Miksi kirjoitan seksuaalisuudesta?

Olen tänään menossa Radio Helsingille keskustelemaan seksuaalisuudesta, joka muuten tulee kello 13 suorana. Kyseessä on Seksibiliteetti-ohjelman ensimmäinen jakso, jossa olen vieraana. Ohjelmaa hostaa lääkäri Anni Karjala. 

Ohjelmaa suunnitellessamme minulta kysyttiin, miksi kirjoitan seksuaalisuudesta ja mikä minua siinä kiinnostaa. Tuntuu, että tuota kysymystä esitetään minulle paljon. En tiedä johtuuko se siitä, ettei kovin moni tapaiseni bloggaaja ole erikoistunut kyseiseen aiheeseen, vai mistä. Tässä yhteydessä kysymys tuli tietenkin positiivisessa mielessä, mutta joskus eritoten vähän vanhempien ihmisten kanssa keskustellessa kysymys esitetään arvolatautuneena nimenomaan toiseen suuntaan.

Miksi ihmeessä kirjoitat seksuaalisuudesta? Koska olen kiinnostunut siitä. Miksi ihmeessä olet kiinostunut siitä?

Kuvitelkaa käytävän sama keskustelu, jossa seksuaalisuus on korvattu sanalla vaikka sanalla urheilu. Aivan kuin seksuaalisuus loppupeleissä olisi yhtään sen ihmeellisempi asia kuin mikään muukaan bloggaajan henkilökohtainen intressi.

Seksuaalisuus on ollut pitkään tabu, ja moni pitää tätä tabua yllä tuomalla esiin argumentin seksuaalisuuden intiimiydestä. Että koska asia on niin kovin henkilökohtainen, sitä ei olisi hyvä tuoda julkisuuteen. Jotain täytyy jättää itselleen, intiimiksi ja koskemattomaksi asiaksi. Tai paras on, että "jos seksuaalisuuttaan huutelee kylillä ja kaupungeilla, saa tietynlaisen maineen, ja menettää tietyt mahdollisuudet elämässä."

Jep jep. Tämä maine sinällään on oma keskustelunsa, jota toki omalla toiminnallani pyrin parhaani mukaan rikkomaan. Haluan kuitenkin tässä tekstissä käsitellä enemmän tuota intiimi-yleinen-kahtiajakoa.

Jos nyt seksuaalisuuteen ja seksiin ihan ruohonjuuritasolla mennään, niin onnhan se hemmetin intiimi asia. Eipä juuri sitä intiimimmäksi hommat ainakaan fyysisellä tasolla mene. Ymmärrän jollain tapaa myös konservatiivisen kannan asiaan, mutta tällaisena liberaalina uuden ajan sometyyppinä, jonka elämä on julkista (siinä puitteissa, mitä siitä julkisuuteen laitan), ajatus seksuaalisuuden korostetusta intiimiydestä kuulostaa joltain menneen maailman utopialta. No, tiedostan olevani kyllä aika ääriajattelija tässä; mielestäni koko yksityisyyden käsite alkaa olla menneen maailman utopiaa. Tästä kävimme muuten todella mielenkiintoisen keskustelun erään ihmisen kanssa, joka ei halua itsestään yhtään mitään internetiin. Se oli todella avartavaa. Siitä voisi myös joskus kirjoittaa kokonaisen postauksen verran.

Mielestäni seksuaalisuus voi olla samaan sekä aikaan intiimi asia että julkinen puheenaihe. Voin samaan aikaan puhua seksuaalisuudesta julkisesti hyvin henkilökohtaisestikin, ja samalla säilyttää sen ihan omana asianani. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? :D Vielä kertaakaan ei ole tullut sellaista oloa, että puhuisin jostain todella arasta asiasta. Eikös seksuaalisuus ole ihan universaali ilmiö? Se vain koetaan omalla kohdalla intiimiksi siinä missä uskonto ja poliittiset mielipiteetkin.

