Ikävä salille! (Kun kohtuus ei riitä)

Plääh plaah ja pluuh. Koska mielestäni tasaisen tylsä elämä on turhauttavaa ja tasasen tylsät blogit turhauttavaa luettavaa ja yksi tämän maailman turhimmista medioista (hahhaa, ei oikeasti, kunhan provoon), niin pistetään ilmoille suorat sanat sen sijaan, että kirjottaisin siitä, kuinka "keksin" eilen laittaa jäisiä mansikoita vichyn sekaan, josta alunperin meinasin kirjoittaa. Tai ainakin tehdä instapostauksen. Otin kuvankin jo valmiiksi:

Oli muuten aivan helkkarin pitkä aloituslause, anteeksi.

Eli asiaan! Viime päivinä on iskenyt jännä fiilis. Ensimmäistä kertaa myönnän ikävöiväni överiksi menevää treenausta ja sitä tukevaa ruokavaliota niin maan pirusti. Laskeskelin tuossa, että olen nyt tasan vuoden ajan ottanut kunnolla lepoa rääkistä ja treenannut ns. kuntoliikkuen. Suhteellisen säännöllisesti, mutta paljon pienemmällä volyymilla. Välillä on ollut pidempiäkin taukoja, jolloin en ole tehnyt juuri mitään fyysistä.

Kaikki alkoi tai oikeastaan loppui siihen kun kroppa alkoi vihoitella viime keväänä ja siihen päälle sain lämpöhalvauksen, enkä voinut treenata koko loppukesänä. Kyllähän te muistatte tämän stoorin. Se katkaisi treenit ja oli pakko herätä omaan touhuun, joka sieltä näkökulmasta taas näytti täysin pähkähullulta. Sitten piti täyttää kyseinen aukko jollain ja elämään alkoi tulla muita juttuja.

En kuitenkaan heittänyt elämäntapoja täysin läskiksi, sillä jos ja kun koitin heittää, tunsin oloni fyysisesti sairaaksi, henkisesti masentuneeksi ja emotionaalisesti epätasapainoiseksi. Hyvinvoinnista on jotenkin tullut ihan itsestäänselvä juttu, teki sitä sata lasissa intohimosta tai yksinkertaisesti siitä, että kaikki muu tuhoaa, heh.

Joskus kirjoitin siitä, etten varmaankaan tule koskaan löytämään kultaista keskitietä liikkumisen suhteen, sillä aina on pakko vetää joko överit tai ei ollenkaan. Nyt tajuan yhtäkkiä, että olen liikkunut sillä kuuluisalla kohtuudella jo vuodenpäivät. Ja miltä on tuntunut? No, ei kyllä mitenkään mainitsemisen arvoiselta. Suoraansanottuna aika väsyttävältä ja harmaalta. Mä en taida olla mikään keskitien tyyppi oikein missään. Se vanha kunnon kohtuus tuntuu joka kerta olevan aivan liian vähän.

Kuten kysymyspostauksessa sanoin, tavallaan kyllästyttää koko fitness, sillä kaikki on nykyään niin fitness ja siltä ei voi välttyä missään. Mutta silti täytyy myöntää että joku siinä elämäntavassa vain vetää puoleensa. Kanojen punnitsemisesta en sano mitään, mutta se treenitahti on kyllä huumetta. Kun on kerran kokenut sen, mitä elämä voi parhaimmillaan olla, ei oikein tyydy enää muuhun. Itse olen kokenut sen tähän mennessä ehkä kaikista vahvimmin treenin kautta.

Ehkä uskalsin myöntää ikävän vasta nyt edes itselleni. Ja yllättävintä on se, ettei minulla edes ole ikävä isompaa hauista, jolla pelotella miehiä, tai enemmän tilaa vievää pyllyä, jota silitellä aina kun kukaan ei näe, vaan oikeastaan kaikkea muuta. Sitä fiilistä! Sitä draivia kun on kaikkensa antanut fiilis elämän jokaisena hetkenä. Voittajafiilis. "Väsynyt, mutta onnellinen."

