Kehosi kertoo sinusta

The Good Morning

"Ensinnäkin rakastan sun rakkauspostauksia. Itsensä rakastamisen opettelu on tosi tosi olennaisena osana nyt omassakin elämässä. Itselleni haastavaa on hyväksyä oma kroppa, joka on muuttunut – oon ollut muutaman vuoden tosi hoikka ja timmi ja käyny sikana salilla ja syöny sikana liian vähän enkä oo nauttinu elämästä. Nyt kun oon alkanu taas syömään, oon tietysti kerännyt kiloja ja mitkään vanhat vaatteet ei mahu päälle. Ison osan ajasta nautin ja melkein itken onnellisuudesta, kun voin nyt niin paljon paremmin, mutta sitten kun pitäs lähteä vaikka kavereiden kanssa johonkin ja laittaudun valmiiks ja huomaan että mitkään vaatteet ei enää istu ja puristaa ja kiristää ja selkään on ilmestyny makkaroita mitä siellä ei oo ollut, niin mun mieli vetää saman tien matalaks.

Jos sulla on jotain vinkkejä miten hyväksyä painonnousu ja oman kropan muuttuminen siitä enemmän kauneusihanteellisesta pehmeämpään suuntaan, niin olisin very very happy <3 saan toki jo näistä sun postauksista hirveesti apuja ja kaikkihan loppujen lopuks kertoo samasta asiasta, rakkaudesta itteään kohtaan ja läsnäolosta ja egosta, mutta jos haluut käsitellä asiaa tän vinkkelin kannalta niin tässä yks idea!

Pus ja kiitos, oot ihan best!"Keho näyttää sen, mitä me olemme. Se kertoo tarinaa siitä, miten me elämme ja olemme eläneet.

Kyse ei oikeastaan ole siitä, hyväksymmekö kehomme, vaan siitä, hyväksymmekö elämäntyylimme ja päivittäiset tapamme ja tekomme. Keho näyttää konkretiana meille kaiken sen, jota teemme tietoisesti tai tiedostamattamme elämässämme.

Usein erottelemme turhaan kehon itsestämme. Ajttelemme että "hei se on vaan sun keho, ei sillä oo mitään väliä miltä näytät. Se on vain sun ulkokuori, eikä ulkokuori merkkaa, sisin merkkaa."

Tuossa lauseessa on timanttinen tarkoitusperä, mutta se on täyttä bullshittiä siksi, että se sisältää oletuksen siitä, että kauneusihanteet ovat ainoa oikea tapa olla kaunis, ja täten on helpompi vain kieltää koko kauneuden olemassaolo ja keskittyä siihen kuuluisaan sisäiseen kauneuteen. Oikeasti nämä kaksi asiaa - sisäinen ja ulkoinen kauneus - eivät koskaan ole olleet erillisiä. Ne ovat yhtä. Kauneusihanteet ovat sekoittaneet meidän päämme, ja eristäneet kehollisuuden omaksi yksikökseen, joka olisi jotenkin irrallaan ajatuksista ja tunteista ja operoitavissa sellaisenaan. Kauneusihanteisiin mennään syvemmin tekstin loppupuolella. Kehohan on sitä mitä me ollaan. Kehosi on sitä, mitä olet kokenut, mihin kaikkialle olet sitä kuljettanut, miten olet sitä rakastanut tai ollut rakastamatta, miten olet liikkunut, mistä asioista tykkäät (tai luulet tykkääväsi). Siitä näkee oletko kiipeillyt puissa, ratsastanut tai tehnyt paljon koneella hommia. Mitä olet syönyt vai oletko ollut syömättä. Kaikki näkyy. Tällainen minä olen. Eikä siinä ole mitään negatiivista eikä positiivista. Se on neutraali toteamus. Usein puhumme siitä, ettemme hyväksy omaa kehoamme, mutta onko asia todella näin? Sairaat kauneusihanteet poissulkien, voisiko asia olla sittenkin niin, ettemme hyväksy elämäntapojamme, tapaamme käyttää aikaamme täällä maapallolla?

