Terveiset höyhensaarilta (sis. arvonnan!)

The Good Morning

Olen nukkunut viime aikoina ihan älyttömän hyvin. Oli syy sitten siinä, että elämä on tällä hetkellä emotionaalisesti ihanan tasaista, tai siinä, että yöt ovat pilkkopimeitä ja luonnollinen melatoniinin tuotanto alkaa toimia, tai siitä että vihdoin ja viimein kämpässä on kunnolla viileää, tämä on todellista arjen luksusta! Hyvä uni nimittäin.

Ei ole mitään ihanampaa kuin viileä huone, viileä tyyny, viileä peitto, ja paljas iho joka käpertyy kaikkeen tähän viileyteen muodostaen peiton alle lämpökammion samalla kun pää pysyy viileydessä hengittäen raikasta ilmaa. Tähän kun lisätään vielä treenin jälkeinen rento ja väsynyt kroppa, joka on pesty ja kosteutettu sileäksi.

Niin ja joku super hyvä kirja iltalukemiseksi. Romaanit, runot, sarjakuvat, self help -oppaat, you name it. Suosittelen esimerkiksi Michael Losierin "Vetovoiman salaisuus" -kirjaa, joka kertoo ehkä hieman överisti rautalangasta vääntäen sen, kuinka vedät haluamiasi asioita puoleesi. Täyttä asiaa koko kirja kuitenkin.

Usein iltalukeminen tosin kuittaantuu somen hakkaamisella, mutta onneksi kirjoista voi näinä päivinä edes romantisoida ja valehdella blogissaan.

Mutta pidemmittä puheitta asiaan: Olen löytänyt sen oikean, johon käpertyä öisin. Nimittäin juuri sopivan muhkean, kahisevan ja painavan peiton. Kyseessä on Familonilta saatu Outlast-peite, joka säätelee lämpöä yksilöllisesti kehonlämmön mukaan. En muista, että minulla olisi koskaan ollut yhtä ylellisen tuntuista peittoa, joka saa sänkyyn menon tuntumaan juhlalta. Ja huomio, nyt puhuu tyyppi jonka mielestä nukkuminen on tylsin asia maailmassa!

Sain Familonilta yhteistyön kautta myös muita petikavereita, nimittäin lämpöä säätelevät Outlast-tyynyt. Tyynyt antavat juuri sopivasti tukea säilyttäen samalla sen höyhensaarifiiliksen.

Parasta peitteissä ja tyynyissä on kuitenkin se aamu. Tiedättekö, kun jonain aamuina vain herää täydellisestä asennosta ja täydellisessä olotilassa, ja toisina taas joko hikisenä tai aivan jäässä ja niskaan sattuu ja tyynystä on tullut pannukakku? Viimeisimmät unikokemukseni ovat olleet ensimmäisen kaltaisia, enkä vaihtaisi sitä aamufiilistä mihinkään. Se, kun avaa silmät, ja mielen ja kropan valtaa Hyvä olo isolla hoolla. Se on sitä The Good Morningin ydintä!

Saan arpoa keskuudessanne 2 kpl Familonin tyynyjä sekä 2 kpl I love me -messulippuja. Pistetään kaikki arvottava samaan pottiin, jotta parisänkyyn saa kaksi samanlaista tyynyä ja jotta messuille voi napata kamun mukaan.

Huom! Voittaja saa itse valita haluaako lämpöä säätelevät Outlast-tyynyt, ylelliset Feeling-tyynyt vai viilentävät Cool-tyynyt. Tyynyihin voi käydä tutustumassa linkeistä.

Osallistuminen tapahtuu kommentoimalla mitkä kaksi tyynyä kolmesta tyynyvaihtoehdosta valitset, mikäli voitat. Voi ne olla vaikka kaksi erilaista tyynyäkin. Aikaa osallistua on tämän viikon loppuun 12.10 asti, eli sunnuntaina ehtii vielä mukaan!

Ei muuta kuin arpaonnea ja makoisia unia!

Share

Kommentit

Pulla (Ei varmistettu)

Voih, viimeksi tänä aamuna tuli torkutettua liian monta kertaa kun sängyssä nyt vain oli kiva maata. Valitsisin itselleni yhden coolin ja yhden outlastin, jotta voisi vaihdella ukon kanssa ja väitellä kumpi on parempi. :)

Sängyssä kölliminen viikonloppuaamuina puuroa mutustellen on kyllä jotain mistä en luopuisi!

Jonna Tiihonen (Ei varmistettu)

Ehdottomasti ylelliset Feeling-tyynyt tänne, kiitos <3 Omat tyynyt on parhaat päivänsä nähneet :D

EllaE
Ella Elers

Joo kaks feelingtyynyä pelastais mun elämän just nyt kiitos! <3

HaudiHoudi (Ei varmistettu)

Outlast & Feeling :)

sonjal (Ei varmistettu)

mä valitsisin itselleni feeling- tyynyn sekä poikaystävälle cool-tyynyn!

