Minkälaista paskaa saisi olla?

The Good Morning

Moni (käytän muuten hyvin usein sanaa moni tarkoittaessani lähinnä itseäni) nuori - ja miksei tietysti vanhakin - saattaa elämänsä aikana miettiä, että mikä oikein on minun juttuni. Ei kovin helppo kysymys.

Kaikki meistä eivät ole syntyneet perheeseen, jossa meille on tehty heti vauvana selväksi, mikä meistä tulee ja mikä meidän tehtävämme on täällä maailmassa. Vapaus omaan elämään luo hirveästi valinnanvaraa ja ihan hirveästi tuskaa. Olen niin monet kerrat istunut alas ihmisen kanssa, joka ei vain tiedä, mitä tekisi. Moni asia kiinnostaa, ja jotain on jo lähdetty tekemäänkin, mutta sitten se on jäänyt kun on tullut vastoinkäymisiä.

Kaiken innostavan tekemisessä ja tekemiseen ryhtymisessä on oikeastaan kyse yhdestä asiasta. Se ei ole se, että mikä minua kiinnostaa. Se on pikemminkin se, että mikä minua kiinnostaa niiiin paljon, että olen valmis ottamaan vastaan kaiken sen mukana mahdollisesti tulevan paskan. Koska rehellisesti - kaikki tekeminen täällä maailmassa tuo mukanaan pienen kasan paskaa. Paskalla on hyvin monta eri olomuotoa ja täten on erittäin olennaista löytää itselleen parhaimman makuinen paska.

Elizabeth Gilbert puhuu shit sandwichista, joka täytyy syödä. Hänen rakkautensa on kirjoittaminen, ja sen mukana tuleva shit sandwich oli kuusi vuotta kestäneet hylkäyskirjeet hänen lähettäessään tuotoksiaan kustantajille. Kuusi vuotta. Se ei ole kovin pitkä aika, jos tietää, että sen päässä odottaa palkintona menestys. Mutta se alkaa tuntua varmasti pitkältä viimeistään parin vuoden jälkeen, jos ajankäytölleen ei ole taattu minkäänlaista menestystä välttämättä ikinä. Ja se on enemmän tai vähemmän jokaisen taidealalla tai yrittäjänä toimivan henkilön shit sandwich, epävarmuus.

Mistä tullaankin siihen kultaiseen elämänohjeeseen; Kun teet sitä mitä oikeasti rakastat, menestyksellä ei ole väliä. Tottakai menestys, palkinnot, yleisön hurraukset tai jopa elannon saaminen (tässä vaiheessa taiteilijat kysyvät, että niin mikä?) ovat jotain, mitä on ihan ymmärrettävää haluta. Mutta itse syy toteuttaa intohimoaan tai kiinnostustaan ei ole halu menestyä, tulla mahtavaksi tai saada siitä rahaa. Omaa juttuaan tekee siksi, että sitä on niin paljon kivempaa tehdä, kuin jättää tekemättä. Joka päivä.

Ihanaa viikkoa! Minä opin juuri rakastamaan tammikuuta ja se tuntuu niin hyvältä. <3

Share

Kommentit

Hanna K
Sunday Blondie

Ihanaa - säkin olet lukenut Big Magicin! <3

Ajattelen itse samoin: unelmaduunissakin on toisinaan tylsemmät puolensa. Ja se on ihan okei silloin, kun suurin osa työstä on hauskaa ja inspiroivaa! Itse olen onnellisessa asemassa, sillä olen löytänyt juuri sellaisen duunin. Tässä on hyvä just nyt - mutta kuka tietää, missä olen viiden vuoden päästä.

kaisaminni
The Good Morning

Jep, tai ei edes välttämättä suurin osa hauskaa ja inspiroivaa. Suurin osa voi olla vaikka sitä kakkaa, mutta silti ne pienet hetket hyvää painavat vaakakupissa enemmän. :D

Mammanen
Äiti jumppaa

Hei, tää kirjoitus tuli juuri nyt niin oikeaan aikaan. Täällä juuri koen tätä paskaa odotuksen tiellä. Mutta yritän nauttia niistä hyvistä jutuista nyt vieläkin enemmän tän paskan keskellä.

Tammikuu on tosi jees kuukausi.

kaisaminni
The Good Morning

Tsemppiä! Ja nauttimista. <3

Veeramaria
VEERA MARIA

”Kun teet sitä mitä oikeasti rakastat, menestyksellä ei ole väliä.” Aivan, niinhän se on :) hienosti sanottu. :)

LiljaInka (Ei varmistettu)

Hyvin kirjoitettu Kaisa! (jälleen kerran)

Olen viime aikoina juuri miettinyt paljon, mitä haluaisin tehdä kaikista eniten. Todella moni asia kiinnostaa. "Se ei ole se, että mikä minua kiinnostaa. Se on pikemminkin se, että mikä minua kiinnostaa niiiin paljon, että olen valmis ottamaan vastaan kaiken sen mukana mahdollisesti tulevan paskan". Pohdiskelun jälkeen harva asia kiinnostaa niin paljon, että olen valmis syömään shit sandwichini. Kuvataide on asia, joka on kaiken mukana tulevan paskan arvoista. Tärkeintä löytää syy, miksi teen. Syyn löytäminen on avain menestykseen.

Simon Sinek on pitänyt erinomaisen puheen siitä, miten menestyvät johtajat ajattelevat. Suosittelen katsomaan!
Tässä linkki puheeseen: https://www.youtube.com/watch?v=qp0HIF3SfI4&amp;t=28s

Ihanaa viikonloppua myös sinulle Kaisa! :)

kaisaminni
The Good Morning

Kiitos Inka! :) Vähän sama homma täällä. Olen hiljattain pudottanut paljon juttuja pois elämästäni, mitkä ovat yleisesti ajateltuna "worth it", mutta kun olen oikein miettinyt omalle kohdalleni, niin en itseasiassa saa niistä niin paljon irti, kuin olen luullut. Tai miten minulle on uskoteltu.

Ja hei, tuon puheen olen itseasiassa aiemmin katsonutkin! Kiitos kun linkkasit, teki hyvää katsoa uudelleen. :)

Viikonloppuja sinnekin!

Omantienkulkija (Ei varmistettu)

Siis mikä kuudes aisti sulla on kun tiedät kirjoittaa aina siitä aiheesta mikä on suunnilleen valvottanut edellisen yön...

Kommentoi