Minun mielestäni tässä maailmassa meidän jokaisen tulisi pyrkiä tulemaan omaksi aidoksi itsekseen. Kuunnella omia haluja, toiveita ja unelmia ja antaa niille tilaa omassa arjessa. Miksi siis yrittäisi tehdä omasta kehostakaan jotain muuta? Tekemällä meille tärkeitä asioita, kroppa muotoutuu sellaiseksi, missä niitä on hyvä tehdä. Paino nousee tai laskee siihen omaan sopivaan painoon. Se ei välttämättä ole sellainen paino, mihin yhteiskunta haluaa sen menevän, mutta se on sinun onnellisuutesi, oman elämänrytmisi ja kehosi luonnollinen paino, missä sinulla on hyvä olla ja missä voit elää vapaasti. Missä sinun on hyvä liikkua ja mikä ei rajoita sinua.

Rajoittaminen on juuri se ongelma meillä, ihan kaikessa; ihmissuhteissa, kehoasioissa, ravinnossa jne. Helposti ajattelemme, että kun ihan vaan "pikkuisen" rajoitamme omaa syömistämme ja liikkumistamme ja saamme sen timmin unelmakropan, niin SITTEN voimme olla onnellisia ja elää unelmaelämää. Sitku ja sitku. Me ajattelemme jotenkin todella hellyyttävästi, että voimme eristää tämän kontrolloivan ja puutteesta (ei rakkaudesta) käsin lähtevän ajattelumallin koskien kehoamme kaikesta muusta elämästä. Mentaliteetti omaan kehoon vaikuttaa automaattisesti kaikkeen muuhunkin elämään. Sillä, miten kohtelet itseäsi on iso vaikutus siihen, miten kohtelet muita ja miten ylipäätään suhtaudut elämään. On vaikea seurata intuitiota ja aitoja toiveita parisuhteessa tai unelmissa tai töissä tai missä tahansa muilla osa-alueilla jos energia on jumissa, koska kontrollintarve ruoka-&kehopuolella on niin kova. Se syö potentiaaliasi ihan hirveästi.

Meidän ajatukset, keho ja tunteet elävät meidän elämäntilanteidemme mukaan. Eri elämäntilanteissa on erilainen boogie. Itsellänikin on ollut aika, kun olen ollut 20 kiloa kevyempi kuin nyt, ja toisaalta taas 7 kiloa painavampi kuin nyt. Paino ei ole koskaan vaihdellut itsestään, sattumalta, vaan ollut suoraa seurausta mentaliteetistani. Joskus olen halunnut kontrolloida kaikkea ja kaikkia. Se on näkynyt elämässäni, kehossani, mielialassani ja kiukkupuuskissani ja siinä, kun mietin että miksei mikään onnistu. Joskus olen janonnut lisää maskuliinista pystyvyyttä. Olen hankkinut lihasmassaa, treenannut kovaa, karjunut ja suhtautunut muutenkin elämään hyvin puskevalla, räjähtävällä, itsevarmalla maskuliinienergialla. Ja sitten on ollut vaiheita, jolloin olen halunnut vain tanssia ja syödä hedelmiä ja hihhuloida teatterilavalla. Silloin elämäntilanteeni ja kehoni on näyttänyt naisellisia, leikkisiä ja hulluja puoliaan.

Nykyään en pyri muuhun kuin totuuteen. Seuraan intuitiota, sillä tiedän sen antavan minulle aina parasta, niin keho-asioissa, ihmissuhteissa, työssä, unelmissa, somessa, kirjoittamisessa, kaikkialla. Ja näin tekemällä huomaan että hei, minähän viihdyn täällä pallolla - ja tässä kehossa - paremmin kuin koskaan.

Minä koen olevani unelmakropassani silloin, kun sen pystyvyys on laajennettu niin äärirajoille, että pystyn tekemään juuri niitä asioita joita haluan ja kehittymään jatkuvasti vain paremmaksi. Olen luonteeltani energinen, dynaaminen, liikkuva, kova, pehmeä, nopeatempoinen, sähäkkä. Tykkään halutessani juosta portaat ylös tai hypätä kiveltä toiselle tai kiivetä puuhun. Tykkään painia. Tykkään nostella ihmisiä. Tykkään halia. Tykkään tehdä kuperkeikkoja. Tykkään venytellä lihaksia auki, koska se vapauttaa niin paljon jumissa olevaa energiaa. Tykkään seistä päälläni. Tykkään tanssia. Ylipäätään haluan liikkua koko ajan.

