Oma totuus

The Good Morning

Tiedättekö mikä on ehkä kuitenkin se tärkein oivallus tässä koko jutussa (sen lisäksi että kaikista ei tarvitse pitää mutta kaikkia kuuluu rakastaa)? Se, että tajuaa, ettei ole olemassa juuri mitään objektiivista totuutta. Silloin pystyy alkaa elää omaa elämäänsä kuten haluaa. Se kun tajuaa, että voi luoda ikioman totuutensa ja elää siinä. Samalla ymmärtää, että mikä vain on mahdollista, kaikki on hyvin ja että oikeastaan elämä on aika jees.

Ehkä suurin ongelma ihmisten ahdingossa on se, että koitamme etsiä absoluuttisia totuuksia ja tehdä subjektiivisista asioista väkisin objektiivisia. Koitamme tieteellistää taidetta ja saada kaikki mitattavaan muotoon. Meidän on pakko menestyä ja kulkea se tietty polku (jota minun ei edes tarvitse kuvailla, sillä se on niin itsestäänselvä polku meille kaikille), jonka opimme heti kun opimme kysymään miksi.

Sitten vanhana voimme todeta että huh selvittiin ja kuolla tyytyväisinä siitä, ettemme mokanneet elämää. Ettemme vain näyttäneet missään vaiheessa olevamme eksyksissä polulta tai haluavamme salaa jotain muuta. Pystymme olemaan tyytyväisiä siihen että teimme kuten pitikin, eikä totuutta tarvinnut kohdata missään vaiheessa silmästä silmään. Sai vain nukkua ja olla turvassa kritiikiltä. Omalta ja muiden.

Kumpa kuvaus elämistämme voisi olla pätkä tekstiä, piirros, veistos, ääni tai valo sen sijaan että se olisi ammatti koulutusasteen mukaan, varakkuus numeroina ja lasten lukumäärä numeroina.

Uskaltaa ajatella omia ajatuksia. Saa tehdä niin.

Muistatteko kun lapsena joillain oli saldorajat puhelinliittymissä? Minulla ei koskaan ollut, vanhemmat kai halusivat luottaa minuun. Ja vaikken olisikaan ollut vastuun arvoinen (kuten joitain kertoa kävi), olin silti saanut mahdollisuuden toimia oikein. Saldorajalapsilla ei ollut sitä mahdollisuutta valita.

Tähän mennessä en ole blogihistoriani aikana kertaakaan ottanut käyttöön kommenttien tarkistuttamista ennen julkaisua. Ehkä olen luottanut lukijoihini kuin vanhemmat lapsensa puhelimenkäyttöön. Olen halunnut luottaa ihmisen hyvyyteen. Siihen, ettei kukaan ensisijaisesti halua kenellekään mitään pahaa.

Nyt olen kuitenkin päättänyt, että en halua jatkaa tätä, ellen ala itsekin konkreettisesti elämään haluamassani totuudessa, kuten ylempänä kirjoitin. Siinä, että voi joko sanoa mukavia asioita, tai olla ihan hiljaa ja jatkaa omaa elämäänsä toisaalla. Sellainen on minun totuuteni. Siihen ei kuulu turhan negatiivisuuden levittäminen, sillä siitä ei hyödy kukaan.

Palataan taas. Toivotan maailman parasta, juuri sinun näköistäsi viikonloppua!

Share

Kommentit

Eve (Ei varmistettu) http://go-eve-go.blogspot.fi

My thoughts exactly - olen elänyt jo pidemmän aikaa, varmaan puhutaan ihan vuosista, juuri ton mentaliteetin mukaan ja voi pojat, miten tyytyväiseksi se ihmisen tekee. Koskaan en ole ollut enemmän elossa, toivoa ja optimismia täynnä kuin ajattelemalla, että kaikki on mahdollista ja elämä on täynnä vaihtoehtoja, kun vain valitsee ja uskaltaa poiketa siltä "yhteiskunnan määrittelemältä polulta". :)

HenriikkaV

<3

Amanda (Ei varmistettu)

Voi Kaisa! Oot kyllä harvinaisen ihana. En mä mitään tähän osaa ees sanoa, muuta kun että tosi hienoa. Negatiivisuutta voi ihan tietosesti torjua omasta elämästä, siitä ei voi kyllä ketään syyttää. Pidä omasta totuudestas kiinni. Loppujen lopuks se on ainut, millä on väliä. Pitää olla rehellinen ensisijasesti itelleen.

