Uuden ajan parisuhde

The Good Morning

Nyt vihdoin puhutaan parisuhteesta! Aiheesta on tullut löpinöityä snäppiin, milloin eroamisen näkökulmasta, milloin rakastamisen näkökulmasta ja milloin mustasukkaisuuden näkökulmasta. Moni teistä on kuitenkin kysynyt, että mitä sinä Kaisa tarkoitat konkretiassa, kun sanot, että rakkauden kuuluu virrata vapaasti ja että tärkeintä on, että saa rakastaa? Tarkoittaako se sitä että seison autotiellä ja rekat ajavat ylitseni mutta saanpahan rakastaa niitä. Rekoilla tässä tapauksessa tarkoitin tietenkin...

Ei tarkoita. Tai se voi tarkoittaa, mutta nyt haluan keskittyä sen abstraktin, vapaana virtaavan rakkauden, lisäksi myös siihen taipumukseen, joka meillä ihmisillä on. Eli perustaa pari. Olla kahdestaan. Sitoutua jollakin tasolla toiseen yksilöön. Se näkökulma minulta on saattanut jäädä vähän vähemmälle huomiolle, sillä olen työstänyt sitä omassakin päässäni. Olen vakavasti miettinyt sitäkin, onko sitoutuminen ylipäänsä ihan turhaa? Pärjäisimmekö ihan hyvin ilman parisuhteita, pelkästään rakastamalla niitä tyyppejä, joita kohtaan koemme rakkautta? Olisiko se keneltäkään pois ja voisiko siinä tilanteessa elää pidempääkin, jopa lisääntyä? Mihin me tarvitsemme toisiamme (enää)? Vai voisiko suhde perustuakin jollekin muulle, kuin tarpeelle?

Raffi arvioni on, että 90% parisuhteista ei toimi. Saman prosenttimäärän tulisi erota löytääkseen parempi elämä, tai ainakin viettää vähintään vuosi tutkiskellen itseään. Ei siis mennä minnekään pullukkaleirille ja palata laihempana ja hyväksyttävämpänä kumppanina takaisin, jolloin "onnellisuus" on (taas vaihteeksi, kuten meidän yhteiskunnassamme tapana on) koitettu hakea ulkoisista asioista, vaan oikeasti löytää oma sisintä ja tulla kokonaiseksi olennoksi, joka ei enää hae onnea ja rakkautta muista ihmisistä, vaan ilmentää niitä.Parisuhteesta on vaikea puhua. Se herättää tunteita ja mielipiteitä moneen suuntaan, koska se näyttäytyy yhteiskunnassamme niin tärkeänä. Se on haluttu ja kammoksuttu. Vaikeaa sanoa, onko omasta näkökulmastani katsottuna ikuinen "sinkkuus" parempi vaihtoehto kuin parisuhteessa oleminen, mutta minä kyllä uskon ja haluankin uskoa, että toimiva parisuhde on mahdollinen. Ja ajatuksiani liittyen sellaiseen parisuhteeseen tulee tässä.

Parisuhdemalli tällaisenaan ei siis enää toimi. Siitä kertoo avioerotilastot, ihmisten yleinen tyytymättömyys romanttisiin suhteisiin ja vaikeus sitoutua. Puhutaan sitoutumiskammosta, ikuisista sinkuista ja siitä, että rakkaus ja seurustelu on perseestä. (Rakkaus ei ole ikinä perseestä. Nykyisen parisuhdemallin aiheuttavat ongelmat ovat perseestä.) On vallalla yleinen ilmapiiri siitä, että kun halutaan kehittyä ja graindata ja jahdata unelmia, niin on hyvä olla sinkku, ja sitten joskus tulevaisuudessa kun asetutaan, niin löydetään joku jarruttava tekijä vierelle.

Maailma on muuttunut radikaalisti parissa kymmenessä vuodessa, mutta parisuhde on pysynyt aikalailla samanlaisena; sellaisena, jonkalaiseksi se on syntynyt silloin, kun modernista maailmasta ei ollut tietoakaan. Silloin, kun me miehinä ja naisina oikeasti tarvitsimme toisiamme siis ihan konkreettisella tasolla. Olkoot vaikka peltotöissä tai ajalla, jolloin naiset eivät vielä niin hirveästi käyneet töissä. Nykymaailmassa ihminen on itsenäisempi. Sen voi nähdä uhkana tai sitten mielettömänä mahdollisuutena parisuhteelle.

