Puhutaan vaikka säästä (ja se selitys)

The Good Morning

Viittasin viime tekstissä taipuvuuteen vaipua melankoliaan aina silloin tällöin. En tiedä teistä, mutta mitä olen itseäni oppinut tuntemaan, tämä sama kaava tuntuu toistuvan aina vain uudelleen. Ensin menee lujaa ja sitten pysähdytään miettimään että mitä tuli tehtyä ja onko tämä nyt sitä mitä minä halusin. Ja pienen rypemisen jälkeen taas alkaa pikkuhiljaa mennä lujaa, yleensä siinä samassa myös suunta vaihtuu. Tasaista elämää etsiessä, heh.

Eikä se melankolinen vaihe edes välttämättä ole mitään itkemistä (vaikka on se usein sitäkin), vaan ehkä vain hieman vakavampi itsetutkiskelun kausi. Silloin usein on myös hirvä halu luoda ja taide ylipäätään tuntuu kovin luontevalta. Ymmärrätte varmaan, että siinä mielenmaisemassa on hyvin hyvin hyvin vaikeaa ymmärtää, miksi joku kirjoittaisi smoothiereseptin tai pepputreenin ohjeet blogiin. Ketä kiinnostaa? Tämäkö se on elämässä tärkeää? Kylläpä sitä meitsin elämä pyöriikin turhien juttujen ympärillä, en edes henkiä pelasta. Voitte kuvitella, mikä blogi-identiteettikriisi minulle iskee joka ikinen kerta kun alan miettiä asioita pitkälle, eli noin puolet koko vuodesta.

Se täytyy tosin mainita, että parhaimpia juttuja, joita blogi on minulle tuonut, on ne kaikki tytöt ja naiset, jotka ovat saaneet tekstieni avulla itsevarmuutta kantaa itsensä ylpeänä, tajunneet treenaamisen ja syömisen avainsanan: rentouden, tai jopa kertoneet parantuneensa syömishäiriöstä blogini voimin. Tuollaisen palautteen jälkeen tuntuu, että ehkä tällä koko hommalla sittenkin on joku tarkoitus.

Kuten olen monesti kertonut, saan jostain syystä voimaa pimeistä aamuista ja sateisista keleistä. Siinä missä perussuomalainen (enkä viittaa politiikkaan) vaipuu talvisiin uneen, tuntuu että itse voin talvisin jopa astetta paremmin kuin kesällä. Tästä olen vetänyt johtopäätöksen, että voimme kai hyvin silloin, kun ulkoiset olosuhteet ovat linjassa mielenmaisemamme kanssa. Omat melankolia-pohdiskelu-kaudet sijoittuvat usein kylmiin vuodenaikoihin. Se myös selittäisi sen, miksi surullisena auringonpaiste on jotain aivan sietämätöntä.

Viimeisin pohdiskelukauteni alkoi viime kesällä ja on jatkunut koko talven yli. Kesällä inhosin aurinkoa ja odotin syksyä malttamattomana, jotta tulisi taas pimeää ja olisi lupa olla vakava. Olen koittanut blogata normaaliin tapaan, mutta eihän se ole tuntunut yhtä luontevalta, kuin vaikka viime keväällä, jolloin meni niin lujaa, ettei ole ikinä yhtä lujaa mennyt. Jokainen varmaan muistaa snapback-Kaisan Tinder-postauksineen.

Melankolia-Kaisa menee taas niin lukkoon sosiaalisesti, että tuntuisi ylivoimaiselta yrittää selittää tuhansille tyypeille, että mikä nyt mättää kun oikeastaan ei mikään. Tekstiä ei vain tule, ja jos tulee niin sen aihepiiri on rakkaus-kuolema -luokkaa.

Olen superonnellinen muutamasta hyvästä ystävästäni, jotka eivät ota itseensä minun introverttiyden ja ekstroverttiyden radikaalia muutosta aina aika-ajoin. Rakastan heitä riippumatta siitä, pystynkö olemaan läsnä vai en. Ja niin tätä blogia ja lukijoitakin, mutta tuntuu ettei tunne aina ole molemminpuoleinen. :D Toivoisinkin, että tiedostaisitte tämän asian (moni vakkarilukija tiedostaakin!) ja koittaisitte olla hieman armollisempia. En ole edelleenkään lukenut kommentteja, mutta olen kuullut niistä juttuja. Voi olla, että menee hetki ennen kuin saan kerättyä itsetunnon ripeet taas talteen ja vastailla teille.

