Teen kaiken väärin ja hyvä niin

Olen tässä bloggaajana toimiessani tullut siihen tulokseen, että toimin aina väärällä tavalla. Luultavasti olen toiminut väärin jo kauan ennen bloggaamista, mutta on hirveän huojentavaa, että kerrankin kuulen sen nyt, kun ajatukseni ja edesottamukseni ovat julkisesti esillä joko omastani tai erinäisten juorujen toimesta.

Kuten moni muistaa, viimeisin suhteeni oli vääränlainen, koska siinä ei luvattu uskollisuutta, emmekä me mitenkään suostuneet olemaan mustasukkaisia, vaikka sitä kovasti meille tarjottiin. Suhde ei kuulemma olisi myöskään ikinä toiminut, mikäli meillä olisi ollut lapsia, sillä toinen olisi saanut lähteä lätkimään milloin tahansa. (Miten ihmeessä olen luullut, että ihan tavallisestakin suhteesta saa lähteä lätkimään milloin vain, vai enkö ole vielä päässyt käsi- ja jalkarautojen makuun, kun minulla ei ole lapsia?)

Tuli ero ja erosin kuulemma väärällä tavalla. Pidin hauskaa, tein paljon töitä ja olin iloinen sinkkumuija, vaikka minun olisi pitänyt herkkänä naishenkilönä itkeä benkkujenkun kanssa kotona, ryhtyä selibaattiin ja keskittyä päivästä toiseen selviytymiseen. Ja koska suhteen toinen osapuoli käyttäytyi eron jälkeen somessa radikaalisti eri tavalla kuin minä, tuli minusta tietty tämän suhteen the bad guy; satuttaja, ilkimys, hyväksikäyttäjä ja kostaja. Tiedän, tiedän! On kamalan ilkeää ja ajattelematonta olla onnellinen eron jälkeen. (Huvittavaa muuten, ettei sitä kyseenalaistettu kertaakaan, miksi ylipäätään olin iloinen suhteen loputtua. Pääasia oli se, että olin iloinen eli tein väärin.)

No, ei siinä mitään. Kun olin rakastanut väärin ja eronnut väärin, huomasin, että olen aivan väärällä tavalla sinkku. Minun pitäisi näemmä deittailla yhtä ihmistä kerrallaan sopivan vakavissa mielin, jotten ole miestennielijä ja hyväksikäyttäjä, mutta ei niin vakavasti, että annan sellaista vaikutelmaa, että tässä on nyt uusi poikaystävä kyseessä. Olen senkin ehtinyt jo kuulla, että minulla olisi uusi poikaystävä, ja että ihan naurettavaa, että edes käytän itsestäni sanaa sinkku enää. Jos näen samaa ihmistä kahdesti tai hän on liitettävissä vähintään kahdesti minuun, olen parisuhteessa. Jokainen mies saisi siis olla yhdistettynä minuun maksimissaan kerran ja näiden miesten välillä pitäisi olla vähintään kolme kuukautta aikaa, sillä useamman ihmisen samanaikainen tai limittäinen deittailu on ehdottoman väärin. Sinkkuna täytyy toimia kuten parisuhteessa toimitaan, lojaalisti. Hassua! Itse kun luulin, että sinkkuuden koko juju on siinä, että se on kaikkea muuta kuin parisuhteessa olemista. 

Olenkin tässä erinäisiä juttuja itsestäni lukiessani ja kuullessani huomannut, että kahden ääripään välimaastossa ei ole lokeroa, jonne sinkkuja voisi tunkea. Olen joko miestennielijä tai kovaa vauhtia matkalla parisuhteeseen. Maailmassamme ei ole hyväksyttyä olla ihan vain sinkku haluamallaan tavalla. Sisälsi se sitten deittailua paljon tai ei yhtään.

