Helkkarin hyviä gluteenittomia keksejä

Aurinkoista maanantaita! Sininen taivas laukaisi tänään sellaiset kesäfiilikset, että biitsillehän se oli polkaistava.

Olen mukana Indiedaysin ja Provenan kampanjassa, jonka myötä Provenan uudet gluteenittomat välipalakeksit ovat odotelleet maistamistani. Saman lafkan gluteeniton, sokeroimaton ja mahtavan runsastaatelinen mysli on ollut meikäläisen keittiön peruskalustoa jo aika kauan, joten odotukset uusia välipalakeksejä kohtaan olivat suopean odottavaiset.

Nappasin keksit tänään mukaan Hietsuun. Niiden lisäksi eväänä oli termarillinen kahvia ja litran jäätelö kahden kylmäkallen välissä kylmälaukussa. Paras biitsieväs-idea ikinä! Jopa kotiin tuotu ylijäämäjäde oli säilynyt kylmänä. Kokeilkaa!

Keksejä on saatavilla kahta eri makua, Kaura & Tummasuklaa sekä Kaura & Hedelmä. Kuullessani sanan "välipalakeksi", ajattelin ettei mikään tuolla nimellä varusteltu voi maistua hyvältä ilman mitään lisukkeita, jotka peittävät sen puista makua. Kävi kuitenkin ilmi, että sanan välipala voisi kumittaa näiden keksien nimestä kokonaan. Todella makeita ja rapeita kunnon keksejä nämä ennemminkin olivat! Tummasuklaa-kekseistä tuli ihan mieleen Jyväshyvän suklaapisara-keksit. Niin hyviä ja ah, mitä kesämökkimuistoja. Ainoana erona tosin se, että nämä ovat täyttä kauraa ja täysin gluteenittomia.

Mikäli olisin keksien himokuluttaja, ostaisin varmaan aina näitä ja välttäisin vehnäpöhötyksen. Tottahan se on että gluteeni ei oikein ihmiselle sovi, vaikka (lähes) kaikki me sitä syömme päivittäin. Olen kirjoittanut aika paljon gluteenittomuudesta ja tämän hetkinen kantani siihen on, että mikäli gluteeniton vaihtoehto on helposti tarjolla, valitsen sen mielelläni säästääkseni vatsaani. En kuitenkaan halua tällä hetkellä elää täysin gluteenittomasti. Kiinnitän tosin viljojen määrään ruokavaliossani huomiota. Se on tullut opittua, että jos syö pelkkää leipää, sen tuntee hyvin nopeasti olossaan, ihossaan ja kasvoissaan, heh.

Minusta oli virkistävää kuulla, että kekseissä on käytetty juuri kauraa. Niin usein näkee niitä "gluteenittomia jauhoseoksia", jotka saattavat joskus olla vielä pahempaa kamaa kuin rehelliset, puhtaat viljat. Vanha kunnon kaura onneksi toimii aina.

Hietsu oli entisellään. Hetken makoilun jälkeen uskalsin esittää, että mustat alusvaatteeni olivat uikkarit ja riisuutua, hihhii. Klassinen kesän eka rantareissu siis. "Biksuilla" tarkeni ihan hyvin vaikka poikaystävä katsoi kuin hullua. Tuuli oli kuulemma kylmä ja turisteilla vielä takit päällä. En minä kyllä tuntenut mitään merkkejä mistään merituulesta; porottava aurinko sai täyden huomioni. Taas kerran #suomalaisetsekosivatkeväästä. Joko te olette ottaneet aurinkoa? (Sisämaassa asuvia ei lasketa, siellähän on lämmintä jo maaliskuussa!)

Käykää hei muuten osallistumassa runsaan Provena-tuotepaketin arvontaan! Arvontaan voi osallistua kertomalla, miksi itse haluaisi kokeilla Provenan gluteenittomia tuotteita. Syy voi olla vaikka se, että rahat on loppu ja ruokaa pitäis saada. Klik, klik!

