Laadukkaat proteiinipatukat

Proteiinipatukka, uhka vai mahdollisuus? Ehdottomasti mahdollisuus! Niin ihanaa huomata, kuinka puhtaat proteiinipatukat tekevät tuloaan hitaasti, mutta varmasti. Tällä hetkellä perus ruokakaupan hyllyltä löytyy tuskin vielä yhtäkään patukkaa, jonka itse ainesosiensa puolesta kelpuuttaisin, ellei reilun kolmen euron hintaista QuestBaria lasketa. No, suunta on kuitenkin hyvä. Minulla onkin teille kerrottavana teille prodepatukkauutisia postauksen loppupuolella!

Olen koonnut tähän postaukseen muutaman proteiinipatukan, joita voin käsi sydmellä suositella. Kertokaa ihmeessä mitkä patukat listasta puuttuu!

QuestBar. Klassinen proteiinipatukkojen kuningatar. Makuvaihtoehdot ovat lievästi sanottuna to-die-for, ja sekä ravintoarvot että patukkaan käytetyt ainekset saavat meitsiltä vihreän valon. Erityisen herkkua nämä patukat ovat lämmitettyinä, jolloin niistä tulee melkeinpä pieniä leivoksia. Questejä löytyy nykyään luontaistuotekauppojen lisäksi jopa isommista marketeista, joskin hinta voi huidella kolmen ja neljän euron välimaastossa. Hieman huokeampaan hintaan niitä voi tilata esimerkiksi FitnessFirstistä, varsinkin kun teille lukijoille on siellä se alekoodi! Iske "thegoodmorning" kassalla ja saat 10% pois hinnasta.

Epic Bar. Paleopatukka viimeisen päälle. Tämä protskupatukka on ehtaa lihaa pienellä pähkinä- ja marjalisäyksellä. Jep, eeppistä. Jos ja kun mansikkajuustokakku-banaanipähkinämuffini-Questbarit alkavat makeutensa puolesta tökkiä, on aika tarttua ahnaaseen lihapatukkaan. Olen maistanut Epic Bareista sekä kalkkunaa että härkää. Härkä oli todella tulinen. Siinä on käytetty mausteena habaneroa. En tiennyt että se tarkoittaa jotain tulista ennen kuin haukkasin ensimmäistä kertaa. Kalkkuna sopi meitsin herkkään suuhun paremmin vaikka mausteinen ja maukas se on kyllä sekin. Iso digautus kuitenkin maidottomalle prodepatukalle ja kuivalihalle! Epic Bareja ei tietääkseni myydä vielä missään, mutta niitä voi tilata ainakin FitnessFirstistä (alekoodi toimii luonnollisesti myös näihin). Kokeilkaa ja yllättykää!

Sitten päästään niihin uutisiin. Markkinoille on iskemässä Questbarin kilpailija ja olen todella ylpeä esitellessäni yhteistyökumppanini Foodinin uuden lanseerauksen: Vähähiilihydraattinen, stevialla makeutettu proteiinipatukka! Kun herra Jalkanen kertoi minulle tästä suunnitteilla olevasta patukasta, tiesin että lukijani hyppäävät aivan yhtä kovaa kattoon kuin minäkin! Suomalainen laatuproteiinipatukka, tätä on odotettu! Patukkoja on tällä hetkellä olemassa vasta pieni erä, eikä se ole saanut vielä edes nimeä tai lopullista pakkaustaan, mutta resepti alkaa olla valmis. Hyvää kannattaa odottaa! ;) Infoan teitä heti, kun patukka tulee kaiken kansan ulottuville. Jännittävää, eikö? EDIT: Patukoita saa nyt Foodinin verkkokaupasta!

Onko tiedossanne muita törkyvapaita prodepatukoita? Vinkatkaa kommenttiboksiin!

Kommentit

Essi (Ei varmistettu)

Ainakin Leaderin uudet BareBarit ovat tosi hyviä! Löytyy kaksi makua proteiinipatukoita ja monta pienempää energiapatukkaa, ja kaikki ovat vegaaneja ja raakoja koska ainesosat ovat suunnilleen vain taateleita ja pähkinöitä (prodeissa herne- hamppu- ja riisiproteiinia) kannataa maistaa, ainakin omasta mielestä ihan parhaita varsinkin taateli-kookos! <3

Nanskutytt (Ei varmistettu) http://lifetastesgood-nanne.blogspot.fi/

Onhan noita luonnollisia "prodepatukoita" (tai mikä nyt luokitellaan proteiinipatukaksi?!) vaikka ja kuinka paljon! Omina suosikkeinani pidän muun muassa Organic Food Bar:n proteiinipatukkaa, Pulsin:n patukoita, Trek:in patukoita.. Kaikki sisältävät vain luonnollisia ainesosia eikä mitään keinotekoisia makeuttajia yms. muuta törkyä. :)

Itselläni kaupoista ostettavia patukoita kuluu vuodessa ehkä viitisen kappaletta, koska en koe, että niitä ruokavaliossani tarvitsisin.