Parhaitenhan tämä homma hoituisi, jos siirtyisin deittailemaan neljän seinän sisällä ja varmuuden vuoksi vielä naamioituneena. Ottaisin sellaisen matalan profiilin näihin mieskuvioihin ja toivoisin, että juoruilijoiden kiinnostus hiipuu. Mutta hei, kun kerran tarjoutuu mahdollisuus muuttaa maailmaa paremmaksi ja sallivammaksi tulevaisuuden tytöille ja naisille ja heidän deittailukulttuurilleen, niin eihän tätä tilaisuutta voi olla käyttämättä! Tulen siis toimimaan mitä luultavimmin väärin jatkossakin.

PS. Yhtäkään miestä ei ole vahingoitettu asian tiimoilta. Miehet ovat ihania ja heitä kohdellaan sen mukaan!

Kommentit

samis (Ei varmistettu)

Kyllä <3
Elämä on seikkailu, jonka jokainen voi käyttää haluamallaan tavalla. Kaikki eivät vain valitettavasti uskalla elää ja kokeilla niiden oletuksien ja normien ulkopuolella. Kiitos kun jaat palasia siitä omasta seikkailustasi täällä vieläkin!
T. vääränlainen ja hyvä niin

Hane (Ei varmistettu)

Halleluja ja amen ja namaste meille väärin kaiken tekeville! Tulin niin hyvälle mielelle tästä tekstistä. Se on kyllä hämmentävää miten suuri tarve ihmisillä on kontrolloida ja moralisoida muiden ihmisten elämää, ihan sama toimiiko niin tai näin. Maailma olisi parempi kun keskityttäisiin olemaan onnellisia, rakastamaan enemmän ja miettimään vähemmän muiden tekemisiä.

Mindelsson (Ei varmistettu)

Miksi kiinnostua siitä mitä muut ajattelee sun (seksi) elämästä? Mä oon oppinut vasta kolmikymppisenä pelaamaan omilla säännöilläni sinkkuelämääni. Siihen ei kuulu ketään muita kuin minä ja vaihtuvat miehet eikä siinä ole mitään pahaa. Joku nuori kolli kutsui mua nälkäiseksi pilkkamielessä ja kysyin häneltä miksi nälkäinen nainen olisi jotenkin huono asia. Moni olis jopa valmis (gasp!) maksamaan sellaisesta naisesta. En ymmärrä ä,mutta jokin naisen alistamiskampanja hänellä tuntui olevan kun en sovi muottiin johon naisen tulisi sopia, jopa vuonna 2018.

Kaisa Merelä

Kyllä! Sinkun asiat kuuluvat vain sinkulle itselleen ja hyvä niin. Tämä on iso ero seurustelusuhteeseen ja mielestäni siitä saa sinkkuna ottaa kaiken irti. Ja joo, ei kiinnostakaan henkilökohtaisesti mitä musta ajatellaan mutta nostin aiheen keskustelua varten esille, jotta muutkin (jotka vähän enemmän ajattelevat mitä muut ajattelevat) voisivat jonain päivänä käyttäytyä vapaammin! Asenteita muuttamassa siis!

Vierailija (Ei varmistettu)

Oho. Jopas oli mielensä pahoittanutta tekstiä tai sitten vain tulkitsin väärin rivien välistä.

Aina on arvostelijoita ja kommentoijia, antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Länkyttämiseen mukaan lähteminen ja siitä provosoituminen usein vain lietsoo arvostelijoita entisestään. Ellei sitten nimenomaan halua provosoida.

Itsehän sinä tiedät mitä edellisessä suhteessasi ja sen jälkeen on tapahtunut, jos ja kun omatuntosi on puhdas niin mitä järkeä alentua arvostelijoiden tasolle. Ethän ole ennenkään välittänyt muiden mielipiteistä.

Mukavaa kesän jatkoa ja energiaa näissä elämän myllerryksissä!

