Ensimmäinen aamuyö Marokossa

Marokossa ollaan. Marrakechissa. Tultiin lämpimään, vaikka takki päällä saa kyllä täälläkin olla. Ilmassa tuoksuu kevät ja aurinko hyväilee, niin kuin kevään ensimmäinen aurinko hyväilee. Liikuttavasti ja lohduttaen. Tämä on ensimmäinen kertani Afrikassa.

Heräsin aamuviideltä rukouskutsuun, joka soi joidenkin korttelien päässä. Riadimme pariovi ei ole mitenkään erityisen järeä ja turvatoimin varusteltu, vaan esimerkiksi toisen saranan puolella on 10 sentin rako. Huoneessa ei ole myöskään lämmitystä. Ainoastaan pieni sähkökäyttöinen patteri, jonka olin hinannut aivan sängyn viereen. Sänky puolestaan on muhkea, lakanat yleelliset, Samuelin keho lämmin ja meidän päällämme paksu, kahden hengen peitto. Nukuin paremmin kuin kotona.

Huoneessa on ihan pimeää ja heilutan Samuelia hereille siltä varalta, ettei hän herännyt miesäänen kumeaan ouuuuuuiaaaaaeoooo-lauluhuutoon. Rukouskutsu on tuttu. Koko Marokon kulttuuri ja äänimaisema tuntuu hämmentävän tutulta, sillä olen tutustunut irakilaiseen - tai tarkemmin Baghdadin - kulttuuriin; sen ääniin, uskontoon ja paikallisiin erikoisuuksiin hyvin tarkasti. Ei, en siis ole henkilökohtaisesti käynyt Baghdadissa, mutta erään teatteriproduktion tiimoilta pääsin tutustumaan ja haastattelemaan maastaan paenneita irakilaisia. Heidän kertomiensa perusteella olin piirtänyt päähäni hyvin lähelle jotakin Marokon kaltaista. Paitsi tietysti ilman pommeja. Tietysti.

Ja siinä aamuyöllä rukouskutsua kuunnellessani olo on eksoottinen ja samaan aikaan niin turvallinen. Kaikki täällä tuntuu niin kovin tutulta aina laulavista linnuista ja kulkukissoista ihmisten holtittomaan skootterilla ajoon, heidän pukeutumiseen ja ilmassa leijuviin tuoksuihin. Ihmisten tapa olla ihminen täällä tuntuu hyvin tutulta. Myönnettäköön silti, että alku oli kulttuurishokki. En ole koskaan ollut onnellisempi kulkiessani jonkun turvallisen mieshenkilön käsipuolessa kuin täällä.

Aina kun herään aikaisin uudessa paikassa, mieleni tekee lähteä seikkailemaan. Niin myös tänä aamuna. Uteliaisuuteni veti minua lämpimän peiton alta kattoterassille katselemaan tähtiä ja fiilistelemään rukouskutsua, ihan yksin, johonkin lämpimään kääriytyneenä. Syystä tai toisesta jäin kuitenkin vällyjen väliin. Paitsi kun kutsu oli soinut noin puoli tuntia, eikä loppua kuulunut, Samuel pinkaisi vessaan ja samalla sain hyvän mahdollisuuden nousta ja avata huoneemme suuret pariovet jotka johtivat sisäpihalle. Haistelin ovenraossa alkavaa aamua ja loppuvaa yötä. Taivaalla oli yksi tähti ja oli ihan pimeää. Sitten menin nukkumaan ja heräsin seuraavan kerran kahdeksalta. Söimme aamiaisen kattoterassilla ja kahvi oli tummaa ja vahvaa. 

Kommentit

Pumpuli
Pumpulielämää

Ihana postaus :)

Kaisa Merelä

Kiitos :) 

huolestunut (Ei varmistettu)

Huomasin instagramissa, että olit ottanut mustan henna-tatuoinnin. Etkö ollut tietoinen niihin liittyvistä riskeistä? Tässä lisätietoa:
http://www.sussiunatkoon.fi/hennatatuoinnit/
Toivotaan, että säästyt haitoilta, eikä tule esim. arpea tatuoinnin kohdalle..

superhuolestunut (Ei varmistettu)

Olipa hirveä sivusto. ”Poistu kotoa, niin kuolet”

Kaisa Merelä

En ollut tietoinen! Mutta nyt olen. :) Kiitoksia huolenpidosta <3 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.