MEIDÄN VAPAA SUHDE -VIDEO

The Good Morning

Olen puhunut tämän vuoden puolella aika paljon rakkaudesta ja suhteista täällä blogissa, ja ne postaukset ovatkin olleet heittämällä yksiä blogin suosituimpia postauksia. Tuntuu myös, että mitä enemmän kirjoitan aiheesta, sitä enemmän teiltä satelee kysymyksiä, toiveita ja kommentteja, joten jatketaan ihmeessä sillä aiheella, mille on kysyntää!

Enpä olisi uskonut, kun puoli vuotta sitten tuon tyypin tapaisin, että jonain päivänä oltaisiin tässä. Videolla puhumassa meidän suhteestamme. Kaikki mitä olemme Samuelin kanssa kokeneet aina tapaamisestamme tähän päivään asti, on kuitenkin ollut jotain niin erilaista ja uutta - meille molemmille - että olemme kokeneet tarvetta jakaa kokemuksiamme muillekin.

Nyt siis päästetään ääneen meitsin lisäksi myös tämän "Kaisaminni ei sitten tiedoks vaan seurustele" -suhteen toinen osapuoli. Vaikka videossa puhutaankin paljon asetelmalla meidän suhde vs. seurustelu, en kuitenkaan väitä, että olisi olemassa jotain täydellisen suhteen määritemää, tai että kaikille sopisi juuri tietynlainen suhde. Uskon, että tärkeintä on löytää juuri sellainen tapa elää, joka tuo omaan elämään iloa, onnea ja rakkautta. Tässä jotain, minkä me olemme kokeneet hedelmälliseksi, kehittäväksi ja palkitsevaksi!

[embed width="810" height="454"][/embed]

Kommentoi, mitä ajatuksia herättää!

EDIT: Meidän vapaa suhde | part 2 -video täällä!

Share

Kommentit

Erika (Ei varmistettu) http://elamanierikana.blogspot.fi

Kukin tallaa tavallaan. Minusta ei tuohon olisi.

kaisaminni
The Good Morning

:) <3 Juuri näin

Sonja Maria

Nyt on ihan pakko sanoa että kun ite tätä videota katsoin, niin mietin koko ajan sitä et Samuel ei taida olla kuitenkaan ihan samaa mieltä tosta vapaana olemisesta, viimeistään kommentti ''toivon ettet oo kenenkään muun kanssa niin kauan kun oot mun kanssa'' herätteli sitä ajatusta aika vahvasti :D

Korjaa toki jos oon väärässä, mut jotenkin hänen ilmeistäänkin pystyy lukemaan aika paljon just tän asian tiimoilta. Esimerkiks siinä videossa jossa törmäätte kadulla niihin tuntemattomiin (?) ulkomaalaisiin jonka jälkeen Samuel tokaisi että ''älkää yrittäkö iskeä Kaisaa'' ja kyseli sulta monta kertaa että mitä ne sanoivat, mitä ne kyseli. Siitä ei vaan jääny sellanen olo että hän ajattelis sun olevan ''vapaa'' ja voivan tehdä mitä vaan kenen muun kanssa vaan :D Eikä siinä toki ookkaan mitään pahaa, hän välittää susta ja haluaa sulle hyvää.

Itelläni on ihan neutraali suhtautuminen vapaisiin suhteisiin jne, en halua vaikuttaa siltä et jotenkin olisin sitä vastaan, ei missään nimessä. Ehkä tälleen ulkopuolisena kiinnitän vaan jotenkin huomiota noihin ilmeisiin, eleihin ja sanomisiin enemmän ja eri tavalla. Tää oli muuten kyllä tosi kivasti toteutettu video, tykkäsin tosta kävelymeiningistä ja tunnelmasta.

kaisaminni
The Good Morning

Me tehdään tästä luultavasti vielä lisää videoita, sillä on tosi paljon tarkennettavaa ja videosta on noussut paljon kysymyksiä! Mutta Samuelin ”toivon ettet oo kenenkään muun kanssa niin kauan kun oot mun kanssa” oli siis tarkalleen "toivon että toista, minua "parempaa" tyyppiä ei tule elämääsi niin kauan kun minä olen sinulle hyvä ja rakastan sinua" tarkoitti sitä, että vaikka tapaisinkin muita tyyppejä, hän toivoo, etten löydä "uutta Samuelia", jonka myötä meidän suhde loppuisi. En tiedä osasinko selittää, mutta seuraavalla videolla varmaan paneudutaan paremmin siihen että mitä tarkoittaa meidän mielestä "treffit".

