SUPERFOOD-SUNNUNTAI: Goji, inka ja mulperi

The Good Morning

Gojimarja, inkamarja ja mulperimarja. Supermarjoina tunnetut kuivatut herkut, joita moderni ihminen napostelee pähkinöiden kanssa, kun tarvitsee nopeaa energiaa, tai haluaa herkutella terveellisesti. Vaikka kirjoitan kolmesta ulkomailta tuodusta kuivatusta marjasta, en ole sitä mieltä, että meidän tulisi unohtaa esimerkiksi ikioma mustikkamme, puolukkamme tai tyrnimme. Supermarjoja ovat nimittäin nekin. Ehkä maininnan arvoista on kuitenkin näiden marjojen hieman erilaiset käyttötavat. Kuivattuja marjoja on helpompi esimerkiksi kuljettaa mukana, napostella karkin sijasta, tai lisätä puuron, smoothien tai raakasuklaan joukkoon tuomaan rapeaa tekstuuria. Melkein hävettää myöntää, miten paljon olen oppinut uutta tämän postaussarjan myötä. Esimerkiksi tänään autuaan tietämättömänä kirjoitin googleen inkamarja, ja ajattelin että taas sitä mennään Inka-taistelijoiden kulttuuriin, aikaan ennen ajanlaskun alkua ja maya-kielen historiaan. Suuni kuitenkin loksahti hyvin nopeasti auki, kun sain tietää, että inkamarja on SAMA MARJA kuin hienoista jälkiruoka-annoksista tuttu ananaskirsikka! Mindblow.

Koodilla "rakkaus" -15% Puhdistamon verkkokaupasta

 

Inka

No, inkamarjan juuret johtavat tästä huolimatta yllätys yllätys Peruun, kuten macan ja chiankin. Siellä sitä on pidetty yllätys yllätys tietenkin energiaa ja voimaa antavana marjana mm. sen proteiini- ja vitamiinipitoisuuden vuoksi. Inkamarja on huippuhyvä beetakaroteenin (A-vitamiinin esiaste), C-vitamiinin, tiamiinin (B1), niasiinin (B3) ja fosforin lähde. Lisäksi sen painosta 16% on proteiinia, mikä on marjaksi todella paljon! Inkamarjan pienet, pureskeltavat, suussa ihanasti rapisevat siemenet ovat miedosti laksatiivisia. Tästä marjasta voi siis löytää apua myös ummetukseen. Rakastan inkamarjan kipakkaa makua, ja erityisen hyvin se käy yhteen cashew-pähkinän kermaisuuden kanssa. Inka & cashew onkin killericombo itsetehdyn raakasuklaan seassa.

Goji

Gojimarja on marjojen ehdoton kingi, eikä suotta: se sisältää 22 kivennäisainetta, 18 aminohappoa (kaikki kehollemme välttämättömät aminohapot), paljon polysakkarideja, karotenoideja, flavonoideja ja antioksidantteja. Goji yhdistetään pitkäikäisyyteen ja sen tiedetään vahvistavan immuunijärjestelmää. Eikä siinä vielä kaikki. Perinteisesti gojia on käytetty myös mm. maksan puhdistamiseen, munuaisten toiminnan parantamiseen, kehon nesteyttämiseen, veren puhdistamiseen, verensokerin säätelyyn, keuhkojen toiminnan vahvistamiseen sekä alkalisoimaan kehoa. Harva ehkä tietää, että goji on adaptogeeni, joka auttaa meitä mukautumaan erilaisiin (stressaaviin) olosuhteisiin. Lisäksi se tasapainottaa hormonitoimintaa sekä lisää seksuaalista halukkuutta.

Mulperi

Mulperi on luonnon oma toffee. C-vitamiinia, rautaa ja kuituja. Muun muassa. Mulpereista en löytänyt aivan yhtä killereitä terveyshyötyjä kuin gojista tai inkasta, mutta annettakoon se anteeksi: maku on nimittäin gojia tai inkaa "syntisempi". Mulpereita voi käyttää rusinoiden tapaan tuomaan makeutta leivonnassa, myslissä, puurossa, raakasuklaassa. Myslistä puheenollen, snäpissä ja ruokapäiväkirjassa vilahtaneen myslin ohje tulisi tässä! Kuivattujen aprikoosien ja rusinoiden sijaan tässä myslissä makeutta on tuomassa juurikin tässä postauksessa käsitellyt supermarjat! Nammm!!

Supermysli

10 dl kaurahiutaleita 5 dl vapaavalintaisia pähkinöitä ja siemeniä 1-2 dl inkamarjoja 1-2 dl gojimarjoja 1-2 dl mulpereita ripaus suolaa hunajaa maun mukaan 2 rkl kookosöljyä halutessasi: kardemummaa, kanelia, piparkakkumaustetta... Sekoita kaurahiutaleet, pähkinät ja siemenet kulhossa. Pehmitä kookosöljy juoksevaksi vesihauteessa ja kaada joukkoon. Lisää myös hunaja. Parilla ruokalusikallisella pääsee alkuun, herkkumysliä tavoittelevat voivat laittaa enemmän. Lisää vielä suola. Sekoita kunnolla sekaisin. Levitä mysli leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista 175 asteessa n. vartin. Vahdi mysliä, sillä siemenet ja pähkinät kärähtävät helposti. Anna jäähtyä ja purkita! Nauti smoothien päällä, kauramaidon tai maustamattoman jogurtin kanssa. Luksusaamiainen ja brunssipöydän kuningatar!

Muistattehan, että Puhdistamon verkkokaupasta tilattaessa koodilla "rakkaus" saatte myös näistä ihanista marjoista -15% alennusta!

&

Instagram: kaisaminni Snapchat: kaisaminni Facebook: The Good Morning Youtube: KAISAMBU

Share

Kommentit

Mulpereista muistan ikuisesti sympaattisen mummon, joka kertoi ostaessaan minulta ison säkillisen mulpereita, että ne tasoittavat verensokeria, ja niitä syömällä hän on saanut verensokeri-arvot kuriin. Ihanaa, että mummotkin ovat löytäneet superfoodien pariin <3 !

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.