MIKS JUST NYT?

The Good Morning

Puoli kuukautta muuttoa odottaneena olin ehtinyt kuvitella elämäni Kalasatamassa jo hyvin elävästi. Ajattelin, kuinka aamuhämärässä kiskoisin eteisessä lenkkareita jalkaani ja juosta lönköttelisin upeasti valaistua Isoisänsiltaa pitkin Mustikkamaalle. Mietin sitä ihanaa tunnetta, kun kasvoilla tuntuu ja näkyy vielä aamu, mutta korvilla soi jo energiaa uhkuva räppi. Ähisisin punnerruksia jossain Mustikkamaan kentällä tai metsikössä ja riuhtoisin itseäni hereille. Ja kuinka sieltä sitten posket punaisina liihottaisin kotiin puuro mielessä ja aloittaisin aamiaisen valmistelun hiljakseen, laittaen vettä kiehumaan. Tämän jälkeen venyttelisin, vaihtaisin vaatteet ja lähtisin salille. Tietenkin.

No, ihana idea Kaisa. Harmi vaan, että muuttopäivästä lähtien kehossani on asustanut joku ihme pikkupöpö. Ei sellainen, että olisin vuoteenoma, vaan juuri sellainen ärsyttävä, että kaikki on muuten hyvin, paitsi mikäli nyt lähtisin +9 asteeseen riehumaan, saattaisi se laukaista taudin ihan kunnolla päälle. Olen hyvin harvoin kipeänä, ja tämä on nyt jo toinen vai kolmas puolikuntoisuus tälle syksylle. Ravinto on kunnossa, uni on kunnossa, suolisto on kunnossa - pakko kai syyttää jotain muutoksista aihtuvaa stressiä. No, onpahan ollut aikaa järjestellä tavaroita. Tavaroiden järjestelyllä tarkoitan tässä yhteydessä muuttolaatikoiden tuijottamista ja oikean hetken odottamista.

The Kalasatama Elämän toteutumattomuus eli treenaamattomuus on kyllä koittanut sitkeästi vetää mieltä alaspäin ja aiheuttanutkin turhautumista, mutta vähintään yhtä sitkeästi olen kompensoinut mielihyvähormonien tuotantoa korvapuusteilla, suklaalla ja hyvällä musiikilla. Ja hyvänen aika saunalla! Joka ilta! Ai että. On tosin alkanut tuntumaan, ettei se ihan riitä. Ajateltiinkin alkaa lämmittää saunaa myös aamuisin. Itketään sitten vasta ensimmäisen sähkölaskun jälkeen, nyt nautitaan. Ja siinä sivussa parannutaan.

Lue myös: Kuinka parantua flunssasta nopeasti? & Paras flunssantappaja! & Vertaistukea treenaamattomuuteen

 

Share

Kommentit

Pinja (Ei varmistettu) http://ihanhyvaablog.wordpress.com

Sauna <3 malttia ja nautintoa!

Kommentoi