Jos mieli kuitenkin joskus tekee patukoita, voi niitä onneksi helposti tehdä itsekkin. Rahaa säästyy ja saa juuri sen makuisia kuin haluaa. Tässä linkki yhteen suosikkiini http://lifetastesgood-nanne.blogspot.fi/2014/04/raw-apple-cinnamon-oat-hemp-balls.html . :)

essi (Ei varmistettu)

Joo, luonnollisia patukoita on tosiaan kaupat pullollaan, mutta mä ajattelin Kaisan nimenomaan metsästäneen niitä oikeasti prode-pitoisia. niinkuin mietitkin, mikä lasketaan proteiinipatukaksi... mutta ainakin suurinosa näistä luonnollisista herkuista sisältää lähinnä kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä, prodea siis n. muutaman gramman. Hyviä lisäenergiaksi, mut ikävä kyllä ei lisäprodeksi :(

Nanskutytt (Ei varmistettu) http://lifetastesgood-nanne.blogspot.fi/

Trekin, Pulsinin Ja OrganicFoodBarin proteiinipatukat sisältävät patukkaa kohden 10-15g proteiinia, joka ei tietenkään ole huima määrä, mutta sainoisin sen kuitenkin olevan melko kohtuullinen. :)

jjj (Ei varmistettu)

Oioi! Tuo foodinin uusi patukka oli ihan super hyvää! 8)

Jenni (Ei varmistettu)

Olisiko kellään vinkata mitään pähkinätöntä ja mantelitonta prodepatukkaa? Ilman törkyä ja ylimääräistä shaibaa :) tai reseptitkin kiinnostaa!

Nanskutytt (Ei varmistettu) http://lifetastesgood-nanne.blogspot.fi/

Moikka Jenni!

Käyhän ihmeessä vilkaisemassa tuo reseptini tuosta ylhäältä tai tsekkaa vaikka tämä reseptini http://lifetastesgood-nanne.blogspot.fi/2014/04/raw-energy-protein-bars-do-it-yourself.html . Kumpikin pähkinättömiä ja mantelittomia. :)

Jonna (Ei varmistettu)

Millä perusteella Foodinin prodepatukka on suomalainen? Ainakin Foodinin verkkokaupassa lukee, että kyseisen patukan alkuperämaa on Hollanti.. Ei siis ilmeisesti valmisteta Suomessa? Ei sillä, että olisi ihan hirveästi väliä, mutta tekstistäsi sai kuvan, että kyseinen patukka valmistettaisiin Suomessa :D Suomalainen brändi kyseessä toki. Patukoitahan saa jo Foodinin verkkokaupasta. :)

Kaisa Merelä

Hehe, joo sori :D Sellainen tarkennus tosiaan suomalaisen brändin patukka ;) Täytyykin lisätä postaukseen linkki sinne!

Ella (Ei varmistettu) http://www.lily.fi/blogit/edgybeauty

Innostuin noista lihapatukoista koska maidottomuus, mutta siellähän olikin pähkinää. Oon haastava tapaus kun pitäis olal maidotonta, pähkinätöntä ja gluteenitonta, loppuu protskulähteet kesken...:D

Kaisa Merelä

Voih, voin niin kuvitella tilanteesi! :D

Sara (Ei varmistettu)

Leaderin muutamat patukat sisältävät vain 1-2g sokeria ja paljon proteiinia. Näitä patukkoja ovat mm banaanitoffee,minttusuklaa ja pähkinähedelmä. Suosittelen sillä ovat vielä hyvän makuisiakin :)

Kaisa Merelä

Jep, mutta eikö Leaderin patukoissa ole kaikennäköistä ylimääräistä?

OlaviVanhaVirta (Ei varmistettu)

Olisi ollut kiva tietää patukoista jotain muutakin kuin pelkkä maku.

Tuote arvosteluna tämä postaus ei ollut kovin kattava, koska ainoat asiat patukoiden ulkonäön lisäksi jäi käteen oli se että "suosittelet käsi sydämellä" ja "ravintoarvot ovat kohdillaan". Niin mitkä ne ravintoarvot olivat?

