Urheilen siis syön

The Good Morning

Aijai, urheilijan arki on niin ihanaa. Säännölliset (2krt/pv) treenit ovat saapuneet taas meikäläisen elämään ja sen näkee heti energiatasojen ja unenlaadun lisäksi myös ruokavaliosta. Kuin taikasauvan iskusta kaikki turha ravinto karsiutuu pois. Ei tee mieli mitään, mikä voisi haitata menoa, tai itseasiassa ei ole edes aikaa tehdä mieli niitä. Tänä viikonloppunakin lähdin mielelläni ulos pelkässä elämänkännissä.

Viime aikoina on tullut syötyä hämmästyttävän paljon myös itsetehtyä ruokaa. Ei ole nähkäätte tehnyt mieli lähteä sateella tarpomaan minnekään, vaan on jäänyt mieluummin omaan keittiöön tunnelmoimaan ja kuuntelemaan sateen ropinaa. Välillä kiva näinkin!

1. Juhannussafkaa, alkupaloja heh... Maistoin kännissä ja läpällä makkaraa ja sehän oli ihan ok kamaa. Juhannuksen lempparijutut oli ehkä kuitenkin savustettu lohi, perunasalaatti, hummus ja uunivihannekset.

2. Mitä smoothielle käy kun sen tekee jäisistä banaaneista Vitamixillä? Siitä tulee kiiltävää ja lusikoitavaa jäätelöä. Tässä aamiaisyksilössä taisi olla banaania, mustaherukoita, pinaattia ja macaa. Päällä siitepölyä.

3. Työn lomassa on kiva välipalailla. Vai taisinkohan katsella Klikkaa mua:n uusintoja....

4. Ihana aamiainen kukonlaulun aikaan. Tolla setillä jaksaa!

1. Nappasin juhannuksena landelta messiin ruohosipulia suoraan penkistä. Oli luksusta silputa sitä salaatin päälle täällä kotosalla. Kana-avocado-salde ja jääkaappikylmä jälkkäriomena. Ja vichyä.

2. Tuorepuuro aamiaiseksi edellispäivän kahvinjämistä. Resepti löytyy täältä, joskin meitsiltä puuttui banaani joten korvasin sen tuoman makeuden hunajalla.

3. Puuroa, puuroa, aina vaan puuroa. Koska nam!

4. Bataattiranskalaisia, joita oli pellillä niin paljon että ne sotkeutuivat toisiinsa ja menivät kiharaksi. Hyviä oli silti! Laitettiin suikaloituihin bataatteihin suolaa, vähän sokeria, paprikajauhetta, pippuria ja oliiviöljyä. Sitten paahto 225 asteessa kunnes ensimmäiset yksilöt alkavat kärähtää. Kyytipoikana kanaa, saldea ja broccolia.

1. Eräänä kauniina iltana poikaystävälle iski jokin käsittämätön lihanhimo ja piti pyöräillä Ruoholahden cittariin asti hakemaan jotain, minkä voisi jättää sisältä raa'aksi. Itse otin vastuualueekseni uunipaprikat ja -sipulit runsaassa kookosöljyssä, uudet perunat ja perussalaatti taas.

2. Juhannuksen jälkeen kotiin saavuttuani vatsa huuti lempeää puuroa ja sitä se sai. Siitä lähtien melkein joka aamu. Päällä raejuustoa ja mustikoita.

3. Lisää puuroa. Taateli + mpv = snickers.

4. Olen hämmästellyt tätä termiä "pihvitomaatti" tässä jo hetken aikaa, kunnes lopulta oli pakko ostaa sellaisia. Koversin sisällöt pois, söin ne ensihätään ja täytin tomaattipurilaisen kana-sipuli-kookosöljy paistoksella. Sivussa salaattia, taateleita ja puolikas avocado.

Share

Kommentit

Tiia (Ei varmistettu) http://www.kulkeva.blogspot.fi

Vitsi miten hyvän näköistä, nam!

Ina (Ei varmistettu)

Tuleeko tosta kahvipuurosta muuten sellanen pärinä olo? Tiiäthän, sellanen että hui, yhtäkkiä on kauhee määrä energiaa ja pitää touhottaa koko ajan jotain? :D
Pitää ehdottomasti kokeilla!! Tälläset postaukset on muutenkin kivoja, saa ideoita omaankin ruokavalioon :)

PBluv (Ei varmistettu)

Voisitko tehdä näistä jonkun terveellisemmän version? http://spoonuniversity.com/cook/no-bake-chocolate-peanut-butter-bars/
Niiin hyviä! Ois kiva jos noita vois syödä vähän useemmin ;)
Ihana postaus!

Hyvän näköistä ruokaa. Tuota kahvituorepuuroa on joku kerta ihan pakko kokeilla ;) Harvoin vaan jää kahvia yli tarpeen...oon niin kova kittaamaan sitä :D

Kommentoi