Mielenkiintoista on myös se, miten kaikki fitness-touhuilu vaikuttaa luonteeseen. Meitsistä ainakin kuoriutuu tuplasti iloisempi, energisempi, itsevarmempi (huiteli rasvaprossa missä tahansa) ja innovatiivisempi tyyppi. Se riemuidiootti joka hymyilee kuvissa hampaat loistaen kohtalokkaan duckfacen sijaan. Sanakin luistaa täällä blogissa paljon sutjakkaammin, kun istuu kipeiden takareisien päällä ja epäkkäitä jomottaa pelkkä paikoillaan olo. Niin absurdilta kuin se kuulostaakin.

Tällä hetkellä elämä on niin reilassa kun voi vaan olla. Olen onnekas ja onnellinen, varsinkin tuota ensimmäistä. Silti jokin puuttuu. Jokin pieni hulluus puuttuu. Puuttuu se, kun herää joka aamu 5:45, jotta ehtii käydä lenkillä, suihkussa, keksiä & valmistaa & kuvata jokin uusi terveysleivos, venytellä, juoda kahvit, laittautua, pukea ja sitten koko loppupäivän ajan suunnitella salaa mielessään illan salitreeniä. Puuttuu se, kun makaa yöllä sängyssä eikä saa unta koska kroppa käy niin ylikierroksilla, ja sitten katsoo kelloa ja alkaa laskea tunteja siihen, että kuntosali aukeaa ja pääsee treenaamaan. Vähän on ikävä jopa sitä, kun omahyväisesti joutuu kieltäytymään kakuista ja pullista vedoten johonkin omahyväiseen elämäntyyliin, ja jälkeen päin ajatella että huh, selvittiin tuostakin, nyt sitä rahkaa ja äkkiä. Ikävä kauppareissuja, joilla suunnittelee innoissaan tulevan viikon ruokia. Ikävä lihaskipua, ikävä sitä kun lähtee pitkästä aikaa illalla ulos ja se tuntuu niin jännältä ja uudelta ja "normaalit" vaatteet tuntuvat juhlavilta. Ikävä sitä, kun sinulla on kavereistasi paras viinapää, vaikket edes juo usein. Ikävä sitä kun menee aamulla Instagramiin ja alkajaisiksi tykkäilee feedin ensimmäiset 10 puolalastonkuvaa läpi ja kommentoi kolmeen että "Damn, great job!"

Anteeksi vain mutta totta joka sana.

Jotenkin outoa, että ekaa kertaa asiat on elämässä niin hyvin, että on oikeastaan mahdollisuus tehdä ihan mitä vain sen ohella. Kuvitelkaa, ihan mitä vain. Ja mitä minä silloin kaipaan? Kipua! Verta, hikeä ja kyyneliä! Ehkä olen sittenkin tasapainoon hakeutuva tyyppi… Ei täällä pumpulissa vain jaksa enää elää.

Jatketaan näillä fiiliksillä. Vedän varmaan huomenna sanani takaisin mutta sittenpähän vedän.

Kommentit

Venla (Ei varmistettu)

Voi että! Mä oon jo kauan toivonut tätä postausta koska mullakin on vähän ikävä sitä kovasta treenistä tullutta endorfiinikännissä olevaa kaisaa:D Se tietty energisyys välittyy lukijalle ja sitä on, todellakin, ollut ikävä. Tottakai on hyvä pitää tasapaino, mutta treenipostaukset ja sen semmoset on niin viihdyttävää luettavaa koska olet niin taitava kirjoittaja ja sun luovuus ja huumori paistoi esiin vahvimmin silloin kun olit (ja tulet olemaan >;) hehheh.) kunnon salikissa.

petra (Ei varmistettu)

tätä kaisaa mä niin rakastan!! nyt kai mäkin saan myöntää että on ikävä niitä sun treenikeskeisiä postauksia ja sitä motivaatioo mitä sun treenipostauksista välittyy. olis niin siistiä jos löytäisit sellasen sopivan treenitahdin että me päästäis taas välillä mukaan sun sali-intoiluun :)

Amanda (Ei varmistettu)