No, on toki muitakin syitä miksi kirjoitan seksuaalisuudesta, kuin se, että se nyt vain sattuu kiinnostamaan minua. Ensinnäkin siksi, ettei siitä kovin moni muu kirjoita. Henkilökohtaisen kokemukseni mukaan ihmisiä (ainakin minun ympärilläni) kuitenkin kiinnostaa seksuaalisuus enemmän, kuin vaikkapa joku ruotsalainen uusi kellomallisto. Se on sääli myös siksi, että jollei seksuaalisuudesta ole saatavilla eri näkökulmia, saattaa keskustelu sen ympärillä toisintaa samaa vanhaa kaavaa. Ei välttämättä enää, mutta tuntuu, että minä kasvoin vuosituhannen vaihteessa sellaiseen maailmaan, jossa terveystiedon kirjan mukaan "mies penetroituu naiseen". Seksi = penetraatio, mies = tekijä, nainen = kohde, muunsukupuoliset = ei olemassa, ja sitä rataa...

Koen ellen nyt yhteiskunnallisena vastuuna niin ainakin hyvänä mahdollisuutena kirjoittaa seksuaalisuudesta a. naisen näkökulmasta, b. nuoren ihmisen näkökulmasta, c. feministisestä näkökulmasta ja d. koittaen säilyttää samalla jonkinlaisen yhteisymmärrykseen pyrkivän otteen ja e. ihmetellä asiaa nimenomaan "tavallisena ihmisenä" ilman vaikkapa seksuaalikoulutuksen tuomaa näkökantaa. Mitä enemmän pystymme löytämään erilaisten ihmisten näkökulmia seksuaalisuuteen vaikkapa internetistä, sen monimuotoisemmaksi voimme seksuaalisuutemme ymmärtää. Tai minä ainakin pyrin tiedostamaan seksuaalisuuteen liittyviä pinttymiä ja parhaani mukaan uudelleenlukea niitä läpi omasta näkökulmastani, mutta se on silti aina vain oma näkökulmani.

Toisekseen, mielestäni seksuaalisuus on järkyttävän iso osa ihmisen hyvinvointia, ja "hyvinvointibloggaajana" toistaisin asetelmaa seksuaalisuuden tabuistamisesta olemalla kirjoittamatta siitä. Kolmanneksi, koen, että seksuaalisuus on helkkarin big deal, jota käsittelemättä ei oikein pysty tekemään valideja pointteja liittyen vaikkapa epätasa-arvoon. Loppujen lopuksi seksuaalisuudella on osansa melkein kaikessa, erityisesti valtakeskusteluissa. Neljänneksi, parhaat asiat maailmassa ovat ilmaisia, ja luojan kiitos oman seksuaalisuutensa kokeminen ja tutkiminen kuuluu niihin. 

Miksi sinä keskustelet tai kirjoitat seksuaalisuudesta? Koetko, että se eroaa yhtään vaikka ruokavaliosta puhumisesta?

Kommentit

Pikkuponeja ja Yksisarvisia by Elina

Todella hyvä teksti, ja olen täysin samoilla linjoilla: Seksuaalisuus on todella iso osa ihmisen hyvinvointia ja on mielestäni hassua, että se edelleen tänäkin päivänä on todellakin jonkinlainen tabu. Ei seksuaalisuudesta puhuminen tarkoita (välttämättä) sitä, että keskustellaan mistä asennosta kukakin pitää ja miten päin hommat on hoidettu viimeksi. Seksuaalisuus on valtavan laaja käsite siinä, missä hyvinvointikin. Musta on vähän hassua, että kysytään miksi joku on kiinnostunut seksuaalisuudesta: En tiedä katsonko asiaa jotenkin yksisilmäisesti, mutta olen vähän sitä mieltä, että suurin osa ihmisistä ON kiinnostunut seksuaalisuudesta. Se on osa ihmisluontoa ja on kummallista, että sitä pitäisi jotenkin häpeillä. Sit aiheen ohi: Isosti tsemppejä ja peukkuja uuteen elämäntilanteeseen; onneksi on kesä ja valoa! :)

