kommentilla ehdottamaan – ainoastaan vähän valaisemaan (toivottavasti vähän tekstissä mainittua henkilöä asiallisemmin) sitä, mistä tämän pienen lukijajoukon katoaminen mahdollisesti johtuu. Toivottavasti havainto auttaa ymmärtämään asioita uudella tavalla tai jos ei, ei aikanaan aiheuta (enempää?) huolta. Kaikkea hyvää blogillesi ja elämääsi muutenkin!

Pasi Liikanen (Ei varmistettu)

Minulle taas nämä tuoreimmat kirjoitukset resonoivat vahvasti. Vertaamista vanhempiin teksteihin en voi vielä tehdä, kun en ole ehtinyt niitä kaikkia lukea. Näen, että kyse voi olla yksinkertaisesti Kaisan henkisestä kasvusta. Vielä vuosi sitten, kun itse olin lukossa (tunnelukkoja, kehollisia lukkoja, ajattelumalleissakin lukkoja) ja menneisyyden lasien läpi elämää katsova suorittaja, olisin kommentoinut näihin tuoreimpiin kirjoituksiin, että "hippihumpuukia". Ja nyt ymmärrän, miksi niin olisin tehnyt. Et voi ymmärtää jotain mitä et vielä kykene ymmärtämään. Ja kuten usein, nämä oivallukset eivät tapahdu vain mielessä, joten pelkkä ajattelu ei riitä. Suosittelen useimmille (lisää) itsensä kehittämistä, tiedostaminen-hyväksyminen-irtipäästäminen -tyyliin. Kyllä se mielenrauha ja rakkaus sieltä paljastuu kaikille ja vihat ja pelot hälvenevät. Terv. entinen tieteellinen, tylsä, kriittinen, onneton DI.

Emmi (Ei varmistettu)

"Et voi ymmärtää jotain mitä et vielä kykene ymmärtämään". Kyllä. Samaistun hyvin vahvasti kirjoittamiisi ajtuksiin. Itsekään en olisi vielä muutama vuosi sitten pystynyt käsittämään ollenkaan, mistä Kaisa kirjoittaa. Nyt Kaisan ajatukset resonoivat todella vahvasti, saavat lämpimän tunteen jossain sisällä kehossa kasvamaan. Niin kauan kun ihminen on lukossa, hän ei ymmärrä. Silloin tällaiset asiat pelottavat - ja pelko taas aiheuttaa vihaa ja torjumista, jos sitä ei osaa tunnistaa eikä kohdata.
Mutta, kaikki me olemme ihmisiä, ja kaikkien matka on erilainen. Jos tällä hetkellä tällaiset asiat eivät kolahda, ei se tarkoita etteivät ne kolahtaisi koskaan.

Ihanaihanaihana, sitä sää oot. Tykkään ihan valtavasti lukea näitä tekstejä. Tykkään niistä fiiliksistä ja oivalluksista, joita herää näiden kautta mun mielessä. Pure love.

lemmy (Ei varmistettu)

Moikka Kaisa!

Ensiksikin rakkaudentäyteiset terveiset lukijalta, joka on seurannut elämääsi jo useita vuosia. On ollut äärettömän hieno nähdä sun kasvuasi, etenkin, kun olen aikalailla samassa vaiheessa elämää, kuin sinä. Olet ihan mahtava ihminen ja arvostan suuresti sitä, miten heittäydyt erilaisiin asioihin koko sydämelläsi.

Syy miksi kommentoin nyt (ensimmäistä kertaa ikinä) on se, että kirjoitus osui lähelle ajatuksia, jotka mussa on viimeisen vuoden aikana kyteneet. Olen itse enemmän tunneihminen, kuin järki-ihminen. Seurustelen tällä hetkellä vahvasti järki-ihmisen kanssa, joka ajattelee kaikenlaiset tilanteet rationaalisesti läpi. Mun oli pitkään vaikea ymmärtää esimerkiksi hänen poliittisia kantojansa, mielipiteitänsä ja reaktioitansa tietynlaisiin tilanteisiin, koska itse en osaa olla katsomatta samoja asioita tunteiden värittämien lasien läpi. Ajan kanssa ollaan kuitenkin molemmat opittu jotenkin ymmärtämään toistemme tapaa nähdä maailma.

Mitä yritän tässä sanoa on se, että ihmisten on välillä tosi vaikea pysähtyä ja yrittää ymmärtää toisenlaisen ihmisen tapaa nähdä asioita. Kummassakin tavassa ajatella on omat hyötynsä ja haittansa. Kumpikaan ei ole parempi, kuin toinen, emmekä voi pakottaa itseämme ajattelemaan asioista kummallakaan tavalla. Tärkeintä olisi, että pystyisimme ymmärtämään ja hyväksymään erilaisia tapoja nähdä maailma. Ja, että pystyisimme kuuntelemaan toisiamme ja olemaan provosoitumatta omasta mielestämme "vääränlaisesta" ajattelutavasta.

Tarkoitukseni ei ole kritisoida sinua, eikä edes blogiisi kommentoijaa, vaan jotenkin saada omia ajatuksiani ymmärrettävään muotoon ja herättää ajatuksia.

Jos tähän loppuun saan toivoa postausta, niin mulla olisi kovasti toiveena, että kirjoittaisit itsensä rakastamisen ja hyväksymisen opettelusta. Se tuottaa mulle itselle eniten vaikeuksia tämän hetkisessä elämässä, ja olisi ihanaa kuulla sun ajatuksiasi tästä asiasta!

Kommentoi