RAKKAUSPAKKAUS JA 3 SUKLAISTA RESEPTIÄ

The Good Morning

Ihania uutisia! Puhdistamo julkisti uuden tuotteen, rakkauspakkauksen! Kun kerran Tomi Kokko sai Five AM -tuoteperheensä, niin voisi kuvitella, että rakkauspakkaus puolestaan olisi minun ja Puhdistamon yhteinen vauva. Valitettavasti joudun kuitenkin tuottamaan sekä teille että minulle pettymyksen kertomalla, että itseasiassa rakkauspakkaus oli olemassa jo kauan ennen The Good Morningia.

Kyseessä ei siis ole uusi uusi tuote, vaan comebackin tekevä Puhdistamon legendaarinen, ensimmäinen hittituote. Yleisön pyynnöstä sitä saa taas! Ja niin Kaisaminni sekosi. Minun ensikosketukseni rakkauspakkaukseen meni jotenkin näin: Olimme lähdössä johonkin, en muista mihin, mutta minulla oli kengät jo jalassa. Tämän lisäksi minulla oli PMS. Olin keittiössä, Samuel oli puhelimessa, ja jotenkin päättelin puhelun fraaseista, ettemme ole ihan vielä poistumassa ovesta. Siispä päätin siinä odotellessani repäistä juuri postista saapuneen rakkauspakkauksen auki ja ihan vain vähän maistaa sitä sormella. Ohh god. Samalla sekunnilla nappasin kaapista mukin; jauhetta sinne, perään kauramaitoa ja hunajaa, sekoitus, ja lusikka suuhun. Oh my dear god. About tässä vaihessa Samuelin puhelu alkoi uhkaavasti lähestyä loppua, ja minä kaadoin puolipaniikissa mukiin lisää jauhetta. Ja hunajaa. Ja kauramaitoa. Ja tein sen n. 4 kertaa uudestaan. Jossain vaiheessa Samuelin puhelu oli päättynyt ja meidän piti muka lähteä. Tässä vaiheessa jalkani olivat kävelemässä jo eteisessä, mutta pääni oli edelleen keittiössä nuolemassa mukia. "Joo, joo, ihan just!"

Yhtäkkiä havahdun hissistä. Nuolen kaakaoisia suunpielistäni, enkä malta odottaa, että olisimme taas kotona.Rakkauspakkausta voisi luulla tavalliseksi "raakakaakaojauhe-mixiksi", mutta silloin erehtyisi pahasti. Totuus on nimittäin joskus kuvitelmia ihmeellisempää: Rakkauspakkaus on makuelämyksenä yhdistelmä maitosuklaata, tuoreita korvapuusteja, maailman kermaisinta kaakaota ja suklaakeksejä.

Nimensä mukaisesti se sisältää superfoodeja, jotka saavat meidän rakkaushormonit hyrräämään: macaa, raakakaakaojauhetta, tocoa, lesitiiniä, sekä mausteina kardemummaa, vaniljaa ja merisuolaa. Olitpa sitten aikeissa kaataa ihastuksesi, kosia tai viettää unohtumattomat treffit, älä unohda rakkauspakkausta. Sen avulla voi loihtia vaikkapa taivaallista raakasuklaata, jota tarjota treffikumppanille illallisen päätteeksi, tehdä termariin lämpimän kaakaon, jonka vetää esiin illan hämärtyessä syyskävelyllä, paistaa suklaabanaanipannarit aamiaiseksi tai pyöräyttää rakkaalle PMS-hirviölle suklaisen smoothien.
Kauramaito-hunaja-kohtaukseni jälkeen olen siis onnellisesti nauttinut rakkauspakkausta vähän siellä sun täällä. Koko paketti taisi mennä muutamassa päivässä. No, helpottipa ainakin samalla PMS-oireet. Tässä muutama resepti, joihin rakkauspakkaus on meikäläistä viime päivinä innoittanut:

RAKKAUS-CHIAPUURO

3 dl valmista chiageeliä
1 dl kauramaitoa
1/2 - 1 banaani
3-4 rkl Puhdistamon rakkauspakkausta
hunajaa oman maun mukaan

Sekoita kaikki ainekset blenderissä tai sauvasekoittimella sekaisin. Nauti esim. kaakaonibsien kera!

MAAILMAN PARAS RAKKAUSKAAKAO

3-4 rkl Puhdistamon rakkauspakkausta
1 rkl hunajaa
2 rkl vettä
1 dl kauramaitoa

Sekoita rakkauspakkauksesta, hunajasta ja vesitilkasta mukin pohjalla suklainen töhnä. Varo tässä vaiheessa maistamista, sillä muuten syöt tahnan sellaisenaan. Lämmitä kauramaito kattilassa, ja kaada se mukiin sekoittaen suklaatahnan sekaan. Heavenly!

TO DIE FOR - SUKLAAKASTIKE

Puhdistamon rakkauspakkausta
hunajaa
vettä tai kauramaitoa

Sekoita makumieltymyksiesi mukainen mix. Kaada vaikkapa banaanisiivujen päälle ja pakasta. Mmmmm....

Muistathan, että koodilla  "rakkaus" saat 15% alennusta niin rakkauspakkauksesta, kuin myös kaikista muista Puhdistamon tuotteista! Verkkokauppaan klik!

Share

Kommentit

Rose (Ei varmistettu)

Hei oon ymmärtänyt että lämmittäessä esimerkiksi tehot macasta lähtisi kokonaan/heikkenee ja siksi käytän sitä ainoastaan kylmässä smoothiessa , vaikkakin aluksi join sitä esim. teen seassa. Onko totta? Ps. Kuulostaa kyllä sellaiselta tuotteelta että pakko kokeilla!

kaisaminni
The Good Morning

No kyllähän se niin on, että kuumennettaessa mitä tahansa yli 42 asteen, voidaan ajatella että osa ravinteista kuolee (vrt. raakaruoka). Sitä ei kuitenkaan ole pystytty tietääkseni vielä tutkimaan, että miten paljon ravinteita katoaa, missä vaiheessa kuumennusta ne katoaa jne. Joten maca silloin tällöin kaakaossa olkoot ok! ;) Suurimmaksi osaksi se tulee kuitenkin vedettyä vihersmoothien seassa raakana!

Kristiina (Ei varmistettu)

Tää ei ihan tähän postaukseen suoranaisesti liity, mutta huomasin snapissa, että Samuel puhui aivosumusta. Voisitko sä tai samuel jossain vaiheessa kertoa ja puhua vähän että mitä se on? Mistä koette että se johtuu ja mitä sille voi tehdä? Itse kärsin kyseisestä vaivasta paljon ja tuntuu etten osaa sanoittaa sitä sen paremmin kuin että se tuntuu aivosumulta. Kiitos paljon mielenkiintoisista aiheista ja postauksista!

kaisaminni
The Good Morning

Samuel saa jostain syystä omasta mielestään kananmunista aivosumua, en sitten tiedä sen enempää että mitä se on, ite en muistaakseni oo koskaan kokenu ainakaan häiritsevästi. Koitin googlettaa, mut ei oikein löydy mitään! :/

Sandra (Ei varmistettu)

Oot kyllä ihan huippu kirjottamaan :D Tää postaus sai hymyn huulille ja sait tän tuotteen myytyä - lähti heti tilaukseen

kaisaminni
The Good Morning

Hahah, jee! <3 Kiitos Sandra. Eivät mene kyllä rahasi hukkaan ;)

Kommentoi