LISÄÄ KEHORAKKAUTTA

The Good Morning

Ai että miten minä rakastan sitä, kun yhteiskunnalliset, kulttuuriset ja sosiaaliset jäykät rakenteet alkavat rakoilla. (Kapinallinen vesimies täällä moi!) Sain kokea sitä tunnetta taas eilen istuen heiluvassa bussissa matkalla Mikkeliin. Kuulokkeista oli loppumassa akku, ja ne ilmoittivat asiasta kilisemällä minuutin välein, mutta ehdin katsoa loppuun ensimmäisen jakson Jenny+ -sarjaa, joka löytyy Areenasta. Tosin, olisin voinut katsoa sarjan myös ilman kuulokkeitakin. Koko bussin olisi nimittäin pitänyt kuulla se.

Olen seuraillut hymy huulilla silmät hehkuen Jenny Lehtisen ja Saara Sarvaksen juttuja somessa. Ja sitten törmäsin Jennyn hostamaan sarjaan. Ensimmäisen jakson perusteella tuskin maltan odottaa tulevia jaksoja. Olipa kliseinen sana tai ei: Onpa voimauttavaa! Tuli taas muistettua, miten helvetin paljon meidän kulttuurissamme on kehonegatiivisuutta. Miten varhaisesta iästä oman ja muiden ulkonäön arvostelu lähtee, ja mitä tuhoja se tekee. Ennen kaikkea tuli taas muistettua se, että kulttuurilliset kauneusihanteet ja vain ja ainoastaan sen tietynlaisen kehon tituleeraaminen haluttavaksi, menestyneeksi ja kauniiksi vahingoittaa meitä kaikkia, ihan jokaista. Myös niitä, jotka toteuttavat habituksessaan tätä kyseistä mallia.

En muista, että kehoani olisi koskaan lapsena tai teininä arvosteltu vääränlaiseksi. Tai ainakaan en muista mitään yksittäistä kokemusta, joka olisi vahingoittanut syvästi. Sain kasvaa aika tervettä kehokuvaa luoden. En siltikään ajatellut olevani täydellinen, sillä kyllähän yleinen ilmapiiri koko ajan kertoi, että olen liian jotain; lihava, laiha, kurvikas, tasapaksu, lihakseton, lihaksikas. Niinhän se kertoo meille kaikille, ja bisnes kehotyytymättömyyden ympärillä sen kuin pyöri.

Homma kuitenkin muuttui, kun "astuin julkisuuteen". Sen jälkeen kehostani ollaankin oltu montaa eri mieltä. Olen ollut varmaan liian kaikkea tänä aikana, jota olen blogia pitänyt. Nuorempana anonyymit kommentit liittyen kehooni olivat aika shokeraavia. En voinut käsittää sitä, miten minun ulkonäköni kuuluisi kenellekään. Otin "liian läski" ja "liian laiha" ja "onks tolla silarit" -tyyppiset kommentit todella henkilökohtaisesti, ja ajattelin niiden koskevan nimenomaan minua ja kertovan jotain minusta. Silloin en ollut vielä rakentanut minkäänlaista "julkisuuspersoonaa", vaan olin yksityishenkilö, jonka itsetuntoa kivitettiin huoletta.

Sittemmin olen oppinut, että se Kaisa, jonka laitan julkisuuteen, on sellainen Kaisa, jota saa arvostella. Se on figuuri, brändi, jokin konkreettinen ilmentymä työstäni. Hänestä saa myös olla mitä mieltä haluaa. Kommentit ja mielipiteet Kaisasta eivät sinänsä kosketa minua, sillä A. en jaa kaikkea julkisuuteen - minusta tiedetään vain jotain, ja loput keksitään itse omien kokemuksien perusteella, sekä B. Yleisestihän kaikki puhumisemme kertoo ensisijaisesti meistä itsestämme. Jokin muu vain antaa meidän omille heikkouksillemme kasvot.

Näin ollen ulkonäkööni liittyvät kommentit eivät herätä minussa enää mitään tunteita.

Tai oikeastaan herättävät. Ne saavat minut todella surulliseksi.

Ne muistuttavat siitä, miten paljon jokainen meistä kärsii ulkonäköpaineista. Mitä vaikeampaa meillä on olla omissa nahoissamme, sen automaattisempaa meille on muiden arvostelu. Mitä vahvemmin tarraamme median ja kulttuurimme luomaan "kehototuuteen", sen väärempänä näemme itsemme. Ja kun jatkuvasti etsimme itsestämme vikoja, näemme muissa myös vikoja. Pahimmassa tapauksessa möläyttelemme loukkaavia kommentteja muiden kehoista jopa ääneen, ja annamme niille energiaa. Ja se, mihin energiaa laitamme, kasvaa tietenkin. Täten ruokimme itseasiassa vain omaa tyytymättömyyttämme.

