Jotain selittämätöntä

Toivon että kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Tosi vaikea laittaa sanoiksi sellaisia asioita, joita ei välttämättä edes halua nähdä sanoissa. Kannattaakohan jotkut ajatukset pitää abstrakteina? Jos ne laittaa sanoiksi, ne kuulostavat liian radikaaleilta tai niille ei löydy juuri oikeita sanoja, jolloin ne vääristyvät.

Kuvat ovat vuosia vanhoja, blogin ensimmäisiä. Ne kiehtoivat minua juuri nyt. Ehkä niissä kaikissa yhdistyy kesä ja jokin peruuttamaton toiminto. Ehkä niissä kaikissa yhdistyy jokin päätös. Ehkä niissä kaikissa pilataan. Tai ehkä niissä on kuolema, rakkaus ja syntyminen.

Ehkä minulla on vain ikävä vihreää väriä. Ehkä minulla on vain ikävä sammakoita. Ehkä hädintuskin pystyn muistamaan tuon syksyn, jolloin toin auringonkukkia huoneeseeni ja ne kuihtui samaan aikaan kuin iloisuuteni silloin. Ehkä oman maan porkkanan näkeminen täällä kaupungissa ollessa on vain liikaa. Ehkä kesät ovat liikaa. Tai ehkä ne ovat juuri sopivasti.

Ikävöin aurinkoa.

Kommentit

venla (Ei varmistettu)

<3 <3 <3 <3 kiitos tästä!

Ne pienet asiat

Oon lukenut sun blogiasi mitä pari kolme vuotta, ei nyt tarkkaan voi muistaa. Olen pitänyt siitä aina paljon ja olin iloinen kun olet jatkanut blogisi päivittämistä täällä.

Tunnistan (tai kuvittelen tunnistavani) jotain samanlaista eksitentiaalista kriisiä, levottomuutta ja kasvukipuja mitä itsellä on, ja varmaan niin monella muullakin nuorella. Mulla on 13-vuotiaasta lähtien ollut epäsäännöllisen säännöllisiä masennuskausia ja taustalla enemmän tai vähemmän ahdistusta tai vaan jonkinasteista levottomuutta. Toisaalta taas ilon ja riemun hetkiäkin on ollut paljon, ja siinä missä huonot hetket ovat tuntuneet maalmanlopulta, myös ilon hetket on koettu voimakkaasti. En sinua tunne ja voin olla ihan väärässäkin, mutta tekstiesi perusteella sinäkin tunnet asiat todella voimakkaasti. Vaikka toisaalta se välillä se voi olla ikävempi piirre, toisaalta se voi olla myös suuri vahvuus. Itse välillä kadehdin ihmisiä, joilla tuntuu menevän tasainen hyvin joitain suuria mullistuksia lukuunottamatta, toisaalta olen oppinut olemaan tässä 25-vuoden iässä aika kiitollinenkin tästä tunteiden vuoristoradasta. (Ainakin nyt kun on hyvä kausi menossa, heh.)

En tiedä saitko sä tästä kommentista (avautumisesta) mitään, mutta tekstin luettua tuli tarve kirjoittaa sinulle sen herättämistä ajatuksista. Ja koska en ole sitä vielä koskaan tehnyt, haluan samalla kiittää blogistasi. Palaan tänne aina mielelläni lukemaan ajatuksiasi, oli ne sitten mistä tahansa ja ilmestyykö niitä kerran viikossa tai vuodessa.

Sinulla on kirjoittamisen lahja, käytä sitä hyväksesi muodossa missä tahansa, oli se sitten julkinen blogi tai henkilökohtainen päiväkirja tai mikä tahansa. Tai no, jos se alkaa tökkiä niin sitten unohda se ja tee sitä mikä tuntuu milloinkin hyvältä. Eihän tätä yhtä ennaltatietämättömän pituista elämää kannata muuhun tuhlatakaan.

Sirpale (Ei varmistettu) http://www.paikina.blogspot.com

Täällä myös ikävä aurinkoa ja sitä, että voi lähteä shortseilla ulos. Tule jo kesä....kaipaan sinua!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.