Kuinka eroon mustasukkaisuudesta?

Näen mustasukkaisuuden ongelman on siinä, että se on kulttuurissamme todella tuettua ja sosiaalisesti hyväksyttyä. Meidän on aika helppo perustella mustasukkaisuuttamme sillä, että se on normaalia, sillä "kaikkihan ovat mustasukkaisia jossain määrin", ja "sehän vain kertoo siitä että välitän toisesta" ja "sehän on psykologisestikin täysin inhimillinen tunne." Kuitenkin yhteiskunta sanoo, että on ok olla tietyissä määrin mustasukkainen, mutta kun se menee liiallisuuksiin, se onkin sairasta. Näen ristiriidan siinä, että on ok omistaa ja kontrolloida toista jonkin verran, mutta jos sen täydellä sydämellä, se onkin sairasta? Koen, että salliessamme itsellemme “pientä mustasukkaisuutta”, annamme sille itseasiassa luvan kasvaa.

Mustasukkaisuus on tunne, jota hyvin harvoin kokee pystyvänsä itse kontrolloimaan. Vaikeasti mustasukkaiselle ihmiselle sanotaan, että "ole vähemmän mustasukkainen", mutta luulenpa, että mikäli hän pystyisi kontrolloimaan tunnettaan edes vähän, hän haluaisi eliminoida sen kokonaan.Koen, että juuri tämä mustasukkaisuuden normalisointi ja yleinen hyväksytty ilmapiiri toisen ihmisen seksuaalisuuden sekä tunnemaailman omistamisesta estää meitä kohtaamasta mustasukkaisuuttamme täydellisesti ja tutkimasta sitä syvällisemmin. Mustasukkaisuus on tunne, jonka koitamme vain ohittaa mahdollisimman pian ilman, että jäisimme varsinaisesti penkomaan sitä, tai ymmärtäisimme ylipäätään, että se on meissä heräävä tunne, johon toisella ei ole mitään tekemistä.

Olemalla mustasukkaisia rajoitamme oikeastaan vain itseämme ja omaa onnellisuuttamme, emme niinkään sitä toista, sillä toinen ihminenhän tulee joka tapauksessa tekemään mitä hän itse haluaa, heittelimme me tulipalloja ilmaan tai emme. Kun ymmärrämme syvällisellä tasolla sen, ettemme voi hallita sitä, mitä muut tekevät tai mitä elämässämme tapahtuu, vaan ainoastaan sitä, mitä tunteita päätämme tuntea (tunteet menevät ja tulevat, ja kun nostamme tietoisuuden tasoa, voimme itse päättää minkä tunteen kelkkaan hyppäämme mukaan, ja mitä katsomme vain vierestä, kun ne lipuvat ohi), voimme ottaa ensiaskeleen mustasukkaisuudesta irtipäästämiselle.

Hyvä muistaa myös tässä yhteydessä: luomme itse kärsimyksemme, aina. Ja voimme päästää kärsimyksistämme irti heti kun olemme valmiita siihen. Heti kun haluamme. Heti kun emme jaksa enää kärsiä. Oikeastihan kaikki on koko ajan hyvin, elämä on rikasta, upeaa, kaunista ja olemme todella siunattuja saadessamme olla täällä. Kaikki negatiiviset tuntemme ovat harhaa, taitavasti luotua illuusiota, joka estää meitä meitä elämästä täysillä, olemasta vapaita ja näkemästä huikean potentiaalimme ihmisinä ja ihmiskuntana.Mieli on vahvin lihaksemme ja pahin vihollisemme. Se kannattaa treenata hyvin. Minua tunteiden ja ajatuksien käsittelyssä ja hallinnassa on auttanut mielen eri osien tiedostaminen ja niihin tutustuminen. Emme ole ajatuksemme. Omiin ajatuksiin ei kannata samaistua, ne ovat vain päässämme tapahtuvaa turhaa, nopeatempoista särinää, joka estää meitä olemasta läsnä tässä hetkessä, missä kaikki on aina hyvin.

Usein pään sisällä äänessä on ego, joka puhuu usein pelon kieltä. Ego haluaa olla paras ja luoda draamaa. Pelko taas haluaa pienentää, hallita, llietsoa vihaa ja epävarmuutta. Itse koen mustasukkaisuuden olevan jotain näiden kahden kaverin muodostamaa menettämisenpelkoa, kontrollintarvetta, huomionkipeyttä, satutetuksi tulemisen pelkoa, oman heikkouden pelkoa, huonoa itsetuntoa, riittämättömyyden tunnetta ja ennen kaikkea sitä, ettei jostain syystä kykene rakastamaan itseään tarpeeksi, antautumaan elämälle tai viemään itseään omien intohimojen äärelle.