Haluaisin niin halata kaikkia, jotka arvostelevat muiden kehoja, sillä he ovat todennäköisesti tuplasti rajumpia itselleen!

Sama toimii onneksi myös käänteisesti: kun itseään alkaa nähdä kauniina ja uniikkina, kaikki muutkin ihmiset muuttuvat uskomattoman upeiksi. Sitten huomaa, ettei mitään vikoja edes ole olemassa. Viat ovat bisnestä. Kehopositiivisuus on totuus, joka voimauttaa meitä jokaista.

Jossain vaiheessa ajattelin, että minun täytyy olla täydellinen, jotta ylipäätään voin tätä työtä tehdä. Että minun täytyy olla jokaisesta kuvakulmasta katsottuna kauneusoppikirjan mukainen, jotta välttyisin ikäviltä kommenteilta, ja saisin keskittyä olennaiseen. (Tosin, ihmisten anonyymikäyttäytymisen tuntien, olisin silti ollut jonkun mielestä vääränlainen.) No, se olisi ollut yksi vaihtoehto. Toinen vaihtoehto oli olla juuri sellainen kuin on, rakastaa sitä mitä on, ja ehkä jopa muuttaa joitain vallitsevia rakenteita omalla olemisellaan.

Minulla on unelma, että jonain päivänä kaikki heräisivät, ja näkisivät itsensä uskomattoman kauniina, juuri sopivina, ihmeellisinä, täydellisinä. Me olemme meidän näköisiämme syystä. Kaikelle olemisellesi - kaikilla ulottuvuuksilla - on niiiiin paljon syitä! Mutta aivan kuten Jenny+ -jaksossa todettiin, pahimmillaan tämä kehokulttuuri voi luoda ihmiselle epäonnistumisen kokemuksen tuplasti. Ensin epäonnistutaan siinä, ettei täytetä ulkonäkökriteereitä, ja sitten vielä siinä, ettei onnistuta edes rakastamaan itseään.

Siispä tuota jälkimmäistä saa opetella. Itsensä rakastamisen ei tarvitse olla valaistuminen, joka eräänä päivänä iskee kirkkaalta taivaalta tajuntaan. Itseensä rakastuminen voi tapahtua hiljaa ajan kanssa, opetellen. Keskittyen joka päivä omaan sisäiseen puheeseen. Kohtelenko itseäni, kuten kohtelisin ystäviäni? Entä jos laukoisin heille tällaisia kommentteja? Haluaisivatkohan he hengailla kanssani kovin pitkään? Tai entä jos katson kuvaa itsestäni lapsena. Kertoisinko hänelle, mitä kaikkea hänen pitää tehdä, jotta hän ansaitsee rakkauteni?

Meikki ja kuvat: Samuel Glassar

Olet upea. Minun ei tarvitse nähdä sinua sanoakseni sitä. Tiedän, että olet upea, sillä luet tätä tekstiä, sydämesi pumppaa, ihosi elää, silmäsi liikkuvat, aivosi tuottavat ajatuksia ja sylkirauhasesi sylkeä. Olet elossa, olemassa, ainoa laatuasi, ja siksi äärettömän upea. <3

PS. Joskus tekee aika hyvää antaa jonkun rakkaan ihmisen meikata sinut "niin kauniiksi, kuin mahdollista". Tällöin voi huomata, että kauneus todella on katsojan silmissä, heh!

Lue myös: Itsensä rakastaminen vs. Itsekkyys

&

Instagram: kaisaminni
Snapchat: kaisaminni
Facebook: The Good Morning
Youtube: KAISAMBU

Share

Kommentit

tunsin niin paljon rakkautta tätä lukiessa. ja lukemisen jälkeenkin. olet ihana <3

Helikompassi (Ei varmistettu)

Hmmm, aika vaikea aihe, on vaikea suhtautua siihen noin suoraviivaisesti.

Koen tosi vaikeana, jos asiaa lähdetään ratkaisemaan niin, että "jee, kehopositiivisuus ja kaikki ovat kauniita juuri sellaisena kuin ovat". Joo, kaikissa on omanlaistaan kauneutta tottakai, ja jos joku löytää tällaisen kehopositiivisuuden kautta yhteyttä omaan kauneuteensa ja voimaansa niin tosi hienoa.

