Tammikuun lemppari: AAMUJUOMA

The Good Morning

Tänään on ollut ihan henkeäsalpaava päivä. Kun me pimeän asukit saamme päivän (kuuden tunnin) ajan valoa, riittää siitä muisteltavaa vielä viikonkin päähän. Minun on jo hetkisen pitänyt kirjoittaa teille uudesta aamujuomastani ja tämän aamun auringonsäteet sanoivat sen minulle: kuvaa se tänään. Ja minähän ikuistin tämän talven kauneimman sinisen aamun ja kauniin keltaisen juoman.

 Ensiksi lupaan, että tämä juoma antaa teille supervoimia. Lupaan myös että sen tekeminen on kivaa ja että teidän alkaa pian tehdä sitä mieli joka aamu.

Löysin reseptin alkuperäisversion jostain jenkkisivulta, mutta muokkasin sen omien ruokakaappieni ja mieltymyksieni mukaiseksi ja niin siitä muodostui minulle aamujen paras syy nousta ylös.
Olen nauttinut tätä noin viikon joka päivä ja siten A. säästynyt meneillä olevalta flunssa-aallolta, B. kadottanut joulun (kröhöm) merkit kehostani ja C. saanut energiaa päiviin niin paljon, että olen unohtanut jopa syödä, heh.

Tajusin juuri että olen myös viime aikoina alkanut huomaamattani siirtyä yhä kevyempiin aamiaisiin. (Bye bye pancakes for breakfast..) En tiedä miksi. Jostain syystä keho haluaa aamuisin nykyään vain jotain pientä, josta jää toimintakykyinen olo. Yleensä minulla riittääkin pelkkä tämä juoma aamiaiseksi kahvin kera, vaikkei tässä olekaan energiaa (lue: kaloreita) mainittavaksi asti. Tosin jos iltasyöminen on ollut kevyttä, saatan tehdä aamulla näiden kylkeen vielä smoothien.

Antiflunssa-detox-piristys-ruokahalunhillitsijä-aamujuoma

reilu pala luomuinkivääriä
reilu pala luomukurkumaa
luomusitruuna
cayannepippuria tai chiliä oman maun mukaan
loraus (1-2 rkl) luomuomenasiiderietikkaa
1 tl luomuhunajaa
0.3 - 0.5 l vettä (suodatettua, lähde- tai ihan vaan hanasta kuten meikä laittaa)

Laita vesi kiehumaan. Raasta inkivääri ja kurkuma. Voit raastaa ne kuorineen, sillä ne ovat luomuja. Laita raasteet isoon lasiin tai kaatokannuun (itse käytin blenderin kannua!). Purista joukkoon sitruunanmehut, lorauta omenasiiderietikka ja lisää cayanne sekä hunaja. Kaada päälle sen lämpöinen vesi, joka ei kiehu, höyryää kevyesti, mutta ei polta suuta (nimim. en omista lämpömittaria). Anna cocktailille kunnon sekoitus lusikalla. Kaada keltaisenhehkuva juoma siivilän läpi toiseen lasiin. Oujea! Niele rauhassa, herätä keho eloon ja muistuta sitä siitä, että kevät tulee ja asiat järjestyy. Voit juoda juoman pillillä, jos haluat suojella hampaiden kiillettä.

Tuo omenasiiderietikka oli muuten itselleni täysin uusi litku, mutta kun tutustuin sen oletettuihin ja tutkittuihinkin terveyshyötyihin, ei tullut kuuloonkaan että olisin sen jättänyt hankkimatta. Juoma onkin ihanan kirpeän etikkainen. Sellainen, millaisia drinkkejä usein pyydän baarissa, heh.


Eikö olekin huikea näkymä mun uudesta kämpästä! Ja aurinko joka tunkeutuu parvekkeen ovesta sisään.

PS. Ensimmäisinä päivinä täällä uudessa asunnossa minulla ei ollut vielä raastinta, joten näpsäkkänä tyttönä pureskelin inkiväärin ja kurkuman pieneksi silpuksi ja sylkäisin siirsin kauniisti suustani lasiin. Siinä heräsi kyllä suukin uuteen päivään.

Kokeilkaa tätä!

Share

Kommentit

Miira Jasmiina

PS. Ensimmäisinä päivinä täällä uudessa asunnossa minulla ei ollut vielä raastinta, joten näpsäkkänä tyttönä pureskelin inkiväärin ja kurkuman pieneksi silpuksi ja sylkäisin siirsin kauniisti suustani lasiin. Siinä heräsi kyllä suukin uuteen päivään.

En kestä! Ihanaa että joku muukin on noin outo ja ällöttävä, siis ihastuttava, kuin mä! :D Luulin ettei muut ihmiset tee hädissään tuommosia ratkaisuja ja pidin itteeni ihan friikkinä.

Kiitos kun jaat elämän outouksiakin, niin en tunne itteeni sit niin oudoksi.

Voisin alkaa kommentoimaan sulle useammin, kommentoin viimeks varmaan 2013, vaikka luen joka postauksen.

kaisaminni
The Good Morning

Haha! :D ihana oot. Kiitos kun oot lukenut. :) Kommentointi piristää aina ja tuo tuhannesti lisää kirjoitusintoa. Heh, pienenä halusin porkkanaraastetta, mutten tiennyt miten äiti teki sitä, joten pureskelin porkkanaa ja sylkäsin lautaselle ja söin haarukalla... Se oli vähän lämpimämpää kun äidin tekemä.

Anonyymi (Ei varmistettu)

ihana blogi ja ihana sinä! <3

kaisaminni
The Good Morning

<3_<3 !

leenu (Ei varmistettu)

Mistä löytyy omenasiiderietikkaa

kaisaminni
The Good Morning

Moikka!

Itse ostin hätäpäissäni ihan isosta s-marketista. Löytyi luomuna :) Kuitenkin isojen ruokakauppojen lisäksi aika varma paikka on luontaistuote-/hyvinvointikaupat, esim ruohonjuuri, life, punnitse&säästä jne!

hanna (Ei varmistettu) http://www.hannamariav.com

Vaikuttaa ihan superhyvältä reseptiltä! Oottelen sitä hetkeen kun saan ees sen sitruunaveteni tehtyä, ehkä se vielä joskus tulee. Nyt illalla on kuitenkin vakaa uskomus koittaa saada avokadoa leivänpäälle, joskohan se toteutuisi!

hanna
www.hannamariav.com

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.