Juo itsellesi parempi iho ja liikkuvammat nivelet

The Good Morning

Aluksi täytyy tarkentaa, että otsikon voi ymmärtää kahdella tavalla. Ensimmäinen tyyli on juoda viiniä niin kauan, että iho näyttää peilistä blurratulta ja virheettömältä. Toinen, huomattavasti kestävämpi kikka on tarttua vesilasiin, MSM-jauheeseen ja luomusitruunaan. Sinä päätät. (Voit myös ottaa toisesta arkirutiini, ja turvautua toiseen aina viikonloppuisin.)

Moni on varmaan kuullut MSM-jauheesta tai käyttää sitä jo päivittäin. Sanoisin sen olevan treenaajamimmin (miksei toki myös -kundin) tärkein "superfood". Se nimittäin osallistuu terveen ihon, kynsien ja hiusten kasvun lisäksi myös nivelten hyvinvointiin, lievittää lihasarkuutta ja nopeuttaa lihasvammojen parantumista. Monet urheilijat aina kilpahevosiin asti vannovat sen nimeen. Etkö pääse kyykkäämään tarpeeksi alas nivusten tai polvien takia? Tässä ratkaisusi!

MSM eli metyylisulfonyylimetaani on orgaaninen rikkiyhdiste, jota esiintyy kehossamme luontaisesti. Syy, miksi sitä pitäisi nyt syödä ekstramääriä, on että tämän päivän ravinto ei valitettavasti sisällä sitä enää samoja määriä kuin aiemmin. Ravintolisänä sopii myös peruspirkoille, mutta on ehdottoman tärkeä paljon liikkuville.

Väitän, että osa teistä syö jonkin tämän näköisen purnukan tabletteja:

Kyseessä on siis sama ravintoaine mitä näiden purkkien tabuissa esiintyy. Erotuksena tosin se, että tablettimuodossa itse vaikuttavaa ainetta, MSM:ää, ei ole läheskään niin paljon, tabletit ovat prosessoidumpia ja niissä on täyteaineita, paakkuuntumisen estoaineita ja muuta ylimääräistä mukana. Siispä ei ole ollenkaan huono ratkaisu heivata pillereitä roskiin ja hankkia puhdasta kamaa tilalle.

Itselläni on tullut jo rutiiniksi juoda aamulla heti herättyäni päivän MSM:t. Veden joukkoon kannattaa jauheen lisäksi laittaa sitruunaa, sillä MSM imeytyy paremmin kun sen nauttii C-vitamiinin kanssa. En ole myöskään löytänyt toista kikkaa, jolla voisi peittää MSM:n kitkerän ja karvaan maun yhtä hyvin.

Kynnet ja hiukset kasvuun, iho heleäksi ja treenit rullaamaan. Kyllä kiitos!

Itse käytän Foodinin MSM-jauhetta, jota voi ainakin tilata Foodinin sivuilta tai FitnessFirstistä. MSM-jauheita löytyy varmasti myös esim. Ruohonjuuresta ja mahdollisesti Punnitse & Säästä -liikkeistä.

Palaillaan!

Share

Kommentit

Sonja (Ei varmistettu)

Täytyy kertoo tähän väliin, että mun mummo (jolla on nivelreuma) käyttää MSM:ää päivittäin. Se vaan on niin kova tyyppi, että vetää jauheen suoraan lusikalla suuhun ja vettä päälle...!

Itse juon sitruunan makuisen poretabletin kanssa (itse asiassa C- vitamiini + monivitamiinitabletit Lidlistä). Mukana on myös spiruliinaa, ohranorasta ja chlorellaa :)

kaisaminni
The Good Morning

Teräsmummo!! Tosta vois ottaa oppia itse kukin :D

Aika hyvä idea poretabletin yhteydessä. Tosin, eikö niissä ole aina täyteaineita ja jotain moskaa mukana? Aspartaamia jne?

Sonja (Ei varmistettu)

Joo, siitä olikin tarkoitus mainita että ei ehkä ihan puhtaaseen ruokavalioon sovi valitettavasti :/ Mut ne on hyviä, tuleepahan ainakin juotua :P

nennae (Ei varmistettu)

Mistä noita ihania laseja saa? Mie tahon kanssa :) tosi kauniita!

kaisaminni
The Good Morning

Apua en tiedä! Siskon hankkimat! :D

nennae (Ei varmistettu)

No hitsi! Siun pitää kysyy siskolta ja jakaa tieto meijän kanssa ;)

Sini (Ei varmistettu)

Puhdistamon msm+c, ihan ykköskamaa! Ei maistu yhtään msm läpi ja naama pysyy peruslukemilla sitä juodessa! :D Lisäksi ei tarvitse ostaa sitruunaa kylkeen kun se sisältää jo c-vitskun :)

kaisaminni
The Good Morning

Se on kyllä hyvä take away juttu! Paljon halvemmaksi päivittäiseen käyttöön tosin tulee koota juoma itse :)

Laura (Ei varmistettu)

Siis eikö kyseessä oo just samantapanen veteen sekotettava jauhe kuin tuo pelkkä msm?