Kaisa Merelä

Kiitos! Samaa mieltä. :) Hyvä kysymys tuo, että miksi joku ei olisi kiinnostunut seksuaalisuudesta. Yhtä hyvin voi kysyä, miksi joku ei ole kiinnostunut hyvinvoinnista. Ja kiitos vielä tsempeistäkin <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä arvostan todella paljon sitä tapaa, jolla puhut seksuaalisuudesta ja elämästä ylipäänsäkin! En seurannut sun blogiasi sinä "reseptiaikana" kuin satunnaisesti, koska se ei kolahtanut samalla tavalla kuin tämä nykyinen linja. En oo ruuanlaittaja, mutta ihmettelevä ja seksuaalinen ihminen olen :)

Seksuaalisuus on puheenaiheena musta siksi tavallista intiimimpi, koska siihen usein liittyy myös joku toinen ihminen. Omassa parisuhteessani painin suuren seksuaalisen haasteen kanssa, mutta en koe voivani avautua tästä ystävilleni, koska asia kietoutuu niin vahvasti kumppaniini. Tuntisin pettäväni hänen luottamuksensa, jos avautuisin niin yksityisestä asiasta... Tosin nyt kun kirjoitan tätä, huomaan, etten ole ikinä edes kysynyt kumppaniltani, voisinko puhua aiheesta ystävilleni. Olettaminen ilman kysymistä ei ole yleensä kannattavaa, mutta tässä sitä näköjään taas ollaan :P

Kaisa Merelä

Juuri näin! :D Ja voihan se olla, että kumppanisi olisi jopa iloinen, että puhuisit asiasta kavereillesi, jos vaikkapa löytäisitte sitä kautta ulospääsyn tai vaikka uusia näkökulmia asiaan. Puhuminen kannattaa aina, tietenkin toisen rajoja kunnioittaen. Kiitos kommentistasi! :)

LauraKk (Ei varmistettu)

Itse olen törmännyt moniinkin ennakkoluuloihin seksuaalisuudesta keskustellessa, etenkin kahteen:

1. Haluatko sitten että kaikki puhuvat aina seksistä ja harrastaisivat sitä julkisemmin?
- EN! En tarkoita sillä, että ”pitäisi puhua enemmän” sitä, että haluan keskustella aiheesta appivanhempieni kanssa päivällisellä. Pointtini on se, että niin kauan kuin joku kokee, että oma seksuaalisuutensa on jotenkin yhteiskunnallisista syistä väärin ja siksi joutuu piilottamaan omaa itseään esim. Puolisoltaan, on tästä puhuttava enemmän. Loppuviimein seksuaaliset halusi näkyvät eniten nimenomaan sille partnerille, joten on tavattoman surullista, jos joku kokee ettei voi kommunikoida omaa itseään ja halujaan partnerille. Seksuaalisuuden on oltava enemmän NORMI kaikissa muodoissaan ja tämä on erittäin tärkeää kertoa esim. Kasvaville nuorille. Että mistä pidätkään, se on ok ja siitä pitää uskaltaa puhua sille, jolle se relevanttia on. HUOM! sinun oma juttusi voi olla se, ettet halua seksiä niin paljon, tai haluat sitä aina samalla tavalla, turvallisesti - se on täysin fine ja oikein, aivan yhtä oikein kuin kaikki muukin. Sinun ei tarvitse pitää esim. Sidontaleikeistä mutta avainasemassa on nimenomaan se, että uskallat sen sanoa.

