Maitotuotteita vai ei?

The Good Morning

Mainitsin lomakuulumis-postauksessa vähentäneeni maito- ja viljatuotteita radikaalisti ruokavaliossani. (HUOM! Sanoo mimmi, jonka blogin reseptit ovat pelkkää kaurahiutaletta ja herajauhetta!!!) Maitotuotteet jätin oikeastaan kokonaan pois, viljaa saatoin syödä silloin tällöin ruisleivän tai kaurapuuron muodossa, kun tunsin tarvitsevani ekstrahiilareita. Tein ruokavaliomuutoksen puhtaasti testimielessä, vaikka aavistin kyllä että jotain suhteellisen pysyvää on tulossa. Aivan kuten 15-vuotiaana pidin siskoni kanssa "lihattoman tammikuun" joka venyikin sitten lihattomaksi vuodeksi. Ai mihin se loppui? No siihen kun haistoin pekonin, joka tirisi pannulla. Seuraavaksi maistoin. Ja siitä se lihanhimo sitten vei mennessään... Oh well, kaikkea pitää kokeilla, sillä koskaan ei voi tietää, josko sitä voisi voida vielä paremmin. Oma ruokavalio on etsimisen arvoinen juttu. Se vaikuttaa paljon kokemaamme onnellisuuteen.

Kaikki lähti oikeastaan siitä, kun heräsin maitorahkan kulutukseeni, joka oli lievästi sanottuna päässyt lähtemään vähän käsistä. Kilo päivässä taisi olla se kaikista pahin tahti. Loppujen lopuksi minun ei edes tehnyt mieli syödä sitä. Koko ajatus rahkan syömisestä tuntui jotenkin etovalta, mutta se oli helppo ja edullinen proteiininlähde, joten lappasin menemään mukisematta. Ihmettelin, miksi ihoni oli niin huonossa kunnossa ja olo oli muutenkin aika tukkoinen. Naama (ja varmaan koko kroppa) oli turvoksissa ja herätessäni aamulla oli vaikea hengittää. Päätin kokeilla, kuinka maitorahkan syömisen lopettaminen kertalaakista vaikuttaisi olooni ja eritoten siihen ihoon.

Seuraavaksi en jostain syystä kaivannut enää kahviini maitoa, mikä oli aika yllätys, sillä en ole koskaan erityisemmin ollut mustan kahvin ystävä. Pian heraproteiininkin käyttö tuntui jokseenkin huonolta ajatukselta. Olo koheni, kasvot slimmaantuivat takaisin ja olo tuntui todella paljon energisemmältä. Yhtenä iltana löytäessäni proteiinivajareissa typötyhjän jääkaapin perukoilta rahkapurkin, ajattelin että yolo ja annoin periksi. Onneksi annoin. Sain nimittäin niin hirveät vatsakivut ja turvotuksen, että opin etteivät rasvattomat maitotuotteet sovi minulle. Ainakaan tällä hetkellä. Ehkä kokeilen niitä taas joskus, mut juuri nyt voin hyvin ilman niitä.

Tähän väliin täytyy kertoa muutaman vuoden takainen tarina kahvista ja maidosta. Soudimme ystäväni kanssa Kiteellä ollessamme pieneen saareen suunnitelmissamme elää muutama päivä mahdollisimman alkukantaisesti. Meillä ei ollut sen suurempia eväitä mukana, vain virveli ja kahvipaketti (essentials). Vaatteina meillä oli lakanoista kietaistut tarzan-vaipat sekä samaa sarjaa yläosa. Huvin ja urheilun vuoksi otimme myös kasvomaalia mukaan ja koristelimme hiuksemme saarelta löytämillämme kalanruodoilla. Ensimmäisenä aamuna keittäessäni nuotiolla pannukahvia tajusin yhtäkkiä, ettei meillä tietenkään ollut maitoa mukana. Sanoin järkyttyneenä Sannille: "Meillä ei oo maitoa..." Maailma tuntui kaatuvan siihen pisteeseen. Sitten tapahtui jotain epätodellista, nimittäin vastarannalta kuului lehmän ammunta. Luulin nälissäni ja kahvivajareissa kuulevani harhoja. Katsoimme toisiamme epätodelliset ilmeet kasvoillamme. Voiko tämä olla totta? Soudimme ääntä kohti hakemaan tuoretta raakamaitoa lähes suoraan utareista. Kahvi ehti jäähtyä, mutta palatessamme takaisin se ei ollut koskaan maistunut yhtä hyvältä!

Takaisin aiheeseen. Koska maitotuotteet olivat olleet merkittävin proteiininlähteeni, olin aluksi aika hukassa sen suhteen, mistä repäisen edes oman painoni verran proteiinia grammoina päivässä. Myönnän, että jätettyäni maitotuotteet pois lihakseni surkastuivat pikkuhiljaa ja niitä (varsinkin pakaroita) särki päivittäin. Olo ei ollut jämäkkä ja voimakas, vaan löysä ja heikko. Koska en halua palata maitotuotteiden suurkulutukseen, olen alkanut skarppaamaan tuon proteiininsaannin kanssa ja keskittymään siihen jokaisella aterialla, kun ennen minun piti lähinnä hillitä proteiininsaantiani. No, te kyllä tiedätte, heh. Käytän tällä hetkellä riisiproteiinia palkkarissa, kananmunia aamuisin/illalla, pyrin syömään kahdesti päivässä lihaa tai kalaa, ja lisäksi käytän paljon proteiinipitoisia kasvikunnan tuotteita. Näillä mennään!

Oloni on entiseen verrattuna aika puhdas ja kevyt. Olemme kaikki erilaisia, mutta oikeastaan maito (varsinkaan se kaupan rasvaton) ei sovi ihmiselle nautittavaksi. Jotkut pystyvät sietämään sitä hyvinkin, mutta useammat meistä eivät. Siispä kannattaa kokeilla, mitä maitotuotteiden kuuriluontoinen lopettaminen tai vaikka vähentäminen tekee ololle! Sillähän se oma maitokestävyys selviää. Tällä hetkellä minä haaveilen täysrasvaisesta raakamaidosta. Sitä kuulemma saa ostettua Helsingissä jostain.