Joka tapauksessa nyt tuntuu pitkästä aikaa siltä että rypeminen alkaa riittää ja tekisi mieli lähteä juoksuun taas. Kirjoitella uusista jäätelömauista, aamu-uinneista ja harjoittaa itseironiaa hauskojen postausten muodossa. Aina vakavana tulee niin ikävä sitä Kaisaa, kun kaikki on rentoa, helppoa, kevyttä, huumoria. Jos ei ikinä tarvitsisi vakavoitua, voisi elää aika huoletonta elämää, mutta toisaalta jos mitään ei koskaan pysähdy miettimään, niin kaipa sitä loppupeleissä löytäisi itsensä jostain, missä ei haluaisi olla.

Tämän kevään ensiauringot ovat saaneet meikäläisen hymyilemään aamusta iltaan ja varmaan unissanikin. On hyvä olla. Katsotaan, mitä tässä tarinassa nimeltä elämä tapahtuu seuraavaksi. Kiitos että luitte ja mahtavaa alkanutta viikkoa jok'ikiselle!

Share

Kommentit

jonna (Ei varmistettu)

Ihana Kaisa <3 Uskon, että tämä avasi meille lukijoille paljon :) Ihanaa, kun olet rehellinen ja osaat tällaisista mieltä askarrruttavistakin aiheista avautua tänne meille :) Ja ei, sinun ei tarvitse lukea noita edellisiä kommentteja. Tämän postauksen jälkeen minä ainakin toivon että olisin jättänyt omani lähettämättä. Halusin vain sanoa, että ihanaa kun olet palannut ja ihanaa kun teit tämän postauksen :)

Charlotta (Ei varmistettu)

Oon lukenu reilun vuoden sun blogia. Hehkutan aina kavereille sun resepteistä ja oon paljon leiponukki niille! Monesti nää sokerin mussuttajat ei vaan ymmärrä näiden leivosten päälle

Mate (Ei varmistettu)

Kiitos Kaisa! Tämä selkiytyi tilannetta todella paljon. Ymmärrän että aina ei ole inspiraatiota bloggaamiseen ja kiva että sanoit sen nyt ääneen.

Pööpöö (Ei varmistettu)

Hei Kaisa!

Hienoa että sait kirjoitettua tällaisen sepustuksen, olen itsekin miettinyt välillä että mihinhän suosikkihyvinvointibloggaajani on kadonnut. En harrasta normaalisti kommentointia, ja olen seurannut blogiasi lähinnä mahtavien ruokareseptien vuoksi. Ainakin tämän naisen elämää olet vienyt oikeampaan suuntaan jo ihan niiden ruokajuttujen avulla, olen etsinyt ruokavaliota jossa on hyvä olla. Ruokatietouteni on ollut ennestäänkin hyvä, mutta on tullut vastaan se ettei mitkään "valmiit" ruokavaliot ja suositukset toimi itselle vaan pitää löytää täysin yksilöllinen tie hyvinvointiin. Kärsin kovista vatsavaivoista joille ei ole löytynyt syytä, jota kautta oman terveyden merkitys elämänarvoissa tuntuu korostuneen viime vuosina.

Mutta pääsyy tähän kommenttiin oli vertaistukena kertoa että ymmärrän sinua. Minulla on epäilty maanisdepressiivisyyttä eri "kausien" vuoksi. Myöhemmin epäily on kumottu (masennuin vaikeaan masennukseen pariksi vuodeksi ja sairaus varmaan seuraa varjona koko elämän), jonka vuoksi on tullut itselle hyväksyttäväksi että minä nyt vain olen tällainen, räsymatto johon on käytetty paljon eri värejä jotka vaihtelevat radikaalisti.

Tämä on toinen vuosi jolloin auriko ei ahdista. Kevät on ollut minulle usein pahinta aikaa, koska silloin "kuuluu" olla iloinen. Välillä huomaan edelleenkin haaveilevani syksyn pimeydestä, koska silloin tuntuu sallitummalta olla väsynyt.

Minun on helpompi olla nyt kuin nuorempana. Olen 27-vuotias, ihan pihalla elämässä siitä mihin suuntaan olen menossa, mutta pääasia on se että on helpompi hengittää ja katsoa itseä peiliin todeten, että on ihan hyvä. Ja pyrin olemaan välittämättä siitä, että minut luokitellaan "taivaanrannanmaalariksi" ja saan kuulla kuinka tässä iässä pitäisi jo tietää ja olla aikuinen tai vähintään jotain muuta kuin mitä olen nyt.