Kaikki tunteemme ja toimintamme lähtee joko rakkaudesta tai pelosta. Kaikkea toimintaamme sävyttää siis jompi kumpi näistä energioista. Aina kun löydän itseni tilanteesta, jossa pelko puhuu, toimii tai tuntee, alan tietoisesti tekemään töitä palatakseni takaisin rakkauden äärelle. Näin tapahtuu esimerkiksi huomatessani tuntevani menettämisenpelkoa tai huonommuudentunnetta. Joskus rakkauteen palaamisessa menee kymmenen sekuntia, joskus tunti, joskus puoli päivää. Pelon vallassa voi huomata olevansa silloin, kun triggeröityy toisen tekemisistä ja sanomisista ja tekee mieli sanoa asioita, kuten "ei vittu sitten", "ehkä tää oli tässä", "katotaan, ni sä oot se jolle tulee ikävä", "iha sama", "anna mun olla" tai "mä vihaan sua."Kun näiden ajatusten hallitessa ei samaistukaan niihin ja pakene tilannetta, vaan istuu niiden kanssa alas, parhaimmillaan jopa kumppanin kanssa yhdessä, pääsee kehittämään mieltään aivan uudella tasolla. "Nyt mun pelko haluaa sanoa sulle, että haista vittu, mutta oikeasti mä rakastan sua ja mä parhaillaan opettelen sitä, ettet sä kuulu mulle, vaan itsellesi." Näiden tunteiden käsittelyn kautta meille aukeaa aivan uusi maailma, jossa taistellaan epätietoisuutta, kontrollintarvetta, pelkoa ja harhaa vastaan rakkaudella ja tietoisuudella. Se on upeaa.

Ja upeaa on myös se, kun sitten palaamme sodasta takaisin ytimeemme, eli rakkauteen, ja huomaamme, ettei mitään ongelmaa koskaan ollutkaan. Rakkaus ei nimittäin tunne ongelmia; se tuntee vain luottoa, antautumista, laajentumista, vapautumista ja tiedon siitä, että menivätpä asiat ihan miten tahansa, ne menevät aina niin kuin niiden pitää, ja minun tehtäväni täällä on rakastaa ilman rajoja, olla minua varten, tukea minua kaikessa ja rakastaa minua ehdoitta. Sillä minä olen rakkaus. Minun rakkauteni on minussa, eikä se riipu kenestäkään toisesta, koskaan.You are not the voice in your head, you are the silence.

Kuvat: Samuel Glassar

Lue myös:
Uuden ajan parisuhde
Opetellaan rakastamaan kivuttomammin
Mitä on rakkaus?
Rakasta rakastamista
Erosta ja rakkaudesta

Kommentit

Milla (Ei varmistettu)

Voi kuinka rakkauden täyteinen postaus taas täyttä asiaa! Kiitos Kaisa

Kaisa Merelä

Kiitos <3 :)

AnnunnA (Ei varmistettu)

Ei mulla muuta...

Sonja Maria

Ystäväni on ollut suhteissaan aina sairaalloisen mustasukkainen, tavalla joka ei ole millään tavalla terve. Hän epäilee, stalkkaa, seuraa ja syyllistää kumppaniaan täysin turhaan, eikä auta vaikka pettämistä ei ole koskaan tapahtunut. Tämä suhde nyt on sairas muutenkin: ystäväni mm. käyttää väkivaltaa poikaystäväänsä kohtaan ja sanoo hänen "ansaitsevan sen", mutta pakenee itse paikalta aina jos kohde edes mainitsee antavansa takaisin samalla mitalla. Ikinä ei ole siis antanut. Yritän usein miettiä, mikä saa päältä päin ihan järjelliseltä vaikuttavan ihmisen käyttäytymään kuin sekopää parisuhteessa, mutten keksi mitään järkevää vastausta. Olen viettänyt lukemattomia iltoja hänen kanssaan niin, että olemme lähteneet muka yhdessä viettämään aikaa, mutta homma on kääntynyt siihen että kierrämme autolla kerrostaloa ympäri tutkien "näkyykö sillä muijia kämpässä".

Olen alkanut tosissani miettiä, mihin tarvitsen tällaista ihmistä elämässäni, joka on niin negatiivinen ja jopa mieleltään sairas. Hän haukkuu kadulla tuntemattomia ihmisiä, arvostelee heitä mm. vaatteiden perusteella ja on sanonut aiemmin esimerkiksi että "tollaset pitäis tappaa, hyi helvetti". Vain siksi, että kyseisellä naisella oli jalassaan kuulemma rumat housut. Minua oksettaa se, miten hän kohtelee ihmisiä ja odotan sitä, milloin hänen lähimpänsä tajuavat millaisen ihmisen kanssa ovat tekemisissä. Itse alan pikkuhiljaa tajuamaan ja yhä useammin mietin että pärjäisin ihan hyvin ilmankin häntä: kaipaan ihmistä, joka antaisi voimaa ja energiaa eikä jatkuvasti veisi sitä.