2. Taidat olla itse sitten täysin estoton ja ennakkoluuloton kaikkea kohtaan? En todellakaan. Jokaisella on omat epävarmuutensa ja niin on minullakin. Minä karsastan, jopa pelkään tiettyjä seksuaalisuuden muotoja mutta nimenomaan siten, että koen, että ne eivät ole minua varten. Koitan myös tietoisesti avartaa näkemystäni, päästä näistä peloista pois ja myös siksi minulle on tärkeää puhua seksuaalisuudesta. Mutta tärkeää on ymmärtää että en koita jeesustella sen suhteen että olisin muita ”parempi” Tai huomattavasti enemmän sinut oman seksuaalisuuteni kanssa. Aivan yhtä lailla minä en pidä tietyistä asioista ja se on sivan fine. Minä vain tiedostan sen että ne muutkin asiat ovat fine, mutta eivät vain mulle oikeita.

Ihanaa, kun kirjoitat aiheesta. Kiitos ja tsemppiä ja jatka samaan malliin &lt;3

Kaisa Merelä

Jep, jep! Samaistun hyvin paljon. Ja itseasiassa juuri tuossa ensimmäisessä kohdassa mainitsemistasi asioista juteltiin tänään siinä radio-ohjelmassa. Seksuaalisuuden monimuotoisuus on niin kauan toteutumatta, kun erilaiset ihmiset eivät puhu siitä, miten he kokevat seksuaalisuuden! Niin kauan jokin tietty "normi" jatkaa ratsastustaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Seksuaalisuudesta puhumista todellakin tarvitaan ja mielestäni tabuja sen ympärillä pitäisi rikkoa, jotta siitä voitaisiin käydä vapaammin monimuotoisempaa keskustelua. Sen lisäksi tykkään seksipositiivisesta tavasta jolla kirjoitat. Nuorena naisena kaipaan sisältöä seksuaalisuudesta, joka tulee muualtakin kuin Väestöliiton tutkimuksista, joissa mainitaan kummallisen monta kertaa sana ”yhdyntä” (ihan kuin seksi olisi vain ”yhdyntää”?). Yksi asia kuitenkin tuli mieleen: mielestäni osa seksipositiivisuutta on se, että ihmiset saavat määritellä seksuaalisuutensa itse (esim, harrastavatko vai eivät). Tästä olet itsekin puhunut jossain aiemmissa postauksissa, mutta haluan vielä heittää uudestaan ilmoille ajatuksen, että kun kirjoitat seksuaalisuudesta, vältä sanomasta esimerkiksi, että se on oleellinen osa kaikkien hyvinvointia. Se saattaa jättää aseksuaaleille tunteen, että heillä on ongelma, joka pitää korjata. Mutta kuten sanottu, hienosti olet tämänkin maininnut aiemmissa postauksissa! Muuten jatka samaa linjaa, sisältöä odotellessa. Ja Radio Helsinki ️

Vierailija (Ei varmistettu)

Oho Radio Helsingin perästä jäi sydän pois. Pointti oli, että Radio Helsinki on hyvä alusta. Go Kaisa!

Kaisa Merelä

Tuo huomio, jonka esitit on todella hyvä! Itseasiassa aloin taas ajatella tuon radiokeskustelun jälkeen sitä vähän uudemmalla tavalla, kun tuli ilmi, että tämä ihmisten seksin harrastamattomuus on myös positiivinen asia siinä mielessä, että esimerkiksi vastentahtoinen tai puolipakolla (itsensä puolesta siis) harrastettu seksi on saattanut samalla jäädä, kun ei ole painetta ja pakkoa harrastaa seksiä, niin kuin varmaan on joskus aiemmin jo ihan lisääntymis- ja suvunjatkamistarkoituksessa ollut.

Tuota asiaa haluan ehdottomasti tutkia lisää!