Ellis (Ei varmistettu)

Asutteko te siis yhdessä vai ymmärsinkö väärin? Miten tää toimii tämmösessä vapaammassa systeemissä?

Hirvittävän mielenkiintonen asia ja oon ilonen että ootte löytäneet teille sopivan tavan olla, vaikutatte molemmat niin onnellisilta!

kaisaminni
The Good Morning

Asutaan. :) Meidän vapaa suhde ei tarkoita sitä, että meillä olisi jatkuvasti myös muita suhteita tai että harrastettais koko ajan seksiä muiden kanssa, vaan pikemminkin se tarkoittaa vapautta tehdä sitä, jos huvittaa. Ja kun on oikein vapaa, on aika helppo rakastaa ja harvoin sitä haluaa tehdä muuta kuin olla yhdessä. :)

Jeejee (Ei varmistettu)

Vertaatte koko videon ajan teijän suhdetta epäterveeseen parisuhteeseen. TERVE parisuhde on kaikkea tota mitä tossa kuvailitte. Toi teijän systeemi ei eroo mitenkään parisuhteesta ja pisti kyllä itelleki korvaan toi kohta, jossa puhuitte treffeistä ja mitä Samuel sano et toivoo ettet oo muiden kanssa. Vapaa suhde on nimenomaan sitä että voi olla muiden kanssa. NOH itse tiiätte parhaiten mut toi tuntuu vaan että nostatte itteenne muiden yläpuolelle kun todella moni on aivan yhtä hyvässä suhteessa kumppaninsa kanssa ja kutsuu sitä parisuhteeksi.

kaisaminni
The Good Morning

"Vapaa suhde on nimenomaan sitä että voi olla muiden kanssa"

Hmm.. en tiedä mitä vapaa suhde sinulle merkitsee, mutta meidän suhde, jonka nimesimme "vapaaksi suhteeksi" tarkoittaa sitä, että olemme vapaita, ja voimme olla muiden kanssa toki, mutta emme vaadi toista olemaan ok sen asian kanssa, sillä emme vaadi toisiltamme mitään. :) Ylempänä selitin toiselle kommentoijalle, mitä Samuel tarkoitti sanoessaan ettei toivo minun olevan muiden kanssa.

Olet oikeassa siinä, että terveessä "normiparisuhteessa" varmasti toimii hyvin pitkälle samat periaatteet kuin meidänkin suhteessa. Otettiin siksi verrokiksi ns. epäterveen parisuhteen piirteitä, eli piirteitä, jotka saattaa tehdä parisuhteesta ongelmallisen, että saataisiin paremmin tuotua esille mitä eroja tässä ja seurustelusuhteessa on. Ei kuitenkaan ole mitään absoluuttista parisuhdetotuutta, vaan kuten aiemminkin olen sanonut, parisuhteita on varmaan niin montaa erilaista kun on parejakin :)

Havu (Ei varmistettu)

Musta on mielettömän hienoa miten avoimesti oot kirjoittanut täällä blogissa useaan kertaa tästä aiheesta ja myös miten tässä videolla jaoitte kumpikin Samuelin kanssa ajatuksianne ja kokemuksianne vapaasta suhteesta. Ensimmäistä kertaa oon löytänyt ulkopuolista samaistumispintaa omille ajatuksilleni ja kokemuksilleni teidän kautta. Oon itse ollut yli vuoden verran vapaassa romanttisessa suhteessa, joka ei sido tai velvoita mihinkään, vaan me oleillaan koska se tuntuu kummastakin just nyt hyvältä. Ihmiset yrittää usein laittaa meitä laatikkoon ja olettaa tietävänsä meitä paremmin mitä me ollaan. Ja välillä se turhauttaa, mutta toisaalta koen tärkeenä näyttää, että muitakin vaihtoehtoja on kuin perinteinen seurustelu. Te, jos ketkä, tuotte asiaa kivalla tavalla esille!

Paljon ajatuksia herättelevää juttua, samaistun monessa kohdassa. Jatkakaa samaan malliin niin kauan kun se teistä tuntuu oikeelta ja hyvältä!

kaisaminni
The Good Morning

Ihana kuulla! :) <3 Kiitos!

n (Ei varmistettu)

Upeaa <3

kaisaminni
The Good Morning

<3 <3 <3

Jasmin (Ei varmistettu)

Todella samantyyppisessä suhteessa oltiin entisen poikaystävän kanssa monta vuotta. Rakkautta ja avoimuutta jaettiin. Nähtiin kun niin haluttiin ja tilaa annettiin kun toinen sitä kaipasi. Aina pysyi halu olla yhdessä ja nähdä toisiamme. Oltiin kyllä älyttömän onnellisia ja vieläkin toisista välitetään vaikkakin erillään <3! Ehkä jonain päivänä tiet taas kohtaavat ja yhteys on tallella. Olkaa onnellisia ja kiitollisia toisistanne :)

kaisaminni
The Good Morning

Ihana kommentti <3 Kiitos, me ollaan :)

tiia (Ei varmistettu)