En tykkää ehdottomuudesta, sillä olen fiiliseläjä. Mielestäni ehdoton pitää viimeisimpänä olla ruuan suhteen. Syöminen on rento jokapäiväinen aktiviteetti, jonka tarkoitus olisi antaa meille polttoaineen lisäksi myös hyvä mieli. Eräs maitotuote, jota käytän päivittäin on nimittäin luomuvoi. Syön toki myös juhlissa tai ravintolassa mielitekojen mukaan maitoherkkuja. Pari päivää sitten ostin purkin raejuustoa ja söin sen sellaisenaan (kyllä, sain vatsakivut, mutta tulipahan taas testattua). Saatan myös laittaa smoothieen tai leivonnaisiin heraproteiinia ja joskus on kiva juoda pehmeä maitokahvi, jne. Kun peruskuvio on selvä, voi syödä joustavasti aina silloin, kun tuntuu siltä, että haluaa ottaa mahdolliset seuraamukset vastaan. En sanoisi, että olen maidoton, vaan pikemminkin olevani maitotietoinen ja syöväni mielummin muita tarjolla olevia vaihtoehtoja.

Share

Kommentit

Aino (Ei varmistettu)

Onko ikinä tullut mieleen että ihmiset ainoita maailmassa joka käyttää toisen nisäkäslajin maitoa? WEIRD! Ja että pohjoismaissa on eniten osteoporoosia vaikka täällä käyetään eniten maitotuotteita maailmassa.. Jotain mätää tässä maitoa kulutuksessa on..

kaisaminni
The Good Morning

Näinpä näin. Toisaalta moni voi olla jo tottunut lehmänmaitoon, mutta useimmille se ei sovi, sillä se ei ole luontevaa. Meille on luontevaa juoda äidinmaitoa! :D

Joa (Ei varmistettu)

Hei pakko tuohon maito-osteoporoosi-asiaan sanoa, että vaikka kaksi asiaa ilmenevät yhtäaikaa tietyssä väestössä niin se ei tarkoita, että niillä on välttämättä syy-seuraussuhde. :) Esimerkkinä tää kuuluisa: runsaampi jäätelönsyönti ja hukkumiskuolemat. Pohjoismaissa D-vitamiinin saanti on ollut hyvinkin heikkoa ja se vaikuttaa mm. kalsiumin imeytymiseen suolistosta. Mutta eipä sillä, että ihminen maitoa mihinkään välttämättä tarvitsisi..

Chatte (Ei varmistettu)

Onko sua testattu laktoosi-intoleranssin varalta? Mites kalsium, mistä sen nappailet nykyään päivittäin?

kaisaminni
The Good Morning

Lapsena olin laktoositon, mutta sitten nuoruudessa se lähti pois. Kalsiumia saa yllättävän hyvin kasviksista kun tutustuu vähän niiden pitoisuuksiin! :)

Tuplis (Ei varmistettu)

Kalsiumia saa hyvin myös esimerkiksi kasvispohjaisesta mantelimaidosta :)

Elisa (Ei varmistettu)

Kiva, kun julkaisit tällaisen postauksen maidosta! Itse olen pitkän aikaa kärsinyt ties millaisista vatsakivuista ym. ja olen tullut siihen tulokseen, että varsinkaan suomalaiset maitotuotteet eivät sovi mulle. Ulkomaalaisia maitotuotteita pystyn kyllä syömään tai en ainakaan reagoi samalla tavalla, mutta suomalaiset tekevät samanlaisen tukkoisen olon, ku sulla. Lisää näitä! :)

nm (Ei varmistettu)

Hei vitsi, mulla ihan sama juttu! Oon koko pienen ikäni kärvistelly mahakivuissa ja ajatellu olevani herkkä kaikille maitotuotteille. Asuminen ulkomailla aukas kuitenki silmäni ja opetti että toi yliherkkyys koskeeki vain suomalaista maitoa... Mikähän siinäki on

miia r (Ei varmistettu)

= laktoosi-intoleranssi. Monet laktoosi-intolerantikot voivat syödä ulkomaisia maitotuotteita

ssanni (Ei varmistettu)

Ihan samalla tavalla niissä ulkomaalaisissa maitotuotteissa on laktoosia, joten tämä tuskin syy... :) Onko kyseessä sitten vaan maidon käsittely (lähinnä homogenointi ja pastörointi) tai ehkä ihmisten tulee vain syötyä vähemmän tai erilaisia maitotuotteita ulkomailla, don't know. x)

Kirjoitat Kaisa kyllä niin hyvin! Mulla itselläni on koitunut just toi maitotuotteiden korvaaminen suureksi ongelmaksi (myöskin entinen rahkan suurkuluttaja..), sillä mulla todettiin vakava yliherkkyys maitotuotteille ( + kananmunalle sekä gluteenille ja noin 20 muulle raaka-aineelle, mm. kala, pähkinät ja palkokasvit). Mun proteiinien lähteet siis rajoittuu aikalailla vain lihaan. Tosin oon huomannut, että kun maitotuotteet ja kaikki muutkin oireita aiheuttavat ruuat jätti pois, niin olo on ollut huimasti parempi! Tsemppiä sulle ja ihanaa kesää :)

Jonneli (Ei varmistettu) http://onniarkinen.blogspot.fi

Kyllä omaa kehoaan ja oloaan kannattaa todella kuunnella. Minä olen jättänyt gluteenituotteet pois ja saanut siitä avun. Olo on virkeä ja kevyt, vatsa toimii kuten normaalilla ihmisellä kuuluukin eikä olo ole jatkuvasti niinkuin olisi raskaana. Kannatti kokeilla!=) Ihminen varmasti herkistyy helposti sellaiselle tuotteelle, mitä syö päivittäin. Toissapäivänä kävin eräissä juhlissa ja tarjolla oli niin herkullisen näköistä kinuskikakkua, että annoin itselleni luvan maistaa palan. No, ei olisi ehkä kannattanut... Sainpa taas todisteen siitä että vatsa ei todellakaan tykännyt.

