Sanaton

Gaalahulinat alkavat olla ohi ja sateisen rauhallinen sunnuntai on täällä. Olen tällä hetkellä aika sanaton, joten annetaan tähän alkuun kuvien puhua puolestaan.

Kuva.

Kuvat.

Huhhuh. Aussome Feeling -kategorian voitto Aussie Blog Awardseissa, sekä toinen sija vuoden blogiuudistajana Indiedays Blog Awardseissa. Sanomattakin selvää, että tämä on aivan mieletön etappi blogini elämänkaaressa! Huikea lopetus TGM:n alkuajoille ja mitä mahtavin startti kohti entistä raikkaampaa ja laadukkaampaa The Good Morningia. Minulla on sellainen fiilis, että tästä kaikki vasta alkaa!

Tukkani kokoinen kiitos kaikille teille ihanille, jotka äänestivät minut toiselle sijalle ID:n Awardseissa, ja nöyrimmät kiitokseni Aussien tuomaristolle, joka päätti antaa voiton tällaiselle 15 kuukautta vanhalle blogivauvalle, kun samassa sarjassa paini isoja ja kokeneita blogikonkareita. Kiitos myös tuomariston Sini Sabotagelle pelkästä olemassaolostaan ja siitä, että hän on supersiisti mimmi ja lukenut blogiani. Kiitos postauksen ensimmäisen kuvan ottajalle, Julius Konttiselle, tykkään siitä kovasti! Kiitos Aussie -gaalan kokeille, parsakaali-avocado-setti oli ihan mielettömän hyvää! Kiitos kaikille onnittelijoille ja kiitos jokaisesta halista, jota sain viikonloppuna. Kiitos, että Suomessa blogikulttuuri kukoistaa, ja että tällaisia tapahtumia järjestetään.

Tällainen juhlahumun täyteinen viikonloppu on oikeasti aika pysäyttävä hetki bloggaajalle. Kaikki ne yksin vietetyt tunnit tietokoneen ääressä, ne kipeytyneet hartijat, ne yömyöhään naputellut postaukset... Sitten yhtäkkiä seisot lavalla, valot häikäisevät, ihmiset taputtavat ja luoksesi kannetaan kukkia. Saat kiitosta työstäsi. En ihan heti keksi toista työtä, jossa olisi näin vahvoja atmosfäärisiä kontrasteja. On jännää, kuinka blogiin tulee kirjoiteltua ihan arkisiakin höpötyksiä himassa verkkarit jalassa, mutta sitten tulee se hetki, kun ymmärrät, että suuri joukko ihmisiä todella lukee ja odottaa innolla tekstejäsi. Ymmärrät, että ne ovat monille elämäntapamuutoksen kokoinen juttu, ja niistä tykätään niin paljon, että sinut halutaan palkita... Se on pysäyttävä hetki.

Fiilis on niin hyvä, että tämä sateinen sunnuntai tuntuu juuri siltä, mitä kaipaankin. Täydelliseltä. Edessä on urakka nimeltä siivoa kahden vaatekriisin ja yhden tukkakriisin kokenut huone, tiskaa viikonlopun tiskivuori ja imuroi irtoripset lattialta, mutta tiedättekö mitä? Teen sen enemmän kuin mielelläni! Oloni on rauhallisen kiitollinen, ja se motivoi jatkamaan elämää hymyssä suin. Mikä ihana sunnuntai!

KIITOS!!!

Kommentit

Redcoffee
Changing time

Ihanaa, oon niin ilonen, että voitit ansaitun tunnustuksen. Ja tämä blogipostaus on niin positiivinen, että en voi kuin hymyillä. Odotan jo seuraavaa päivitystäsi, toivottavasti se on ilmestynyt treenieni jälkeen :b

Vempulah (Ei varmistettu)

Hei onnea vielä ihan mielettömästi, oot onnesi ansainnut ^^ Ihanaa että oot kaikkien negatiivisten kommenttienki jälkeen uskaltanu kirjottaa omalla tyylilläs etkä koe enää samanlaisia paineita kun sillon :)Ja mahtavaa, että just omannäköselläs työllä saavutat kiitosta ja ansioita :) Pidä toi, you go girl!

Kaisa (Ei varmistettu)

Onnea palkinnosta ja kyllä, olet sen todellakin ansainnut! Ihana postaus <3

Lena /london and beyond (Ei varmistettu) http://Www.rantapallo.fi/lena

Jee paljon onnea :-) hyvä työ palkitaan aina, tätä blogia on ilo seurata. blogeilla ja sosiaalisella medialla on uskomaton voima tänä päivänä, ei näitä palkintoja turhaan jaeta.

Terkut aurinkoisesta Lontoosta,

lena / london and beyond

milla (Ei varmistettu)

Niin paljon onnea, oot kyllä ansainnut! Ihan ehdoton ykkössuosikki munkin blogilistalla on just tämä blogi <3

Aino M.

Onnea kakkossijasta, hieno saavutus! <3

Ihan mahtavaa, että voitit noi kategoriat! Oot kyllä todellakin ansainnu ton ja oot tehny ihan sikana töitä blogis parantamiseks! Vou, oot oikeesti esikuva. On niin mahtavaa, kuinka pääset tekee just sitä omaa juttuas ja arvostan sun rohkeuttas! Toivon, että rohkastun ite kans menemään sellasiinkin asioihin mukaan, mitkä kuulostas vielä nytten mahottomalta! Vau!