Sini (Ei varmistettu)

Juu on! Lusikallinen jauhetta ja vettä päälle. Maistuu tosi laimeelta sitrusmehulta :)

Sonja (Ei varmistettu)

Oo, hei tota ostan kun edellinen purkki loppuu! Kiitti vinkistä :)

Anu (Ei varmistettu)

Hei voisko tuota juomaa tehä valmiiksi kannuun, eikai se miksikään mene? : D säästäis aamulla aikaa vaan kaatamalla valmista juomaa lasiin ;)

kaisaminni
The Good Morning

Hyvä idea! :D Varmaan ei mitään viikon satsia kannata tehdä kerralla mut luulen et ihan hyvin pari-muutama päivää kestää. Kiitti vinkistä, eipä oo tullut mieleen! :D

santsii (Ei varmistettu)

Luin jostain että rinnat turpoo kun tuota käyttää?? :D ootko huomannu mitään vaikutusta? Täytyy kyllä hommata itsellekkin, siis ihan vaan paremman ihon toivossa :)

kaisaminni
The Good Morning

No omani on jo luonnostaan sen verran turvonneet et hirveen helposti ei muutosta huomaa mutta nyt kun mainitsit niin ehkä vähän on puristanu urheilurintsikat viime aikoina :DD ja joo mäkin törmäsin siihen artikkeliin kun googlettelin... en kyllä tiedä uskonko vai en. toisaalta, msm osallistuu moneen rakennus ja uudelleenluonti/kasvatushommaan kehossa että en sitten tiedä! :D

Sitruuna (Ei varmistettu)

Kuinka usein juot tuota sitruuna vettä? Mietin vaan että itsekin sitä joskus kulutin runsaasti mutta alkoi liikaa pelottaa hampaiden puolesta koska kiille ei kyllä tykkää :D vaikka et nyt olekaan hammaslääkäri niin voitko antaa jotain suuntaa mitä määrää voi huoletta juoda?

kaisaminni
The Good Morning

Juon ihan päivittäin joka aamu! :) Joskus jopa useamman kerran päivsäsä.

Sitruuna voi olla huonoksi hampaille, mutta come on, niin on karkkikin ja silti sitä vedetään joka päivä ympäri maailmaa :D Sitruunalla on niin paljon hyviä vaikutuksia terveyteen, että se varmaankin korvaa mahdoliset kiilleongelat.

Sitruunaveden voi myös juoda pillillä, jolloin se ei juuri kosketuksiin hampaiden kanssa joudu :)

Sonja (Ei varmistettu)

Jep, ja varsinkin jos juo sitten vettä päälle ja syö muutenkin ruokaa eli happohyökkäys on muutenkin käynnissä, niin ei sen vaikutus niin paha ole. Eri asia jos litkua vetelee pitkin päivää :)

Jenna (Ei varmistettu) http://www.kaksiyhdenhinnalla.com/

Just lueskelin tuosta jauheesta jossain ja sekin meni hankintalistalle! Viime aikoina tullut halu ja tarve testata kaikkia mahdollisia superfoodeja, mutta toistaiseksi niiden kalliit hinnat ovat estäneet mua hankkimaan niitä kaikkia kotiin heti :)

Karkki (Ei varmistettu)

Mä hörppään tuota beroccan (sitruuna tai appelsiini) seassa eikä maistu siitä läpi juuri yhtään. En ole tarkemmin edes tutkinut mitä sontaa berocca sisältää vai sisältääkö mitään, facta on että sen piristävä vaikutus ankeassa syyssäässä on ihan huikea ja seassa menee tosiaan hyvin toi jauhekin :)

Mäkin oon alkanu tätä hörppiä. Sekoitan ruokalusikallisen puoleen desiin c-vitaminoitua ananastäysmehua, peittää maun hyvin ja mehu pönikkä riittää jääkaapissa pitkään, kun en muuten juo mehua. :)

Kata (Ei varmistettu)

Oi ihanaa kun muutkin ymmärtää että noi puristeet ym hutut sisältää niin paljon moskaa että hyi. Puhtaat, luonnolliset jauheet <3

Täytyykin kaivaa msn taas esiin, en ole pitkään aikaan käyttäny. Hyvä idea tuo sitruuna peittämään makua, mutta sitruuna happamoittaa kehoa ihan turhaan niin täytyy keksiä sen tilalle joku muu (:

Meri (Ei varmistettu)

Moro! Ei sulla ois mielessä mitään muuta mikä hyvin peittäis ton msm:n maun? Alkaa tulla sitruuna korvista ulos :P

nennae (Ei varmistettu)

Miun msm jauhe on näköjään menny syyskuussa vanhaks (olin unohtanu sen olemassa olon) onkohanse pilalla vai voiks sitä käyttää vielä :7

Rosa (Ei varmistettu)

Vaikuttaa kiinnostavalta, pitäis kyllä itsekin testata, varsinkin jos se vaikuttaa ihoon. Tuli tästä mieleen, että ootko kokeillu macaa ja jos oot niin mitä mieltä oot siitä?