Ulla (Ei varmistettu)

Jos on gluteenin kanssa ongelmia, kannattaa käydä lääkärillä verikokeessa tai vähintään hakea apteekista keliakia-kotitesti. Ihan varmuuden vuoksi. Keliakia voi hoitamattomana aiheuttaa vaikka mitä ikäviä juttuja perus puutostaudeista aina suoliston syöpiin asti... Mutta huomaa, että tuloksen saaminen vaatii hetkellisesti palaamisen gluteenilliseen ruokavalioon. Itseltä testattu, kahdesti.

Ei se keliakiaa vaadi ettei maha kestä gluteenia. Itellä ei o todettu koskaan, silti en kestä ollenkaan, vähän niinkun laktoosia (ei ole todettu koskaan intoleranssia) :)

Mariina (Ei varmistettu)

Olen itse miettinyt viimeisen puolivuotta omaa rahkan ja raejuuston kulutusta ja vähentää pitäis! Ne on vain niin helppoja proteiinin lähteitä ja välipaloja. Saisko vähän välipala ideoita, millä pidät nälän kurissa?

Inka (Ei varmistettu)

ha ha tuon näköisinäkö menitte kylille maidon hakuun? :)
Mutta mutta nyt kyllä yllätyin, ettetkö pidäkään herajauhetta hyvänä proteiininlähteenä? En ole vielä edes aloittanut, mutta kuvasi ja kokemuksesi kyllä jo vakuuttivat minut täysin. Hoikkana ajattellin sen olevan erityisen hyvä paikkaamaan vähän massaa kasvoihin esimerkiksi. Posket kun lommottovat normaalilla ruokavaliolla mutta en niitä millään rasvallakaan välittäisi täyttää..

kaisaminni
The Good Morning

Haha, ei nyt kylille sentään! Se oli sellainen maatila vai navetta vai miksikä niitä nyt kutsutankaan ;)

Imppa (Ei varmistettu)

Raakamaidon suhteen kehoitan miettimään. EHEC-tartuntoja on todettu vastikään raakamaidon juonnin vuoksi. Ainakaan lapsille sitä ei missään nimessä tule antaa.

jemina (Ei varmistettu)

Tärkein tekijä HYVÄ HYGIENIA!! Jos se kunnossa, ei vaaraa raa'an maidon käytöstä. Hieman turhaa pelottelua tuollaiset jutut:)

kaisaminni
The Good Morning

Niin se kyllä on, että jokaisesta melkeinpä ruuasta saadaan revittyä jotain vaaraa.

Iina (Ei varmistettu) http://www.shapeandcake.blogspot.com

Mielenkiintoinen postaus maidottomuudesta, haluaisin itsekin kokeilla, mutta pelkään, että kalsiumin ja D-vitamiinin saanti jää liian vähäiseksi. Ja toiseksi, rakastan liikaa raejuustoa luopuakseni siitä. :D Mulla maha ei reagoi rasvattomiin maitotuotteisiin, mutta yhdessä vaiheessa se kipeytyi, jos join kevytmaitoa. Raejuustoa ostin ennen rasvattomana, mutta nyt en makusyistä enää osta sitä, sillä mielestäni se, jossa on 2 % rasvaa maistuu paremmalta. Rahkasta olen vasta viimeaikoina alkanut tykkäämään, ja mieluummin syön perusrahkaa kuin sokerilla tai keinotekoisilla makeutusaineilla terästettyjä rahkoja, sillä ne jos mitkä saavat vatsan kiukuttelemaan. :P

kaisaminni
The Good Morning

Kokeilemallahan se selviää! Maitotuotteisiin lisätty D-vitamiini on vähän... no, itse nappaan omani laadukkaista D-vitamiinilisistä sekä nyt kesäisin auringosta! :) Ja kun tutustuu kalsiumpitoisiin kasviksiin ja siemeniin niin pystyy kyllä saamaan tarpeeksi kalsiumia ilman maitoakin. Jokainen tyylillään, mutta tässä oli vain pikku vinkki, mitä voi halutessaan kokeilla, jos tuntuu että voisi voida hieman parmemin :)

santra (Ei varmistettu)

Hyvä postaus! Itse kärsin laktoosittomasta ruokavaliosta ja rakastan tietenkin maitotuotteita. Laktoosittomat tuotteet ovat pääasiassa myös rasvattomia, joten vaihtoehtoja ei paljon ole. Olen monesti yrittänyt jättää maitotuotteet pois, mutta niiden korvaaminen muodostuu aina ongelmaksi! Rahka on heppo, nopea välipala silloin kun ei ole aikaa ja se myös pitää nälän poissa. Kananmunia syön paljon erimuodossa, mutta välillä niihinkin kyllästyy.
Jos siis saa toiveen esittää, niin paljasta vähän sun proteiinipitoisia välipaloja? Oma mielikuvitus ei tällä saraa riitä :/

ja tuota riisiproteiinia aion kyllä kokeilla heti kun vanhat on käytetty, niin ja herneproteiinia!

Emma (Ei varmistettu)

Tosi hyvä postaus Kaisa! Itsekin olen maidoton, enkä suosittele maitotuotteiden käyttöä yhtään! Eihän se evolutiivisessakaan mielessä ole mitenkään järkeenkäyvää. Tosin heraproteiinia syön, se on ihmiselle niin hyvin imeytyvässä muodossa, eikä sisällä noita maidon haitallisia aineita.
Kalsiumin saannista täällä on ollut vähän puhe. Haluaisin tuoda esille, että maidon kalsiumi on huonosti imeytyvässä muodossa ja sitä on aivan liikaa magnesiumin määrään nähden. Näiden aineiden suhde on siis tärkeämpi kuin se kalsiumin määrä.
Löysin tällaisenkin blogitekstin aiheesta: http://makingoffitanna.blogspot.fi/2014/06/maidoton.html Teksistä löytyy linkki tieteelliseen artikkeliin. Tässä artikkelissa on kerrottu tutkimuksien ja tilastojen avulla maidon haittavaikutuksista. Käykää lukaisemassa, jos kiinnostaa!