Menemme yhteen about samoista syistä kuin vanhasssa maailmassa; rakkaudesta, taloudellisista syistä, turvantunteen vuoksi, että olisi joku jonka kanssa jakaa elämä, lisääntyäksemme, yksinäisyyttä pakoillen, statuksen vuoksi, jotta olisi joku joka rakastaa minua. Mutta kun miettii nykymaailmaa ja nykyihmistä, niin ovatko nuo syyt todella edelleen relevantteja? Vai voisiko nykyihmisen tarpeisiin kuulua esimerkiksi jatkuva halu kehittyä, tunne eteenpäin menemisestä, halu parantaa maailmaa omien arvojen mukaisiksi, vapaus muuttua, riippumattomuus, rakastaminen ja toisen aito halu nostaa minua ylös, ei vetää alas?Kerran maailmasta on tullut yksilökeskeisempi, niin mitä jos uuden ajan parisuhdekin olisi tukemassa sitä? Että se ei pyörisikään niin hirveästi meidän ympärillä, vaan kummankin yksilön elämänagendan ympärillä, jota parisuhde tukisi? Että parisuhteesta ei missään vaiheessa tehtäisikään itseisarvoa, vaan se olisi välinearvo, jolla saataisiin upeita kokemuksia, koettaisiin jatkuvasti syvenevää rakkautta, opittaisiin paljon itsestä, toisesta, kommunikoinnista ja rakkaudesta, kasvettaisiin yksilöinä sekä väistämättä tietysti myös parina sekä saavutettaisiin omia unelmia ja tavoitteita nopeammin kuin mitä erikseen.

Suhde, jossa ei keskityttäisiin ensinkään siihen, mitä toinen puuhaa ja kenen kanssa ja miksi. Tuollaisille negatiivisille turhanpäiväisyyksille ei uhrattaisi ajatustakaan, vaan työstettäisiin paljon mielummin omia blokkeja ja lukkoja, joita suhde nostaa esiin, jotta oltaisiin valmiita avaamaan taas uusi syvyyden taso rakkauden ja yhteyden kokemisessa.

Suhde, jossa keskityttäisiin autenttiseen kommunikointiin. Mentäisiin suoraan subtekstiin, eikä kiertoilmaistaisi tunteita. Tyyliin: "Et taaskaan pedannut sänkyä" eli "Minusta tuntuu, että tarvitsen omaa aikaa. Lähden pois joksikin aikaa." Suhde, jossa ensisijaisesti pyrittäisiin ymmärtämään toista, eikä reagoitaisi koko ajan tiedostamattomuudesta käsin. Suhde, johon ei sisältyisi mitään olettamuksia. Toiselta ei vaadittaisi mitään; ei läsnäoloa, ei huomiota, ei rakkautta, ei kosketusta, ei seksiä. Suhde, jossa kumpikin saisi elää omana itsenään ja antaa toiselle juuri sen verran, kun sillä hetkellä haluaa ja kykenee antamaan. Usein kun ei vaadita mitään, avautuu runsauden pankki, mistä kaikkea haluamaamme pulppuaa täysin pyytämättä, aidosti, motivoituneesti, loputtomasti.Tämä voi kuulostaa paradoksaaliselta, mutta tällainen suhde perustuisi jokaikinen päivä sille, ettei toista tarvita. Se perustuisi myös sille, että kohdataan toinen joka päivä uutena ihmisenä, jota hän itseasiassa on (siitä postaus täällä). Kuka hän on tänään? Rakastunko häneen tänäänkin? Ja niin kauan kun huomaan rakastuvani häneen, tunnen halua jakaa aikaani hänen kanssaan = suhde jatkuu. Suhde jatkuu siis aina valinnasta, ei tottumuksesta, sopimuksesta tai olettamuksesta. Tällöin se ei myöskään koskaan pääse siihen tilaan, jossa ollaan tietostamatta ajauduttu toisista liian kauaksi, vaan se on joka päivä tuore.

Tässä suhteessa kaksi kokonaista ihmistä kohtaa ja 1+1 on paljon enemmän kuin 2. Kliseisestihän on ajateltu, että meidän tarkoituksemme on löytää "toinen puolikkaamme". Kaunis vertaus, mutta harmi että se sisältää sen faktan, että olisimme yksinämme puolikkaita. Tämä taas sisältää sen ajatuksen, että elämämme sinkkuna olisi puolittaista, ei niin arvokasta kuin parisuhteessa. Tämä taas lataa hirveät odotukset puolestaan parisuhteelle.