Mä puhun seksuaalisuudesta just sen takia koska se on niin älyttömän kiinnostava ja innostava aihe, ja joka on loputon suo positiivisessa mielessä.
Itselläni ei ole montaa ihmistä (ehkä yksi tai kaksi) jonka kanssa voisi tästä aiheesta keskustella moniulotteisesti. Useimmat ihmiset välttelee aihetta. Olisi ihana saada keskustella asiasta enemmän ihmisten kanssa, ihan kasvotusten. 
Kiitänkin sydämeni pohjasta että sinunlaisia ihmisiä on. Näytät avoimuuden tietä ja tuot asiat esiin, olet iso inspiraation lähde minullekin. 
Haluaisin lähteä lukemaan seksuaalineuvojaksi, toki muiden auttaminen mielessä mutta ensisijaisesti oma uteliaisuus edellä. Janoan saada tietoa ja keskustelua lisää! Myös blogin pystyyn pistäminen pyörii mielessä, se vaan tuntuu hirmu työläältä, uudelta ja jännältä, mutta katsotaan... 
Toivoisin sinulta omaa podcast-sarjaa, se olis varmasti hitti!
Tosi hyviä kommentteja tullut jo nyt tähän postaukseen.

Kaisa Merelä

Voi kiitos <3 Ihania ajatuksen alkuja! Ei muuta kuin opinnot ja blogit pystyyn ja koukut vesille ;) Podcast-sarjaa on toivottu, katsotaan, katsotaan. Sitä olisi kyllä tosi kiva tehdä.

Vilhelmiiina (Ei varmistettu)

Kaisa, ootko ikinä miettinyt seksuaalineuvojan/terapeutin tms koulutusta? :)

Kaisa Merelä

Oon mä miettinyt, toistaiseksi ei ole löytynyt sopivaa, mutta pidän kyllä silmiä ja korvia auki! 

Nettanen

Tosi hyvä teksti! Kaikkia tabuja pitää ehdottomasti rikkoa, koska ne vain jakaa ihmisiä omiin poteroihinsa kyräilemään. Rupesin oikein miettimään muita blogeja, joista olisin lukenut seksistä, ja enpäs saanut yhtäkään mieleeni. Eli you go girl! :)

Kaisa Merelä

Kiitos! :)

Pasi (Ei varmistettu)

Keskustelen seksuaalisuudesta, koska haluan olla tekemässä maailmasta onnellisempaa paikkaa. Haluan hyvää toisille. Haluan jakaa niitä hyviä juttuja, oivalluksia ja kokemuksia, joita olen muualta kerryttänyt tai täysin itsekseni hankkinut. Koen, että jokainen voi kokea enemmän mm. onnellisuuden ja yhteyden tunnetta seksuaalisen potentiaalinsa kohtaamisen kautta. Ruokavalioista olen puhunut 14 vuotta, ja seksuaalisuudesta keskustelen nyt paljon innokkaammin. Jännitystä siinä on usein mukana, mutta se vain lisää vetovoimaa aiheeseen. Jännitystä eli pelkoja kohti vain..

Radio-ohjelma oli ihan jees - mennäänköhän tuossa tulevaisuudessa syvemmälle ja konkreettisemmaksi? Moni hoksaa, kun kerrotaan, että lapsuuden (epämukava) kokemus voi vaikuttaa seksuaalisuuden, tai sen sisällä vaikkapa kehokuvan, muodostumiseen. Mutta vahvempi oivallus mielestäni syntyy silloin, kun tuodaan esille mielikuva konkreettisesta, vaikka silti mahdollisesti keksitystä, tilanteesta. Vrt. "Hmm, niinhän se varmaan menee yleensä" vs. "Oi vitsi, nyt mä vasta tajusin! (lamppu syttyy sisällä, mielikuva herättää ehkä tunteita, mieli uskaltaa ehkä kysyä itseltä, että mitkä omat kokemukseni ovat vaikuttaneet omaan seks. kehitykseeni, joita en ole vielä kohdannut..?)". Nyt jäi vähän pintapuoliseksi aiheiden raapaisu henk.koht. kokemuksen mukaan. Kaisalle enemmän puheaikaa myös olisin toivonut! :D