Oikeat tyypit ymmärtää, ja niihin jotka eivät ymmärrä niin ei kannata käyttää energiaa. Ihanaa kevättä! :)

Sofia (Ei varmistettu)

Voi Kaisa olet hurjan ihana!!<3

Rena (Ei varmistettu) http://www.dressedwithsoul.com

Thank you for sharing your honest thoughts here. Honestly I recognized also that it happens that I prefer winter in the comparison to summer. And concerning your mood: the older I get the more stable my psyche seems to be. And in the retrospect I think that this sad and hard times I had in my life were persumably necessary for my own personal development. All the best to you <3
xx from Bavaria/Germany, Rena
www.dressedwithsoul.com

:):) (Ei varmistettu)

Tsemppii!

Vaikka en itseäni tekstistä tunnistanut niin jotain tunnistin kuitenkin. Ja negatiivisia ja vaativia kommentoineet ihmiset uskaltaisin niputtaa kolmeen eri kategoriaan. Ne tulevat tässä:

1. Ne jotka ei tajuu (toisaalta miten voisivat kun ei itekään meinaa tajuta) ja joilla ei oo empatiakykyä slash tunneälyä.
2. Ne jotka on kateellisia ja kyttää tilaisuutta purkaa sitä.
3. Ne joilla on paha olo ja ne kokee tarvetta kanavoida sitä johonkin.

on myös noiden yhdistelmiä!

Mun mielestä tää teksti on sen verran aito ja rehellinen että enempää sun ei tarvii kenellekkään mitään kommentteihin vastata. :)

vaihtoehto xyö (Ei varmistettu)

No höh, helpostipa niputit ihmiset kolmeen vaihtoehtoon. Itse en ainakaan kuulu mihinkään noista, vaikka yhden kommentin jätin aiemmin toivoen että saisimme jonkun selityksen blogihiljaisuuteen. Ai miksikö? Ihan vaan siksi että olisi ollut kiva tietää miksi emme enää saa nauttia postauksista, kysymyksen taustalla ei ollut siis mitään tunnepitoista, vain tiedonhalu.

No uusin postaus tyydytti tuon tiedonjanoni vihdoin. Tsemppiä Kaisalle! t yhä lukija :)

Mä olen tavallaan ihan samanlainen kuin sä. Joskus menee tosi lujaa ja energiaa ja positiivisuutta on vaikka muille jakaa, ja joskus taas on niitä mietiskely-melankolia-kaikenkyseenalaistamis-kausia. Mulla on mennyt nyt tää vuoden alku, tai ainakin tammi- ja helmikuu vähän maassa, ja siitä saattaa johtua sekin, että olen kirjoittanut. Lauluja, runoja, päättömiä tekstejä, novellinalkuja, vähän kaikkea.

Ja oon vaan päätynyt sellaiseen tulokseen että kai mä nyt vaan oon tällanen, vähän sekava ja ääripäästä toiseen hyppelehtivä tyttö, joka kuitenkin rakastaa elämää, ainakin suurimman osan ajasta.

Joanna (Ei varmistettu) http://www.heartsornothing.com

Oon ihan samanlainen! Ehkä sun pitäis tehdä tästä sellanen 50/50 -blogi, et puolet vuodesta inspiroivia kuvia, piristävää ulkoasua ja ihania reseptejä. Ja sit loput puolet vuodesta voit tehdä sysimustan emoulkoasun ja postailla runoja kuolemasta. :D

Tsemppiä Kaisa!

Jyyli
Spice 'n' Shine

Komppaan! :D

S (Ei varmistettu)

Voin niin samaistua tekstiisi! Mulle iskee usein juuri joskus heinäkuussa kauhea ahdistus kun aurinko paistaa ja kaikki on olevinaan niin iloista ja huoletonta. Syksyllä kun on pimeää ja sataa vettä, tuntuu että on helpompi hengittää ja olla luonnollinen. Mulla vaihtelee myös kaudet, jolloin olen todella vauhdissa, inspiraatiota löytyy vaikka mihin ja sitten on kausia jolloin on juuri tuollainen melankolinen vakavien mietiskelyiden aika. Monien ihmisten on vaikea ymmärtää tätä, mikä varmaan selittää myös tätä kommenttisotaa täällä blogissa. Halusin vaan antaa vertaistukea, sitä tämä teksti antoi nimittäin mulle. Voin kuvitella kuinka vaikeaa on yrittää kirjoittaa iloisia huolettomia postauksia silloin kun on omat fiilikset ihan päinvastaisia, musta ei olisi siihen. Harmittaa sun puolesta kaikki ne ikävät kommentit. Toivotan sulle ihanaa kevättä Kaisa, älä turhaan jää miettimään noita kommentteja.