Oikeastihan sillä ei ole mitään väliä, onko sinkku vai parisuhteessa, sillä kun rakkaus lähtee itsestä ja kohdistuu kaikkeen ympärillä olevaan, sen määrä on koko ajan rajaton ja ääretön. Se ei varsinaisesti lisäänny, kun joku ihana henkilö saapuu elämäämme. Hän vain astuu rakkautemme intiimeimpään vaikutuspiiriin.Uskollisuudesta. Hmm... Näkisin, että uuden ajan suhde voi olla sellainen, jossa seksuaalista ja romanttista rakkautta ei (ehkä luonnostaankaan?) koeta yhtä vahvana toisia yksilöitä kohtaan, mutta toisaalta suhde voi myös yhtä hyvin olla avoin. Tämä aihe tuntuu jakavan mielipiteitä paljon ja on niin henkilökohtainen seksuaalisuuteen liittyvä asia, ettei tähän on vaikea sanoa oikein mitään yleispätevää. Se on ihan miten yksilöt yhdessä tahtovat.

Näen avoimessa suhteessa sen potentiaalin, että kun ei luvata toiselle mitään, eli ei tehdä sääntöjä, vaan saadaan olla aina täysin rehellisiä omalle sydämellemme, meistä vapautuu suurin vapaudesta, rakkaudesta ja intuitiosta lähtevä potentiaali käyttöömme. Se näkyy meissä kun teemme töitä, olemme ystäviemme kanssa, tanssimme, nauramme, elämme elämää. Se ei välttämättä edes tarkoita parisuhteen ulkopuolisia suhteita, mutta voi olla, että pelkkä tietoisuus tästä suhteen laadusta vapauttaa villinä ja vapaana virtaavaa energiaa käyttöömme. Parisuhde perustuu kuitenkin aina luottamukselle. Oli tyyli parisuhteessa kumpi tahansa, sen täytyy olla molempien mielestä hyvä ratkaisu, muuten parisuhteelta lähtee pohja: luottamus.

Ylipäätään suhteissa pitäisi mielestäni keskittyä enemmän siihen, tuottavatko ne sinulle aidosti hyvää vai tuottavatko ne sinulle aidosti pahaa. Tarkoitan nyt tilannetta, jossa molemmilla yksilöillä on terve käsitys itsestä ja toisesta. Silloin osataan erottaa, mikä "paha" suhteessa on kehityksen siemen, eli juuri se kohta, jota molemmat alkavat intohimoisesti yhdessä työstämään kehittyäkseen ihmisinä, ja mikä taas on se "paha", joka ei kehitä, vaan vetää ainoastaan alas.Arvaatte varmaan, että en muuten pidä sanonnasta "parisuhde vaatii työtä." Miksi ihmeessä parisuhteen eteen pitäisi nähdä työtä? Ainakin, jos työnteolla tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä mitä luulen, eli sitä, että ollaan toiselle kilttejä vaikka ei aina tekisi mieli ja annetaan toiselle palveluksia, vaikka ei aina huvittaisi. Täytetään ns. velvollisuuksia. Eihän siinä ole mitään järkeä! Siinähän aletaan elämään sitä toista varten ja kaiken lisäksi pidetään sitä toista valheessa. Annetaan asioita, joita ei tarkoiteta. Valehdellaan omista intentioista. Ei puhuta tunteista tai käsitellä niitä edes itsemme kanssa, vaan liimataan vain päälle hymynaama. Jos on työstänyt itseään tarpeeksi, ei ole tarvetta olla toiselle töykeä tai välinpitämätön missään tilanteessa. Ei tarvitse feikata. Kaikki on autenttista ja hyväksyttävää. Kaikille tunteille on tilaa. Ja molemmat osapuolet tiedostavat heräävien tunteiden olevan omia oivalluksen paikkoja, ei toisen aiheuttamia tai toisen syytä.