Valoja! (Ei varmistettu)

Eiiiih harmi kun säkin lähit nut tärhän "ei sovi mun vatsalle yhtään" -trendihömppään mukaan. Seuraavaks kokeilet varmaan gluteenitonta (ellet oo jo kokeillu) ja väität ettei sekään sovi sun vatsalle :"D jännä ku oot koko ikäs pystyny maitotuotteita syömää ja nyt yhtäkkiä ne aiheuttaa sullekki ihan kaaameeet vatsakivut ;) valoja päälle ja järki hoi! Maalaisjärjen käyttö on sallittua ja ihan suotavaa ;)

Miisa (Ei varmistettu)

Olen osittain samoilla linjoilla. Jos ensin lopettaa jonkin ruoka-aineen syönnin kokonaan, niin onhan se vatsalle aikamoinen shokki kun sitä taas jossain ruoassa nauttii suurempia määriä - eli itse epäilen, että vatsakivut voisivat loppua jos vain hiljalleen totuttaisi maitotuotteet takaisin ruokavalioon (ellei sitten ole jotain yliherkkyyttä tai allergiaa tms taustalla, sellaisia yhtään vähättelemättä) :)

Toisaalta olen kuitenkin itse hiljattain alkanut myös pohtimaan maitotuotteiden vähennystä, sillä tuntuu että niiden lisäys on todella vaikuttanut ihoon (vaikka en siis itseäni suurkuluttajaksi kutsuisikaan).

Karoliina (Ei varmistettu)

Minäkin olen koko ikäni pystynyt syömään maitotuotteita, eikä ole ollut mitään ongelmia. Vasta kun vähensin maitotuotteita radikaalisti, huomasin olon vaan olevan parempi. Vatsa litistyi, koska ruuansulatus toimii paremmin sekä iho voi hyvin. Kuvittelin myös ilmavaivojen olevan ihan normaaleja, vaikka laktoosiongelmaa mulla ei ole todettu. Nyt nekin ovat hävinneet. Oivallukset tulee kokemuksen kautta. Eroa en olisi huomannut jos en olisi ensin itse kokeillut. Uskon että jokaiselle lähtökohtaisesti oman kehon hyvinvointi on kuitenkin se tärkein asia. Trendit vaihtuu, mutta oman kehon kanssa pitää tulla toimeen koko elämän ajan. Suosittelen harjoittamaan myös henkistä puolta. Kokeile vaikka! :)

Samoilla linjoilla :) "hurahdin" itse tismalleen samalla lailla tuossa nelisen vuotta sitten - ensin maidottomuus, sitten gluteenittomuus, sitten raakaruokailu... Kunnes vähän kasvettuani hypestä ohi tajusin, että voin parhaiten syömällä vähän kaikkea enkä lokeroimalla itseäni mihinkään. Näen bloggaajassa runsaasti samaa kuin itsessäni, sen uuden huipun elämäntavan löytäminen josta tekee mieli hehkuttaa kaikille, parin vuoden hurahdus ja lopulta ruokailujen ja elämän mukautuminen omiin uomiinsa :) to define is to limit!

siis "näen bloggaajassa runsaasti samaa kuin nuoremmassa itsessäni", piti sanomani :)

Anna (Ei varmistettu)

Meinasin jo aiemmin kommentoida sinulle, Kaisa, hirmuisesta määrästä proteiinia, jota käytit päivittäin. En kuitenkaan viitsinyt, koska vastaus olisi luultavasti ollut "kukin tyylillään, mikä sinä olet kommentoimaan" -tyyppinen. Huomasit asian lopulta itsekin :)

Varsinainen kommenttini koskee kuitenkin nimenomaan tätä "trendihömppää". En ymmärrä, miksi pitää poukkoilla ääripäästä toiseen (tämä pätee hyvin moniin ihmisiin, ei vain sinuun): ensin hirmuiset määrät maitotuotteita ja sitten totaalikieltäytyminen. Eräs toinen bloggaaja kommentoi taannoin, että ennen vältteli (perusruokien kohdalla) hiilihydraatteja, mutta karkkia ym. herkkuja meni senkin edestä. Hän pysyi hoikkana tällaisella menetelmällä. Nyt vauvan tullessa kuvioihin hän on kertonut syövänsä perusruokaa (jota ennen siis vältteli) ja välttelee nyt liiallista sokeria.

Lähinnä ihmettelen näitä hypetyksiä, kun jostain kieltäydytään täysin. Trendien mukaan nekin menevät (karppaus/paljon maitotuotteita/ei yhtään maitotuotteita/gluteenittomuus ym). Miksei vain voisi mennä kultaisella keskitiellä: terveellisesti ja kaikkea kohtuudella?

Suvi (Ei varmistettu)

Pieni näkökulman vaihto voisi kommentoijalla olla paikallaan: ihmiskeho on ihmeellinen tapaus ja pyrkii kaikin keinoin pysymään jonkinlaisessa tasapainotilassa. Tästä syystä se pystyy sopeutumaan myös sellaisiin ärsykkeisiin, jotka eivät ole sille hyväksi esim. maito, viljat jne. Jos nämä jätetään kokonaan pois, keho tietenkin reagoi, jos niitä taas pidemmän ajan kuluttua alkaa taas syömään. Se, että ihminen kykenee sopeutumaan näiden aineiden syöntiin, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se olisi meille automaattisesti hyväksi. Varsinkin kun maidossa ja viljassa ei ole mitään , mitä ei saisi muista ruoka-aineista, päinvastoin, kasviksissa ja lihassa on paljon enemmän ravinteita kuin esim. maidossa ja viljassa. Nimenomaan maalaisjärjen käyttö sallittua. ;)

Arttu (Ei varmistettu) http://aretwoyouhoney.blogspot.fi

Jes, asiaa!! Mä oon jo vuosikaudet ollu sitä mieltä, ettei lehmän poikasten ravinto ole mulle välttämätön raaka-aine. Viimeistään siinä vaiheessa, kun podin pahinta akne-kriisiäni ja luin maitotuotteiden mahdollisuudesta vaikutuksesta ihoon, päätin karsia maitojuttuja oikein olan takaa. Huomasin myös monien "perinteisten" palkkareiden ja proteiinilitkujen aiheuttavan mulle ihan sietämättömän olon. Tällä hetkellä maitoa menee lähinnä kahviin, tosin toisinaan korvaan sen mantelimaidolla - mukavaa vaihtelua makuunkin! Äitipuoli tutustutti mut myös just riisiproteiiniin, jota aion kyllä kokeilla sitten kun asun kokonaan omillani ja kaikki ruokavalioon liittyvät valinnat on mun kontollani. :-)
Mut siis, kiitokset hyvästä postauksesta vielä!!