Aiheen hieman (:D) karattua haluaisin vielä kiittää sinua Kaisa hienosta tavasta kirjoittaa ja tuoda asioita esille. Tekstiäsi on aina mukava lukea. Kivaa päivää sinulle!

Kaisa Merelä

Kiitos kommentista ja tarinasta <3 Huh. Ahdistavan kuuloinen tilanne. Voi olla että ystäväsi on oikeasti älyttömän upea ihminen, mutta hän jostain syystä rajoittaa itseään, kieltää itseltään jotain tai ei kykene rakastamaan itseään/elämään itsensä näköistä elämää ja sehän näkyy helposti ulospäin vihana, kontrollintarpeena, pelkona ja vainoharhaisuutena. Ihanaa päivää ja viikonloppua sullekin! :)

veramarika (Ei varmistettu)

Olipa hyvä postaus. Oon huomannu iän myötä että sen rakkauden suhteen rentoutuu, koska on tajunnu nimenomaan ton että toinen tekee kuitenkin mitä haluaa. Siis sekä oma ikä että parisuhteen ikä vaikuttaa. Nuorempana olin taipuvainen draamaan, siis sekä ite että vedin sellaisia ihmisiä puoleeni. Nyt meillä on kaksi poikaa, 1v. & 3 v., ja vasta nyt, 8 vuoden kriiseilyn ja vauvavuosien runtelemana, voin sanoa että ollaan molemmat opittu olemaan. Rakkaus kantoi, kun ei ollu muita voimia. Pakko kysyä et ootko lukenu jotain oppaita/blogeja, meditoinu tai jotain muuta vastaavaa, vai miten oot päässy kiinni noihin ajatuksiin? En muista et olisit kirjottanu tosta "matkasta"?

Kaisa Merelä

Moikka! Kiitoksia :) Joo, en tosiaan oo kirjoittanut kauheasti tästä "matkasta", tosin ehkä rivien välissä on ollut oivallettavissa että nyt se kipuilee/nyt se elää hiljaiseloa/nyt se on muuttunut/nyt se on sekaisin :D En ole oikein varma vielä, miten tämä kokemani tulisi sanoina ulos ja mitä kaikkea siinä on lopulta ollut vaikuttamassa, mutta kirjoitan kyllä varmasti siitä heti kun se kypsyy :)

Uusiseuraaja (Ei varmistettu)

Ihana kun kirjotat taas enemmän blogia, sun tekstejä on voimaannuttavaa lukea. Ne auttaa selkeennyttämään omia ajatuksia. :) kiitos siitä <3 olet niin ihanan energinen ja jalat maassa!

Kaisa Merelä

Ihana Uusiseuraaja kiitos! <3 :)

Nina (Ei varmistettu)

Kaikissa ihmissuhteissa olisi hyvä muistaa, ettei toista ihmistä voi kontrolloida. Vain siihen voi vakuttaa, mitä itse ottaa vastaan ja miten itse toimii.
Ja tää ei ole mitään "ihan itse hyväksyt kaltoinkohtelun kannattiko"-roskaa, vaan enemmän sellaista energian suuntaamista muiden vatvomisesta omaan toimintaansa. Elämästä tulee aika hullusti vapaampaa kun lakkaa yrittämästä kontrolloida muita ja toteuttaa vain itseään. Jos huomaa tarpeen muuttaa toista, kannattaa siirtää huomio omaan elämään ja itseensä, koska ainoat vaikuttamismahdollisuudet löytyy sieltä. On ihan turhaa käyttää energiaa siihen miten eläisi muiden elämää, kun on omakin elämä elettävänä.
Ihmissuhteistakin tulee intiimimpiä, kun valta ei ole enää väisteltävä aspekti vaan molemmat voi luottaa tulevansa vastaanotetuiksi kaikkineen ja tuetuksi itsenään, ei toisen välikappaleena.

Kaisa Merelä

HUI-KEE kommentti! :) Kiitos tästä. Täyttä timanttia <3

SAIJA L (Ei varmistettu) http://lioncitypolargirl.tumblr.com

Voi saatana!! Nyt oli kyl niin hyvä postaus että näkö lähtee.
Hirveen samankaltaisia ajatuksia kuin mulla oli entisessä suhteessani (joka kyl suistui pelkkään pelon syövereihin).