Silloin, kun kehoni pystyy tarjoamaan minulle ne kokemukset, jotka haluan kokea, olen unelmakehossani. Jos tykkään potkia palloa, niin luultavasti teen sitä arjessani paljon, mikä taas muokkaa kehostani sellaisen, joka on siinä hyvä. Me luomme kehoamme ja meidän kehomme luo meitä. Toiminnallamme laajennamme kehon kykyä antaa meille kokemuksia, ja toisaalta kehon kyky antaa meille kokemuksia on se ainoa rajoite, mitä meidän ja kokemusten välillä on. Tätä rajaa venyttämällä kauemmaksi ja kauemmaksi meille aukeaa aina vain isompi kokemuksen kenttä.Sitten niihin kauneusihanteisiin. Se, että haluaisi olla mahdollisimman laiha tai mahdollisimman lihaksikas tai mahdollisimman Kim Kardashian ilman, että siitä tulee mitään huomattavaa hyötyä enää niihin asioihin, joita aidosti nautit tehdä ja joissa haluat kehittyä, on selvä merkki kauneusihanteiden vaikutuksesta sinuun. Se, että omaa käyttäytymistä aletaan muuttaa väkisin ulkonäön takia on jotenkin kamalan vastaan esimerkiksi tätä minun filosofiaani, mutta en sano, etteikö se voisi joillekin toimia, jos se on sen kyseisen henkilön se juttu tässä elämässä. Miksei! Me eletään vain kerran. Todellakin kannattaa tehdä juuri sitä mikä antaa itselle kiksejä. Jos se on ulkonäön muokkaus, niin cool! Itsekin olen elänyt sitä elämää, eikä siinä ole mitään vikaa, jos se ei ahdista tai tuo muutakaan ylimääräistä negatiivista elämään.

Jotkut saattavat laihduttaa monta kymmentä kiloa ja sitten pysähtyä että jaahas, mitäs sitten. En tullutkaan onnellisemmaksi. Egoni sai mitä halusi, mutta en päässytkään kokemaan sitä vapauttavaa rakkautta itseäni kohtaan, vaan ajoin itseni vain syvempään suohon. Tämä on esimerkki siitä, miten yksipuolisesti painoa ja kehoa on ajateltu. Että keho olisi ihmisestä itsestään eristetty pinnallinen "ulkonäköjuttu", jota voi operoida syömällä ja liikkumalla kontrolloidusti ja samalla odottaa muilta elämän osa-alueilta flowta.

Unelmakroppaa on mielestäni ihan ok tavoitella niin kauan, kun sen tekee rakkaudesta, ei pelosta käsin. Täyttymyksestä, ei puutteesta. Ilosta, ei tarpeesta. Luonnollisesti, ei väkisin. Kuulostellen, ei tukahduttaen. Ja ehdottomasti koko ajan tiedostaen, ettei se tule tekemään sinua yhtään onnellisemmaksi kun mitä olet tänä päivänä. Se luultavasti vahvistaa egoasi, itsevarmuuttasi ja pystyvyysuskomusta itsestäsi, mutta se ei tule tekemään sinua onnellisemmaksi tai antamaan sinulle enemmän rakkautta. Ne ovat vääriä syitä tehdä se.