Mä seurustelin kaksi vuotta kunnes just sitten erottiin viime sunnuntaina. Syy eroon oli yksinkertaisesti elämäntilanteet molempien osalta, jotka johti sit siihen että kaikki mehut imetään pois eikä vaan jaksa keskittyy suhteeseen. Viime päivinä ollaan molemmat tajuttu että edelleen kuitenki välitetään toisistamme todella paljon ja halutaan olla toistemme seurassa, ja eihän mitään varsinaista ongelmaa koko suhteen aikanakaan ollut. Tavallaan elämäntilanne ja just tää aika oli vaan väärä meille. Ei palattu yhteen mutta ollaan nyt jonkilaisessa vapaassa suhteessa. Vapautta, ei määritelmiä. Kaikki on tosi vilpitöntä nyt, nähdään ja tehdään ja sanotaan asioita siks että me halutaan, eikä siks että niin kuuluu suhteessa tehä. Se on jännä miten alkaa toimimaan odotusten mukaisesti ja ottaa niistä paineita, vaikka ei varsinaisesti niin ajattelisi.
Erosta siis alle viikko ja mulla on päällimmäisenä hyvä fiilis ollut melkein koko tän ajan. Jotenkin aika mielenkiintoinen kokemus tähän mennessä, ja uskoisin että tää tulee olemaan jotain aivan mahtavaa jatkossa. :) En ees katsonut teidän videota vielä haha.

kaisaminni
The Good Morning

Ah ihana. <3 Upea energia välittyi tosta kommentista :) Rauhaa, rakkautta, ei stressiä, ei velvotteita.

Päivisusanna (Ei varmistettu) http://www.paivisusanna.com

Voisiko ajatella niinkin, että samoin kuin ihmissuhteen määrittely "parisuhteeksi" tai itsensä "varatuksi" on tarpeetonta niin yhtälailla suhteen määrittely "vapaaksi/avoimeksi" tai itsensä "sinkuksi" on tarpeetonta...(?) Koen myös niin että suhteessa sanat "vapaa" ja "avoin" voivat merkitä kahta ihan täysin eri asiaa- joko vapautta treffailla ja harrastaa seksiä muidenkin kanssa (ja myös halua tehdä niin) TAI vapautta olla täydesti oma itsensä, vapautta tavoitella unelmiaan ja toteuttaa intohimojaan, vapautta tehdä ja harrastaa mitä haluaa, vapautta ottaa omaa aikaa, vapautta viettää aikaa omien ystävien kanssa riippumatta heidän sukupuolestaan, vapautta mennä ja matkustella, vapautta olla VAPAA ja toisen omistamaton, kuitenkin ilman vapautta/halua olla uskoton (harrastaa seksiä muiden kanssa). Itse olen suhteessa, jossa koen olevani ja saavani olla täysin vapaa, mutta mieleeni ei edes tulisi harrastaa seksiä kenenkään muun kanssa- omasta vapaasta tahdostani en halua tehdä niin, simppelisti siitä syystä että en halua satuttaa ihmistä kenestä välitän (ja olen varma siitä, että jokaista RAKKAUSsuhteessa elävää satuttaa jos toisella on muitakin seksikumppaneita- jos ei tietoisesti niin jossain syvällä kuitenkin). Tässä mielessä en koe uskollisuutta minkäänlaiseksi kahleeksi tai vapauttani rajoittavaksi tekijäksi.
Ihana video <3

kaisaminni
The Good Morning

Ihania lauseita ja ajatuksia <3 Näinhän se on. <3

E (Ei varmistettu)

Itse koen tulleeni vapaaksi vasta parisuhteessa puolisoni kanssa. Hänen kanssaan olen vapautunut esimerkiksi olemaan täysin oma itseni ja itsetuntoni on noussut valtavasti toisin kuin irtosuhteiden ja yhdenillan juttujen aikana. Näemmä vapaus tarkoittaa meille eri asioita. Minulle vapaus ei merkitse sitoutumattomuutta ja toisia kumppaneita, joihin en edes koe minkäänlaista kiinnostusta sen jälkeen kun tapasin puolisoni. Koen, että kun on oikean ihmisen kanssa, ei toisen eteen tee asioita velvollisuuden tunnosta vaan omasta halusta, joka pohjautuu syvään kiintymykseen. Parisuhde ja puolisoni eivät ole minulle missään määrin velvollisuuksia. Jos olisivat, en olisi suhteessa ollenkaan.

