Kuinka tulla itsevarmemmaksi?

The Good Morning

Minua on useampaan otteeseen pyydetty kirjoittamaan itsevarmuudesta ja siitä, kuinka luottaa omiin tekemisiin ja omaan olemiseensa enemmän. Kuinka olla rohkeampi, varmempi, enemmän oma itsensä ja tehdä anteeksipyytelemättä omaa juttuaan välittämättä muiden mielipiteistä. Ja olemaan arvottamatta omia juttuja muiden mielipiteiden mukaan.

Täytyy sanoa, että tätä asiaa pohtineena minä totean tässä että ei harmainta aavistustakaan. Minulla ei ole mitään hajua, kuinka epäitsevarmana voisi alkaa luottaa itseensä muuten, kuin alkamalla vain luottaa itseensä. Kuulostaa hullulta, mutta se on niin äärettömän tyhmän yksinkertaista.

Ensinnäkin täytyy ymmärtää tämä: Ei ole olemassa ihmistä, joka ei epäilisi, empisi ja punnitsisi tekojaan ja edes välillä miettisi sitä, mitä muut ajattelee. Me kaikki teemme olemme ihan yhtä epäitsevarmoja ja itsevarmoja. Mutta nämä niin sanotut "epäitsevarmat" ja "itsevarmat" ihmiset erottaa se, että itsevarmat ihmiset toimivat pelosta huolimatta, siinä missä epäitsevarmat lyövät jarrut pohjaan. On kyse maskuliinienergiasta. Aikaansaavasta, aloitteen tekevästä, suoraviivaisesta energiasta.

Ja tähän hommaan sisältyy myös ihan kiva porkkana: kun itsevarmuutta eli omien arvojen ja intohimojen mukaan toimimista alkaa harjoitella, se käy pala palalta helpommaksi.Kaikki lähtee oikeastaan siitä, että oivaltaa syvästi sen, mitä on olla ihminen ja kokea tätä ihmisyyttä. Minun teoriani mukaan me olemme kaikki syntyneet tänne elämään meille tarkoitetun elämän. Mikä se on? Se on elämä, jota eläisimme, mikäli emme pelkäisi. Mutta koska pelkoa ei voi poistaa, sen kanssa kannattaa oppia elämään. Sen kanssa kannattaa oppia keskustelemaan. Se on sitä paitsi äärettömän hyvä merkki siitä, mitä todella haluamme.

"Epäitsevarman" on myös hyvä muistaa se, että kukaan muu ei ole parempi eikä huonompi kuin sinä. Olemme kaikki vain ihmisiä ja yritämme kaikki viettää aikamme täällä niin, ettei aika kävisi pitkäksi, ahdistavaksi tai menisi liian nopeasti ohi. Jokaisen pääfokus on (tai ainakin pitäisi olla) omassa itsessään. Sillä, mitä sinä teet, ei pitäisi olla muiden maailmaa järisyttävää vaikutusta. Ole siis rohkeasti sitä mitä olet äläkä pyytele sitä anteeksi!

Luulen, että itsevarmuudesta puhuttaessa ei ole lainkaan kyse itsevarmuudesta, vaan jonkin syvällisemmän asian ymmärtämisestä. Esimerkiksi minä ole ikinä kokenut olevani itsevarma. PÄINVASTOIN! Olen pääni sisällä kunnon pelkuri ja epäröitsijä. Silti muut ovat aina lukeneet minut itsevarmana, rohkeana, sellaisena joka tekee omaa juttua ja vähä välittää muiden mielipiteistä tai vihaajista. Mitäpä jos kertoisin, että minäkin epäröin ja epäilen? Minäkään en aina ole varma mitä tapahtuu, kun painan Publish -nappia, tai kun lataan videoklipin Snapchattiin. Minäkään en aina tiedä miten ihmiset reagoivat. Saatan tehdä todella "rohkeita" tekoja ja olla samaan aikaan aivan järkyttävän peloissani.

Kyse ei ole siitä, rohkeana ja itsevarmana epävarmuus olisi poissa. Kyse on siitä, että pelkää ja on epävarma, mutta tekee silti sen, mikä on tehtävä. Ja tässä tullaan juuri sen syvemmän pointin ymmärtämiseen. Kun tajuaa sen, miten älyttömän upeaa on olla elossa ja miten älyttömän arvokasta meidän aikamme on täällä, ei aikaansa halua enää kuluttaa mihinkään turhaan. Mihinkään sellaiseen, joka ajaa negatiiviseen kierteeseen: muiden mielipiteiden kelailuun, itsensä sättimiseen ja omien ideoiden toteuttamatta jättämiseen, pari mainitakseni.