Pystyn näkemään ihmisestä heti, mikä hänen suhteensa on hänen kehoonsa, kuinka hyvässä yhteydessä hän on kehoonsa ja kuinka paljon hän sille rakkautta antaa. Jokainen meistä pystyy näkemään sen toisissa, mutta jotenkin luulemme, ettei kukaan näkisi meidän omaa suhtautumista omaan kehoomme, ja voisimme kohdella sitä salaa katseilta piilossa ihan miten vain. Ettei kehomme muka muistaisi sitä ja säteilisi sitä rakkaudenpuutosta ja epäluottamusta kaikkialle.Helpommin sanottu kuin tehty? Niinkö? Sitäkö ajattelet nyt? No, sitähän me kaikki ajattelemme. Onneksi kauneusihanteista poispyristelyyn on olemassa työkaluja. Ihan ensimmäinen on toisten arvostelun lopettaminen. Kun alkaa näkemään kauneutta muissa ihmisissä, näkee sitä helposti myös itsessään. Tai oikeastaan se menee toiseen suuntaan. Kun näkee kauneutta itsessään, osaa nähdä sitä vasta aidosti muissa. Siis sillä lailla aidosti, ettei enää automaatiolla kehu kauneusihanteiden mukaisia vartaloita ja anna niille tottumuksesta tykkäyksiä, koska "kuuluu", vaan huomaa minkälainen kauneus oikeasti sykähdyttää itsessä ja laittaa energiaa liikkeelle. Huomaat: kaikenlainen kauneus! Kaikesta tulee yhtäkkiä niin äärettömän kaunista, koska kaikki on niin äärettömän uniikkia, arvokasta ja aitoa. Alat huomata, miten naurettavia ajatuksesi ovat omasta kehostasi olleet ja miten me ihmiset olemme niiiiiin paljon ihmeellisempiä ja voimakkaampia kuin mitä tämä 3D-maailma ja sen aivopesut ovat meille tuputtaneet.

Konkreettinen tapa tehdä tämä on esimerkiksi täyttää omat somefeedit kauneudella, joka ei mahdu mihinkään boksiin. Minun somefeedissä on paljon erilaista kauneutta. Eniten minua sykähdyttää kauneus, jossa näkyy rakkaus omaa kauneutta kohtaan. Ne voimaannuttavat ja antavat sydämelleni onnenpirskahduksia joka päivä. Hengitän syvään taas kuvien kohdalla, joista näen rakkaudenpulan, epävarmuuden, kontrollintarpeen ja sen mielettömän kauniin ihmisen elämää rajoittavan ohjelmoinnin. Haluaisin ottaa ne ihmiset syliini niin kovasti. Sellaisiakin kuvia feedissäni on, mutta ne ovat lähinnä muistutuksena siitä, että miksi teen tätä työtä. Miksi haluan vielä jatkaa. Miksi maailma tarvitsee tätä. Ja kyllä minäkin niillekin kuville tykkäyksiä annan. Kaikki me tarvitaan rakkautta ja kaikki me ansaitaan sitä.

Kysyn sinulta: Haluatko sinä täällä maailmassa olla tukemassa sitä ajatusta, jonka mukaan vain tiettyyn ulkonäkömuottiin kuuluvat ansaitsevat menestystä, onnea ja rakkautta? Haluatko sinä murehtia niitä selkämakkaroita ja levittää sitä sanomaa myös ympärilläsi oleviin ihmisiin? Että vain koska et kuulu johonkin muottiin, sinun tulisi voida pahoin ja kontrolloida elämääsi saadaksesi täyden hyväksynnän itseltä ja muilta? Että puskemalla vain voittoa kohti? Mitä enemmän suoritat, sen enemmän menestyt? Follow your dreams, stay strong, just do it, let the haters hate ja never trust anyone? Haluatko omalla toiminnallasi edistää sitä ajatusmallia? Liittyä siihen porukkaan, joka toimii kontrollista, itseinhosta ja pelosta käsin?

Tämä oli kysymys. Siinä on sinulle mietittävää. Joko tiesit heti vastauksen, tai sitten et. Se on ihan ok. Pääasia, että mietit sitä.

Paljon rakkautta teille, ihan jokaiselle. <3 <3 <3

Share

Kommentit

Kastehelmi B (Ei varmistettu) http://KastehelmiB.blogspot.com

Hei. upeaa pohdintaa ja ajatuksesi menevät mietittäväksi. Kunpa aina muistaisimme kohdella muita ihmisiä oikein ja toteuttaa omia unelmiamme ilman, että peilaamme niihin muiden toiveita. Kuvat puussa ovat upeita.