Oletko Kaisa pohtinut koskaan, että järjestäisit teemaan liittyen jonkintapaista keskusteluohjelmaa, podcastia tai vastaavaa (Teemu Syrjälän haastiksen tyyliin ehkä)? Mutta enemmän tarkoitan, että oletko pohtinut, että järkkäisit keskustelua aiheesta ihan randomporukassa, jossa ei olisi (vielä) lääkäreitä, kirjailijoita tai kokeneita hyvinvointivalmentajia? Eikä noissa meriiteissä mitään väärää ole. Tahtoo usein vain jonkun tittelin omaava puhua roolinsa kautta vrt. sinä Kaisa omana itsenäsi (sun rohkeutta olla oma itsesi tilanteessa kuin tilanteessa arvostan suuresti). Eli esim. keskustelu, jossa olisi ihmisiä ilman titteleitä tai meriittejä jakamassa omia mietteitään ja kokemuksiaan.

Peukku random-porukalle, tosi hyvä idea! Just enemmän sellaista ihminen ihmiselle-keskustelua. 

Kaisa Merelä

Kiitos palautteesta Pasi ja hyviä pointteja muutenkin! Vaikea sanoa ohjelman tulevaisuudesta, tunti on tosi lyhyt aika käsitellä isoa aihetta! Ensi jaksojen aiheet oli kuitenkin sen verran kiinnostavia, että ajattelin ainakin itse kuunnella ne (mm. seksityö, nautinto, jne) Tämän ohjelman aihe oli siis seksuaalisuuden kehittyminen ja muodostuminen. 

Podcastin äänittely random-porukassa kuulostaa todella hyvältä! Muutenkin seksuaalisuuden ympärille kietoutuva podcast-sarja kuulostaa hyvältä. Hmm.. täytyy laittaa ajatus viriämään tästä!

Pasi (Ei varmistettu)

Hups. Taisin ymmärtää ohjelman hieman väärin. :D My bad. Olin "hieman" tiedonjanoisessa ja vaativassa moodissa kuunnellessani. :) Joo, kuuntelen minäkin kaikki jaksot. Jo pelkästään siksi, että näistä aiheista en tarpeeksi muualta kuule, jää käsittely sitten mielestäni hieman pintatasolle tai ei. Muutama seksityöhön liittyvä radiohaastattelu on tullut kuunneltua ja ne ovat olleet todella avartavia. Samaa avartavaa infoa on paljon myös seksityöläisten "foorumissa". Hmm. Itse asiassa seksinostajien haastatteluja en muista koskaan kuulleeni. Vaikka heitä on kymmeniä tuhansia. Ehkä siitä aiheesta luullaan tietävämme tarpeeksi. Mutta luulo ei ole tiedon väärti, sanoisin. :D Noissa seksityöläisten haastatteluissa haastateltavat ovatkin nostaneet esiin asiakkaiden syyt ja tarpeet palvelulle, ja mikä on ehkä yllättävää, niin moni käyttää kuulema palveluita myös tai ainoastaan keskusteluseuran tai läsnäolon tarpeen vuoksi. Ettei palveluita käytetä "vain alapään tarpeiden takia" kuten voisi jyrkästi olettaa. Voisikin kauniisti sanoa, että palveluita em. perusteella käytetään, ei seksin, vaan laajemmin seksuaalisuuden tarpeiden vuoksi. :)

Kikkeliskokkelsi (Ei varmistettu)

Mua ei kiinnosta lukea seksuaalisuudesta, koska mielestäni se on niin loppuunkaluttu aihe, mutta samaan aikaan se on tosi ok että sinä kirjoitat siitä jotta edes joku siitä kirjoittaa, niinkuin sanoit ja ihmiset joita aihe kiinnostaa löytävät kanavan jossa siitä puhua.