Henrietta (Ei varmistettu)

Kävin äsken koululla katsomassa yo-kirjoitusten alustavat pisteet ja tulin itkien kotiin, koska olin odottanut parempia pisteitä. Sitten söin hyvää kalaa, avasin koneen ja luin tämän tekstin ja tajusin että ei oo niin vakavaa enkä saa antaa kirjainten yo-todistuksessa määritellä itseäni. Kiitos tästä tekstistä, se sai minut oivaltamaan! <3 :)

Jyyli
Spice 'n' Shine

Mä oon jo lapsena kritisoinut hiljaa mielessäni (ja nyt vanhempana ääneenkin) tätä järjestelmää ja yhteiskunnan painetta - käy koulut, mene töihin, mene naimisiin, hanki lapsia, omakotitalo ja kultainen noutaja. Entä jos haluaakin oppisopimuskoulutuksella taiteen alalle, elää sinkkuna kerrostalossa ja hankkia minipossun? Poikkeavia valintoja paheksutaan. Ihmiset laitetaan arvoasteikkoon koulutuksen, varallisuuden ja "tavallisuuden" perusteella. Mun mielestä se on vaan niin väärin.

Aina, kun olen uskaltanut tehdä ns. poikkeavan ratkaisun koskien elämääni, olen kokenut suurta vapauden ja onnellisuuden tunnetta. Sellaista tunnetta toivoisin kaikille. Uskaltakaa olla erilaisia ja poiketkaa välillä polulta! Elämä osaa yllättää :)

jaana (Ei varmistettu)

Kiitos Kaisa kaikista näistä teksteistä jotka on avartanu silmiä kohti onnellisuutta.

Emilia (Ei varmistettu)

Niin hyvä teksti!!

m (Ei varmistettu)

Onpa ihana teksti, ja säkin olet ihana. Tuli helpottunut fiilis kun luin tämän, ajatukset alkoi juuri mennä vähän sellaisille raiteille että kaikki tuntui jotenkin painostavalta, mutta tää korjasi suuntaa ja toi kevyemmän olon :)

EllaE
Ella Elers

Hassu juttu, just katoin Tickle Your Fancy-Saran viimesimmän videon jossa Sara kertoi ettei julkaise niitä haista paska-kommentteja. Ja mietin että voi vitsit KAISA mikset jo tee niin?

Kerta säkin levität vaan hyvää ympärilles (ja sillon kun ei irtoo niin et tuu haistattamaan tänne blogiin kellekkään), niin miksi sun tarvitsisi sietää jatkuvasti sellaisia lokakommentteja joista kukaan ei hyödy mitään, sulle tulee paha mieli eikä ne ihmiset luultavasti edes viitsisi sanoa sellaista päin naamaa?

Sanonpahan vaan että KANNATAN, oot ihana. Hali.

jude (Ei varmistettu)

Jes! Tuli (taas) niin kuin tilauksesta tämä teksti. Miten voitkaan olla noin samalla aaltopituudella, tuntuu ihan että aina kun omassa elämässä joku menee päin persusta niin sää tuut ja kiskot aina, siis joka ainut kerta tämmösen tekstin siihen väliin. Puet tuntemukset ja ajatukset sanoiksi vaikka ei olla koskaan nähtykään ja välimatkaa on satoja kilometrejä.

Törmäsin muuten youtuben arvoituksellisessa maailmassa PistePiste -nimisen yhtyeen kappaleeseen nimeltä Viljaa. Ihan vieras yhtye, mutta tuo kappale meni heti musiikkisoittimeen ja sitä on kerta jos toinenkin tullut kuunneltua. Ja syy miksi nyt tämän mainitsin on se, että sinä Kaisa tuut aina mun mieleen siitä :)

kaisaminni
The Good Morning

Eikä! Kuuntelin biisin ja rakastuin ihan täysin. Ja samalla myös muihin biiseihin. Niin iso kiitos!!! :) <3

jude (Ei varmistettu)

Ihanaa, mukava kuulla :)

Mai (Ei varmistettu) http://www.glaeba.blogspot.com

Kiitos Kaisa, että vaikka blogin sisältö on muuttunut, se pysyy silti hurjan inspiroivana :) Rakastan varsinkin näitä valokuvia! Olet hurjan ihana.

Katin kontit

Hyvä Kaisa! Niin monet elää vain niinkuin pitää ja suorittaa elämää. Samalla voi turhautuminen purkautua mustaakin mustempana kommenttien heittelynä ja pahan puhumisena. Päästä vaan Kaisa pahuus täältä pois, silloin se ei ainakaan suurene. Hyvää ja kaunista maailma tarvitsee.