Kaikki palaa tähän: rakastaminenhan on meidän luonnollinen tila. Se vain on. Se ei tule pakottamalla, tekemällä kovaa duunia. Työtä tekemällä saadaan ehkä aikaan vanha parisuhdemalli ja avioerot. Tiedän myös, että kun sanon tämän, niin minua pidetään 22-vuotiaana tyttösenä, joka ei tiedä Vanhasta Kunnon Oikeasta Parisuhteesta yhtään mitään. Voi olla. Mutta toisaalta en tiedä haluanko tietää siitä suhteesta mitään. Minulle saattaa ehkä riittää se, että luon oman käsitykseni suhteista ja rakkaudesta ja elän niitä todeksi.

Mitä ajatuksia teillä herää tästä?

Lisää tekstejä rakkaudesta:
Rakasta rakastamista
Opetellaan rakastamaan kivuttomammin
Onko jokaiselle olemassa Se Oikea?
Mitä on rakkaus?
Erosta ja rakkaudesta

 

Share

Kommentit

Oon miettinyt tällaisena ikisinkkuna näitä asioita vuosien saatossa todella paljon. En ole koskaan halunnut seurustella vain siksi että ei tarvitsisi olla yksin vaan nimenomaan siksi että olisi mahtava kokea millaista sellainen oikeasti hyvä suhde voisi olla ja jakaa sitä jo itsessään hyvää elämää toisen vierellä. Haaveilen myös omasta perheestä. Olen kuitenkin huomannut että mitä kauemmin olen yksin ja mitä enemmän seuraan muiden suhteita vierestä, sitä vähemmän mikään suhde edes enää kiinnostaa. :D Tuntuu että juurikin varmaan 90 prosenttia suhteista on täynnä jatkuvaa syyllistämistä, riitelyä, vihaa, epäkunnioitusta, rajoittamista ja no, lista voisi jatkua ikuisuuksiin asti. Surettaa oikein se, miten moni ihminen on vuodesta toiseen aivan tajuttoman surkeissa ja epäterveissä suhteissa vain, jotta ei tarvitsisi kohdata itseään ja sitä yksinoloa. Tuntuu että kun se ero sitten tulee niin sitten vasta tosiaan etsitään itseään ja ollaan jotenkin vapaita, vaikka vapaa voisi varmasti olla hyvässäkin suhteessa. En myöskään voi ymmärtää millään tasolla taloudellisia tai muita vastaavia syitä pysyä jonkun kanssa yhdessä.

Yritän kuitenkin vielä uskoa että ehkä jossain on vielä mies, joka arvostaa samoja asioita ja jakaa tämän näkemyksen kanssani. Vaikka vapaudesta puhunkin ja en halua rajoittaa ketään, en olisi itse kuitenkaan valmis avoimeen suhteeseen. Uskon kuitenkin siihen että kaksi kokonaista ihmistä voisivat muodostaa suhteen, en siihen että joku toinen voisi paikata palasia mussa tai että joku olisi mun parempi puolisko. Olen itse se kokonainen ja haluan jakaa elämäni toisen kokonaisen yksilön kanssa, en minkään puoliskon tai osan. :) Tuntuu että Suomessa on hirveän vahvasti sellainen meininki että ollaan olevinaan yksi ja sama ihminen, eletään vaan toisen kautta ja enpä ihmettele sen perusteella erotilastojakaan yhtään niin kauan kuin meno jatkuu samanlaisena. :D Ei ole ihme että sen kaiken rajoittamisen, syyllistämisen ja oikein tahallisen draaman etsimisen keskellä ei synny mitään pysyvämpää tai rakkaudellisempaa. Jaksan jopa epäillä että suurin osa suhteista ei ole mitään rakkautta nähnytkään, pelkästään pelkoa.

Nina (Ei varmistettu)