Ymmärrän toki, että tämän postauksen pääidea on saada provikat myynnistä, mutta vähän nyt yritystä edes! Ja itseasiassa hieman laajempi analyysi olisi varmasti lisännyt myyntiä... Ainakin itse olisin voinut jopa harkita koodisi käyttöä jos olisin saanut tästä postauksesta jotain irti. (Ota vaikka tästä mallia seuraaviin tuote-esittelyihin http://www.paleobarchart.com/epic-protein-bar-review/)

Ps. Tämä oli ensimmäinen postaus minkä olen blogistasi lukenut. Pahoittelut mikäli kommentista jäi negatiivinen sävy. Tarkoituksena ei ollut yrittää ärsyttää vaan antaa rakentavaa palautetta.

Kaisa Merelä

Heippa! Ymmärrän pointtisi. Kiitos palautteesta! Kyseessä ei oikeastaan ollut tuote-esittely, kuten artikkelissa, jonka linkkasit. Mainitsin vain patukat, joita itse syön :) Questabar on monelle lukijalleni sen verran tuttu juttu, etten edes tajunnut kirjoittaa sen ravintosisällöstä! Epicbariin käyetyt ainekset mainitsinkin postauksessa.

auq (Ei varmistettu)

Kauanko alekoodi on voimassa ja koskeeko muita tuotteita kuin mainittuja patukoita?:)

Kaisa Merelä

Koskee kaikkia FitnessFirstin tuotteita, paitsi ei joitain kalliimpia blendereitä kai tietääkseni :) Se on voimassa kunnes toisin ilmoitetaan, luultavasti aika kauan! :)

Emma (Ei varmistettu)

Oh yeah! Victory -patukat. Luonnolliset maut ja makeutus. Gluteiiniton. Saa Suomesta ainakin fitnesstukusta.

Kodensurento (Ei varmistettu) http://thedk.co.uk/

QB todella on PARHAITA kaiken kaikkiaan ja niitä saa halvimmillaan iHerbista tilattua laatikoittain= n.1,90 kpl hintaan sis.postimaksun.
FoodLAB alkoi kiinnostamaan, mutta niillä ei lue sivuillakaan ravintoarvoja!! En suostu edes koemielessä tilaamaan ennen kuin tietää mitä ostaa suuntaa-antavasti.
Sitten itse vinkki. Diet Kitchen brittiläinen videobloggari julkaisi taannoin sen oman viritelmän kotitehdyistä QB kopioista, tilasin sitä IMOa, joka itse pointti koko QB konseptissa Kanadasta (tuote edullinen, postikulu ryöstöä). Oon nyt tehnyt ite 5 eri makua muunnellen DietKitchenin reseptiikkaa. Maut on olleet loistavia ja superhelppo tehdä!! :D Kokeilumielessä suosittelen!! Löydät sen muitakin ihan ok reseptiikkaa& juttuja Youtubesta tai instagramista.

Testasin kanssa tehdä viikonloppuna instagramin kautta löytyneen vinkin kautta tän (muuntelin taas omaan makuun): ja oli jälleen aivaan sairaan simppeli ja ihan luksushyvää!! Laitoin osan pakkaseen, et säilyy pidempään, niin aamulla sieltä messiin ja välipalaksi töihin jos ilman prostkua tai palautuspatukaksi protskujauheella! Suosittelen!

:D!!

Kodensurento (Ei varmistettu)

Jäi puuttuu toi DK linkki: http://thedk.co.uk/

mige (Ei varmistettu)

Kiitti vinkistä!

Alessia (Ei varmistettu) http://stylist-diaries.blogspot.fi/

Huiseja noi Epic barit! ja kerrankin gluteenittomia! En meinaa mistään löytää hyvän makuisia gluteenittomia protskupötköjä.. Onko antaa vinkkiä?:)

Kodensurento (Ei varmistettu)

Questbarit on täysgluteenittomia!! Pystyt myös itse tekemään gluteenittomia patukoita noilla mun laittamilla linkeillä. Korvaa siinä kaurahiutaleet vaik Chialla jos epäilyttää, mutta kaurahan on luontaisesti gluteiinitonta..Ostan omat kauratuotteeni luomuna (esim. Malmgårds), joita voin ainakin itse keliakiastakin kärsivänä käyttää.

piupau (Ei varmistettu)

Hei. Kiva blogi sulla :)
Itse olen myös jonkunverran yrittänyt tarkkailla mitäs eri patukat sisältää ja olen pitänyt leaderin patukoita hyvinä mutta oletko siis eri mieltä ja miksi? Mielellään yritän oppia "puhtaammasta" ruuasta. Itse pyrin välttämään keinitekoisia makeutusaineita ihan vaan perjaatteesta :) mutts leader on makeutettu polyoleilla eli sokerialkoholilla. Tässa herääkin minun kysymys ; onko polyolit siis luonnonmukaisia? Minun ymmärtääkseni ovat.
Kovasti olisi apua jos osaisit minulle selkeyttää tätä asiaa. :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.