JOULUKALENTERI: LUUKKU 21

The Good Morning

"Kolmee yötää jouluun on..." (enää kolme luukkua jäljellä, jes!)

Hehheh, oikeasti kalenteria on ollut mukava pitää ja on ollut ihana huomata, kuinka paljon niitä hyvinvointiin liittyviä yhteistyökumppaneita oikein olikaan. Kiitos kaikille heille! Silti on ihana päästä päivittämään blogia taas vähän vapaammin.

Yhteistyökumppaneista puheen ollen, ehkä niistä kaikista tärkein minulle on kuntosali Motivus. Sinne on tiputeltu monet tipat hikeä ja ähkitty monet tuskanhuudot. Tästä luukusta kurkkii siis Motivus. Save the best for last... ;)

Näin viime hetken joululahjaideana täytyy vinkata ainakin Motivuksen joululahjalipuista. Viisi lippua, jotka voi käyttää jumpppiin tai salille, saa hintaan 44€. Aika hyvä diili. Niin hullua kuin se onkin, usein kertakäynnistä salilla saa nimittäin maksaa jopa 16€ (Fressi).

Kertakäyntipasseihin joudun minäkin täällä idässä ollessani tarttumaan. (Motivus, perusta keskus Mikkeliin! Ihan vain mun vierailujani varten!) Mutta ajattelen sen olevan pieni hinta siitä, että pääsen treenaamaan. Onneksi myös oman kropan painolla voi tehdä kotona kaikenlaista, ja tuolla kauniin lumisessa maisemassa myös lenkkeilee mielellään. Mutta kyllä bataattilaatikko-sienisalaatti-kinkku-ähkyn jälkeen on pakko päästä vetämään raskas jalkatreeni. Kutsun sitä perinteeksi, vaikka loin sen vasta viime jouluna. Ylimääräisistä kaloreista ja hiilaritankkauksesta saa niin mielettömät voimat, että treeni on suorastaan elämys.

Tosin taannoinen kreatiinikokeiluni saattoi ajoittua viime jouluun, mikä selittäisi näitä joulupyhien kullattuja treenimuistoja... Siinä olisikin toinen hyvä perinne: kreajoulu!

Motivus on antanut minulle oikeudet arpoa yhden superkortin kuukaudeksi heidän keskuksiinsa! Superkortilla pääsee sekä salille että jumppiin kuntosalin aukioloaikoina. Kuntokeskuksiahan on sekä Helsingissä että Turussa, eli näissä kaupungeissa asustelevat, kuntosalikorttia vailla olevat, pistäkäähän kommenttia kehiin. Tämän paremmin ei uusi vuosi ala!

Arvon voittajan 28.12. ja olen yhteydessä häneen sähköpostitse. Onnea kaikille!

Share

Kommentit

meri (Ei varmistettu)

Oi, tahtootahtootahtooo!!!

Taru (Ei varmistettu)

Ei vitsi tää tulis niiin tarpeeseen joulun jälkeen! :D

Emilia (Ei varmistettu)

Olisi ihan mahtavaa päästä joulun ja raskauden jälkeen taas treeniin kiinni :)

Pirkko (Ei varmistettu)

Mulle toi uutta

Milla (Ei varmistettu)

Mukana! :)

Jorma (Ei varmistettu)

no niin olisi ihana voitto

Fii (Ei varmistettu)

Mukana!!

niina (Ei varmistettu)

Tänne tänne voitto ;)

Tantero (Ei varmistettu)

Mukaan

Annukka (Ei varmistettu)

In :)

Venla (Ei varmistettu)

Hei vitsit mikä piristys kun tää on myös Turussa asuville!! Sen vuoksi täällä yksi käsi lisää pystyssä, kuulostaa ihan superilta!!! :)

late (Ei varmistettu)

mukana!

saraH (Ei varmistettu)

Ehdottomasti mukana!