Kommentit

Rena (Ei varmistettu) http://www.dressedwithsoul.com

Your cute post brings me into summer vibes :) Here in Bavaria it is raining at the moment ...
xx from Germany/Bavaria, Rena
www.dressedwithsoul.com

sinaviola

Ooi ku näyttää hyvältä! ja rakastan kaurakeksejä :3

Nyt tuli hirveä himo ostaa vaniljajäätelöä ja ripotella keksimurua päälle! Ihania kuvia! Minulla on myös kaapissa noita gluteenittomia välipalakeksejä ja tykkään kyllä kovasti! Kaikille keliaakikoille ei kaurakaan sovi, joten hyvä, että myös niistä muista jauhoseoksista tehdään vaihtoehtoja ;)

ruisrievä (Ei varmistettu)

Miten niin on totta, että "gluteeni ei oikein ihmiselle sovi"? Siksikö että moni "treenibloggaaja" kokee saavansa gluteenin välttelystä jotakin lisäarvoa terveellisiin ruokailutottumuksiin?

Lähteitä kehiin (ja lähdekritiikin harrastaminen on myös suotavaa).

Suolisekuolikugluteenianuoli (Ei varmistettu)

Millä itse perustelet uskomuksesi, että se ei olisi totta?
Kehosta ja mielestään välittävä ihminen vähintään pyrkii välttämään gluteenia, jos on asiaa seurannut.
Gluteenittomuus ei ole pelkästään muoti-ilmiö, vaan myös elämänlaatua huomattavasti parantava asia. Gluteeni ei ole hyväksi ihmisen suolistolle. Suolisto on ihmisen kakkosaivot.
Ihmetyttää mininega asenne asiaan, josta kirjottajalla ei selvästikkään ole tietoa. Voitaisiin ennemmin suhtautua tällaisiin 'gluteeni ei oikein sovi ihmisille' sanomisiin uteliaisuudella, ja aina tietysti kyseenalaistaen vähäsen myös.
Tietoa ja tutkimuksia asiasta löytyy kyllä niin paljon kun vain jaksat lukea. Jos sinulla on lukutaitoa, uskon että pikimmiten haluat perua äskeisen viestisi ja poistaa gluteenin ruokavaliosta. Jos lukutaitoa ei ole, olisi hyvä koittaa olla pari kuukautta ilman ja todeta että mikään ei muuttunut.

ruisrievä nyt ja jatkossakin (Ei varmistettu)

Etpä itsekään antanut yhtäkään perustelua väitteillesi. Vertaisarvioidut tieteelliset artikkelit käyvät perusteluista, esim:

No Effects of a Short-Term Gluten-free Diet on Performance in Nonceliac Athletes. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/25970665

Gliadin does not induce mucosal inflammation or basophil activation in patients with nonceliac gluten sensitivity. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23639603

Olen mm. suorittanut yliopistotutkinnon terveydenhuoltoalalta, joten en usko, että tämä juttu olisi lukutaidostani kiinni. Ja en uskokaan, että mikään muuttuisi jos poistaisin gluteenin ruokavaliostani (paitsi että elämä hankaloituisi hieman). Siksi minulla ei ole syytä edes kokeilla.

Kuka tahansa on tietenkin vapaa kokeilemaan mitä tahansa ruokavaliota, eikä se ole keneltäkään mitenkään pois. Mutta sen oman ruokavalion julistaminen muille jotenkin oikeampana ja parempana, perustelemattomiin väitteisiin nojaten, ei osoita kovin hyviä tapoja.

ruisleipä (Ei varmistettu)