Laura (Ei varmistettu)

En muuta osaa sanoa kuin että voin täysin saimaistua, niin kuin todennäköisesti kaikki muutkin meistä. Toivottavasti pääset lentoon taas entistä vahvempana, upeaa kevättä Kaisa!

Noora Turunen (Ei varmistettu) http://caughtinthemiddleblog.blogspot.fi/

Olen melko varma, että tämä herättää jokaisessa lukijassa -kuten itsessänikin- tuttuja tunteita. Pakolla ei jaksa tehdä mitään ja jos tekee niin pakkopulla haiskahtaa läpi! Ota rennosti ja vaikka Fresita pullo viereen kun alat vastailemaan kommentteihin ja tee se silloin kun on hyvä päivä, kommentoijien mielialat kun ovat vaihdelleet puolin ja toisin...
Hyvää viikonalkua ja aurinkoista kevättä sinulle Kaisa! Ehkä me molemmat alamme pikkuhiljaa saada tuon lujan vaihteen päälle ja sitten lähtee vuoristoratakyyti täysillä matkaan eikä pysähdy pitkään aikaan! :)

Saara (Ei varmistettu)

Kiitos Kaisa, hieno teksti! Ollaan jokainen omia itsejämme, melankolisia, meneviä, pohdiskelevia, sosiaalisia tai ihan mitä vaan. :) Annetaan jokaisen kukan kukkia.

Ellu-Kana (Ei varmistettu) http://ellu-kana.blogspot.fi/

Oi, hieno teksti! Tunnistan itseäni hyvin paljon kanssa tuosta. Välillä on hyvin vaikea määritellä edes itseä, kun toisinaan on niin sosiaalinen, iloinen ja positiivisuutta pursuava, mutta toisinaan menee aivan masennukseen asti. Nykyään olen ruvennut pitämään sitä vain vahvuutena; ilman alankulonaikoja, en olisi niin taiteellinen, eikä luovuuteni kukkisi samallalailla. Taide on avain ja mielihyvän lähde, etenkin alankulon hetkinä, mutta onneksi myös hyvinä hetkinä

Stemppiä hurjasti sulle! Ihailen sinua, ja on ollut mahtava löytää blogisi. Älä välitä negatiivisista kommenteista, vaan anna lupa olla sitä mitä on. Aina ei elämän tarvitse hymyillä, eikä tarvitse olla "reipas". Ja hyvät päivät tulevat - meille jokaiselle, jotka niihin jaksamme uskoa. Olet huippu!

venla (Ei varmistettu)

Oiettä mä tykkään sun blogista!! osaat olla niin aito ja rehellinen :) ei sun kannata mennä lukemaan edellisen postauksen kommentteja jos ne ahdistaa! jätä väliin vaa :) oot niin ihana ihminen ja luen aina ihan mielissään sun postauksia! mun lempparibloggaaja <3

Anna (Ei varmistettu) http://2avlt5.blogspot.fi/

Ymmärrän sua ihan täysin. Mäkin tuppaan vaipumaan melankoliaan todella helposti, mut silti koen sen tavallaan onnellisuutena. Tuntuu ettei kaverit aina edes huomaa jos haluan olla omassa rauhassa, koska on kausia kun ihmisten kanssa oleminen on vaan tosi uuvuttavaa ja paljon mielummin olen yksin. Tää on sun blogi ja sun elämä. Ei sun tarvitse selitellä meille mitään jos siltä ei tunnu, ja se on ihan ok. Olet ihana

Ronjuli (Ei varmistettu)