Aaai vitsi, olipas helpottavaa luettavaa, vilpitön kiitos. Tunnistin aika paljon itteeni; kohtuus tuntuu joka kerta olevan liian vähän. Lisäks mä saan semmosesta päivien suorittamisesta eniten kiksejä, vaikka se kuulostaa hirveen pahalta, ankealta ja jyrkältä. Tällön myös musta kuoriutuu esiin ne parhaat puolet ja oon muutenkin yleisesti puhjennu kukkaan. Musta kohtuutta ei tarvi aina muistaa kaikessa, joskus pitää vaan lyyä överiks. Voihan sitä kokeilla överejä, vajareita ja jotain siltä väliltä. Kyllä sitä sit jälkeenpäin fiilistellen löytää ne sopivat ja ehkä vähän eri tilanteissa kaipaa eri volyymin ärsykettä. GO Kaisa, oot ihana!!!

shappadai (Ei varmistettu)

Moi Kaisa! Musta sulla on hyvät jutut, ja tää oli tosiaan ihanan raikkaan rehellinen postaus - ja mielenkiintoinen. Tosin tää kuulosti vähän surulliselta, jonkinlaiselta addiktin vuodatukselta. Kun tässä postauksessa vaihtaa kaikki viittaukset saliin/treenaamiseen heroiiniin niin kuulosti aika samanmoiselta meiningiltä ja musta se on vähän huolestuttavaa! Joo, varmaan kivempi addiktio tää ku heroiini mutta addiktio kuitenkin? :D

Kaisa Merelä

Heh! :D No, urheiluhan on eräänlaista huumetta, en sitä kiellä. Jännää että sait surullisen kuvan. Olihan postaus kärjistetty, mutta pointti oli se, kuinka paljon enemmän saan elämästä irti ja "tunnen eläväni" silloin kun treenaa kovaa. Eihän se treeni sitä muuta elämää pois sulje, päin vastoin, inspiroi olemaan aktiivisempi! En tiedä saako heroiininarkkarit samaa fiilistä ;D

jonna (Ei varmistettu)

ymmärrän näkemykses täysillä vedetyistä treeneistä ja siitä endorfiiniryöpystä, mutta elämän suunnittelu minuutillee ja ruokien mittailu ei kyllä pidemmän päälle luovuutta ainakaan mulla ruoki. Sellainen pilkuntarkka elämä tekee ihmisestä väsyneen ja ahdistuneen ennenpitkää, sillä luova hulluus kaipaa tilaa ympärilleen, ei liikaa suunnitelmallisuutta. Siks mä en koskaan oo lähteny mukaan mihinkään ruokavalioon/saliohjelmiin. Haluun vetää tunteiden mukaan niin treenjen kuin syömistenkin suhteen, koska sillon pysyn luovimmillani. (Mainittakoon, että vahvasti tunteiden mukaan eläminen tuottaa kyllä välillä hankaliakin tilanteita :D) Eniveis rakastan vetää sellasia hulluja tappotreenejä ja syödä palkkariksi mutakakkua. Ja sitten kaivaa kirjoituspöydän laatikosta vihkon, johon kirjoittaa, ja kirjoittaa.

Kaisa Merelä

Just näin just näin!! En minäkään suunnitelmallisuudesta koskaan oo perustanut enkä saliohjelmia/ruokavalioita laatinut :)

Anna (Ei varmistettu)

Osui ja uppos! Mulla on ollut aivan sama fiilis sen jälkeen kun lopetin salilla käymisen pääsykokeiden lukemisen ajaksi (koska aika ei yksinkertaisesti vain riittänyt..), jatkoin taukoa kuitenkin koska huomasin etten kuollutkaan siihen että kävin sillon tällön lenkillä ja voimatreeni jäi pois. Mutta kyllä, kyllä ja KYLLÄ allekirjoitan sun koko tekstin. NIIIN totta. Halusin vain kommentoida että täällä yks sielunsisko!!! I'm YOU!!

Ja sitten pakko vielä kiittää sun blogista. En oo koskaan ennen kommentoinut sun blogia ja muutenkin aika haamuna lueskelen, mutta kiitos tästä kaikesta mahtavuudesta. Sun uusia tekstejä oikeasti odottaa ja ne on pakko lukea loppuun pikavauhdilla ja sit vielä osissa, vaikka vihaan lukemista :D. Ja sun reseptit, aaaaahhh. Just laitoin prode/seksisuklaata valmistumaan. KIITOS! Ja palataan sinne salille ;)

Hyvää kesää!