Ravitsemusterapeutin tyttäreenä ja muutenkin ravitsemusasiosta ja terveydestä kiinnostuneena, entisenä himourheilijana, nykyisenä himokuntoilijana en kyllä usko että gluteenista olisi terveälle ihmiselle haittaa. Gluteeniton ruokavalio on tarkoitettu keliaakikoille ja vilja-allergikoille, ei muille. Se tulee kalliiksi ja helposti liian yksipuoliseksi. Kannattaa myös ottaa huomioon, että keliakia on vakava sairaus, pienikin gluteenimäärä on keliaakikolle erittäin vaarallinen. Keliaakikko ei "silloin tällöin" voi syödä pieniä määriä vehnää, joten kannattaa sekin muistaa. Ajatelkaa, jos jengi ei enää ole tietoisia keliaakikoista, ja sitten heidänkin luullaan sietävän hiukan gluteenia koska "kyllä kaikki muuykin sitä ihan pikkasen syövät joten voihan tähän ksuraleipään ihan normikauraa käyttää, kyllähän sen nyt kaikille gluernittomille tulisi sopia". Ei. Ruisleipä on ja pysyy, kuten myös kaurapuuro ja täysjyväpasta silloin tällöin. Vehnäleivoksillakin herkuttelen, kunnes ja jos nyt keliakia joskus mulla saatettaisiin todeta!

JennyM (Ei varmistettu)

AAaaaaaaaa Haluan maistaa!! Toivottavasti ovat maidottomia myös? Ei haittaa jos on hiukkasen maitotuotetta :P Silti haluaisin maistaa! Olen kahvin suurkuluttaja niin sen kanssa vaadin jotain hyvää mutta terveellistä niin nämä voivat olla hyvä vaihtoehto!

Kaisa Merelä

Paketissa lukee että saattaa sisältää pieniä määriä maitoa eli ei ainakaan ainesosissa oo maitoa! :) Pistä ihmeessä testiin nää! Ja joo myönnän, kahvi ja herkku kulkee käsi kädessä...

Ano (Ei varmistettu)

Hehe! Varmaan aika kylmä olla vielä vähissä vaatteissa rannalla :D oliko muuten vielä stringit alushousuina ? ;(

Meliina's

Haluaisin voittaa, sillä haluaisin karsia turhia viljoja ruokavaliostani. En niitä juurikaan syö muuten kuin puuron (sekin lähes gluteeniton) tai ruisleivän muodossa, mutta gluteenittomien tuotteiden avulla saisin varmasti vaihtelevuutta ruokavalioon! Nam:)

Jyyli
Spice 'n' Shine

Mulla on koko ajan hirveä kiire paikasta toiseen, joten olisi kätevää, jos kotona olisi jotain mitä napata kiireessä mukaan laukkuun :D

Terveisin, palkkatyöläinen/yrittäjä/korkeakouluun pyrkijä/hevosenomistaja

Laura - Arjen sekametelisoppa (Ei varmistettu)

Nämä olisi kiva voittaa, sillä anopillani on keliakia. Hän auttaa minua jos jonkinmoisissa kotihommissa miehen tehdessä keikkatyötä, olisi kiva yllättää hänet jonakin ruohonleikkauspäivänä kunnon keksikahveilla.

Helvi Mustanoja (Ei varmistettu)

Tämä olis luksusta kun pääsis maistamaan näitä keksejä. Pienestä eläkkeestä ei ole varaa ostaa näitä. Itse olen leiponut kaikki gluteenittomat leivät ja makeat syötävät.

pirjo portimo (Ei varmistettu)

Herkullisia!

Marja-Leena (Ei varmistettu)

Hodginin lymfooman ja sen hoidoista saadun leukemian sekä kantasolusiirron jälkeen olen joutunut etsimään yrityksen ja erehdyksen kautta, mikä ruoansulatukselleni sopii ja mikä ei. Ja todentotta olen huomannut, että elimistöni voi paljon paremmin ilman gluteiinia. Hoitojen jäljiltä en juuri jaksa itse leipoa, joten olisin kyllä ikionnellinen mikäli sattuisin voittamaan :)!

Emmi (Ei varmistettu)

Hei!

Itse gluteenitonta ruokavaliota täysin noudattaessani haluaisin ihan mielenkiinnosta kysyä miksi et siis nykyään syö täysin gluteenittomasti?

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.