Keijusofiia

Aivan ihana teksti, ja just sitä, mitä tällä hetkellä tarvitsin! Mulla on henk koht ollut tosi vaikea kehosuhde, koen olleeni tosi vaatelias, sekä itse että ottanut mun ympärillä olevilta ihmisiltä aiemmin kehotuksia vastaan, kuinka mun "pitäisi" olla hoikempi=(joka siis oli mun mielessä automaattisesti parempi vaihtoehto kuin luonnollinen minä), vaikka näinhän ei todellakaan ole. Tästä sitten sairastuin syömishäiriöön, laihdutin (normaalipainoisesta urheilijasta) alipainoiseksi ja kehitin siitä itselleni pakkomielteen. Luulin näin olevani jotenkin "parempi ihminen" kuin ennen, jotenkin "onnistunut". Eihän sitä luonnottoman alhaista rasvaprosenttia ja fanaattista elämää oikeasti pitkään jaksanut, ja onneksi "pahimmista" hetkistäni on jo vuosia. Kuitenkin koen, että liian moni kokee/on kokenut tässä yhteiskunnassa olevansa jotenkin "vääränlainen", "epäsopiva" oman kehonsa takia, ja ajat tässä sun Kehosi kertoo sinusta -postauksessa ihan super tärkeää asiaa, kiitos siitä sinulle Kaisa <3

Emma H.

Niin totta. Asuin viime kesän ulkomailla, 8 ja puolen tuhannen kilometrin päässä kotoa. Tein hulluna töitä ja rakastin kaupunkia ja maata jossa olin, olin aivan hullun onnellinen ja innoissani koko ajan kaikesta. Osan ajasta en vain yksinkertaisesti kerennyt syömään, koska työ piti niin kiireisenä. Tai niin ainakin uskottelin itselleni. Oikeasti ajattelin, että en halua tuhlata rahojani syömiseen, koska opiskelija-elämä ja oma kämppä odottavat koti-Suomessa, jolloin tarvitsen rahaa. Pidin päiväbudjettia syömisilleni. Kävelin päivittäin vähintään 10 kilometria, usein lähemmäs 15, ympäri kaupunkia ja imin sitä kaikkea uutta ja ihanaa itseeni. Samalla podin kuitenkin järkyttävän huonoa omaa tuntoa siitä, että en kerennyt liikkua. Viimeisen vuoden aikana olin saanut itseni parhaaseen kuntoon, jossa olin koskaan ollut (eli liikkunut aivan liikaa, 5 kertaa viikossa veren maku suussa) ja nyt pelkäsin, että se kaikki valuisi hukkaan. En ymmärtänyt kuinka paljon kaikki kävely, työnteko, stressaaminen ja kaikki uusi kuluttikaan energiaa. Varsinkin, kun koko kesän, yli kolme kuukautta, aamupalani oli 2 riisikakkua kalkkunafileellä. Töissä pidin nälkää poissa mustalla kahvilla ja jäävedellä. Suomessa ollessani olin aina ajatellut, että olen ihminen, jonka on pakko syödä kolmen tunnin välein. Olen ihminen, jolle iskee nälkäkiukku ja alkaa heikottaa oikeasti ja kaikki hämärtyy. No, olin väärässä. Aluksi oli nälkä, lopuksi ei enää niinkään. Pystyin helposti menemään eteenpäin niillä kahdella riisikakulla yhdeksästä kuuteen - välillä kuitenkin armahdin itseäni esimerkiksi 10 pähkinällä mustan kahvini kanssa. Pähkinöillä, jotka laskin, koska en halunnut todellakaan lihoa kesän aikana. Pahin pelkoni oli, että kun tulisin takaisin Suomeen, kaikkien ensimmäinen ajatus olisi, että oho, sepä ottikin muutaman ylimääräisen kilon mukaansa. Olin myös päättänyt, että en syö herkkuja koko kesän aikana. Jälleen varmistamalla tämän, en lihoisi. No, se suunnitelma ei aivan pitänyt, vaan herkuttelin iltaisin usein pienillä sipsipusseilla ja koin tästä tietysti järkyttävän huonoa omaatuntoa. Päiväbudjettia, joka muuten oli aivan naurettavan pieni, ei kuitenkaan saanut ylittää.

