Omena-kaneli-tuorepuuro

The Good Morning

Ilahdun aina kun keksin hyviä tapoja sujauttaa huomaamattomasti proteiinia ruokiini. Maitotuotteita välttävällä proteiininsaanti on nimittäin oikeasti huomioimisen arvoinen juttu, ellei vedä paleo-tyyliin lihakimpaleita joka aterialla. Toinen asia, josta ilahdun, on se, kun keksii jämille käyttöä. Tässä tuorepuurossa yhdistyvät molemmat ilonaiheet. Minulta jäi nimittäin juomatta puolet palkkarista (don't ask), enkä raaskinut kaataa niitä viemäriin. Oli myöhäinen ilta ja luonnollisesti mielessä alkoi pyöriä jo seuraava ateria eli aamiainen. Palkkarinjämät toimivat inspiraationa tuorepuurolle.

Omena-kaneli-tuorepuuro

puolikas kauha stevialla makeutettua vaniljaherneproteiinia (tai mitä tahansa muuta vaniljaproteiinia. Foodinin herneprode toimi syntisen hyvin!) sekoitettuna sopivaan määrään vettä
1 dl kaurahiutaleita
1 luomuomena
kanelia
1 rkl kaakaonibsejä
ruususuolaa

Valmista protskusheikki, pese ja raasta omena ja sörssää kaikki ainekset kipossa sekaisin. Vettä voi käyttää sen verran, että koostumus on hieman löysempää kuin puuro. Kaurahiutaleet imevät yön aikana nestettä turvotessaan. Voit lisätä myös psylliumkuitua joukkoon, mikäli koostumus meni liian löysäksi.

Koristelin puuron kaakaonibseillä sekä parilla palalla stressisuklaata. ;) Täytyy itseasiassa korjata viime postauksessa julistamani fakta, ettei raakasuklaa muka paranisi vanhetessaan, nimittäin kyllä muuten selkeästi paranee! Päivä päivältä stressisuklaa on makoisampaa... Hmm.. tai sitten alan jo pikkuhiljaa rentoutua, heh!

Tuorepuuro on myös siitä kiva aamiainen, että sen voi kuljettaa lasipurkissa minne vaan, missä tekee mieli aamiaistaa. Vaikka laiturille ja syödä uitellen jalkoja vedessä. Muista termarikahvit messiin!

Share

Kommentit

Tyttö joka tykkää terveellisestä (Ei varmistettu)

Kerran tein aamupuuroni pähkinöistä ja banaanista(kyllä, pähkinöistä ja banaanista!!) Reseptin löysin My cup of coffee-blogista (mitä muuten suosittelen sinulle, blogin pitäjä ei myöskään käytä maitotuotteita ja voisit löytää sieltä kenties jotain vinkkejä omaan ruokavalioosi(: ) Enivei, illalla laitat desin pähkinöitä (itse käytin cashew) likoamaan, aamulla kaadat turhan veden pois, heität blenderiin banaanin kanssa, lisäät vettä ja surautat sileäksi! Lisää vain kattilaan ja kiehauta hellalla, jonka jälkeen hetken hautumisaika. Oikein maukasta, pitää nälän loitolla ja pähkinät tuovat protskun ja hyviä rasvoja, suosittelen! :)

kaisaminni
The Good Morning

Nam, kiitti vinkistä hei! :)

Maija (Ei varmistettu)

Ah, kuulostaa taivaalliselta! Rento fiilis välittyi tänne asti kun vaa katteli noita laituri kuvia. Tää resepti tuli just hyvään saumaan kun on ollu tarve löytää joku hyvä aamupala vaihtoehto kiireisiin päiviin puuron ja raejuuston tilalle. :)

kaisaminni
The Good Morning

Ihanaa kuulla! :)

Täytyy kokeilla, kun seuraava puuroinnostus iskee! Kevään koleudessa puuro oli vakioaamiaiseni ja koukutuin silloin tähän proteiinipuuroreseptiin: http://www.leeniviio.com/2014/05/11/proteiinipuuro/. On aika lailla kuin kypsä versio omastasi :) Suosittelen ja heranhan voi korvata kasviproteiinilla. Itse olen ottanut maitotuotteita kohtuudella takaisin ruokavalioon ja laadukas hera tuntuu toimivan tällä hetkellä prodeista parhaiten.

kaisaminni
The Good Morning

Kiitti vinkkauksesta ;) Mäkin oon ottanut jonkin verran maitotuotteita takaisin. Enimmäkseen juustoja ja maustamatonta heraa, tuntuu kroppa ottavan hyvin vastaan! Puurot on kyllä mullakin aika kausitavaraa, joskus niitä vetelee monta viikkoa putkeen ja sitten tulee pidempi tauko.. :)

Aino M.

Oi että kuulostaa hyvältä. Itellä on (hera)proteiinijauheiden käyttö jäänyt aika nollille iho-ongelmien takia mutta herneproteiinista tuskin tulisi vastaavia oireita. Mikäli ymmärsin, oot käyttäny ennen aika paljon perusheraa, mikä on merkittävin ero herneproteiiniin? Lehmättömyys? :D Lähinnä mietin, huomaako maussa / koostumuksessa esim. leipoessa eroa heraan?

kaisaminni
The Good Morning

Koostumuksessa ja maussa on kyllä eroa. En oo herneprodea vielä käyttänyt kun viikon verran, joten hirveästi ei kokemusta ole :) Herneprode varmasti parempaa iholle!

Hanski (Ei varmistettu) http://www.hannu.raty@kolumbus.fi

Oih, meinas mennä koko resepti ohi, kun katselin noita varpaita vedessä. Toiseksi parasta oli tuo pahkakuppi ;) ... siis ihan oikeesti, kyllä vaihtelu puurossakin virkistää, kiitos ohjeesta!

kaisaminni
The Good Morning

:) Kiva kuulla!

Frida (Ei varmistettu)

Hei, ihan aiheesta poikkeava juttu, mut ootko huomannut että sun kuvat näyttää siltä että ne olisi vähän venynyt?

ps. Tykkään sun blogista :)

kaisaminni
The Good Morning

Venynyt? Ei kyllä pitäisi olla... :o Mitä selainta käytät? Kiitos paljon:)

Kommentoi