Anni (Ei varmistettu)

Kata, luulin et sitruuna ja sitrushedelmät lisää emäksisyyttä kehossa, vaikka onkin happamia hedelmiä. Oonko ymmärtäny väärin?

-J- (Ei varmistettu)

Eri MSM-valmisteiden välillä tuntuu olevan myös makueroja, itse käytän Opti-MSM:ää joka ei maistu ihan niin voimakkaalta kuin esim. Cocovin "tavallinen".

Sokeroimaton mustaherukkamehu toimii hyvin ja sisältää todella runsaasti C-vitamiinia. Joskus laitan molempia sekaisin. Tyrnimehukin on loistava mikseri!

Jenni (Ei varmistettu) http://jennicarita.blogspot.fi

Miltäs tää maistuu :D? Että vaatiiko ehdottomasti jotain sekaan?

jauu (Ei varmistettu)

Itse sekoitan msmmät äitini tekemään laimennettuun puolukkatuoremehuun. Ei maistu yhtään läpi vaikka nestettä ei olisikaan kun vajaa lasillinen. Loistava mikseri siis! :)

Katin kontit

Jee, mikä kun ei oo itte tajunnu?!!!!
Muutama vuosi sitten kuntoutin kränkkäilevät polveni MSM:lla ja hyaluronihapolla kuntoon. Oli kyllä todellakin rikin makuista ja jätinkin sitten MSM:n pois, kun polvet oli hyvät.
Nythän on sitten tilattava jauhetta ja nautittava se näin, koska tuote on todella toimiva!

Jenna (Ei varmistettu) http://canthldus.blogspot.com

Moi! itsekin ostin tuota jauheutta ja olen tosi tyytyväinen tuotteeseen. :) pakko kysäistä kuitenkin oireiliko sun vatsasi alussa jauheeseen?

Noora Turunen (Ei varmistettu) http://caughtinthemiddleblog.blogspot.com/

Kiitos kiitos tuosta sitruunaisesta vinkistä! Nyt tiedän miten saan jatkossa msm jauhetta paremmin alas! :)

Marika (Ei varmistettu)

Onko kukaan uskaltanut tilata tuota MSM jauhetta iHerbistä? Itse hieman pähkäilen, uskallanko klikata sen ostoskoriin.

Tikru (Ei varmistettu)

Meikäläisellä rinnat kyllä turvonneet jauheen käytön takia, mutta kuulkaa kun ei haittaa yhtään :-) pienirintaisena tää on vaan hirmu kiva lisä kaiken muun hyvän kanssa. Myös hiukset ovat mielestäni paremmassa kunnossa nyt. Jauhetta olen käyttänyt n. 2,5 kk ja hiusten kunnnon paranemisen havaitsin vähän aikaa sitten. Eikä ne rinnatkaan hetkessä turvonneet, vaan pidemmän käytön jälkeen.

Susanna (Ei varmistettu)

Itse käytän Voimaruoan Opti-MSM:ää ja sekoitan sen pelkkään veteen.
Minusta se ei maistu juuri miltään :)

jolle (Ei varmistettu)

Ja hammaslääkäri kiittää ! ?
Älkää nauttiko tuota SITRUUNAA "pitkin päivää" jos ette halua tehdä pysyviä tuhoja hampaistollenne. Kamalaa kamaa, suorastaan myrkkyä .
terveisin hammaslääkäri

Lydia.K

Inhoan msm-jauheen makua, mutta hyvän juoman saa Puhdistamon luomu super c-vitamiinijauheesta ja msm-jauheesta yhdessä. Lisään joskus aina myös merisuolaa. Tämä jopa parempaa kuin pelkkä vesi!

Marjaleena (Ei varmistettu)

Hei! Käytin aiemmin MSM jauhetta pieniä väliaikoja pitäen. Se auttoi lievästi kipuileviin niveliin. Samalla kynnet, iho sekä hiukset vahvistuivat.
Sitten jouduin isoon leikkaukseen.
Jatkoin MSM jauheen nauttimista. Haava parani nopeasti. MUTTA nyt pelkään että se innosti ns. kiinnikkeiden kasvuun. Niiden vuoksi jouduttiin tekemään, vain kahden kuukauden kuluttua uusinta leikkaus.
Niinpä lopetin MSM jauheen käytön koska se ilmeisesti lisää kollageenin muodostumista joka taas auttaa kiinnikkeiden kasvua. Tämä siis ihan omaa järkeilyäni.
Onko kenellekään tietoa moisesta? Uskallanko aloittaa jauheen nauttimisen jälleen?

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.