Kaisa Merelä

Siis ei kiinnostakaan mitä muut ajattelevat, tai ole koskaan kiinnostanut. En kai muuten tätä hommaa voisikaan tehdä. Koen, että kun minulla on kerran mahdollisuus epäkohtiin puuttua ja muuttaa maailmaa, niin sen teen. Teksti oli huumorilla kirjoitettu, ellei se tullut läpi tarpeeksi artikuloidusti ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

Okei tää nyt ei tunnu kovin hehkeältä myöntää olevansa tyyppi, joka ei aina osaa olla välittämättä muiden mielipiteistä, mutta that's me! Onneksi tää piirre ei päde kaikkeen, enkä onneksi enää jätä asioita tekemättä muiden mielipiteiden takia, mutta välillä kuitenkin jotkut mun valintoihin liittyvät kommentit menee todella ihon alle. Mutta kehitystä tapahtuu onneksi koko ajan tässä asiassa.

Pointti oli sanoa, että nää tekstit auttaa varmasti monia, jotka ei ole niin itsevarmoja. Eli vaikka Kaisa itse ei välittäisikään mitä muut ajattelee, voi tällä tavalla asioista kirjoittamalla auttaa myös muita oppimaan olemaan välittämättä. Että tulevaisuudessa kukaan ei enää tarvitsisi esim. iän tuomaa itsevarmuutta siihen, että uskaltaa elää just niinkuin haluaa muiden mielipiteistä välittämättä, vaan se olisi jo enemmänkin itsestäänselvyys. Mä oon ainakin saanut tästä blogista itselleni paljon sellaista tervettä whatever-asennetta sen suhteen, mitä joku muu ajattelee mun elämästä ja uskon, että niin on moni muukin.

Ja mitäs vikaa siinä on, jos tollasista puheista, arvostelusta ja tuomitsemisesta pahoittaa mielensä? Miksei epäkohdista (esim. nyt siitä miten naisten deittailuun, seksielämään ja suhteisiin kohdistuu jäätävää kontrollointia ja tuomitsemista) saisi puhua ääneen? Millä perusteella tämä oli länkyttämistä, tai edes provosoitumista? Se että vastaa näiden kritisoijien naurettavaan jauhamiseen ei ole mitään "alentumista".

Vierailija (Ei varmistettu)

Oot aivan täydellinen esikuva! Samaistun lähes kaikkeen tässä tekstissä. On kyllä ihan käsittämätöntä miten oot niin upea ja rohkea aikuinen nainen ja saat mut toivomaan että kaikki naiset osaisi ottaa elämän haltuun niinkuin sä! Pelkkää rakkautta <3

PS. Se lukijamiitti mistä puhuit - järjestä se!

Kaisa Merelä

Ihana! :) Kiitos! Se täytyy kyllä järjestää <3

... (Ei varmistettu)

Juurikin näin!
Minusta näistä kaikista juoruista paistaa läpi joku sisäistetty misogynia: tekee nainen sitten niin tai näin, on aina lutka tai muuten vaan kelvoton. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää heittää muiden mielipiteillä vesilintua.

Vierailija (Ei varmistettu)

"Mutta hei, kun kerran tarjoutuu mahdollisuus muuttaa maailmaa paremmaksi ja sallivammaksi tulevaisuuden tytöille ja naisille ja heidän deittailukulttuurilleen, niin eihän tätä tilaisuutta voi olla käyttämättä! Tulen siis toimimaan mitä luultavimmin väärin jatkossakin."

Oon tosi onnellinen, että toimit avoimesti "väärin". Eniten toivoisin, että maailma olisi jo nytheti sallivampi sille, mitä ja miten naiset ja tytöt saavat olla, mutta kun ei ole, niin sunlaiset väärintekijät on heti seuraavaksi paras vaihtoehto. &lt;3

Rakkautta kaikille kanssaväärintekijöille, jotka lukee tän!