Aaa, en edes tiedä mistä aloittaa koska tää kommentti vilisee ihan uskomattomia ennakko- ja harhaluuloja.
Ihan noin niin kuin ensinnäkin seksuaalinen vapautuminen ei tarkoita muiden ihmisten hyväksikäyttöä missään määrin. Päin vastoin rohkenen väittää, että se merkittävästi vähentäisi sitä. Seksuaalinen vapautuminen on kaikessa yksinkertaisuudessaan vaan seksin konservatiivisuudesta, häpeästä, syyllistämisestä ja rajoittavasta siveydestä luopumista. Se on sitä, ettet häpeä haluta, olla seksuaalinen, nauttia, saada orgasmeja ja pyytää vastavuoroisuutta seksiin. Se on nimenomaan itsensä (ja siinä sivussa toisen) kuuntelemista. Se on sitä ettei naisen seksuaalisuus ole häpeä, ettei naisen orgasmi ole turha ja häpeä, se on sitä ettei seksi kuulu vain avioliittoon tai ettei irtosuhteet tee susta rikkinnäistä tai häpeällistä. Se on kaikista rajoittavista normeista luopumista. Eikä se millään lailla liity muiden hyväksikäyttöön, mikä on toisen käyttämistä, valehtelemista, toisesta hyötymistä.
Toisekseen avoin suhde ei sulje pois syvää rakkautta, luottamusta, omistautumista ja kunnioittamista. On kaikin puolin fine olla monogaminen (oon itsekin) mutta on alhaista maalata muut suhdemuodot jotenkin hämäräperäisiksi ja vahingollisiksi. Avoin suhde ei ole pettämistä, avoimessakin suhteessa voi pettää. Avoimet suhteet käsittää laajan kirjon erilaisia suhdemuotoja joissa seksi (ja joissain tapauksissa hellyys ja rakkaus) ei ole rajoitettuja vain kahden ihmisen välille. Se ei silti vähennä rakkauttaa, omistautumista ja kunnioitusta. Ei ole rakkaus- tai kosketuskiintiötä jossa toiselle jaettu on toiselta pois. Seksi ei yksinomaan ole parisuhteen tapa arvostaa, kunnioittaa ja omistautua toiselle. Olisi tosi sairasta ja pelottavaa, jos olisi.

Tavallaan seksuaalinen vapautuminen ja muut suhdemuodot on just sitä, että ne herkät ja mullistavat asiat halutaan pitää hyvinä ja terveinä, ei sairaalloisina rajoitteina jotka varjostaa häpeän ja syyllistyksen muodossa niin intiimejä ja koskettavia asioita.
Ja siinä mielessä on tosi rumaa leimata seksuaalisuutta tai polyamorian muotoja jotenkin rikkinäisten ihmisten tai hölmöjen nuorten jutuksi. Monogamia tai konservatiivinen seksuaalisuus ei kumpikaanole universaali totuus joka palvelee kaikkia.

Sinkku (Ei varmistettu)

Kuvaamasi parisuhdemalli kuullostaa ihanteelliselta paperilla, mutta ei usein toimi livenä, koska ihminen on tunteellinen ja omistamista rakastava olento, ja sellaisenaan vaikka kuinka yrittäisi muuta, ainakin toisella osapuolella parisuhteessa syntyy usein mustasukkaisuuden taipumuksia, jos toista ei saakaan omistaa vaan sen toisen pitäisi antaa mennä vapaana.

Kuvaillun kaltainen suhde on enemmän ehkä 'friends with benefits' tyyppinen kuin ns. rakkaussuhde? Koska jos oikeasti rakastaa, silloin siihen liittyy kaikenlaiset tunteet, myös ne vähemmän kivat ja ne myös hyväksyy siinä toisessa eikä lähde ekan erimielisyyden jälkeen vetämään, koska rakastaa sitä toista, vaikka se ei olekaan täydellinen ja vaikka sillä on ikäviä tunteita välillä.

kaisaminni
The Good Morning

Ihminen on tunteellinen olento, mutta en usko että sen perusolemus on olla omistava. Uskon että voimme oppia omistavuudesta pois kohti vapautta. Suosittelen lukemaan noita muita rakkauspostauksia, joita linkkailin! :) Niissä ehkä selitän ideologiaani tarkemmin liittyen esim siihen, mitä rakkaus mielestäni on. Kuvailemassani uuden ajan suhteessa on todellakin tunteita, ja paljon! Se elää tunteista, ihan laidasta laitaan. Ja sen agenda on kokea aina vain syvempää ja syvempää rakkautta ja yhteyttä, joten se on käsittääkseni aika kaukana FWB-suhteesta. Ikäviä tunteita tulee kaikille ihmisille, ne ovat osa meidän inhimillisyyttä, mutta niiden tarkoitus on näyttää meille kehityksen paikkoja. Sitten niitä työstetään, jotta päästään aina uudelleen ja uudelleen siihen ytimeen: rakkauteen ja vapauteen. Ne ovat mielestäni itseasiassa synonyymeja toisilleen. Kuvailemani suhde saattaa kuulostaa radikaalin vapaalta, jos on tottunut tietynlaiseen parisuhdemalliin. Jos minä olisin lukenut tämän postaukseni vaikkapa vuosi sitten, olisin leimannut sen hippihöpinäksi, ollut eri mieltä ja laittanut koneen kiinni :D Mutta näin me opitaan ja muututaan. Onneksi kaikki saavat elää sellaista elämää kun haluavat! Se on mielettömin vapaus se. Sydän.