esteriesteri (Ei varmistettu)

mäkin olen nyt vähän aikaa sitten lopettanut maitotuotteiden käytön oikeastaan ihan kokonaan sillä aina on turvonnut olo ja maha ei ikinä toimi! mutta yksi syy noihin vatsan ongelmiin onkin mun laktoosi intoleranssi :-)

ja tässä mun varsan kehnossa maitokestävyydessä on se niin ironista, että meillä on lypsylehmiä ja koko lapsuuteni join ainoastaan sitä puhdasta, käsittelemätöntä maitoa esim. kaakaossa! iän myötä maha ei kestä sitä enää ollenkaan, esim. toissa päivänä söin riisipuuroa siihen tehtynä ja mun maha kirjaimellisesti RÄJÄHTI.

noh, mut erilaisia mahojahan meillä onkin :-D

esteriesteri (Ei varmistettu)

köhköh siis vatsan eikä varsan ...

krista (Ei varmistettu) http://www.fitkrista.blogspot.fi

En edes tiennyt että voidaan olla sitä mieltä, että kaikki maitotuotteet ei sovi ihmiselle. Mun täytyy myöntää että vedän päiväs rasvatonta maitoa litran, enkä luovu siitä. Onneksi ei tarviikaan, kun ei ole mitään syytä siihen :) mun miehelle taas sopii maitotuotteet vain aamuisin, muina kellonaikoina alkaa turvotus.

Emma (Ei varmistettu)

Jätin vuosi sitten maidon ja rahkan pois. Niitä tuli vedettyä litra ja purkkitolkulla päivässä. vuosia luulin että akne on ihan normi juttu vaikka teinivuodet oli ohitettu. Sama myös mahaongelmien kanssa, ihan normaalia olla turvonnu ja kaasuttaa, yöks. Nää ongelmat poistu sen siliän tien, kun jätin maitotuotteet pois. Iho hehkuu, turvotus yms poissa. Muistutuksen saa siitä, ku menee esim. sitä jätskiä syömään, masu ei tykkää. Maitoa en ole juonut enkä kaipaa. Rahka etoo :D
Välipaloja joku kyseli esim. Vihanneksia, juureksia, kananmunia, lihaa, marjoja, kookosöljyteetä... yms.

Noniiin, ASIAA! Mä olen tässä odotellutkin, että missä vaiheessa säkin innostuisit tästä maidottomuudesta...vaikka oonkin ollut sun reseptien suurkuluttaja ;) Mä lopetin vuosi sitten maitotuotteiden käytön, koska keliakia-testeistä ei löytynyt mitään, en juonut alkoholia, urheilin, söin superterveellisesti, mutta sitten kärsin silti jatkuvasta turvotuksesta..aivan kuin olisin ollut 4 kuulla raskaana...Mutta söin rahkaa, raejuustoa ja maitoa käytin vaikka mihin... Sitten aloin kokeilla elämää ilman maitotuotteisiin, en edes koskenut tuotteisiin missä oli maitojauhetta, tai edes voihin....Tajusin tämän maito-ongelman ihan ihmeellisellä tavalla, ja sitten yhtäkkiä aloin huomata, että tosiaan, leuan ja suun ympärillä olevat todella kipeät finnitkin alkoivat kadota (sen alueen finnit viestivät yleensä juurikin suolistossa tapahtuvista ongelmista!!) näitä finnejä mulla on ollut 13-vuotiaasta saakka ja oon nyt 25. Pelkkiä leukafinnejä, ja muu alue naamasta ihan täydellistä ihoa. Ei auttanut e-pillerit eikä akne-rasvat...Ja sitten tosiaan se kurkussa oleva ikuinen lima, ihon ulkonäkö, TURVOTUS, ja vatsakivut ja ilmavaivat... Tajusin, että nämä vatsakivut ja turvotus ja KAIKKI ongelmat olivat vuosien ajan olleet niin suuri osa arkipäivää, että kuvittelin oikeasti että se oli normaalia. Ihan kamalaa....

Ja tosiaan, meinaa mennä hermo suomalaisten kanssa, jotka uskovat tähän ihmeelliseen markkinointikikkaan, että muka kärsimme jostain kalsiuminpuutoksesta, jos emme juo maitoa. Missään muualla kuin Suomessa ja Jenkeissä ihmiset ei juo maitoa litroittain ja käytä maitotuotteita niin paljoa... Sen lisäksi maito ruoan kanssa on kuin söisi ruokaa ruoan kanssa...ja tosiaan, kyllähän nää suomalaisten ongelmat on huomattu...

Ihanaa, että osaat ajatella niin monelta kantilta, etkä sulje mitään pois, mutta olet kuitenkin ihanan avoimesta vastaanottamassa uusia haasteita terveyden nimissä! Mahtavaa! Ja ei kannata välittää noista muista, jotka selittää että "kohta vielä gluteenittomaan mukaan yms." Kyllä mä esimerkiks syön puuroa joka päivä, koska siitä ei tuu ollenkaan mtn ongelmia, joten ei mua se haittaa, että se on periaatteessa viljatuote.... Leipäkin on ihan ok, sekä viljatuotteet ylipäätään, jos ne on laadukkaita... Mutta tosiaan, kaikkea voi rajoittaa, ja eihän ne luolamiehetkään mitään leipää syönyt...saati sitten tätä maitoa....