Onnea voitosta :) Jeeee!

Kaisa Merelä

Jeee, kiitti! :)

Siirit (Ei varmistettu) http://siiriandsiiri.blogspot.com

Oon niin onnellinen sun puolesta ja ehdottomasti oot voittos ansainnut.<3

Kaisa Merelä

Ihana, kiitos!! :)

Tytteli (Ei varmistettu)

Paljon onnea toisesta sijasta :) Mulla olis sulle pieni postausehdotus, ku pääsiäinen on tulossa niin olisitko voinut tehdä postauksen, jossa luot oman pääsiäismenun? Olis tosi kiva, jos pystyisit tekeen tommosen :)

Kaisa Merelä

Kiitos! :) Katsellaan, en mikään hirveä pääsiäisfani oo mutta eihän sitä koskaan tiedä ;)

Riikka (Ei varmistettu) http://kaksiyhdenhinnalla.com

Oikeeseen osoitteeseen meni palkinnot ;) Onnea! Oli kiva vaihtaa pari sanaa, en tiedä muistatko mua, mutta olin se joka tuli eilen Inspiration Dayssä moikkailee!

Kaisa Merelä

Kiitos! :) Heh, siellä tuli kyllä useampi tyyppi moikkailee että ihan heti en osaa yhdistää oikeaan naamaan :D Kiva kun tulit! :) Ihanaa tavata teitä!

Voi että miten hyvälle tuulelle tulin tästä postauksesta! Tuhannesti onnea sulle, olet todellakin palkintosi ansainnut :) Näytät superonnelliselta noissa kuvissa. Keep up the good work

Kaisa Merelä

Ihanaa, kiitos kovasti! :)

nuppu (Ei varmistettu) http://lav-eat.blogspot.fi

Hirveesti onnea toisesta sijasta, olin kyllä tosi ilonen kun pääsit top kolmoseen! :) Olisit kyllä ehdottomasti ansainnut päästä ekalle sijalle, mutta ens kerralla sitten! Voin myös samaistua siihen kuinka kivalta tuntuu päästä edes ehdolle omalla blogivauvallaan noiden järjettömän suosittujen blogien kanssa, nimimerkillä ehdolla viihdyttävin-kategoriassa kun muiden facebook-sivuillakin oli parhaimmillaan melkein 10 tuhatta tykkääjää ja meikäläisellä alle sata :D

Kaisa Merelä

Hahah, just näin :D Onnea tosi paljon sullekin hienosta ehdokkuudesta! Ja kiitos :)

Johanna (Ei varmistettu)

Iih ihana postaus! Ihana eläväinen sinä! ONNEA sylin täydeltä ja halaus! <3

Kaisa Merelä

Kiitos kiitos kovasti! :)

marika (Ei varmistettu)

myötähäpeä kun tolla tukalla menit gaaloihin :( sulle sopii niiiin paljon paremmin se suora!

Kaisa Merelä

Haha, aijjaa! :D Musta ne oli ton lookin paras osuus ;)

eeva (Ei varmistettu)

yhdyn edelliseen, luulin et toi kreppitukka on läppä ja pistätki juhlaan tollai :D

Lia (Ei varmistettu)

Nyt ihmiset jotain rotia! Kaikkien tyylivalinnoista ei tarvi tykätä, mutta silti ei oo millään tasolla asiallista haukkua toista. Ette kai te kenellekään tuntemattomallekaan mee tollee sanomaan päin naamaa? En vaan voi käsittää, et miks tollanen mielipide on ihan pakko tuoda julki? Jos Kaisan hiukset nyt sitten on ihan hirveet, ni niille voi vaikka kotona yksin naureskella, mutta mitä ihmettä tollasella kommentilla voi kukaan luulla saavuttavansa?

Johki (Ei varmistettu)

Eihän ne uskallakaan päin naamaa, ne ihmiset on tosi harvassa ja yleensä humalassa. Netissä on helppo haukkua kun ei ole naamakkain ottamassa vastuuta sanomisistaan. Lapsellista sekä typerää. Mielipiteitä saa olla, minullakin on, ja tosiaan jos joku naurattaa niin sille voi tosiaan nauraa siellä kotona vaikka puolison kanssa. Nimittäin melko takuuvarmaa on se, että kun joku haukkuu juuri sinua sinun hiustyylistäsi, painostasi tai vaatteistasi niin vastaanotto on tuskin lämmin silloinkaan ;)

Kaisa Merelä

Ei ollu läppä! Sanoinhan että harkitsen permistä ;)

Teljänneito Jessica (Ei varmistettu) http://www.teljanneitocitylife.blogspot.com

Onnea huikeasti Kaisaminni, olet kyllä niin sen arvoinen!! :) :)

Noora Turunen (Ei varmistettu) http://caughtinthemiddleblog.blogspot.fi/

Jee onneksi olkoon!
Mun pää kolahtikin tossa ekan kuvan kohdalla näyttöön kiinni, että onko toi Sini Sabotage oikeasti!??!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.