Kiitos postauksesta! Vaikka aktiivisena lukijanasi bloggaustauko teki tiukkaa, niin tiedostin koko ajan, että blogi=nettiPÄIVÄKIRJA, ja jos ei juttua synny, niin sitä ei synny. Aitous on aina ollut se tän blogin juttu eikä se synny pakolla. Toki välillä oli hetkiä, jolloin kaipasi "Sori, nyt ei pysty. Palaillaan asiaan myöhemmin" -viestiä.
Olen oppinut, että omat negatiiviset ajatukset ja sen mukainen suhtautuminen kanssaihmisiin ei ole keltään muulta pois kuin siitä päästä, jossa ne syntyy. Ei vähiten tämän blogin avulla.
Tämän huonosti muotoillun ja ylipitkän viestin tarkoituksena oli siis lähinnä ilmaista, että siua on kaivattu! Lähettäisin tsemppiä, mutta melankolia kuuluu elämän kiertokulkuun, joten toivotan vain hyvää kevään jatkoa!! :)

AnnaM (Ei varmistettu)

Kiitos, kun avasit blogihiljaisuutta. Ensimmäisen kommentoijan tavoin minäkin toivoisin etten olisi aiemmin kommentoinut, vaikka en mitenkään ilkeää tekstiä syöltänyt, vaan ihmetyksessä ja paheksunnassa jotain jurputin -en edes muista mitä.

Ymmärrän todella tuon melankolisen fiiliksen. Toisinaan sen ansiosta pääsee flowhun kirjoittamisessa, mutta blogityöläisenä varmasti eri juttu inspiraation suhteen... :/ Mutta minua henkilökohtaisesti kiinnostaa ja koskettaa vähän tunnelmoivat postaukset tai miten niitä nyt kuvailisi.... Ei niinkään "pinnallisemmat" kaupalliset postaukset.

Mutta hienon joulukalenterin meille järjestit! Se varmasti oli suht työläs ja motivaatio/inspiraatio voi helposti olla varsinkin tommoisen työrupeaman ja velvoittavan päivittäisen postailun jälkeen olla katkolla.

No, mutta ihana saada tällainen postaus, jossa sun ääni todella kuuluu eikä jää etäiseksi!

Redcoffee
Changing time

En tiedä mitä tapahtui, mutta mä rupesin itkemään tätä tekstiä lukiessa.
Ehkä mä löysin sun tekstistä sitä käsittämätöntä tunnetta, joka mussa välillä on vaikka kaikki on hyvin.
<3

N (Ei varmistettu)

Anna mennä vaan taas Kaisa :-)! Toki itsessäkin herätti vähän tuohtumusta, kun ei tiennyt mikä blogin kohtalo on. Toisaalta kaikki se tuohtumus tuntuu nyt ihan turhalta. Tsemppiä kevääseen !!

Mari (Ei varmistettu)

Puit mun ajatukset ja mietteet sanoiksi inna! Mutta kiva että Kaisa nyt selittelit blogihiljaisuuttasi.

Iiris (Ei varmistettu)

Olet NIIIIIN IHANA Kaisa ja samaistun suhun 100%. Toi introverttiyden ja ekstroverttiyden "vaihtelu" on vaan rikkaus, eikä sitä muiden edes tarvitse ymmärtää, joten älä välitä mahdollisista negatiivisista kommenteista. Ota ne imarteluna, sillä ne tarkoittavat ainoastaan sitä, että jengi on digannut sun pirteistä postauksista ihan kybällä ja saanut niistä paljon energiaa. (Y)
Kaikki ei "ui niin syvissä vesissä" kuin osa meistä, you know. :)
Hyvä jos kaikki on kuitenkin hyvin, ihanaa aloittaa tuleva kevät noin pitkän mietiskelykauden jälkeen - ja pitäähän sitä edelleen kokoajan mietiskellä, mutta jos vaikka välillä hymyssä suin juoksulenkillä. :)
Kaikkea hyvää, toivottavasti luet tämän kommentin!! <3 <3 <3

Aleksiina (Ei varmistettu)

Ihana Kaisa! <3 Kiitos tästä samaistumisen tunteesta!

Katin kontit

Hei, Kaisa! Ihanaa, kun kertoilet tavallisen ihmisen elämästäsikin. Kaikilla meillä on kausia raivoisalla vimmalla yhtä ja sitten rauhallisesti aivan muuta. Osoitat viisautesi kyseenalaistaessasi kaiken tämän elämän turhuuden. Sitä turhuutta ja kivaa on hauska lukea, kun ei tarvitse itse olla se, jolla on loputtomasti kivaa ja upeeta :)

Ines (Ei varmistettu) http://myrunwayoflife.blogspot.com

Hyvä Kaisa! Se vaan on niin että välillä täytyy mennä vähän huonommin että voi mennä taas extra-hyvin, ja välillä täytyy vähän pysähtyä miettimään ja olla melankolinen, että saa taas energiaa palata siihen iloisuuteen ja energisyyteen! Sulla on yks parhaimpia blogeja enkä malta odottaa sun leipomuksia yms.!

