Ei kesää ilman kesäteattereita

Landespedeilyt piti keskeyttää hetkeksi ja tulla takaisin Helsinkiin ihan vain nauttimaan ihanan vehreästä Suomenlinnasta. Sinne on joka kesä päästävä ja tällä kertaa agendana oli Suomenlinnan kesäteatteri yhdistettynä piknikkiin rantakalliolla. Toimivaksi todettu kombo!

Olen teatterin ystävä ja mielestäni kesäteatterit ovat kesän parhaita juttuja. Ne ovat niin iloisia, luontevia ja erityisen härskejä. Inhimillisyyden ja ihmisyyden multihuipentumia. Ihanan keskiaikaisia ja originelleja, mutta hauskasti uuteen aikaan tuotuja. Voimaannuttavia. Niistä jäävä fiilis ei poistu moneen vuoteen, tai ainakaan koko loppukesään.

Pitääkin muistaa varata liput Naisvuoren kesäteatteriin. Onko kenelläkään antaa muita suosituksia? Matkustaisin mielelläni vaikka ympäri Suomea kiertelemässä kesäteattereita ja juomassa valkoviiniä.

Lähes kolmetuntisen teatterin jälkeen seikkailtiin vielä pitkin saaren reunoja fiilistellen aaltoja ja lämmintä kesätuulta. Suurimmat turistijoukkiot olivat jo lähteneet, ja näköpiirissä oli enää satunnaisia hääjuhlijoita tai iltaan asti venyneitä piknikkejä. Joissain kohdissa saarta tuntui, kuin olisimme olleet kahdestaan koko saarella. Kun oli aika lähteä, lautta oli kuin tilauksesta odottamassa rannassa. Ei muuta kuin takaisin mantereelle ja Fafa'sin kautta nukkumaan.

Kesä, kiva kun tulit vihdoin ja muistutit mistä sinut on parhaimmillaan tehty!

Kommentit

Lumikki (Ei varmistettu)

Ainakin Heinolan kesäteatterissa on ollut kehuttu pätkä tänä kesänä, olikohan nimi Ulkomaalainen tms. Itse en ole vielä kerennyt käydä katsomassa, mutta kiinnostaisi!

idaelisa (Ei varmistettu) http://elisse-cheers2that.blogspot.fi

Ite aattelin mennä kattomaan Mustikkamaan kesäteatteriin SEITSEMÄN SISKOA - ja sitten me ryypättiin :)

https://www.facebook.com/events/879513722113060/
http://www.ylioppilasteatteri.fi/pub/ohjelmisto/seitsemansiskoa.html

Jeanette (Ei varmistettu)

Nurmijärvellä on Taaborinvuoren kesäteatteri idyllisessä maalaismiljöössä. Tänä kesänä siellä esitetään Zorroa.

http://www.taaborinkesateatteri.fi/index.php

;)

40 hours and counting

Ihana asenne! Oon ihan samaa mieltä - kesäteatteri on ihan yksi parhaita kesäjuttuja :)

http://www.lily.fi/blogit/40-hours-and-counting

Sofia (Ei varmistettu)

Ehdottomasti kannattaa käydä katsomassa Naantalin Emma teatterissa pyörivää Hockey Night elokuvaa! :)

anonyymi (Ei varmistettu)

Grease musikaali Kouvolassa

ribetsu
FiilisMuija

Rovaniemellä Konttisen kesäteatteri on mun kesän ykkösjuttu! :) Tällä hetkellä siellä pyörii Rölli ja metsänhenki -näytös.
Yötön yö, jokimaisema ja aurinko + kesäteatteri= hyväksi havaittu ja toimiva yhdistelmä ;)

http://www.rovaniemi.fi/konttisenkesateatteri/

Lena (Ei varmistettu)

Haha, itsellänikin meni sunnuntai Suomenlinnassa, kateltiin kundin kaa maisemia, käytiin piknikillä joka venyi auringonlaskuun saakka ja nautittiin toistemme seurasta. :)
Mistä noi sun ballerinat on? Tosi kivan näköiset! :)

Veera (Ei varmistettu)

Hämeenlinnan kesäteatteri on upea! Vanaja veden vieressä Hämeenlinnan kansallispuistossa. Tämän kesän esityksestä en tiedä, mutta aikaisemmat ovat olleet kivoja. Hämeenlinna on muutenkin vierailun arvoinen kaupunki!:)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.