Iida (Ei varmistettu)

Tismalleen sama ajatus minulla. En pystyisi kuvitellakaan harrastavani seksiä jonkun toisen kanssa eikä pystyisi keskustelujemme perusteella miehenikään. Olemme olleet suhteessa kolme vuotta ja olemme yhdessä kasvaneet niin paljon ja niin tiiviiksi ja hyvin toimivaksi toimisi etten olisi ikinä kypsynyt tähän pisteeseen yksin. Olemme vapaita olemaan suhteessamme 100% omina itsenämme ja se tekee meidän suhteesta täydellisen meille

kaisaminni
The Good Morning

Vapaa on niin huikea sana, kun se tarkottaa aina vaan kaikkia hyviä, rakkaudesta käsin lähteviä juttuja! <3

nelli (Ei varmistettu)

Kiinnostaisi kuulla teidän ajatuksia perheen perustamisen suhteen, kiinnostaako teitä saada lapsia jossain vaiheessa ja jos kyllä, niin miten ajattelette tuon suhdekuvion toimivan siinä vaiheessa? Tai ylipäätään vaikempiin elämänvaiheisiin joissa voi ennalta odottaa parisuhteen olevan koetuksella, olisiko toisella samanlainen oikeus lähteä suhteesta jos toinen vaikka sairastuu vakavasti eikä yhdessä aina olekaan vain kivaa?

kaisaminni
The Good Morning

Sitä itseasiassa tuossa videolla vähän sivuttiinkin. Eli ei ensisijaisesti mietitä "mitäjosseja", vaan eletään tilanteen mukaan. Näkisin asian niin, että jos vaikka joskus halutaan lapsi ja sellainen meille suodaan, eletään siinä hetkessä sen tilanteen mukaan ja tehdään siinä käytäntöjä sen mukaan, miltä meistä tuntuu. Mahdotonta sanoa etukäteen, millaista se on, kun ei ole koskaan lapsia ollut! :)

Marylina (Ei varmistettu)

Kaisa mä rakastan tota tapaa, jolla katsot Samuelia. Se kertoo kaiken. Teidän keskustelu heijastaa paljon myös niitä juttuja, joita oon pohtinut ja teidän kuulemisen kautta ehkä nää asiat selkeytyi mun päässä. Kiitos siitä! Uskon, että tää on mahdollista ja se paras tapa olla toisen kanssa, jos vaan se ihminen on just se. Sillä hetkellä, just se joka uskaltaa antaa sun rakastaa vapaudesta käsin ja jota sä uskallat ehdoitta rakastaa vapaudesta käsin. Olkaa onnellisia

kaisaminni
The Good Morning

Aaawww! My heart melts. Kiitos! <3

Mimimi (Ei varmistettu)

Joku jo aikaisemmin kommentoikin, että videolla kuvailemanne suhde kuulostaa nimenomaan terveeltä ja ihanteelliselta suhteelta . Ymmärrän halun/päätöksen/tunteen määrittelyn tarpeettomuudesta, mutta minulla heräsi silti kaksi kysymystä:
1. Onko vapauden korostaminen enemmänkin pelkoa hyväksyä se, että suhteeseen kuuluu myös päätös; se, että rakkaus on (ehkä rationaalistakin) sitoutumista ja sitä, ettei aina voi elää takaovi auki, valmiina pakenemaan, jos tilanne ei vastaakaan täysin omia egon unelmia
2. Edelleen pelkoa. Että ”haluan että olet vain minun kanssani” sanominen pelottaa, mutta sen voi ikäänkuin kiertää (tai pelkoa lievittää) pehmentämällä että ”haluan sinut, mutta en tietenkään tarkoita, että sitoisin sinut vain minuun”

Eikö tuo vapaus ole ihan normi elämän juttuja? Tai siis, vaikka olisi käsiraudoissa suhteesssa jonkun kanssa, ainahan on vapaus jättää toinen ?

Viivi (Ei varmistettu)

Moi! Satuin ihonhoitoon liittyvän haun kautta sun blogiin. Mut päädyin sit lueskelee vähän enemmän ja tajusin, että tässähän puhutaan ihan samaa kieltä. Oon siis kokenut samankaltaisen heräämisen. Ja mikä hassuinta - puhuin eilen tästä vapaan suhteen ideasta mieheni kanssa mut en osannut avata ajatuksiani. Ja sit tää video! My thoughts exactly! synksynk. Kiitos sinulle.

kaisaminni
The Good Morning

Ah, ihana kuulla! :) <3

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.