Scarlet (Ei varmistettu)

Vapaus parisuhteessa on ihana asia, mutta en itse koe seksuaalisten asioiden tekeminen muiden kanssa on sitä vapautta, vaan enemmänkin se, että ei ole "ME" laatikkoa johon kummankin pitää joka tilanteessa kuulua, vaan on kummatkin persoonineen omiaan. Itse asun poikaystävän kanssa yli 500km välimatkalla ja vapaus välimatkallisesti kyllä tuntuu, välillä ikävältä, välillä raikkaalta. En myöskään allekirjoita tuota tekstissäsi mainitsemaa tarvetta toiselle, kyllä toista saa ja pitää tarvita, mutta ei niin että se on jokin mieletön siima joka pitää toisen kiinni oman navan ympärillä. Saahan ystävääkin tarvita!

Maailmassa on yhtä paljon erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia parisuhteesta kuin mitä ja minkälaisia suhteita on ollut olemassa. Minusta tuo vanha parisuhdemalli voi toimia jollekin, se missä "tehdään työtä". Koska kaikkea ei elämässä saa helpolla. Rakkaus virtaa ja tuo asioita luokse, siinä olen samaa mieltä, mutta jos et nää vaivaa minkään eteen ei millään ole merkitystä. Ideaalitilanne on että elämä soljuu, mutta tositilanteessa monet kohtaa vaikeuden, jolloin elämä on kriisissä ja jos pitää taistella muun elämän kanssa, pitää taistella myös vaikeuksien yli parisuhteessa. Tietenkään se työ mitä parisuhteen eteen tekee ei saa olla niin kuluttavaa että se syö suhteesta energian, mutta koska elämä muuttuu joskus tahtomattakin huonoon suuntaan, voi tahdonvoima joskus ratkaista kaiken.

Syksytyttö (Ei varmistettu)

Kiitos Kaisa Nää postaukset tulee aivan häkellyttävän oikeina aikoina..juuri silloin kun näistä aiheista tarvitsee saada lukea!

kaisaminni
The Good Morning

Ihana kuulla!! Tiedätkö, kuulen tuota usein. :) Tiedätkö mistä se johtuu? Kuulin tämän joskus. Kun kirjoittaja on läsnä luovuuden tilassa, hän nappaa ilmasta ideoita. Ideat eivät ole siis hänen pään sisällään, vaan leijuvat. Ne ovat ympärillä olevan maailman kuiskaamia toiveita ja tarpeita, jotka etsivät apua. Sitten kirjoittaja "saa idean" ja toteuttaa sen. Jos hän jättää idean toteuttamatta, idea lentää jonkun toisen luo. Näin minä ainakin haluan ajatella, koska se on ehkä söpöin ajatus ikinä :) Sydän. Näppis ei toimi niin en voi laittaa symbolia. haha. sydänsydän!

Nanna (Ei varmistettu) http://positiivisuusprojekti.blogspot.com

Mä ajattelen tuon "parisuhde vaatii työtä" -jutun kyllä ihan eri tavalla: minulle se tarkoittaa ennen kaikkea itsensä ja omien sisäisten mörköjensä kanssa työskentelyä, jotta rakkaudentäyteinen parisuhde toimisi, luottamuksen rakentamista, toisen huomioonottamisen opettelua... eli ei missään nimessä mitään velvollisuuksien täyttämistä :) Jännä, miten eri tavalla tuon voikin tulkita. En ole koskaan ymmärtänyt sitä ajatusta, että parisuhde rajoittaisi elämää - itse olen pikemminkin kokenut, että hyvä parisuhde on antanut ja antaa minulle rohkeutta olla oma itseni sekä kasvaa ja kehittyä ihmisenä. Taidan jollain tavalla olla "parisuhdeihminen" (vaikka en ymmärrä, miksi ihmiset pitäisi luokitella näin), sillä nyt turvallisessa suhteessa ollessani sinkkuaikoja ei ole tullut ikävä kertaakaan , vaikka toki parisuhteessakin tulee välillä ristiriitoja. On täysin luonnollista, että ihminen tarvitsee muita, ja rakastamisenkin (myös itseen kohdistuvan) oppii vain vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Ajatus siitä, että "pitää rakastaa itseään ennen kuin voi rakastaa muita" ei psykologisen tutkimuksen valossa ole totta, ainakaan sataprosenttisesti.