Toivottavasti sulla jatkuu toi hyvä olo..ja oikeasti, sitten kun alat tottumaan tohon maidottomuuteen, niin sitä oikeasti ei edes kaipaa enää... sillon tällön voi laadukkaan kahvin kanssa juoda...tai jtn kreikkalaista jugurttia jossain jos oikeasti hirveästi tekee mieli..eikä täysrasvaisista kreikkalaisista jugurteista, tai intialaisista jugurttikastikkeista itselleni ainakaan tule vastaongelmia :) Kokeilemalla oppii ja tottuu, ja alkaa löytämään omia uusia vaihtoehtoja... ja muuten jos Suomesta saa kookosjäätelöä, niin suosittelen!! Ihan vaan kookosmaitoon tehtyä "jäätelöä" ja ON HYVÄÄ <3

Ihanaa kesää sulle :)

xxx

Johki (Ei varmistettu)

Niinpä. Meillä juodaan eniten maitoa ja samalla osteoporoosia ja sen esiastetta on paljon ja lisäksi ne, joiden esiastetta ei ole tunnistettu. Kaikkea on ehdotettu syyksi, ei kai sitä kukaan tiedä 100%. Mutta kumma, että kyllä tutkimuksia on tehty paljon ja on paljonkin viitteitä siitä että esim. viljat voisivat estää kalsiumin imeytymistä. Osteoporoosia ei lukemani mukaan juuri esiinny maissa, jotka syövät ns. paleon mukaan.

Vatsavaivat tulevat monesti esiin näissä kun on lopetettu maitotuotteet tai vilja. Meitä on kuitenkin oikeastaan enemmän heitä joilla on kaikenlaisia muita juttuja joihin saa helpotuksen. En lähde tähän erittelemään enkä kertomaan koska tarinasta tulisi 10 sivua pitkä, vähintään. Mutta se, että elämä alkoi olla kipua, nivelvaivoja, turvotusta, liman kertymistä hengitysteihin, jatkuvaa ympärivuotista allergiaa yms. niin ei kiva. Ja sitten joku ihmettelee miksi mennään ns. muotidieetistä toiseen. Ei me kaikki haeta helpotusta vatsavaivoihin. Mulla on teräsvatsa.

Se, että portaiden nousu ottaa niveliin ja olen kuin 100-vuotias vanhus liikkeissäni, ei naurata. Jep, olen ikäni syönyt viljoja ja maitoa ja ollut perusterve, kaikki ok. Mitä olen lukenut, ja minkä terve järkikin sanoo, on se että mikään tila EI ole pysyvä.Ihminen vanhenee, keho muuttuu, reagoi ehkä johonkin mihin on altistunut mahdollisesti vuosia, jopa vuosikymmeniä.

No, järjen vievät allergiat hävisivät, nyt odotan ensi kevättä että lähteekö koivuallergia myös (monet raportoivat tästä kun lopettavat mm. viljat).

Nivelet on normaalit, keho ei enää ole kankea eikä satu joka paikkaan. Tiedän muutamia tuttuja, joiden todetut reumaattiset oireet häviävät tai helpottuvat kun viljat jätetään pois.

Turvotusta ei ole ja kun jätin viljat+maidon pois niin ikäni reisissä ollut ihottuma lähti pois viikossa. Ei ole keliakiaa yms. On ihan käsittämätön fiilis kun on normaali olo, huomasin, että paino ei enää heittele pitkin päivää turvotuksen vuoksi, se on aika vakio :) Lisäksi positiivista on se, että nähtävästi verensokeri ei heittele radikaalisti (etupäässä viljat, vehnähän nostaa verensokeria enemmän kuin sokeri) ja vaikka ateria jää väliin, olo on normaali(hko) eikä tule voimatonta oloa. Mieli on myös tasainen eli verensokerin heittelyhän aiheuttaa joillain ns. nälkäkiukkua.

Ja niin, melkein 40 vuotta olen mielestäni ollut normaali eli ei valittamista olossa - kaikkeen tottuu ja ihminen turtuu ajattelemaan että tämä on normaalia (huom. en toki nivelkivuista ole kärsinyt ikääni vaan n. vuoden verran). Allergisiin reaktioihin ei löydetty koskaan mitään syytä (syksy, talvi) ja ne alkoivat v.1998 ja viime vuonna pahentuivat niin että järki oli mennä. Kuvitelkaa nyt kutiava nenä, jatkuva aivastelu ja vuotaminen johon allergialääkkeet ei auta. Tästä päättelinkin, että kyse ei ole koivu- yms. allergian tapaisesta jutusta ja tutkin asiaa. Tutkiminen johti viljattomuuden ja maidottomuuden äärelle.

Ja vaikka ei olisi noita oireitakaan niin kyllä olo on virkeä ja selkeä, en osaa oikein paremmin selittää sanoin. Enemmän normaali. Tosin jo yli 10v. sitten huomasin, että viljatuotteet väsyttävät ja jos syön illalla niin aamulla naama ja koko kroppa on turvonnut. Kärsinkin jossain vaiheessa väsymyksestä kauan sitten ja korjausliikkeen sain vähentämällä mutta ei lopettamalla viljoja. Kun hyvistä yöunista huolimatta pinnistelee pitääkseen silmät auki, ei ole kivaa. Naurankin, että nykyään olen sellainen duracell-pupu jolta akut ei lopu koskaan vaikka ikää tulee lisää :) En vaihtaisi tätä oloa mihinkään - ja kyllä, rakastaisin leipää, pullaa ja rahkaa mutta kaikkeen tottuu ja nykymaailmassa ruokavalikoima ei lopu kesken. Edes elämä ei riitä kaiken kokeiluun ruoanlaitossa! Mun lapsuudessa oiskin ollut eri, kaupassa oli aika heikot valikoimat tähän päivään verrattuna. Kun luin viljattomuudesta ja maidottomuudesta, ajattelin että helvetti jäätyy ja mä vaikka kuolen ennemmin kuin lähden tuohon. Että elämä loppuu jos leivästä pitää luopua.

Ja tässä sitä ollaan. Elämä on hassua.

