Pala joulua lokakuussa: hamppuprode-pannarit

The Good Morning

Aluksi luulin, että se oli vahinko, mutta kolmannella kerralla vakuutuin siitä, että kyllä nämä pannukakut vain joululta maistuu. Joko olen joulu-mindsetissä tai sitten tässä on käynyt perinteinen "kaneli maistuu joululta" -assosiaatio tai sitten macan, kanelin ja hamppuproden yhdistelmä todella on uuden ajan joulumaustehitti!

Sori neilikat ja inkiväärit, te olette yksinkertaisesti liian mainstream.

Nämä ovat rehellisesti parhaita prodepannareita, joita olen tehnyt pitkään aikaan. Joskus pannukakut maistuvat pelkältä banaanilta, mutta näissä on luonnetta! Luulen, että se johtuu hamppuproteiinista. Siinä on ihana maku.

Ja parasta näissä pannareissa on tietysti se, että ne ovat täysin puhtaat ilman mitään keinotekoista ja myös maidottomat sekä gluteenittomat.

Pohja on se perinteinen; yksi banaani ja kaksi munaa. Sitä pannaripohjaa voi muuten varioida ikuisuuksiin asti. Näissä pannareissa variaatio on seuraavanlainen:

Joulunodotus-pannarit

1 banaani
2 munaa
3 rkl maustamatonta hamppuproteiinia
1/2 - 1 tl kanelia
1/2 tl kardemummaa
1 tl macaa
1 tl psylliumia
pari hyppysellistä suolaa
3 tippaa vaniljasteviaa

Paista kookosöljyssä ja nauti haluamiesi lisukkeiden kera.

Varioi:
-Vaihda hamppuproteiini toiseen proteiinijauheeseen tai vaikka raakakaakaojauheeseen
-Käytä macan tilalla esim. spirulinaa
-Vaihda kaneli toiseen mausteeseen, kuten neilikkaan
-Skippaa psyllium ja sakeuta taikina parilla ruokalusikallisella kaurahiutaleita

Tällaista perjantaiaamua vietettiin täällä päässä. Kohta aion lähteä vetämään päivän treenit Motivukselle mutta sitä ennen nautiskelen kupin teetä ja tuijottelen sadetta. Ja lisäilen uusia biisejä treenisoittolistaan, jotta varmasti on fiilis kohdillaan salilla.

Mukavaa viikonloppua!

Share

Kommentit

Mirka (Ei varmistettu)

Oi että näyttää hyvältä! Taidan myös samalla ottaa tän vakavana merkkinä siitä, että voin alkaa jo (hiljaisesti) hypettämään joulua :') missäs ne jouluvalot olikaan..

kaisaminni
The Good Morning

;D Ehdottomasti! Mä oon päättänyt aloittaa vasta marraskuun puolella, kun hätiköin aina jo lokakuussa ja sitten oon ihan kyllästynyt joululauluihin joulukuun alussa :D

Maana (Ei varmistettu)

Hei, olisi kiva jos joskua jakaisit sun treeni playlistejä! :)
Itellä treeni kulkee parhaiten jos on hyvää motivoivaa musaa kuulokkeissa, mutta en keksi biisejä niin ne samat pyörii kokoajan nii alkaa jo vähän ärsyttää. Mutta minkäs teet kun musaa on oltava kun treenaamaan menee :D

kaisaminni
The Good Morning

Hei joo, oon joskus tainnutkin jakaa mutta voisin tehdä uudelleen! :)

Sanna (Ei varmistettu) http://sannakirjoittaa.blogspot.fi

Oi, onpa herkullisen näköisiä!! :)

elisa (Ei varmistettu) http://www.karhusportscience.com

Tein just eilen melkein identtisellä reseptillä! Kardemumma oli päässyt loppumaan niin käytin sen tilalla vanilijajauhetta mutta muuten oli täsmälleen sama...ja vitsit olikin hyvää!

www.karhusportscience.com

kaisaminni
The Good Morning

Oho aika hauska sattuma!! :D

ai luoja että näyttää hyvältä! just kampesin itteni salilta kotiin ja syötin ravintoa huutaville lihaksilleni rahkaa ja marjoja ja sit nään tällästä! tuo vika kuva eeiiiii en kestä! kyllähän tuo satsi nyt ois varmasti ollu tuhat kertaa parempaa! oot kyllä huippu :)

kaisaminni
The Good Morning

Voi, kiitoksia :D Hyvä että syötit ravintoa huutavia lihaksiasi ;) Ehkä sit ens palautusaterialla jotain tällästä?

Minnie (Ei varmistettu)

Oi, niin herkullisen näköistä! Ite oon maustanut pannaritaikinani koko kesän kanelilla.. Heh, oon siis aloittanut tän joulunodotuksen hyvissä ajoin? :D

Mistä rafloista tykkäät Kaisa Hesassa? Nyt olisi suuntana taas Helsinki ja voisi kokeilla jotain muitakin kuin niitä vakkaripaikkoja.

Redcoffee
Changing time

Heippa Kaisa. Ostin kesällä macaa ja nyt kysyn sulta mieltä askarruttaneen kysymyksen. Eikö macasta häviä hyviä ominaisuuksia, jos sitä lämmittää pannulla? Tästä syystä käyttö on itsellä vähän jäänyt rajoittuneelsi, kun en oo sitä pannulle uskaltanut laittaa :D (joo laitan jogurttiin tai valmiiseen puuroon..) kiitos!

S (Ei varmistettu)

Kaisa! Mitä mieltä olit Liftedin valmennussetistä? Oliko se rahan arvoinen? :) Jäikö sulle siitä jotain käteen vai tuntuiko turhalta?

Jonsuu (Ei varmistettu)

Meidän sunnuntai aloitettiin näillä.. Olipa hyvä ohje! Kiitos

Juijssi (Ei varmistettu)

Näyttää tosi herkulliselta mutta noi vadelmat (muutkin ulkomaalaiset marjat mutta varsinkin vadelma) täytyis kuumentaa koska niissä on norovirus ja hepatiitti A vaara.

http://www.evira.fi/portal/64508

Maana (Ei varmistettu)

Mutta jos on suomalaisia marjoja niin ei tarvitse kuumentaa

Kommentoi