Mutta tuntuu, että tälläisella suhtautumisella voidaan paeta aikamoista ongelmaa, joka asiaan liittyy ja joka meidän naisten välillä kytee. Kauneus on ihan todellinen asia, ja jotkut ihmiset oikeasti on kauniimpia kuin toiset. Ei se ole mikään onnela ja lippu kaikkeen kivaan elämässä (vaikka tv ja mainokset niin väittäisi, ja vaikka jotkut käyttäisikin kauneuttaan saadakseen valtaa ja asioita), se vaan on ja aiheuttaa kantajalleen aivan valtavasti ongelmia, koska kauneuteen ei osata suhtautua kovinkaan hyvin. Kateutta on valtavasti, sillä kauneus on aivan ihanaa, tottakai kaikki haluaa sitä.

Vikoja ja ongelmia on ihan myös, muun väittäminen on valhetta. Ei me eletä täydellisessä maailmassa. Se on eri asia, että onko se vika se finni mun leuassa tai liian pienet rinnat niinkuin mainokset väittää, vai onko se kaikki ne vaikeat tunteet itseäni ja muita kohtaan, jotka estää mua olemasta yhteydessä mun kauneuteen.

kaisaminni
The Good Morning

Hmm.. Jännä lähestymistapa! Itse olen ajatellut, että kauneus "on ihan todellinen asia", kuten sanoit, mutta että se on aina katsojan silmissä. Jotkut on vaan kauniimpia kuin toiset kuulostaa todella oudolta omaan korvaani. Ehkä jotkut ovat lähempänä "ideaalia" kuin toiset, mutta että kauniimpia? ;) Kauneus tuntuu olevan todella moniulotteinen aihe, eikä se ole pelkästään jotain visuaalista. Se on ennen kaikkea energiaa, rakkautta ja riisuttua aitoutta - ainakin minulle. :)

Helikompassi (Ei varmistettu)

Jotenkin olen samaa mieltä, mutta jotenkin hyvin eri mieltä. :D Olen aivan samaa mieltä, että kauneus ei ole pelkästään visuaalinen asia, ja musta kiteytät aika hyvin asiaa kun sanot "Se on ennen kaikkea energiaa, rakkautta ja riisuttua aitoutta". Oon aivan samaa mieltä.

Mutta samalla, joissakin sitä on enemmän ja se on hyvin visuaalinen asia. Toisaalta voihan ihmisellä olla hyvin visuaalisesti kaunis keho, mutta jos siitä puuttuu nimenomaan se kauneuden energia, niin jotain tosi olennasita puuttuu. Kaunis muoto voi olla tosi rumaa ilman sisältöä! Hmmm, tää on aika mielenkiintoista :)

Ehkä koko kauneusasia on jotenkin väärällä tavalla latautunut... Koen että meillä naisilla olisi aika paljon tarvetta rehellisesti käsitellä asiaa ja tunteitamme, eikä pelkkä positiivisuus ja idea "kaikki ovat yhtä kauniita" vie lopulta kovin pitkälle. Kaikki ovat erilaisia ja lopulta tyytyväisiä pelkästään omaan energiaansa.

Helikompassi (Ei varmistettu)

Musta se, että sanotaan erityisen kauniille ihmiselle että "kaikki on yhtä kauniita" on sama kuin sanot ammattikokille että"kaikki on yhtä hyviä kokkaamaan". Eihän se pidä paikkaansa.

kaisaminni
The Good Morning

Nyt ehkä sain paremmin kiinni pointistasi. Että kauneus olisi jotenkin ylikorostettu ominaisuus, joka "pitäisi" olla kaikissa, tai jota kaikki ainakin haluaisi itselleen? Vaikka kauneus voisi olla ominaisuus siinä missä hauskuus, älykkyys tai ruskeasilmäisyyskin. Juuri tuo suhtautuminen kauneuteen, että miten fucked up se on :D Että kieltämällä sen, että osa on kauniimpia kuin toiset, pidämme yllä "kauneuden myyttiä", eli sitä, että naisoletetun tulisi olla ennen kaikkea kaunis. Saitkohan kiinni? :D

mikkeli (Ei varmistettu)

Tämä ei liity tähän postaukseen mutta haastan sinut ja Samuelin vlogi haasteeseen. Ota Samuel mukaan Mikkeliin ja kuvaa "Mikkelin esittely/Mikkelin parhaat palat" video! ;)

kaisaminni
The Good Morning

Haha, kiitti toiveesta. Ehdotan Sambulle! ;D

jennawss (Ei varmistettu) http:/stoori.fi/fortuna

Kiitos tästä sydäntä lämmittävästä postauksesta! <3 Olet huippu :)

Käy myös lukemassa minun postaukseni, jossa kirjoitin kirjeen omalle keholleni. Vapauttavaa ja voimaannuttavaa, suosittelen.
https://www.stoori.fi/fortuna/kehoni-kirjoitan-sinulle/

Kommentoi