Pauliina (Ei varmistettu)

Aivan ihana arvonta! Haluaisin kokea tuollaisia mukavia aamuja vähän useammin eli todellakin mukana ollaan. Mikäli sattuisin voittamaan, ottaisin Outlast- ja Cool -tyynyt :)

Hei,

Näytätpä kauniilta aamuisin :) Outlast-tyynysetti olisi aika kiva!

Milla (Ei varmistettu)

Valitsisin Feeling- ja Cool-tyynyt!

Johanna (Ei varmistettu)

Ooooih ihanaaa! Kaksi feeling tyynyä olis täydellistä ja voin jo kuvitella miten unista tulis noilla tyynyillä vielä suloisempia <3 !

miinailona (Ei varmistettu)

Feeling-tyynyt ois must-have!

jannituulia (Ei varmistettu)

Outlast-tyynyt vaikutti parhaimmilta! Kyllä ne hyvät yöunet vaan vaikuttaa paljon seuraavaan päivään! :)

nennae (Ei varmistettu)

Olis ihanaa saada uudet kunnon tyynyt. Niihin ku ei ikinä tuu kunnol panostettua! :/ niskat ja hartiat koko ajan hirmu jumissa :( valitsisin itse feeling-tyynyn ja toiseksi tyynyksi cool-tyynyn

Eveliina (Ei varmistettu)

Mä ehdottomasti haluan kihlatulleni cool-tyynyn ja itselleni outlast-tyynyn! Syvä ja laadukas uni nyt vaan vaikuttaa niin paljon muuhun hyvinvointiin. Uudet tyynyt olis unelma. Kiitos blogista!

Krista (Ei varmistettu)

Vaikuttaa ihanilta! Noista tyynyistä kuitenkin ottaisin Outlastin ja Coolin, molemmat ratkaisisi ärsyttävän ongelman joka mulla on... Kerrankin saisi nukkua tyytyväisenä :)

Ilona (Ei varmistettu)

Ottaisin Outlast-tyynyt itselleni ja poikakaverilleni!:)

sara (Ei varmistettu)

Feeling-tyynyille olisi täälläkin rutkakaupalla hyöytyä ! Kaikki noi näyttää kyllä aivan mielettömän houkuttelevilta...

Sanni (Ei varmistettu)

Outlast ja feeling- tyynyt olisi ihanat syysunille! :)

Tiina (Ei varmistettu)

Valitsisin Outlast-tyynyt :)

riikka (Ei varmistettu)

Outlast ja cool tyynyttyynyt ehdottomasti! :)

jutta (Ei varmistettu)

valitsisin ehdottomasti outlast tyynyt (:

Tua (Ei varmistettu) http://tuasusanna.blogspot.fio

Moikka!

Oiii suosispa arpaonni kerrankin... Meillä vuodevaatteet vetelee ihan viimeisiään :D Itselleni Feeling- ja miehelleni Cool-tyynyt valitsisin :)

Veera (Ei varmistettu)

Aivan mahtava arvonta! Mieluiten ottaisin outlast ja feeling tyynyt :)

Noora (Ei varmistettu)

Oih, juuri täydelliseen hetkeen tuli tämä aihe ja arvonta! Uudet tyynyt olleet hakusessa, kun aamulla niska jäykkänä joutuu heräämään.. Itselleni ottaisin Outlastin ja hikoilevalle miehelle tuon Coolin :)

Eveliina (Ei varmistettu)

Outlast ja cool tyynyt:))

EssiHoo (Ei varmistettu)

Kotiuttaisin meille ehdottomasti yhden Cool -tyynyn, lämpöpatterimiehelleni joka hikoilee nukkuessaan vaikka pakkasta olisi sata astetta! Itselleni taas sopisi parhaiten Outlast -malli vilukissaominaisuuteni vuoksi. :)

lisbe (Ei varmistettu)

Outcast- ja cool-tyynyt tulis täällä ehdottomasti tarpeeseen :) näyttää huikeen pehmeiltä!

Kääk! Sopisi meinaan täydellisesti meikäläisen tarpeisiin nuo tyynyt. Edelliset ovat aivan kammottavat kellastuneet läntät joista saa huonojen unien lisäksi vielä kammottavat niskakivut joita ei mitkään maailman aamuvenyttelyt ja aurinkotervehdykset pelasta. Outlast-tyynyt olis ihan must!

Viivi (Ei varmistettu) http://onnellistahuomenta.blogspot.fi

Ostin keväällä kalliin untuvatyynyn, jonka piti taata hyvät unet. Silti aamuisin tyyny on lintassa ja niskat jäykkänä. Mies taas osti viikko sitten hänelle mukamas sopivan tyynyn, joka onkin aivan liian korkea. Joten yksi Cool ja yksi Outlast tänne, kiitos! :-)

Kristiina (Ei varmistettu)

Valitsisin Outlast-tyynyt :)

Hanna (Ei varmistettu)

Outlast & cool tyynyt ois ihanat jos voittaisin!:)

laura (Ei varmistettu)

Ottaisin ehdottomasti kaksi outlast tyynyä, kuulosti juuri täydelliseltä minulle. Toivottavasti arpaonni osuisi kohdalle kun uusien tyynyjen hankkiminen on juuri ensimmäisenä ostoslistalla! :)