Tunnen ja tunsin silloin parisuhteessa hirveetä onnea aina muistaessani, että tää on kaikki vapaaehtoista. Ihan kuin koko mieli ja kroppa siinä samalla olis huokaissut helpotuksesta. Toinen tekee niin kuin se tekee (niin ja meikämandoliini tietty myös), eikä mulla ole siihen osaa eikä arpaa. Miten sadan verroin ihanampaa, että se valitsee olla mun kanssa eikä siksi kun "pitää". Mua ihmetytti jo silloin, että miksi toi ajatus tuntui niin uudelta ja freesiltä, oliko muhun salaa istutettu joku sellainen parisuhdemalli missä toisen kanssa on PAKKO olla. Se tuntuu niin kummalliselta.

Kaisa Merelä

<3 <3 <3 Voi saatana kun oli mukava kommentti! Ja samaistun vahvasti!

tiede&gt;tunteet (Ei varmistettu)

kaunis ajatuksena mutta todellisuudessa et voi tietoisesti ohjailla kropan hormonitasoja ja niitten eritystä. Tietellisestä näkökulmasta maailma jossa ihminen voi ohjata tunteitaan kuulostaa utopialta. Lisäksi postauksessasivei ollut yhtäkään dokumenttia joka todistaisi subjektiivisia väitteitäsi.

Nina (Ei varmistettu)

Esimerkiksi läsnöolohan ajatuksena perustuu siihen, ettei tunteita ohjata vaan ne *hyväksytään*. Tunteidenhallinnassa on ihan perusjuttuja, ettei tunteitaan voi hallita, mutta voi päättää miten niihin suhtautuu ja miten niiden pohjalta toimii. Tässä näkisin jokseenkin samanlaisen periaatteen.
Tiede on näiltä osin vielä niin lapsenkengissä, että teorioissa joudutaan pohjautumaan aika paljon myös muuhun kuin tiukkaan neurobiokemiaan. Tietoisuusjutuista saa oman kokemukseni mukaan eniten irti kun ei laita sitä vastakkain tieteen kanssa, vaan rinnakkain. Syvempi ymmärrys tieteestä tukee tietoisuuspohdiskelua ja tietoisuuspohdiskelu taas voi avata uusia näkökulmia tai päätelmiä tai kiinnostuksenkohteita jotka parhaimmassa tapauksessa johtaa uusien tieteellisten löytöjen tai oivallusten jäljille.

Kaisa Merelä

Ihana keskustelu. Kiitos Nina hyvästä vastauksesta! :)

Merikilppari (Ei varmistettu)

"Minun rakkauteni on minussa, eikä se riipu kenestäkään toisesta"
Tästä voisi tulla mulle uusi motto tai sellainen hokema jota voisin koittaa paukuttaa päähäni. Kaisa, sun tekstit ja ajatukset on auttanut mua selviytymään erosta pitkäaikaiseen poikaystävään. Oltiin niin pitkään yhdessä ja kun 9 kuukautta sitten erottiin, olin varma että kuolen. Mutta haha tässä mä vielä olen ja sun teksteissä on ollu sellasta viisautta mikä on auttanu mua joskus oikeesti tosi paljon. Erityisesti postaus jossa puhuit vähemmän kivuttomasta rakkaudesta oli sellainen teksti, että melkein itkin kun luin sitä, koska, kovasta mustasukkaisuudesta kärsineenä aloin miettimään sitä päättynyttä suhdetta ja asioita, mitä tulevaisuudessa teen toisin. Koska kukaan ei koskaan oo kenenkään oma.
Kiitos kun kirjotat.

Kaisa Merelä

Voi. <3 Upeaa kuulla!! Kiitos :)

Taru Mari
Stuff About

Ihana postaus! Tosi kiva kun kirjoitat tällaisista aiheista! :)

Taru Mari
Stuff About

Mun oli pakko vielä tulla linkkaamaan oma kirjoitukseni tähän, sun tekstistä heräsi paljon ajatuksia ja tykkäsin siitä, vaikken aivan samaa mieltä olekaan. :) http://stuffabout.fitfashion.fi/onko-mustasukkaisuus-sairaus/

mariali (Ei varmistettu)

voimaannuttava teksti. hyppäisin tuohon matkaan heti, mutta ajatus siitä että oon tässä maailmassa "vain itseäni varten" kuulostaa mun korvaan jotenkin itsekkäältä kelalta. en usko, että tarkoitat kuitenkaan sitä. avaisitko siis hieman, miten itsensä kehitys hyödyttää muitakin?

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.