Juuri oikeaan aikaan

The Good Morning

Eräs lukija kommentoi, että tuntuu kuin osaisin lukea ajatuksianne ja laittaa aina oikeanlaisen tekstin oikeaan aikaan. Ihaninta on se, ettei tämä ollut ensimmäinen kerta kun joku teistä noin sanoo. Mitään muuta en oikeastaan tarvitsekaan, kuin että edes yksi löytäisi aina jotain ajankohtaista teksteistäni ja luettuaan kokisi sen helpotuksen huokauksen, joka tulee kun bussi saapuu kylmällä tai kun tylsä velvollisuustapahtuma perutaan, tai kun näkee ravintolassa tarjoilijan kantavan annoksia omaa pöytää kohti. Sitä helpotuksen, ilon ja keveyden tunnetta tarvitaan enemmän.

Sitten kyseinen kommentoija mainitsi tämän biisin, josta tulee kuulemma mieleen minä. Ja minähän rakastuin heti! Ja kovaa.

Kuunnelkaa. Miettikää sitä kun tulee elämässä se kausi. Juuri se kausi kun tuntuu että on yksi heikko viljankorsi miljoonan muun seassa. Kun on pakko mennä yhteiskunnan rytmin mukaan vaikka sydän tarvitsee muuta. Hengittäkää ja kuunnelkaa.

Share

Kommentit

Laura (Ei varmistettu)

Toi biisi on aina ollut sellanen, mikä saa mut rauhottumaan ja saa silmät kostumaan. Laitan aina heikolla hetkellä kuulokkeet korviin ja sulkeudun miettimään diippejä juttuja ton biisin voimin. Ah<3

annika (Ei varmistettu)

mä ajattelin jonkun aikaa sitten, että sääli kun blogisi on muuttunut niin paljon eikä ole enää se sama blogi jonka aina hymyillen avasin. Viimepäivinä mä oon tajunnut, että vaikka blogisi ja sen sisältö on muuttunut, niin hymyilen aina nähdessäni sun postanneen ja luen jokaisen sanan tarkkaan ja ajatuksella. Tulkiten. Mun mielestä tätä blogia pitäisi ihan jokaisen ihmisen maan päällä päästä lukemaan. Kun et yritä esittää mitään. Sä olet juuri sä, ja sun blogisi elää sun elämän mukaan. Ja itseasiassa mä olen tullut siihen tulokseen, että sun blogisi on muuttunut jopa parempaan päin. Kiitos <3

Lilli (Ei varmistettu)

Siis tää tuli niin oikeeseen aikaan! Olin jo unohtanut PistePisteen, vaikka oon joskus soittolistankin youtubeen tehnyt. Tämän luettua laitoin kyseisen listan heti pyörimään. Ulkomailla ollessa flunssan ja pienoisen koti-ikävän kourissa tää on just se, mitä tarvitsin <3

Jyyli
Spice 'n' Shine

Toi biisi on mulle jotenkin tosi henkilökohtainen. Mulla on ADHD ja kun kuulin tän ekan kerran, tuntui kun Pistepiste olisi avannut mun pään sisällön lauluksi. Siitä tuli jotenkin hirveen hyvä olo, ymmärrys itseä kohtaan. On se jännä, miten jotkut biisit, ihmiset ja asiat voimaannuttavat niin paljon. Olenkin tämän tajunneena yrittänyt kerätä mahdollisimman paljon voimaannuttavia ihmisiä ja asioita ympärilleni. Itsetunto ja -luottamus kasvaa kohisten, kun ympäröi itsenä mieltä kohottavilla ja voimaannuttavilla asiolla :)

Laura (Ei varmistettu)

Siis tää on niin totta! Sain aikamoiset kylmät väreet kun satuin pääsykoekirjajännityksessä velloessani lukemaan tuon sun "keveys"-postauksen. Hassua, miten joku noinkin pieni asia voi saada ajatukset tavallaan "ohjattua oikeille raiteille". Kirjat sain tänään, ja muistelin heti ensimmäiseksi sun sanoja. Ehkei heti ensimmäisenä tulisi tällaisen kahden asian välinen yhteys mieleen (pääsykoekirjat ja keveys), mutta mun urakkaan tää toi ihanan uuden ajattelutavan. Mä oikeasti haluan tätä, eikä kyse ole siitä että pakottaisin itseäni. Kuten sanoit: "väkisin ei tule mitään hyvää".

Joten kiitos Kaisa, oot ihana! Samoin blogi, jonka muutosta kohtaan olin alkuun tyhmän kyyninen. Ihanaa kevättä sulle 8)

Iida (Ei varmistettu)

Kaisa, oot ihan uskomaton sielu! Nuf said. Kiitos ja hurjasti rakkautta!

Kommentoi