Sinä elät sinun elämääsi. Sinä synnyit elämään sinun elämäsi, joka on sinun näköisesi. Ei äitisi, ei ystäväsi, ei isäsi, ei isovanhempiesi, ei opettajasi, ei yhteiskunnan, ei kauneusihanteiden, ei sosiaalisten normien näkösen, vaan sinun näköisen.Jos oikeasti jokainen meistä uskaltaisi koko ajan olla aidosti oma itsensä, tämä maailma olisi aika erilainen paikka. Huomaisimme yhtäkkiä, kuinka kaikki käykin järkeen. Kuinka kaikille riittää tilaa, ruokaa ja työtä. Kuinka maksimaalisen potentiaalimme tullessa käyttöön, meille kaikille löytyisi täältä tärkeä paikka. Työ löytäisi tekijänsä, taide luojansa, rakkaudettomuus löytäisi rakkauden. Koska niinhän tämä kaikki on tarkoitettu. Harmi vain, että meillä on hirveästi sälää tämän hienon toimivan systeemin edessä. Meillä on epävarmuutta ja tekemättä jätettyjä tekoja.

Ylipäätään on olemassa kaksi (kyllä, vain kaksi!) paikkaa, joista toimimme: rakkaudesta tai pelosta. Teet jokaikisen päätöksen elämässäsi jommasta kummasta. Ja kun huomaat tämän, ja alat joka tilanteessa tekemään päätöksiäsi rakkaudesta käsin, sinun ei tarvitse enää miettiä kuka sinä olet, mikä identiteettisi on, miltä sinä vaikutat muiden silmissä tai minkälaista viestiä ja kuvaa annat muille itsestäsi. Niillä ei yksinkertaisesti ole mitään merkitystä, sillä toimit totuudesta käsin. Toimit sieltä paikasta, joka kertoo sinulle joka hetkessä sen, mihin suuntaan sinun tulee edetä. Viis siitä mitä Kaisa tästä ajattelee, mutta tämä on rakkauden tie ja tätä seuraan, saatan välillä meittiä. Ja vielä vähemmän viis siitä mitä MUUT ihmiset ajattelevat. Ehkä tämä tekoni auttaa heitäkin huomaamaan paremmin oman polkunsa. Oman rakkautensa.

Kun erotamme mielessämme asustelevat eri "tyypit", avaamme erittäin suuren tietoisuuden eteemme. Huomaamme käyvämme keskustelua jatkuvasti oman päämme sisällä. Keskustelussa on läsnä monta tyyppiä, joilla on kaikilla oma agendansa. Kun huomaamme, mikä osa puheistamme on egon puhetta, mikä on pelon puhetta, mikä on harhaa (illuusiota, eli tätä nykypäivän turhaa sälää) ja mikä puhdasta rakkautta eli totuutta, osaamme löytää aina uudelleen ja uudelleen pelottomaan rakkauteen, mikä vie meitä aina sinne suuntaan, jonne meidän kuuluu kulkea. Huomaamme, että meillä on sisällämme johdattelija. Meidän ei enää tarvitse tietää mitään, sillä vastaukset löytyvät sisältämme, kun ensin herkistymme kuuntelemaan. Tulemme kuulemaan joka tilanteessa rakkauden kertomat sanat. Valitettavasti ainakin aluksi meidän tulee kylläkin ensin kuunnella mitä ego sanoo ja sitten mitä pelko sanoo ja mahdollisesti kaikki tämä on vielä harhan sävyttämä, ja saattaa sinne väliin tulla sekin, mitä äiti sanoo ja mitä ala-asteen opettaja sanoo, mutta lopuksi saatamme kuulla vaimean, lempeän, ihanalta tuntuvan totuuden. Se on rakkauden ääni. Ja se kannustaa meitä aina kohti unelmiamme, koska ne me tänne synnyimme elämään todeksi.

Kuvat: äiti.