Juli (Ei varmistettu)

Huh, oon jotenkin ihan äimänä siitä miten näin nuorella voi olla näin paljon elämänviisautta. Kirjoituksiasi on ilo lukea. Jatka samaan malliin Kaisa <3

Wooord! Kaisa oot ihana, sä osaat aina herättää ajatuksia ja ravistella takasin sieltä stressimyräkästä minne itsensä välillä ajaa. Jatka samaan malliin. Rakastan sun blogia, kun tuot sun persoona rehellisesti esiin mielistelemättä ketään. Kaikkien elämään kuuluu vaiheita, miksi peitellä sitä? Jaat positiivisia viboja ja saat niin monet ihmiset iloisiksi. Iso kiitos siitä.

kalaemmi (Ei varmistettu) http://mirrorwritings.blogspot.fi

Jäin miettimään tota kohtaa "heti kun opimme kysymään miksi", koska siltikin tosi harva ihminen kyseenalaistaa sen tietyn polun, mikä on aika sääli..

noora (Ei varmistettu)

Hyvä Kaisa! Ankeuttajat muualle mutisemaan! :)

jennikki (Ei varmistettu)

Hmmm,en nyt kritisoi, mutta entäpä jos se "perinteinen" tie on se mistä haaveilee? Olen kaksikymppinen ja odotan lasta, ja en voisi olla onnellisempi! Minua pelotti alkuun kamalasti mitäs muut ajattelevat siitä, että haluan nuorena äidiksi, mutta kai tämä on sitten se minun polkuni, unelmani ja totuuteni, ja tämä tekee minut onnelliseksi! Kaikki eivät ole urbaaneja taiteilijoita, mutta unelmia, niitä perinteisiäkin, kannattaa siitä huolimatta toteuttaa, oli se sitten kultainennoutaja, kaksi lasta ja omakotitalo ;)

kaisaminni
The Good Morning

Ehdottomasti!! Juuri näin!! :) Pointti oli paremmin muotoiltuna ehkä se, ettei pitäisi ajatella mitä muut ajattelee/tekee, vaan tehdä just niin kun hyvältä tuntuu. :)

Tuuli (Ei varmistettu)

Aivan awesome!! Fiksu likka :)

krisku (Ei varmistettu)

kiitos tästä,<3

Saara (Ei varmistettu)

Kiitos Kaisa, sä oot niin inspiroiva! <3

S (Ei varmistettu)

Kuten joku jo aiemmin kommentoi, tuntuu että sulta tipahtaa juuri oikeanlainen teksti juuri oikeaan aikaan. Olen juuri tuskaillut samanlaisten asioiden kanssa, tuntuu että nykyään moni ajatus alkaa sanalla pitäisi ja ajattelen liikaa mitä muut odottavat minulta tai mikä on se "oikea" tie. Olen kadottanut osittain sitä fiilistä, että tekee jotain ihan vain oman itsensä vuoksi, koska se tuntuu hyvältä. Kiitos Kaisa että muistutit tästä. Et uskokaan miten paljon saan blogistasi, Kiitos!

nea (Ei varmistettu)

Just näin! Siinä vaiheessa kun päätät keskellä katua jäädä pällistelemään tikkaa joka nakuttaa puuhun auringon paisteessa vaikka jonkun mielestä se on "noloa", tai kun lähtee kaupaungille ilman meikkiä koska tekee mieli, sillon tuntee olevansa enemmän elossa kun ikinä! :D

lauran (Ei varmistettu)

Just näin <3

Noora Turunen (Ei varmistettu) http://caughtinthemiddleblog.blogspot.fi/

Ihana viikonalkua Kaisa! Toit hymyn huulilleni tällä tekstillä! :)

Anna (Ei varmistettu)

Siis. Täydellistä. Hitaasti mutta varmasti tätä kohti.

Oon pyöritelly samoja ajatuksia. Enkä ole kuullut kenenkään sanovan tai korjoittavan niitä ajatuksia näin. Kiitos. Ootko joku miun kadoksissa oleva sielunsisko :p

Nona (Ei varmistettu)

Moi Kaisa!
Olen lukenut sun blogia jo pitkään mutta nyt jostain syystä kaikki muu opiskelun ja töiden ohella on jäänyt vähemmälle, mukaan lukien blogien seuraaminen. Nyt kuitenkin vapaapäivänäni kahvia juodessani ja näitä sun juttuja pitkästä aikaa lukiessani tuli semmoinen fiilis että haluan lähteä ulos lenkille ja ystävieni kanssa kahville, haluan laittaa huulipunaa huulilleni ja hymyillä kaikille vastaantulijoille. Kiitos kun sait minut miettimään mikä oikeasti elämässä on minulle tärkeää. Olet ihana ja aito, jatka samaan malliin :)

Kommentoi