Lotta (Ei varmistettu)

Mielummin överit ku vajarit ja kaikkee muuta kunhan ei tylsää puolikuollutta elämää!Että joo, allekirjoitan :D onneks aina ei tarvii olla sillä kultasella keskitiellä kun voi poiketa sivupoluille :)

Siiri (Ei varmistettu)

Tää veti kyl hiljaseks. Ekaa kertaa iski (karu?) totuus vasten kasvoja tän elämäntavan suhteen. Nyt ton luettuani tajusin miten pöljältä tää touhu näyttää muiden silmissä, mutta silti tunnistin levottomista öistä ja nautinnollisesta takareisikivusta itseni. Eikai tää iha tervettä touhua oo, mut sitä on tehtävä mitä rakastaa! Tsemii vaa piakkoinkin tuleviin tapporeeneihin, jos osasin rivien välistä lukea ;)

Jyyli
Spice 'n' Shine

Sä olet ihana ja upea, mitä ikinä teitkään tai jätät tekemättä. Mutta sydäntään ja sisintään pitää aina kuunnella! Mä uskon, että jokaisella ihmisellä on addiktio johonkin, ja sun addiktio on reenaaminen. Eli ei muuta kuin GO GIRL!

Ja kyllä mullakin on ollut vähän ikävä sua motivaattorina - oli aina pakko tehdä jotain kun luki sun "heräsin viideltä aamulenkille ja illalla tapoin itseni salilla ja söinkin vielä terveellistä mutta herkullista ruokaa" -postauksia ;)

Emilia (Ei varmistettu)

Mä en siis ikinä lue sun blogia, paitsi mitä nyt oon pariin kertaan törmännyt joihin postauksiis, mutta täytyy sanoa, että oon kyllä selkeesti jäänyt jostain paitsi! Kirjoitat ensinnäkin tosi sutjakkaasti ja mielenkiintoiseen tyyliin! Ja aihekin, no, se oli se mikä mut tänne toi! Jos sais pelkän yhden blogipostauksen perusteella määritellä kuka mä olen, niin olen sä! Mä oon niin sä. Ainakin sun ajatuksien ja tunteiden pohjalta. Mä nimittäin aina vedän tyylillä "kaikki tai ei mitään" ja joskus ihan vahingossakin. Voitto tai ei mitään, kipu tai ei mitään, överi tai ei mitään.

Oon itekki yrittäny muiden kehotusten takia etsiä itselleni sitä kultaista keskitietä, riippumatta siitä, oliko kyseessä liikunta tai opiskelu. Sitten sitä ihmetellään kun sairastutaan burn outiin ja masennukseen yms. :D

Toi on kyl niin totta, että "normaalit" ns. arkivaatteet alkaa tuntua juhlavilta. Mä siis ite oon 247 ilman meikkiä, hiukset ponnarilla ja päällä mulla on trikoot ja joku perus t-paita. Vielä nyt kesälläkään en osaa nauttia sortseista tai mekoista. Trikoot on vaan niin mukavat. Ja tennarit.

Itse entisenä bilettäjänä ja joka viikonloppuisena känniääliönä voin todeta, että nyt salitreeniharrastuksen aloittaneena vuosi ja puoli sitten, en enää kaipaa alkoholia ja kello neljään asti valvomista likaisessa baarissa. Viinapääkin on liiankin hyvä. Ei tarvi juoda kun pari kolme lasia niin se on menoa.

Katin kontit

Joooooo! Ja joka aamu kaurapuuro +kananmuna. Paitsi nyt lomalla, kun nukkuu ja syö sipsiä ja läskeilee. Tahtoo töihin ja rutiineihin. 3krt vk sentään lihaskuntoo, mutta sapuskat huonommat :(

Ansku (Ei varmistettu) http://www.peaceandstyle.fi

Haha! Rehtiä puhetta, tykkään :D Ja tunnistan kyllä itsenikin tästä. En ole ollenkaan mikään keskitienkulkija vaan asiat joko tehdään täysillä tai ei ollenkaan :D

Saitko muuten mun meilin siihen postaussarjaan liittyen?

Anna (Ei varmistettu)

Voi sä puit just mun ajatukset sanoiks! Onhan se aika ikävää, että tasapainoinen elämä kaikin puolin ei tuokkaan sitä tyydytystä vaan paras mieli on kun käy vähän äärirajoilla. Ihanaa kesää sulle Kaisa! :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.