Share

Kommentit

moi (Ei varmistettu)

Ihana teksti, osu ja uppos :) Tässä sulle päivän biisi: Puppa J - Tyttö sä liidaat :) Ihanaa tätä viikkoa sulle!

Milja (Ei varmistettu)

Ihanaa, kiitos paljon viisaista ajatuksistasl<3

kaisaminni
The Good Morning

Kiitos <3

Juliajii (Ei varmistettu)

Kiitos todella viisaasta kirjoituksesta!

Hanna (Ei varmistettu)

Just näin ;) hyvin avasit tätä hommaa. En lisäis mitään. Tästä motivoituneena läks se lauluvideoki eteenpäin, haha.. oot ihana <3

Mimey

Kiitos, sinä ihana.

<3 just sitä mitä tällä hetkellä tarvitsin, kiitos.

Hellen (Ei varmistettu) https://hhappyheart.blogspot.fi

Joskus sen rakkauden tien seuraaminen on pelottavinta ikinä, mutta niinhän se vaan on, että mikään ei ikinä vie yhtä hyvään lopputulokseen, kuin se tie... Joo, rakkauden äänen seuraaminen voi tuoda eteen kiviä ja kantoja, mutta ne kaikki kyllä ottaa avosylin vastaan, kun tietää suunnan silti olevan oikea...<3 Kiitos ihanista sanoista, taas! :--)

kukkanen (Ei varmistettu)

Moi Kaisa! Tosi harvoin (eli en ikinä) kommentoin blogeja tai muita somekanavia missä ihmisiä seuraan, mutta nyt ajattelin että on pakko kommentoida. Kun aloin lukemaan ja seuraamaan sun juttuja mietin, että okei....onkohan toi tyyppi nyt ihan järjissään jne. (mitä kuulet varmaan jatkuvasti :D) mutta sitten aloin oikeasti miettimään näitä juttuja ja yritin nähdä ne niin kuin sä ne näet ja huomaan, että olen alkanut ajattelemaan asioista eri tavalla. Etenkin sun tekstit rakkaudesta kolahtaa, kiitos siitä että jaat sun oivalluksia ja tapaa elää!

Tulppaani (Ei varmistettu)

Kaipailisin sulta vähän neuvoja. Tänään päähäni tuli sellainen ajatus, että en koe olevani onnellinen. Luultavasti tunteiden vähyys ja sen tajuaminen johtuu erityisesti juhannuksena rankasta alkoholin juomisesta ja paskaruuan syömisestä. :D Minulla on elämässäni kaikki paremmin kuin hyvin; on rakastava mies, vanhemmat, hieno asunto, etenen työelämässä ja olen saavuttanut asioita. Silti en koe olevani onnellinen, vaan tuntuu, että olen tukossa ja tyhjä. Onko mulla liikaa hyviä asioita, ja siksi en osaa olla aidosti kiitollinen mistään? Miten saisin yhteyden itseeni? Miltä onnellisuus tuntuu? Saatan kokea hetkellisen onnen tunteita, on hauskaa, kivaa tai mukavaa, mutta varsinkin kun on seurannut sinun läsnäoloa, haluaisin itsekin kokea samaa. Haluaisin tuntea vahvaa rakkautta ja läsnäoloa. Sen sijaan elän jatkuvasti tulevaisuudessa, suunnitellen huomista, asettaen itselleni asioita, joita pitäisi tehdä ja suorittaa. Taidan kokea tyhjiä hetkiä tai tai negatiivisia tunteita enemmän kuin positiivisia. Voiko ihminen olla onnellinen, jos on huono itsetunto eikä rakasta itseään kunnolla? Minulta löytyy hirveästi tuollaisia lukkoja, onkohan ne kaikki esteet voitettava, ennen kuin voin tuntea läsnäoloa tai onnellisuutta? Tuntuu, että on liikaa korjattavia asioita, ennen kuin voi olla onnellinen. Meditointikin tuntuu turhalta, koska siinä ei tapahdu mitään edistystä (toisin sanoen en osaa).

Alussa sanoin, että kaipaan neuvoja sinulta, mutta ei ole pakko vastata, et ole kuitenkaan mikään psykologi. :D Tuntui vain, että on pakko purkaa ajatukset johonkin. Ja täytyy vielä sanoa, että arvostan rohkeuttasi ja sitä energiaa joka sinusta huokuu. :)

Kommentoi