kaisaminni
The Good Morning

Ihana kommentti, kiitos. :) Joo, todellakin! Me tulkitaan kaikki niin omien kokemuksien mukaan. Luulen, että olen jossain yhteydessä, ehkä jostain naisten lehdestä, joskus teininä lukenut jonkun artikkelin, jossa neuvottiin kuinka parisuhteen teen tulee nähdä työtä ja minkälaista työtä. :D Se jäi mieleen, oli niin traumaattista lukea kuinka pitää väkisin palvella toista ja niellä omaa kiukkua kun on paha päivä. Ajattelin silloin, että sitäkö se suuri rakkaus on? Sitäkö se avioliitto on? Haha :D Mutta olen samaa mieltä siitä, että parisuhteessa pitää tehdä töitä ITSENSÄ kanssa ja nimenomaan itsensä. Toinen toimii siinä oivana peilinä. Olen samaa mieltä myös siitä, että vuorovaikutuksessa voi oppia huikeita asioita itsessään, esimerkiksi juuri löytää oman potentiaalin rakastaa. Suhde on otollinen paikka löytää uusia asioita itsestään muutenkin. Sydän!

Emmi (Ei varmistettu)

Olin juuri tulossa kommentoimaan tänne tota samaa, että en ole kuvitellut sitä työtä tuollaisena "velvollisuuksien" täyttämisenä. Minusta perinteinen parisuhdemalli on aivan ok, kunhan hyväksyy ettei toista silti omisteta ja täällä on paljon muitakin kiinnostavia ihmisiä. Parisuhteessa oleva voi esimerkiksi hyvin tuntea vetoa myös johonkin toiseen viehättävään ihmiseen, mutta haluta silti eniten olla yhdessä puolisonsa kanssa. Eikä tämä ole huono asia, se on vain ihmiselle tyypillistä.

Parisuhde myös parhaimmillaan kannustaa kehittymään ja menemään eteenpäin elämässä. Olen itse aika ujo ja huono tekemään päätöksiä, mutta toisen tuella ja kannustuksella voitan itse itselleni aiheuttamat esteet. Uskallan tehdä asioita ja elää vapaammin, vaikka olenkin perinteisessä parisuhteessa. Me molemmat tiedämme, ettemme ole onnellisia, jos rajoitamme toistemme vapautta. On ihan ok lähteä yksin kuukauden reppureissausmatkalle jos siltä tuntuu. Pitää voida iloita toosen kokemuksista ja menestyksestä elämästä, vaikkei niissä itse olisikaan aina mukana.

Turboneekeri (Ei varmistettu)

Kunnon syöpää taas vaihteeksi.
Realiteetit täysin hukassa. Voi kumpa elämä toimisikin vain pyhällä hengellä ja jokainen ihminen olisi Täydellinen epäitsekäs jumala, joka koostuu ainoastaan rakkaudesta ja kukista.

Näin ei kuitenkaan ole. Kyllä se kiukku on parempi välillä niellä. Tiedätkö miksi tapahtuu perhesurmia? Koska joku on vähän tottunut päästämään kiukkunsa valloilleen.

Ja en tue lainkaan ajatusta siitä, etteikö suhteessa voisi olla tarpeita. Sinä väität, että on oletusarvoisesti väärin vaikkapa odottaa, että toinen rakastaa sinua huomennakin. Mitä helvettiä? Jos ei rakasta, niin silloin se todellakin on ongelma, josta tulee puhua ja sille pitää kehittää ratkaisu. Tämä ratkaisu voi olla ero tai vaikkapa käytöksen muutos. Täysin utopistinen ja ristiriitainen parisuhdemallisi unohtaa elämän Realiteetit, kuten kiintymyksen, tunteet, etiikan, toimintamahdollisuudet ja arvot. Sinä et puhu parisuhteesta, jossa jokainen on yksilö, jolla on oma persoonallisuus. Sinä puhut parisuhteesta, johon osallistuu kaksi tunteetonta, persoonatonta robottia, jotka eivät kaipaa mitään tai ketään ja jotka osaavat aina laskea kaikista parhaan tuloksen, sekä toimivat täysin piittaamatta kenestäkään muusta. Et sinä puhu ihmisistä. