Itsensä rakastaminen vs. itsekkyys

The Good Morning

Minua on aina ihmetyttänyt sana "itserakas" tai ilmaisu jonka itseasiassa löysin jostain yhteydessä koskettamassa minua: "taitaa tykätä itsestään vähän liikaa."

Pysähdytäänpäs nyt hetkeksi miettimään näitä kahta ilmaisua. Siis "itserakas"han pitäisi olla se perustila jokaisella. Missä vaiheessa siitä tuli negatiivinen asia, että rakastaa itseään, kun se kaiken järjen mukaan on ensimmäinen steppi sille, että voi ylipäätään saada mitään hyvää aikaiseksi tässä maailmassa? Se on ensimmäinen steppi sille, ettei eläisi tiedostamattomuudessa koko elämäänsä ja aiheuttaisi tiedostamattaan muille pahaa? Ja kuinka ihmeessä itsestään voi tykätä liikaa? Häh? "Hei, tykkääpäs itsestäsi vähän vähemmän niin meillä muilla on vähän parempi olla."

Tässä(kin) kohtaa on hyvä muistaa, että rakkaus voi laajentua ja lisääntyä loputtomasti, eikä sitä ikinä voi olla "liikaa". Jos tuntuu siltä, että rakkautta on liikaa, se ei ole rakkautta.

Itsekkyys, itsekeskeisyys (egokeskeisyys) ja "itseään täynnä oleminen" ovat puolestaan termejä, joilla kuvataan ihmistä, joka on täysin egonsa vallassa, eikä kykene rakastamaan itseään ja täten säteilee sitä onttoa oloaan ympärilleen. Oikeastaan tällaiseen "itsekkääseen" tyyppiin ei pääse edes tutustumaan, sillä kaikki hänen käyttäytymisensä on automaatiolla tapahtuvaa reagointia ympäristöön. Hänen minuutensa on tallattuna hänen egonsa alle. Sen saman egon, joka meillä kaikilla on. Sen egon, joka haluaa minulle hyvää ja kaikille muille kärsimystä.

Minua ihmetyttää joka ikinen kerta, kun kuulen puhuttavan, että "nykyään sitä ollaan niin minäminäminä. Kukaan ei enää ajattele muita kun itseään!" Niskakarvani nousevat pystyyn siitä, miten paljon katkeroitunutta ja vihaista energiaa tuo lause pitää sisällään. Tekisi mieli sanoa, että pitäisikö sinunkin välillä ajatella itseäsi ja rakastaa itseäsi enemmän.

Mielestäni me ajattelemme edelleen ihan liian vähän aidosti itseämme, omaa hyvinvointiamme, omaa parastamme, omia toiveitamme, halujamme ja unelmiamme, ja täten olemme siinä tilanteessa, ettei meillä ole antaa toisillemme mitään. Mitä onnettomammaksi teemme itsemme, sen myrkyllisempää ja seuraa olemme muille, sillä heijastamme muihin sitä mitä olemme.Siis sehän on maailman järkeenkäyvintä, että ihminen ajattelee ensimmäiseksi itseään. Herranjestas, ketäs muuta sitten? Pitäisikö minun elää niin, että ajattelen aina ensimmäiseksi jotain toista ihmistä? Mikä logiikka siinä on? Miten se edes valikoituu se tyyppi, kenen hyvinvoinnin puolesta alkaisin elämään?

Oman itsensä ja oman parhaan ajattelulla on jokseenkin negatiivinen leima. Eritoten täällä Suomessa, missä oman hyvinvoinnin priorisointi on pahinta väkivaltaa, mitä toisille ihmisille voi muka tehdä. Jos et ota pullaa kahvipöydässä, levität negatiivista energiaa. Oikeastihan jokainen mielensäpahoittaja ei ole siinä tilanteessa ollut tyytyväinen omaan valintaansa ottaa pulla ja sinä muistutit häntä juuri siitä, mitä hänen sisimpänsä olisi oikeasti halunnut tehdä. Tai jos päätät priorisoida hyvät unet bileiden edelle ja lähdet juhlista ajoissa kotiin, saat ilonpilaajan leiman, sillä näyttäydyt heti muiden silmissä ihmiseltä, joka panostaa omaan hyvinvointiinsa, tavoitteisiinsa ja arkeensa. Se on kamala tunne sellaiselle, jolla ei omasta mielestä ole nämä hommat kondiksessa.

Se, että ajattelee itseään ja omaa parasta, ei tarkoita sitä, että veisi muilta pois. Ihan oikeasti, me kaikki olisimme paljon onnellisempia, jos olisimme itsekkäämpiä. Silloin voisimme olla sovussa valintojemme kanssa, eikä muiden valinnat herättäisi meissä mitään sen erikoisempia tunteita. Olisimme varmempia omista valinnoistamme ja ne olisi tiedostetumpia. Ja vasta silloin meillä olisi edellytykset olla huomaavaisempia, rakastavampia ja läsnäolevampia. Eli niin sanotusti "epäitsekkäämpiä."

Share

Kommentit

lisää (Ei varmistettu)

Itseään todellakin voi rakastaa liikaa. Jos et kykene näkemään omia heikkouksiasi, vaan ajattelet itsesi olevan lähes jumala maan päällä, niin se ei ole tervettä. Tällöin käsityksesi itsestäsi on epärealistinen ja voi aiheuttaa sinulle merkittävää haittaa esim. siten, että ei koskaan ota vastuuta omista teoistaan. Epäonnistuin töissä? Se on muiden vika, koska en minä tee virheitä. Ai kaverit ei enää halua pyöriä kanssani, sillä minua kiinnostaa vain minä itse? Noh se on kavereiden ongelma. Ei minussa vikaa ole.