Koko kesän pelkäsin lihomista. Näin itseni myös lihavana. Kun parhaat ystäväni tulivat moikkaamaan minua viikoksi, valitin koko ajan kuinka lihonut olen. Äitini vieraillessa, ensimmäisen viiden minuutin aikana kerkesin jo kysymään, kun näit minut pitkästä aikaa, olinko lihonut, olinko, enhän ole, sano suoraan. Muistan kun chattailin ystäväni kanssa Snapchatissa samalla kun söin sipsejä ja hän herkkuja Suomessa ja valitin, että en kehtaa tulla kotiin. Tämän jälkeen lähdin ulos kävelylle ja otin itsestäni matkalla kuvan. Nyt kun katson kuvaa, näen jonkun tytön, joka on todella laiha. Laihempi kuin koskaan. Olen vanha kilpaurheilija, minulla on aina ollut reittä, vahvat jalat ja urheilullinen kroppa. Olen 21 vuotta uskonut, että ei näistä "reisistä" pääse eroon millään. No, kyllä pääsee. Olemalla syömättä.

Niin monta vuotta olen toivonut, että olisinpa laihempi, vaikka viisi kiloa. Ihan sama, laihempi. Koko viime kesän olin. En laihempi, vaan laiha. Olen 179 senttiä pitkä ja nyt runko alkoi olla todella hoikassa kunnossa. En voi muuta kuin allekirjoittaa lauseen, että kukaan ei ole onnellisempi laihdutettuaan sen viisi kiloa. En edes huomannut sitä. Olin onnettomampi ja stressaantuneempi kehoni kanssa, kuin koskaan ennen.

Kun tulin takaisin, paino palautui. En kävellyt enää 15 kilometriä päivässä ja aloin syödä normaalimmin. Syksy sisälsi monta aivan liian isoa tragediaa ja palasin liian usein kuviin, joissa olin liian laiha ja inhosin itseäni ja sitä, etten osannut olla iloinen hoikasta olemuksestani. Nyt olen päässyt taas ainakin hiukan kiinni treenaamiseen ja liikkumiseen ja järkevään syömiseen. Vaikka viime kesänä olin siinä koossa, josta olen ilmeisesti aina haaveillut, en kuitenkaan ollut täysin onnellinen. Vaikka olin unelmieni kaupungissa ja vielä toteuttamassa unelmiani, huomasin kuinka paljon kaipasinkin läheisiäni ja perhettäni. En ollut onnellinen. Se auttoi ymmärtämään, että se, kuinka laiha olen, ei todellakaan määritä onnellisuuttani, päinvastoin. Myös ajatus siitä, että vartaloa on turha vertailla ennen- ja nyt-kuvilla on mielestäni tärkeä. On enemmänkin erilaisia elämäntilanteita: kesällä olin hoikempi, joihin johtivat monet eri asiat ja tilanteet, syksyllä taas en, johon johtivat jälleen erilaiset tilanteet. Ei kahden eri vuoden kuvia voi vertailla absoluuttisesti, koska tilanteet ovat täysin erilaiset.

Huh. Anteeksi tästä kamalan pitkästä ja varmasti täysin vailla päämäärää ja punaista lankaa etenevästä kommentista. Kiitos hienosta postauksesta.

Emmi (Ei varmistettu)

Moi E! Mäkin oon E :)

Luin sun tekstin ja haluun vastata sulle, että oot niin hyvä. Niin ihana!
Niin tärkeetä että avaudut tosta kaikesta, niin tärkeetä että ei sanat pysty kuvaa!
Sun sydän on kaunis ja toivon sulle yltäkylläistä iloa ja parantavaa totuutta <3

Vietä mahtava viikonloppu!

Äärettömän hyvä ja todella osuva teksti! :) Minä juuri nimenomaan olen melkein aina teinivuosista lähtien kuulunut siihen luokkaan että olen ihannoinut aina niitä "täydellisiä" kroppia. Teinivuosina oli tämä Britney Spears semmone esikuva että ihannoin hänen kroppaa ja napapaita yms asusteita.. ja myös kaksikymppisenä ja siitä eteenpäin elämä aina enemmä tai vähemmän pyörinyt kehon ympärillä sillain negatiivisessa mielessä, koska kroppa ei ollut timmi eikä niin rasvaton.... semmonen tavallisen pehmeä tosin :) Näin 26 vuotiaana hiukan harmittelee että turhaan on mennyt aikaa hukkaa aina oman kehon tiirailuun ja negatiiviseen ajatteluun kun olisi voinut niinä aikoina ajatella vaikka ja mitä positiivisia juttuja elämästä :) Noh, mutta nyt näin viisaampana ja omaa kehoa arvostavana voikin jatkaa eteenpäin hyvillä mielin :)