Omasta puolestani itsekkäästi toivon kuitenkin että kirjoitat jatkossakin myös muistakin aiheista yhä edelleen, koska tykkään kovin tavastasi kirjoittaa! : )

Kaisa Merelä

Voi, kiitos tärkeästä palautteesta. :) Näinhän se tosiaan on, ettei kaikki aiheet kiinnosta kaikkia, ja on aina kiva saada vähän kuvaa siitä, mitkä aiheet uppoaa ja mitkä ei. Muista aiheistakin siis tulossa juttua varsin runsaasti!

Linnu (Ei varmistettu)

Siis voi apua tuo "mies penetroituu naiseen". Pelkästään tuo lause jo riittäisi vastaukseksi otsikon kysymykseen :D.

Vaikka seksistä nykyään on paljon tietoa tarjolla, se on usein joko sellaista aika kliinistä asiantuntijatietoa tai sitten se menee enemmän tirkistelyn tai pornon puolelle. Kummassakaan ei ole mitään vikaa, mutta olen samaa mieltä että tavallisten ihmisen ääni on aika harvassa.

Pitääpä kuunnella tuo haastattelu!

Kaisa Merelä

Hyvä pointti! Ääripäittynyt tämä seksikeskustelu kyllä. Onneksi asia muuttuu koko ajan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Voi kun itsekin osaisi puhua, sekä toimia kypsästi seksi- ja rakkausasioissa. Rohkea Kaisa!

Kaisa Merelä

:) Kiitos. Harjoittelemalla :D

Hoofy (Ei varmistettu)

Hei, oon sinun ikänen ja seurannu sinun blogia siitä asti ku ollaan oltu ehkä 16-vuotiaita ja on ollu ihana nähdä miten sinun blogi on kehittyny ajan mittaan ja nykyään se on ihan parhaimmillaan kun oot alkanu puhumaan vähemmän puhutuista aiheista niinkuin seksuaalisuus ja kuukautiskiertoon liittyvät muutokset. Minustakin ne on yhtiä mielenkiintoisimmista aiheista ja parhaat ja ikimuistoisimmat keskustelut liittyy yleensä juuri seksuaalisuuteen ja ihmissuhteisiin.
Ehkä tiedätkin näistä mutta vinkkaan kuitenkin: Bodyposipandan channel youtubessa puhuu myös seksuaalisuudesta ja seksistä ja feminismistä ja body positiivisuudesta. Ja podcast The Guilty Feminist (löytyy esim podcast appsista) on tosi hauska komedia podcasti ja niillä on myös jaksoja nimillä esim. Sexy, Orgasms, Sexuality, jne. Ne on englanniksi, mutta suosittelen kyllä kaikille :)

Kaisa Merelä

Moikka! Kiitos, kiva kuulla. :) Bodyposipandan tiesinkin, mutta tuon podcastin voisi tsekata, kiitti! 

adarine (Ei varmistettu)

Tätä asiaa ois mielenkiintoista katsoa myös siltä kantilta että miten yhteiskunnan rakenne vaikuttaa seksuaalisuuden intiimi-yleinen kahtiajakoon. Eurooppa kun on niin kovin individualistinen, ja kaikki on eristäytyneet omiin asuntoihin, huoneisiin, lokeroihin. Oon huomannut että moni asia täällä koetaan "yksityiseksi" juuri individualistisen kulttuurin takia. Se mitä tapahtuu omassa huoneessa, kodissa, piilossa muiden katseilta on yksityistä. Kun paikoissa missä on ns. kollektiivinen kulttuuri muut ihmiset saattaa puuttua asioihin jotka eurooppalaisen käsityksen mukaan on "yksityisiä".

Mietin sitäkin että miten käy seksin esim. paikoissa missä ei jokaisella perheenjäsenellä ole omaa huonetta?

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.