Ja hei, tämä oli vain se suppea tarina ;)

Ihania menestystarinoita täällä
http://www.helsinkipaleo.com/tag/maanantain-menestystarina/

Sanna (Ei varmistettu)

kiva postaus! ite en siedä paljoa laktoositonta maitoa, koska saan siitä vatsan sekaisin. muut laktoosittomat tuotteet ei kuitenkaan tunnu haittaavan. oon varmaan jo yli vuoden juonu rasvatonta maitoa ja muutenki siirtyny rasvattomiin vaihtoehtoihin. En kuitenkaan ole huomannut mitään eroa rasvattoman ja tavan maitotuotteen välillä... Tämän vuoden puolella olen vähentänyt taas paljon maitoa sisältävien tuotteitten käyttöä, koska poikaystävä on maitoallergikko... ehkä ainoa juttu minkä oon huomannu, ni esim. maito ja jogurtti saa hengen haisemaan pahalta.. :D

Myy (Ei varmistettu)

Mulle ei myöskään sovi maitotuotteet ja ainoa mitä syön on max. 1 pieni purkillinen normaalirasvaista jogurttia per päivä tai harvemmin ja joskus pieni pala juustokakkua jossain kahvilassa. Rahka oksettaa ja kaikki heratuotteet tulee hissillä ylös, jos yritän niitä niellä. Juusto sensijaan tuntuu sopivan, poislukien pitkään kypsytetyt.

Raakamaitojuttuun on pakko kommentoida, että koska olen maatilan emäntä, olen sitä joskus juonut eikä se ole sen kummempaa kuin meijerissä käynytkään. Saattaa toki sopia joillekin paremmin, mutta ihan samalla tavalla se limoittaa, saa aikaan lapsille korvatulehduksia ja mikä pahinta, sen säilyvyys ei ole meijerimaidon luokkaa.

Oma mielipiteeni on, että maito ei ole ihmisten (vauvoja lukuunottamatta) juotavaksi tarkoitettu ja maitotuotteita muutenkin tulisi käyttää omaa kroppaa kuunnellen ja kohtuudella. Muut saavat olla mitä mieltä hyvänsä enkä tuomitse kenenkään ajatusmaailmaa tai elintapoja, tämä on vain minun kokemukseni.

Proteiinin saanti on minullekin haasteellista, koska ainoa liha mitä syön on kalaa, muuten olen kasvislinjalla. Suolisto-ongelmien vuoksi en myöskään voi käyttää palkokasveja. Muitakin rajoitteita ruokavaliossani on ihan liikaa. Mutta kokeilemalla ja ennen kaikkea ITSEÄ JA KROPPAA KUUNTELEMALLA pärjää! Tsemppiä ja kiitokset kivasta blogista! :)

Dalmi (Ei varmistettu)

Meillä toinen lapsista on maidoton, samoin minun PITÄISI olla, mutta mieliteot välillä vie ja sitten siitä kärsitäänkin. :P Mutta tosiaan, maidottomuus on mun mielestä helppoa vaikka moni muuta luuleekin! Suomessa on jo hyvin saatavilla maitotuotteita korvaavia juttuja kaurasta (proteiinirahka Yosalta, jogurttia, kauramaitoa ja -kermaa jne) sekä maitojuomia riisistä, pähkinöistä ja tietty kaikki kookostuotteet (HaLo-blogissa kookoskermasta tehdyn jugun resepti kannattaa tsekata, NAM). Soijastahan on vaikka mitä myös, mutta meillä ei käytetä sitä(kään). Jäätelönkin voi nauttia maidottomana kun valitsee Oatlyn kaurajäden tai sikakalliin riisijätskin. ;)

riikka (Ei varmistettu) http://allthetastesoflife.blogspot.fi

Mä pystyn helposti vetämään litran kaks rasvatonta maitoa per päivä. En tykkää juoda mitään muita maitoa, ne maistuu niin paksulle ja imelälle. Pentuna "jouduin" juomaan raakamaitoa ja siitä kehkeyti sellanen ehdoton ei tulevaisuuteen :D:D nyt kumminki kun on ollu 2 viikkoa ilman maitoa, niin pakkoa sanoa että oon huomannu turvotuksen vähenneen. Olo on kevyt, mutta huomaan myös esim kynsien haurastumisen. Lohkeilee ihan huolella. Ootankin ekana maitopurkin avaamista kunhan kotiin pääsen :D en tiiä, eihän sitä varsinaisesti tarvitsisi kun saman saa kasvikunnan tuotteista, mutta mä vaan tykkään maitotuotteista. Joskus voisi kyllä kokeilla jonkin sortin maitotuotteetonta kuukautta, vaikka ekana päivänä varmasti ikävä juustoa ja maitoa tuliskin :) mielenkiintoinen postaus kyllä, hyvä kaisa! Ja terveiset Välimereltä ;)
allthetastesoflife.blogspot.fi

jr (Ei varmistettu)

Itsekkin haluaisin korvata maitotuotteita mutta juuri tuo uusi proteiini lähde on mietityttänyt..
Mitä mieltä olet keltuaisista? Montako 'uskaltaa' syödä päivässä ja viikossa?:)

Olis kiva saada muutaman päivän ajalta kuvia ja pientä tekstiä sun ruokailuista! :) Vaikka jokaselle tosiaan ei sovi sama mikä toiselle..

susanna (Ei varmistettu)

Tykkäsin tosi paljon sun terveellisestä b&j reseptistä ja mietinkin että oisko ok jos julkaisisin saman reseptin viroksi blogissani? En tietenkään kääntäisi postausta sanasta sanaan tai käyttäis sun kuvia, ja laittaisin linkin sun b&j postaukseen. :)

www.kellon12.blogspot.fi

Maarit (Ei varmistettu)

Hei Kaisa, olen seurannut jo jonkin aikaa blogiasi, vaikka en ehkä ihan kohderyhmääsi olekaan (45v keski-ikäinen täti-ihminen). Täytyy kyllä sanoa, että olet ikäiseksesi hurjan fiksu ihminen ja taitava kirjoittaja. Ihailen sun intohimoista tapaa suhtautua ravintoasioihin ja terveeseen elämäntapaan. Go girl!

