Kaisambulan uusin asukki

Meillä on kotona eläin! Ja se on parasta mitä vuonna 2018 on tapahtunut.

Heti toisiksi parasta on se, että tajusimme hankkia asuntoomme mattoja. Onhan täällä vitivalkoisessa ja kolkossa, mutta ah-niin-pelkistetyssä kaikukopissa eletty jo viisi kuukautta. Halusin alusta asti tänne askeettisen sisustuksen; ei värejä, ei mitään tekstiilejä, ei edes sohvaa. Koko sisustuksen pääelementti oli yhden seinän kokoinen peili, jonka edessä Kaisa sai sitten toteuttaa tanssistudiounelmiaan. Käytännössä halusin tästä kodin sijaan tanssistudion, jossa tehdä töitä ja jossa jokainen seinä oli tyhjä ja valmiina olemaan taustana milloin missäkin kuvauksissa.
 

Mutta en kyllä tajunnut, miten ikävää sellaisessa galleriakodissa on asua, ennen kuin toin läpällä lapsuudenkodistani mattoja meille sovitukseen. Ihan käsittämätöntä, miten joku lattialla makaava pehmopala voi vaikuttaa ihmisen mielenterveyteen niin paljon! Seuraavaksi aionkin hankkia tänne niin paljon värejä ja rättejä kuin vain osaan. Ja tv:n. Ja nojatuolin. Ja niin pitkään vihaamiani kankaisia tabletteja valkolasiseen ruokapöytään, johon kahvikuppi aina niin kolkosti kolahtaa aamuisin. Ei kolahda enää kohta.

Takaisin siihen ihanaan asiaan, että meidän kalasatamalaisessa unelmien mattokodissa asuu nykyään eläin. Ainakin toistaiseksi. Hän on onnellisesti ikääntynyt kissaneiti nimeltään Lilli. Lilli on kyllä esiintynyt ainakin instassani aiemminkin, mutten ole koskaan tainnut omistaa hänelle kokonaista postausta, mikä on aika outoa. Onhan hän kuitenkin pikkusiskoni. Tosin en tiedä onnistuinko kokonaisen postauksen omistamisessa vieläkään, sillä taisin löpistä kahden kappaleen verran jostain matoista.

Lilli tuli meidän perheeseen löytöeläintalosta, kun olin viisi. Sitä päivää en ikinä unohda. Ryömimme kaikki isäämme myöten lattialla koko päivän, sillä olimme lukeneet jostain kissaoppaasta, että ensimmäisenä päivänä omistajien pitää asettua kissan tasolle, jotta hänestä ei tule pelokasta ja säikkyä. No, ovikello soi ja naapurin täti tuli kylään ja siinä sitä oltiin maassa kaikki ryömimässä. Se oli viisivuotiaan Kaisan mielestä tosi hauskaa.

Nykyään Lilli on jo 17-vuotias vanhus. Ikäänsä nähden hän on todella hyvässä kunnossa, paitsi että maailma Lillille on nykyisin hiljainen. Hän on nimittäin kuuroutunut parin viime vuoden aikana. Mutta eipähän pelota enää imuri ja säikyttele yllättävät äänet. Maailma on itseasiassa aika leppoisa paikka, kun uniakaan ei keskeytä enää juuri mikään. Edelleen siis yhtä mutuisa katti on, tai itseasiassa vanhenemisen myötä vain mutuisampi. Sellainen täydellinen sylikissa, joka ei ulkoilusta enää niin välitä. Eli juuri sopiva kerrostalokissa. 

Niin käsittämätöntä ajatella, että tuo eläin on ollut elämässäni mukana melkein niin kauan kuin muistan. Lilli on ollut terapeuttini, jota olen aina halinut, kun on ollut paha päivä, ja sen kehräys on saanut minut aina rauhoittumaan ja huomaamaan, miten kaikki on tässä hetkessä aina hyvin. Eläimillä on kyky saada ihminen erityisen läsnäolevaksi. Niitä ei maailman murheet paina ja siksi niiden seura on niin rauhoittavaa.

Kissa tekee kodin. <3 Eivätkä ne matotkaan pahitteeksi ole.

Kommentit

vierailija (Ei varmistettu)

Niin huikee postaus!! &lt;3 ihana kissa!

Kaisa Merelä

Kiitos! <3

Pumpuli
Pumpulielämää

Ihana <3

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.