Tsemppiä ja aurinkoista kevättä <3

Matilda (Ei varmistettu)

Täältä poistetaan selvästi kaikki vähänkin negatiiviset kommentit? Ei ihme että kaikki postauksen kommentit on "ihanaa, ihana Kaisa, oot ihana, voi ihanaa, niin ihana"..
Huhhuh.

EllaE
Ella Elers

<3 !

Mari (Ei varmistettu)

Minäkin huomasin että täältä on muutamia asiallisesti kirjoitettuja kommentteja hävinnyt..

O (Ei varmistettu)

Kaisa oot ihana! Seuraa vaan sun omia fiiliksiä, hyvinvointiblogin ideakin kai on, että sen tekeminenkin tuntuu hyvältä! Ja uskon ainaki ite siihen, että jokaisen pitäs käyttää omia lahjojaan niin, että saa levitettyä mahdollisimman paljon hyvää mieltä. Sun kohalla ne lahjat on pirteet tekstit ja smoothiereseotit ja toivon, että jatkat niiden tekoa. Ei sun tarvii tuntee vastuuta henkien pelastamisesta, teet jo ihan tarpeeks ku säteilet positiivisuutta sun postauksilla! :)

Jyyli
Spice 'n' Shine

Voi Kaisa, sä oot piristänyt mun niin montaa päivää ja saanut mut olemaan hieman armollisempi itseäni kohtaan! Joskus tuntuu, etten pysty kiittämään sua tarpeeksi :)

Ja pystyn myöskin samaistumaan tuohon melankolisuuteen. Ajoittain epäilen itselläni ihan vakavasti kaksi(sataa)suuntaista mielialahäiriötä, sen verran aaltoilevat nää fiilikset on. Viimeksi, kun mulla oli tälläinen epäsosiaalinen kotihiiri -vaihe, mun kaksi ystävääni pisti muhun välit poikki. Kaikki ei vaan ymmärrä, mutta opinpahan sen, että ne oikeat ystävät pysyy mun rinnalla vaikka en joka päivä jaksaisi soitella tai lähteä joka viikonloppu bilettämään.

Ehkä sun ei kannatakkaan lukea noita tauon aikaisia kommentteja. Mitä suotta pahoittaa mieltään väkisin? Aloita puhtaalta pöydältä, hyvällä fiiliksellä :)

Suvi (Ei varmistettu)

Tsemppiä kaisa oot ihana <3 ole itsellesi armollinen, kaikki kääntyy vielä parhain päin. Ps.nautiskelen sun reseptin mukaan tehtyä päärynäpehmistä, NAM!

Paula (Ei varmistettu)

Bloggaus on hankala ammatti, koska ei bloggaaja voi itelleen työvoimatoimistoon soittaa itelleen tuurajaa. Huippuu kevättä! Ootan innolla millasia reseptejä tässä kevään tullessa julkaset:D

Tomppa (Ei varmistettu)

Moi Kaisa,
Olen miespuolinen lukija ja oon lukenut blogiasi aika ajoin. Monet postauksesi ovat olleet jännän lähellä omaa ajatusmaailmaa, ja tämä kolahti erityisen hyvin. Itelläkin intro- ja ekstroverttiyden kaudet tuntuu vaihtelevan tosi paljon. Välillä menee lujaa ja tehokkuutta ja sosiaalisuutta riittäisi vaikka mihin, kun taas välillä tuntuu että parasta on vaan istua yksin koneen ääressä, syödä karkkia ja miettiä syvällisiä. Aiemmin tälläisina kausina tuntui, että pitää lopettaa laiskottelu ja lähteä ihmisten ilmoille hoitamaan asioita ja urheilemaan, mutta nykyään oon oppinut nauttimaan ihan rauhassa :) Mahtavaa että säkin!

maaria (Ei varmistettu)

Eksyin juuri ensimmäistä kertaa blogiisi ja viimeistään tähän postaukseen päästessäni olen aivan myyty! Voin niin täysin samaistua kirjoittamaasi. Sinä ja sinun ihana blogi, tätä jään seuraamaan!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.