Kirsi (Ei varmistettu)

Jospa voiton kautta saisi buustia lähteä uudestaan liikkumaan! Taukoa on tässä tullut vietettyä luvattoman pitkään. Motivus on suosikkini täällä Helsingissä!

miriam (Ei varmistettu)

Mukana :)

Satu (Ei varmistettu)

Tällä olis hyvä alottaa uusi vuosi! :)

Aansku (Ei varmistettu)

Oon ihan pian muuttamassa turkuun, joten tä ois loistava tilaisuus koittaa tota salia siellä! :-)

Nepu (Ei varmistettu)

Mukana!

kati (Ei varmistettu)

Olen vihdoin päässyt taas treenailun makuun, kun ostin kuukausikortin SATSille todella halvalla. Valitettavasti kuukausi on lyhyt aika, ja toinen kuukausi hyvässä paikassa voisi saada treenauksen juurtumaan minuun, jolloin paluu yliopiston kämäiselle ja liian täynnä olevalle salille ei treenaustani taas lopettaisi :)

Satu (Ei varmistettu)

oih! vaihtelua Kallion lihatiskisaliin ;)

Jenny (Ei varmistettu)

Mukana arvonnassa! :)

Oona (Ei varmistettu)

Tää ois niin hyvä!

Jenni K. (Ei varmistettu)

Mukana :)

Paula (Ei varmistettu)

Mukana ehdottomasti! :)

Janina (Ei varmistettu)

Tämä tulisi kyllä tarpeeseen ;)

Jeii messissä wuhuu woopwoop!! :-)

Johanna (Ei varmistettu)

Salikortin hankkiminen tiedossa tammikuussa, nii tää tulis kuin tilauksesta ️

sallasofia (Ei varmistettu)

tahdon, tarviin!!:)

Anna (Ei varmistettu)

Mukana!! :)

Oona (Ei varmistettu)

Oi mukana ollaan! :-)

Roosa (Ei varmistettu)

Vau! Mukana ollaan. :)

Inskiinski

Kävin itse aikasemmin monta vuotta Motivuksella kunnes sain koulun kautta niin hyvän tarjouksen muualta että kukkaron vuoksi oli järkevää vaihtaa salia.. :D olisikin kiva päästä katsomaan millainen Motivus on nykyään, eli mukana ollaan! :)

Kuntokeskus Ote / Hanna (Ei varmistettu) http://www.kuntokeskusote.fi

Moi!
Tervetuloa testaamaan vuodenvaihteessa Mikkeliin avautuva Kuntokeskus Ote :) meillä on 10-kerran kortteja - ja ne on nyt ennen joulua tarjouksessa 60 euroa :)

Neiti Minttukihara (Ei varmistettu) http://neitiminttukihara.blogspot.fi

Ei tekis pahaa ton superkortin voitto ;)

Jupiterin palsta

Ehdottomasti mukana.

Janika (Ei varmistettu)

Mukana:)

S (Ei varmistettu)

Kyllä, kiitos.

Sanni (Ei varmistettu)

Tää olis ihana yllätys, ninmittäin mun parhaalle ystävälle. Ite olen jo yhden kuntosalin asiakkaana ja käyn toisessa ryhmäliikuntatunneilla, mutta kaveri on pitkään ajatellut aloittaa kuntosalilla käymisen, eikä ole löytänyt "omaa saliaan". Motivuksen "aloituspakkaus" voisi olla hänelle hyvä startti kuntosalilla käymiseen ja pidempään jaksoon. :)

Jonna (Ei varmistettu)

Ooooi, olis kyllä niiiiiin huippu!

miau (Ei varmistettu)

Jee, haluaisin jumppiin koska omalla salilla niitä ei ole. :-)

Maija (Ei varmistettu)

Voi kunpa pääsis näin opiskelijana vihdoinkin salille!!

Koirankorvilla

Vooooi vitsi superkortti ois huippulahja mun siskolle! Sormet ristissä, nyt tai ei koskaan!

emilia (Ei varmistettu)

Mukana! :-D

HannaK (Ei varmistettu)

Mukana!

Emmi (Ei varmistettu)

Mä haluan tän! Kampin Motivus is THE PLACE to be. Rakastan sen salin tunnelmaa ja niitä kolisevia, "haisevia" laitteita! Old school it is <3 Ja miksi en käy itse Motivuksella? Noh, sen sijainti ei ole kaikista optimaalisin, mutta harkinnassa on ollut jo pidempään sinne vaihto. Pari kertaa käynyt kaverin kanssa siellä ja oi kyllä, se oli rakkautta ensikyykyllä.

siiri (Ei varmistettu)

ois ihana joululahja köyhälle opiskelijalle:-D

Joo, olis kiva koklata Motivusta!!

Kaisa (Ei varmistettu)

Mulle, mulle, mulle! :)

Minna (Ei varmistettu)

Osallistun! :))

Marika (Ei varmistettu)

Eikä, ois kyl paras joululahja! Mukana :)

Pages

Kommentoi