Kiitollinen (Ei varmistettu)

"Olen joko miestennielijä tai kovaa vauhtia matkalla parisuhteeseen." Erityisesti tämä lause kiinnitti huomioni, juuri tuosta minustakin tuntuu! Olen itsekin hiljattain eronnut ja saanut huomata sen, kuinka pieni rako sinkkunaisen seksuaaliselle käyttäytymiselle edelleen on varattuna.

Jos harrastan kevyesti seksiä jonkun miehen kanssa, ihmiset antavat ymmärtää minun tekevän sitä "siksi että olet niin rikki ja kaipaat hyväksyntää" tai siksi että " haluat kostaa eksällesi". Mutta ei koskaan siksi, että yksinkertaisesti pidän seksistä ja haluan aidosti harrastaa sitä jonkun kivan tyypin kanssa.

Eniten minua ärsyttää se, että olen löytänyt itseni miettimästä, voinko nyt harrastaa taas seksiä uuden tyypin kanssa, kun vasta pari viikkoa sitten olin sängyssä jonkun toisen kanssa. Pohdin kuumeisesti, olenko nyt liian helppo tai halpa, jos lisään maagista seksikumppaninumeroa yhdellä. Onko se sen arvoista, että arvoni kunniallisena naisella tippuu taas yhden pykälän, kun se numero kasvaa.

Aivan järkyttävää! En todellakaan haluaisi miettiä niin, eikä mielestäni kenenkään naisen pitäisi. Mutta silti saan itseni kiinni siitä ajatuksesta. Se suututtaa minua, koska eihän sillä pitäisi olla mitään väliä, monen miehen genitaalialueet ovat tuottaneet minulle nautintoa. Tärkeintä on, että olen pitänyt huolta terveydestäni ja kunnioittanut toisia ja vaatinut kunnioitusta myös itse. Ja pakkohan sinkkuna on harrastaa enemmän tai vähemmän irtosuhteita tai seksisuhteita, jos haluaa seksiä toisen ihmisen kanssa, eikä halua parisuhteeseen/ole löytänyt ihmistä, kenen kanssa haluaisi parisuhteen. Joten onhan se nyt kamala ajatus, että en saisi nauttia seksistä vapaasti, koska se tekee minusta jotenkin epäkelvon naisen pidemmällä aikavälillä. Ihan älytöntä.

Toivottavasti niin minä, kun kaikki muutkin naiset voisivat päästää irti sellaisista ajatuksista. Kaiken tärkeintä pitäisi kuitenkin olla se, että seksuaalisuudesta nautitaan loukkaamatta toisia ja yhteisillä pelisäännöillä, ei se, kuinka monen kanssa, miten ja missä elämäntilanteessa siitä nautitaan.

Kiitos, että edistät blogillasi ym. työlläsi sitä, että naiset (ja kaikki muutkin) voisivat nauttia omasta seksuaalisuudestaan ilman turhaa häpeää!

Word! Niin asia tekstiä. 

Ammiina (Ei varmistettu)

Hahaa, parasta! Tiesin heti instastoryn katsoessani, että nyt on blogissa hyvää settiä. Jälleen!

Ja nauroin! Tuttuja fiiliksiä. Kiitos tästäkin tekstistä. :D

Kaisa Merelä

Haha, mahtavaa! Kiitos :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Sä oot niin hyvä sinkku, sellainen kuin mäkin olin! Teet sun juttua ja toteat muiden ihmettelyihin että "jaahasvainiin" ja sitten jatkat sillä sun omalla tyylillä. Mun mielestä on ihana lukea sun sinkkujuttuja ja deittijuttuja ja kaikkea &lt;3

Ps. Mistä on toi ekan kuvan musta aluspaita/rintsikkatsydeemi!? Mä tarvitsen samanlaisen!