Miimma (Ei varmistettu)

Apua kuinka hyvä teksti! Suoraan naulan kantaan. Oon nimittäin viimeisen kuukauden aikana paininut näiden asioiden äärellä, hieman samassa tilanteessa kuin aiemmin kommentoinut joka oli asunut ulkomailla ja pelännyt että joku näkee että olet lihonut. Sama ajatus päässä, sillä olen nyt 9 kk ajan asunut ulkomailla. Koska muutos on edelliseen elämään ollut suuri, en ole myöskään osannut salille lähteä niin usein kuin aiemmin, sillä siellä tuli vietettyä paljon aikaa. Ja kuinka minä tästä itseäni ruoskin! Ja olen aivan varma että olen lihonut ja huono ihminen sen takia. Ja kuinka väärässä olen, tiedän itsekkin että ajatukset ovat aivan typeriä. olen tehnyt päätöksen opetella hyväksymään itseni. Joten kiitos tuhannesti tästä tekstistä, tästä oli apua.

Tea (Ei varmistettu)

Kaisa, olet kyllä viisas! Ilahdun joka kerta, kun avaan blogisi. Kiitos.

Natalia (Ei varmistettu) http://fashiononmymind.blogspot.it

Thank you for this text. These words were much needed right now.

Sisin todellakin merkkaa! (Ei varmistettu)

Ajttelemme että “hei se on vaan sun keho, ei sillä oo mitään väliä miltä näytät. Se on vain sun ulkokuori, eikä ulkokuori merkkaa, sisin merkkaa.”

Ne jotka ajattelee noin, ei tajua sitä että se sisin merkkaa nimenomaan myös siihen ulkoiseen. Jos sulla on ilkeät ja negatiiviset ajatukset, se heijastuu sun ulkonäköön, kasvojen ilmeisiin ja kaikkeen. Silloin ei auta vaikka olisi mallin näköinen, ilkeä sisin ikäänkuin vie kaiken pois siltä "kauneudelta" ja ihminen näyttääkin rumalta.

Myös jos ajattelet muista hyvää ja elämänasenteesi on ylipäätään myönteinen ja pyrkii yleiseen hyvään, se näkyy ulospäin säteilynä, hymyinä yms ja ihmiset pitää sua helposti kauniina, oli se ulkoinen habitus millainen tahansa.

Elina (Ei varmistettu)

Oon lukenu tän nyt muutaman kerran läpi ja tuun vielä palaamaan tähän monta kertaa... Ihana teksti, ihana sinä. Kiitos <3 annoit mulle sellasen vastauksen tohon ajatusvirtaoksennuskysymykseen mitä en todellakaan osannut odottaa.

Sonja (Ei varmistettu)

Kaisa <3 <3

PIITU (Ei varmistettu) http://piitublogi.blogspot.fi/

Hyvä näkökulma kehoasiaan! Oon viime päivinä itekin pyöritellyt samoja teemoja mielessäni ja tää teksti puki ajatuksia kivasti sanoiksi. Kiitos.

Salla (Ei varmistettu)

Moi! Ihana kirjoitus <3 Mä muistan mun edellisestä työpaikasta n. 7 vuoden takaa yhden naisen , joka luojan tähden, oli aivan tyrmäävä ilmestys... Vaikka hän oli lihava, eikä edes kasvoiltaan "kaunis", mutta hänestä huokui niin vahva itsetunto ja rakkaus elämää kohtaan, että se säteili hänestä ulospäin jollain kertakaikkisen erityisellä ja mieleenpainuvalla tavalla. Hänestä opin itsekin, että sillä ei ole mitään väliä miltä ulkoisesti näytämme. Se mitä tunnemme sisimmässämme sekä itsestämme, että elämästä ylipäätään, todellakin tekee meistä kauniita.

Kommentoi