Milja (Ei varmistettu)

Valitsisin Feeling-tyynyn ja Cool-tyynyn :)

maikkuli (Ei varmistettu)

Feeling-tyynyt olis tämän tytön valinta!

maarge (Ei varmistettu)

Ylelliset feeling-tyynyt, VOI KYLLÄ <3

Maana (Ei varmistettu)

Ottaisin ehdottomasti yhden cool-tyynyn ja yhden outlast-tyynyn :)

kata (Ei varmistettu)

Outlast ja feeling! :)

Matilda (Ei varmistettu)

Itselle cool- tyyny, koska etsin aina kylmää kohtaa petivaatteista ja nukun kesät ja talvet ikkuna auki ja puolisolle feeling olisi todella passeli. Ihanan erilainen arvonta! Käytännöllistä ja laadukasta. Kivaa syksyn jatkoa:-)

ae (Ei varmistettu)

Täällä olisi käyttöä Cool- ja Outlast -tyynyille. Oma tyyny on ohut hiostava lätty joka on pitänyt taittaa kaksinkerroin, ei siis mikään optimaalinen ajoittaisesta unettomuudesta kärsivälle. :)

Jenny H. (Ei varmistettu)

Voi kun olet ihana ja luonnonkaunis! Toivon arpaonnen osuvan kohdalleni, Cool tyynyt kuulostaa hyvältä, tykkään siitä fiiliksestä kun kesken unen vaihtaa tyynyn toiselle puolelle ja aah se on niin viileä, sen jälkeiset unet on parhaita :D I love me-messuille en päässyt viimeksi, ens viikolla olis tosi hyvä mennä!! ;) kaikkea hyvää Sinulle, toivottaen Jenny :)

Jenna (Ei varmistettu)

ehdottomasti ottaisin feeling tyynyn itselleni ja outlast tyynyn siskolleni:)

Valitsisin itselleni ja miehelleni Outlast-tyynyt! :)

Lotta (Ei varmistettu)

Feeling-tyynyt! :)

Roosa (Ei varmistettu)

cool-tyynyt poikaystävän asuntoon! niin paljon kun tykkäisinkin olla siellä vaikka joka yö, niin ne niskahirviö tyynyt (jotka anoppi osti toisien mun mielestä huonojen tilalle...:D) on vaan ihan hirveitä! en tiedä mikä niissä on kun omat ikeatyynyt tuntuu sit taas niin hyviltä, vaikka pitääkin ostaa pari kertaa vuodessa uudet!

Jannica (Ei varmistettu)

Meille sopisi ehdottomasti kaksi cool tyynyä

marika (Ei varmistettu)

Cool- ja Outlast-tyynyille olis kovasti tarvetta:)

Laura (Ei varmistettu)

Itselleni ottaisin Cool-tyynyn ja poikaystävälle Feeling-tyynyn :)

Jonnaajon (Ei varmistettu)

Kaisa tää sun blogi on kyllä sellainen löytö. Jos tuntuu vähän kurjalta, voin tulla tänne fiilistelemään. Jos en tiedä mitä haluaisin syödä (harvinainen tilanne, mutta mahdollinen), tulen tätä kautta hakemaan inspiraatiota ja jos haluan muuten vaan lukea kivoja juttuja niin tietää mistä osoitteesta niitä löytyy. Sopivan monipuolisesti kaikkia elämän osa-alueita <3 ja omaa näkökulmaa paljon mukana.

Tää tyynyjuttu on mulla ikuisuusongelma :D Vieläkään en ole löytänyt sitä parasta mahdollista petikaveria (unikoalaani lukuunottamatta ja nyt ei puhuta ihmisistä xD), joten mikä olisikaan parempaa kuin Cool-tyyny rankempia öitä varten (esim. helteiset kesäyöt, sekä kunnon "hiilaritankkauksen" jälkeen, jolloin muuten hikoilematon minä muuttuu joksikin toiseksi) ja Outlast-tyyny peruskäyttöön.

Makujen tanssi

Oi! Oon miettinytkin jonkun laadukkaan tyynyn hankkimista jatkuvien niska- ja hartiakipujen takia. Erehdyin ostamaan viimeksi halvan feikki Tempur-tyynyn, joka on jo muutaman kuukauden jälkeen ihan lättänä lettu... Ottaisin noista ehdottomasti Outlast & Cool tyynyt!

Sonja (Ei varmistettu)

Valitsisin miehelle Cool-tyynyn ja itselle Outlastin :) Messut olis myös kivat!

Mira (Ei varmistettu)

Minä ottaisin kaksi Cool-tyynyä! Molemmat meistä on varsin kuumaa kamaa yöllä ja viilentävä tyyny kuulostaa hikipäässä herättyjen öiden pelastukselta! Ja niinä öinä kun saan vallata sängyn kokonaan itselleni, saa toinen Cool-tyyny viilentävän paikan kainalostani:) Sitä voin sitten halalailla kuumuuden ja ikävän iskiessä. Ja ovathan ne väriltäänkin kauniin rauhoittavat vaalean siniset.

Pages

Kommentoi