Kaisa Merelä

Hmm.. aluspaita/rintsikkatsydeemi on ihan tavalliset rintaliivit Changesta :D Sellaiset full-shaperit!

efs (Ei varmistettu)

Kaisa yesss! Mahtava ja erittäin samaistuttava teksti, tässä tiivistyy niin monta pointtia vallitsevista typerän ahtaista asenteista meitä sinkkuja kohtaan. Mua vähän yllätti myös että onko ihmiset oikeesti kritisoinut sun suhdetta, eroa ja sinkkuaikaa tuolla tavalla, vai mistä nuo juorut kantautuu sun korviin? En myöskään aivan ymmärrä mitä joku aiempi kommentoija tarkoitti sillä, että olisit tässä jotenkin "alentunut arvostelijoiden tasolle". Joko häneltä tai multa meni sitten postauksen koko pointti ohi, koska koin että tässä nimenomaan osoitettiin käytännön esimerkillä kuinka ahtaasti ihmiset ajattelevat siitä, millaista seurustelun, eroamisen ja sinkkuelämän pitäisi olla, ja kuinka ihmiset loukkaantuvat kun joku omalla olemisellaan haastaa heidän "valmiit" ajatusmallinsa siitä. Tai kokevat tarpeekseen spekuloida ja määritellä heille tuntemattoman ihmisen yksityiselämän asioita. Harvoin edes lähipiirin ihmiset tietävät mitä jonkun parisuhteessa tai erossa on tapahtunut, puhumattakaan siitä mitä joku sinkkuihminen touhuaa vapaa-ajallaan ja kenen kanssa. Eikä sen tarvitse heille (eikä varsinkaan täysin ulkopuolisille juorunarkkareille) kuuluakaan :)

Lottaliisa (Ei varmistettu)

Aivan mahtavaa tekstiä! Ja samaistun niin moneen kohtaan! Itse vietin pitkän suhteen jälkeen 3,5 vuotta sinkkuna. Tämä aika oli melko railakasta monenmielestä vaikka itse olen kieltäytynyt monestakin tilanteesta ja näin ollen koenkin olleeni erittäin maltillinen ja tapaillut osaa miehiä useamman kuukaudenkin. Vihaan, että jollain numerolla on merkitystä, ja jos ei omaa numeroansa tarkasti muista tarkoittaa se sitä että seksikumppaneita olis ollut "liian paljon" .. voiko seksikumppaneita tosiaan olla liian paljon? Jokaisesta kerrasta oppii AINA jotain.
Nykyinen poikaystäväni myös ihmetteli yhtenä päivänä, että mistä johtuu, että olin noin "kauan" sinkkuna? Onneksi nyt saan parisuhteessa olla kertomassa omalle miehelle miten asiat oikeasti menevät ja näin myös avartaa hänen elämänkatsomustaan naisista yleensä.
On kuitenkin huolestuttavaa kuinka monelle nykypäivänäkin miesten suuri naismäärä on niin paljon hyväksyttävämpää kuin naisten. Jopa naiset itse tuomitsevat toisia naisia vaikka todellisuudessa saattaa olla vain kateellinen toisen jumalallisesta naiseudesta. Itse olen aina tehnyt oman järjen mukaan ja mennyt intuition mukana ja nyt onnellisesti parisuhteessa voin sanoa että ei ainakaan ole jäänyt mitään hampaan koloon vaan nautin sinkkuajasta kunnes koin, että nyt osui mahtava ihminen eteeni ja rakastuin samantien.
Usein sinkkuaikana yritin väkisin saada kaikista miehistä poikaystävämateriaalia, nyt ymmärrän, että rakkautta ei voi pakottaa.
Jos pohtii syytä siihen, että miksi olin niin kauan sinkkuna.. on se varmasti se, että halusin vielä etsiä itseäni, tutkia minkälainen mies on oikeasti makuuni, tätä en olisi ikinä oppinut jos en olisi aiemmin miehiä tapaillut. Tietyt piirteet viehättävät enemmän ja kaikille se on yksilöllistä. Ennen kaikkea halusin NAUTTIA sinkkuudesta, niin sen iloisista huippukohdassa kuin myös niistä yksinäisistä illoista. Elämä on yksi suuri seikkailu ja arvoituksia täynnä!