Itsekkyys on myöskin asia, joka tällä hetkellä tappaa maapalloa. Miksi minä lupuisin mistään minun asioista, kun voin vain lillua loputtomassa hedonismissa? Välillä muiden edun asettaminen oman edun edelle on moraalisesti oikein ja yksinkertaisesti oikeudenmukaista. Tässä tekstissä väität, että itsekyydestä seuraa empaattisuutta ja parempia tunnetaitoja. Mitä vittua? Tuo väite ei perustu mihinkään ja on täysin päätön. Suuri osa ilmastonmuutoksesta johtuu täysin ihmisten itsekyydestä. Ei kyetä lupumaan tuotoista tai omista mukavuuksista ympäristön vuoksi. Onko sekin hyvä asia?

Myöskään egoistisuus tai ylenpaattinen itsekeskeisyys ei liity millään tapaa automaattiseen käytökseen. Ne eivät yksinkertaisesti korreloi toistensa kanssa. Egoistinen käytös voi ihan hyvin olla täysin tiedostettua omanedun ajamista muiden kustannuksella. Vähän kuten sinä tunnut tällä hetkellä tekevän. "Paskapuhetta tuonne ja paskapuhetta tänne... Noniin. Nyt pääsen jälleen kiillottamaan imagoani internettiin. Vitut seuraamuksista muille ihmisille.".

Yksinkertaistat aivan liikaa. Itsekyys ei ole sama asia kuin itsestä huolta pitäminen.

Pulla (Ei varmistettu)

Luitko tekstiä ollenkaan läpi, vai vain kohtia sieltä täältä tehden niistä omat johtopäätöksesi sisällöstä?:D

Se, jos pitää itseään "lähes jumalana maan päällä" ei ole _rakkautta_ itseään kohtaan, vaan aivan jotain muuta (kuten tekstissäkin mainitaan). Nykyään positiivinen itserakkaus (,johon tekstikin kannustaa) ja narsismi (mielenterveyden sairaus) rinnastetaan aivan liian helposti keskenään.

Ja miksi oman itsen rakastaminen muka sulkisi pois muiden eduista välittämisen? Enkö voi olla tasapainossa itseni kanssa ja samalla välittää maailman tilasta? Ei itsekkyys aina tarkoita sitä, että eletään vain hedonistisessa kuplassa muista välittämättä! Se tarkoittaa elämistä itseään varten, eikä muita miellyttäen - se ei sulje pois empaattisuutta. Itsekkyyttä on monenlaista, positiivista ja negatiivista.

Kannattaisi seuraavaksi jättää se pulla syömättä, niin ei mene niin tunteisiin, kun joku puhuu itsensä rakastamisesta :D

I (Ei varmistettu)

"Kannattaisi seuraavaksi jättää se pulla syömättä, niin ei mene niin tunteisiin, kun joku puhuu itsensä rakastamisesta"

Ihana yritys sheimata edellistä kommentoijaa. Toivottavasti oot ylpee!

"Nykyään positiivinen itserakkaus (,johon tekstikin kannustaa) ja narsismi (mielenterveyden sairaus) rinnastetaan aivan liian helposti keskenään."

Jospa jättäisit diagnosoinnin alalla oleville. "Narsismi"... Hohhoijaa.

"Ja miksi oman itsen rakastaminen muka sulkisi pois muiden eduista välittämisen? Enkö voi olla tasapainossa itseni kanssa ja samalla välittää maailman tilasta? "

Eikös blogin kirjoittaja juuri kirjoittanut, että itsensä rakastaminen on oman itsensä ajattelemista ensimmäisenä? Kovin suuri osa jaksaa enää sen oman itsensä vatvomisen jälkeen keskittyä muihin, saati sitten maailman tilaan.

Mirena (Ei varmistettu)

Surullisen koomistahan tässä on se, että joku ihan oikea ihmispoloinen se siellä keskustelupalstoilla kirjottelee, miten joku toinen on "itserakas". Voi itku. Kumpa hänkin, me kaikki, osattais vaan rakastaa. Ensin itseä, ja sitten ehkä jopa muita.

I (Ei varmistettu)

Komppaan ensimmäistä kommenttia niin kovaa. "Itsekyys ei ole sama asia kuin itsestä huolta pitäminen." Nimenomaan me ajatellaan itseämme liikaa, useammin tulisi miettiä muita. Maailmasta on tullut tosi kova ja kylmä paikka, jossa mennään pinta ja materia edellä.

Miksi edes yrität provosoida niin paljon teksteilläsi? Eiköhän sun blogilla muutenkin riitä lukijoita, oot sen verran hyvä kirjoittamaan verrattuna vaikka isoon osaan Indiedaysin bloggaajista.

Sanni (Ei varmistettu) http://lily.fi/blogit/sanni-eveliina

Totta! Olen itse suunnilleen koko elämäni elänyt ja elän välillä vahingossa edelleen muiden ehdoilla ja kasvattanut sisälläni katkeruutta ja turhautumista muita ihmisiä kohtaan. Tämä jos mikä on omiaan aiheuttamaan itsekeskeistä käyttäytymistä! Kun on itse liian epävarma eikä elä omaa elämää, ei kykene hyväksymään omia heikkouksiaan ja voi sivuuttaa ne väittämällä katkeransuloisesti, että vain minun tapani elää on oikea ja muilla ei ole mitään käryä koko maailmasta. Itseään todellakin pitää rakastaa, jotta voi rakastaa muita.

Kommentoi