Koditon ja evakossa

The Good Morning

Elikkäs.

Tämä Mikkeli-visiitti ei sitten mennytkään ihan suunnitelmien mukaan. Saavuin yömyöhään kotiovelle vain todetakseni, ettei avain käy reikään. Minulla oli mukanani siis jokin random avain, joka näytti ihan meidän kotiavaimelta, muttei ikävä kyllä ollut se.

No, siinä sitä sitten ehti ajatuksen jos parikin ajatella, kierrellä taloa ja kuunnella lintujen laulua. Kukaan ei saapuisi kotiin vielä muutamaan päivään, vara-avainta ei ollut missään eikä kenelläkään, eikä mitään ikkunaa voinut rikkoa, ei kiivetä parvekkeelle eikä savupiipustakaan olisi päässyt sisälle. Niin lähellä mutta niin kaukana, ajattelin kun kuulin kissan naukuvan oven toisella puolen. Siinä sitä sitten istuttiin kuistilla ja mietiskeltiin. Itikat pistelivät, oli kesäyö ja kaikki tuntui olevan jotenkin tosi hyvin. Kehiin astui pieni ripaus seikkailua. Juuri sitä, mistä kesät on ylipäätään tehty.

No, onneksi ystävät hädässä tunnetaan. Soitin puhelun ja pian minut tultiin jo noukkimaan itikoiden parvihyökkäyksestä pois lämpimään autoon. Tällä hetkellä olen evakossa kaverin luona, ensi yöksi suuntaamme hänen mökilleen ja mukaan tulee myös kolmas mimmi suoraan Jyväskylästä. Sit on kolmikko koossa. Tulee niin kivaa!

Heräsin tänään ystäväni luonta ja pääsin aamukävelylle ihanan uutukaiseen ympäristöön. 45 minuutin terapiasessio meni kuin siivillä. Myöhemmin iltapäivästä lähden tsekkailemaan salimeiningit, mutta nyt lähden haistelemaan torin tunnelmaa. Ja koitan metsästää niitä mansikoita! Palaillaan!

Share

Kommentit

Martta (Ei varmistettu)

Entä se kissa??

kaisaminni
The Good Morning

Haha! Kysäsin kissasta ja se on kuulemma lemmmikkieläinhoitolassa eli toivenaukumista kuulin :D

Janika (Ei varmistettu)

Miten sille kissalle käy jos se on yksin monta päivää siellä sisällä? Eikö sillä käy hoitajaa?

Tiina (Ei varmistettu)

Apua onko kissa jätetty useaksi päiväksi yksin?

Helvi (Ei varmistettu)

Olin tulossa jo huolestuneena kysymään kissasta, mutta kommenteistahan se vastaus löytyikin. Ihanaa että muutkin olivat huolissaan, ihmisillä siis vielä on toivoa minunkin päässäni :)

hempukka (Ei varmistettu)

Minäkin lähdin kissaihmisenä asiaa kauhistelemaan että kuinka se on yksin moneksi päiväksi jätetty :D Hyvä että selvisi asia.

Kommentoi