Kaisa Merelä

Lottaliisa, ihana kommentti! Just näin. Kiitos <3

Hansu8 (Ei varmistettu)

Asiasta toiseen, muistan sun blogin hyvin eri tyylisenä muutama vuosi sitten. En tiedä ootko ottanut eri tyylin tietoisesti vai itse muuttunut ja sitä myötä blogin viestintä muuttunut. Mutta omasta kokemuksesta tiedän nyt että ristiriitaisuus on liiassa määrin huono juttu. Jos lähettää paljon ristiriitasia signaaleja ympäristöön niin niitä tulee takas. Väärinymmärretyksi tuleminen on paskinta ikinä.

Laiffia (Ei varmistettu)

Edelliseen kommenttiin: Mikäpä estää ketään olemasta ristiriitainen ja kuka sen määrittää? Eikö jokainen voi olla ihan niin ristiriitainen tai suoraviivainen kuin tuntuu sopivalta?

Kaisa Merelä

Niin no, moni varmaan on hämmentynyt mun ulosannista, koska muutun koko ajan ja nopeasti. :D Mutta omalta osaltani koen että se on jo osa mun tavaramerkkiä, kyllä jengi tietää että mä innostun aina uusista asioista ja lähden täysillä niitä kohti! Elämä ois mulle ihan supertylsää ja tappavaa, jos pitäisi pysyä samanlaisena ja olla kiinnostunu samoista asioista vuodesta toiseen!

Elli (Ei varmistettu)

Sulla vaikuttaa olevan nyt tosi hyvä draivi kirjoittamiseen! Hyviä tekstejä, joita on mukava lukea (ja joihin moneen myös itse samaistun kovasti) :)

Kaisa Merelä

Kiitos paljon! :)

"Itse kun luulin, että sinkkuuden koko juju on siinä, että se on kaikkea muuta kuin parisuhteessa olemista."

Kovin samaistuttavaa tekstiä, ja allekirjoittaneelle erittäin ajankohtaista. Kenties olemme yhteiskuntana vielä kiinni "naiset pääsee naimisiin ja se on elämän ainoa tavoite"-tyyppisessä ajattelussa - vaikea kuvitella mistä muualta tuonkaltaiset ajatukset kumpuaisivat.

Tämänkaltaiset tekstit ilahduttaa, koska ne purkavat tuollaista keskiaika-ajattelua. Varmasti roolien murtumisesta hyötyy loppupeleissä sekä miehet että naiset. <3 

SofiiV (Ei varmistettu)

Ihan hulvaton teksti! Kiitos. Ja aivan hullua millaisia ristiriitaisia odotuksia kaikkeen kokemaasi liittyi. Kiitos kun jaoit ja ravistelit typeriä ennakko-oletuksia ja rahoituksia joita naisiin kohdistuu. Luulisi että sinkku nimenomaan voi tehdä kuten tykkää. Ketään ei haittaa jos sinkkumies tekee.

Ja siis toivottavasti nuo mies -raukat jotka ovat kohdanneet kaltaisesi ”miestennielijän” selviävät jotenkin todennäköisesti vain kiittävät luojaansa ️

NanaVanilla

Sinkkuus on kyllä vaikeeta.

Ja jotkut kyllä eroaa väärin. Itsekin syytin eksääni tosi paljon siitä kun ei osannut jättää mua oikein. 

En väitä että sä olisit eronnut 'väärin'. Mutta itsellä kävi niin. 

Muttei näissä edes kuulu miellyttää ketään ulkopuolisia, vaan kahden ihmisen väliset suhteet ja suhteen päättymiset on niiden kahden ihmisen asia.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.