Krista (Ei varmistettu)

Tää postaus oli kuin suoraan mun suusta! Olen miettinyt onko tää herkkyys itseaiheutettua, kun tuntuu, että lähes kaikilla salikissoilla on maidon ja viljojen sietokyky huonompi. Vai johtuuko se vaan siitä, että kun treenaa, niin on tietoisempi omasta kropasta ja kiinnittää enemmän huomiota hyvinvointiin ja ravitsemukseen. Ja että tää on ihan koko kansan (ja ihmislajin) yhteinen ongelma, ja että ne keiden vatsat kestää mielettömiä määriä maitoa ja viljoja, onkin itseasiassa niitä luonnonoikkuja :D:D eikä me, jotka ei kestetä. Koska ainakin Suomessa on niin normi, että vedetään maitoa ja viljaa jokaisella aterialla, niin tässä tuntee oman mahansa muita huonommaksi :D

Mutta ihanaa että teitä kanssasisaria löytyy, kirjoitathan joskus Kaisa ruokavinkkejä, miltä sun jääkaappi ja päivän ateriat nykyään näyttää, niin lupaan vinkata omia päivittäisiä, maidottomia proteiininlähteitäni :)

Mä en käytä enää maitotuotteita, paitsi loraus kahvissa ja välillä pakko saada vähän raejuustoa, mutta niin pieniä määriä verrattuna edelliseen elämään. Söin maitorahkaa ja raejuustoa lähes jokaisella aterialla..

Alkuun ajatus maidon sopimattomuudesta mulle lähti limasta kurkussa. Sen inhottavuuden huomasi parhaiten lähellä maksimisykealuetta, jolloin oli jo suoraansanottuna vaikeuksia hengittää. Ei ollut kovin mielekästä käydä lenkillä kun pelkäsi mäkivedoissa tukehtuvansa. Tein sitten hieman researchia ja luin että maidon toinen proteiini, kaseiini, kerää tätä limaa kurkkuun. Jätin maitotuotteet, mutta jatkoin toisen maitoproteiinin, heran, syömistä.

Lima katosi,mutta vatsa pullotteli ja ajoittain kiersi. Kun vaihdoin herankin riisiproteiiniin (jonka maku on btw. maustamatonta heraa paljon neutraalimi ja miellyttävämpi, vaikka koostumus tuntuikin alussa kuin hiekkaa joisi). Nyt on niin hyvä tunne mahassa ja kurkussa, että maitotuotteiden kaihtaminen on todellakin sen arvoista. Edelleen koen vaikeaksi jättää aivan kaiken pois, kuten maidon kahvista tai aurinkoisen kesäpäivän jäätelön, mutta noin pienistä määristä mun vatsa onneksi kykenee selviytymään. :D

Noi viljat on kyllä vieläkin mun koitinkivi, neljän viljan puuro on mun aamun kohokohta. :D Tuntuu ihanalta kun vatsa voi hyvin.

mou (Ei varmistettu)

Suomalaisten maidon ja maitotuotteiden kulutus on ihan naurettavalla tasolla. On niitä muitakin maita maailmassa, jotka on samoilla leveyspiireillä ja siellä pärjätään ihan hyvin ilman 2litran maitoannoksia päivässä. Sitä paitsi, ei maitoa ole ollut ympäri vuoden saatavilla kuin reilun sadan vuoden ajan, ennen vanhaan lehmät meni aika usein umpeen talvella ja ainoat maitotuotteet jota silloin saatiin oli mahdollisestui juusto yms. hapanmaitotuotteet jotka jotenkuten säilyivät. Ja niitäkin oli lähinnä varakkaammilla.
Niille, jotka ihmettelevät, että miten nyt yhtäkkiä jengin vatsat ovat alkaneet herkistyä maitotuotteille, kun niitä on kipattu vuosia, niin vastaus on todennäköisesti siinä, että a). kulutus on liiallista (ihmisen elimistöä ei loppupeleissä ole suunniteltu pilkkomaan laktoosia suuria määriä) ja b.) maidon ja maitotuotteiden liiallinen prosessointi. Siis eihän jollain rasvattomalla maidolla ole mitään tekemistä maidon kanssa, yhtä hyvin voisitte juoda vettä!
Mitä taas viljoihin tulee (ku ihmetellään miten yhtäkkiä ollaan viljaherkkiä vaikka leipä on ollut suomalaisten pelastus kautta kaikkien nälkävuosien), niin se vilja mitä me tänä päivänä syödään on ihan eri asia kuin se vilja mitä syötiin esim. 100 vuotta sitten. Suurin osa ihmisistä myös ostaa leipänsä valmiina kaupasta ja käsittääkseeni leipomoissa lisätään gluteiinia taikinaan, jolloin saadaan pienemmällä määrällä taikinaa sama määrä leipää kuin ennen. Ei ihme, että yliherkkyydet lisääntyy.

Niina (Ei varmistettu)

Hei Kaisa! Minakin jatin maitotuotteet pois noin 2kk sitten hormonaalisen aknen takia ja ihoni kunto on parantunut huomattavasti! Poskissa olleet finnit ovat haipyneet ja toivottavasti eivat koskaan tule takas :) Oletko huomannut itse eroa ihon kunnossa maitotuotteiden poisjattamisen jalkeen?

Iinu (Ei varmistettu)

Itse rakastan maitoa-sitä kunnon tankkimaitoa. :) Lapsena sain nauttia, karjatilalla kasvaneena, päivittäin ihanan paksusta raakamaidosta. Äiti muistelee aina, miten ei veljen kanssa ikinä oltu kipeitä. Koulussa jylläs vaikka mitkä räkätaudit mut jotenki kummasti maitotiloilla asuvat muksut pysy virkeinä ja terveinä. Ja olihan se pirun hyvää...

Nykyään ei valitettavasti ole tuota mahdollisuutta, kun vanhemmat siirtyi lihan tuotantoon. Kaupasta tulee ostettua maidot, suunnittelen kyllä että alkaisin hommaan maitoni tuttujen tiloilta.

Kokeilin joskus maidon vähentämistä koska trendi. Eipä sillä mitään vaikutusta ollut mut niin, ihmiset on erilaisia. :)

Ja tuo bakteerijuttu: pelkkää Eviran höpötystä. Nykyään kyllä pystytään pitään ne pöpöt loitolla ja hygieniasta huolta.

Maria (Ei varmistettu)

Osaatko twerkata tossa käsilläseisonnassa? :D

Pages

Kommentoi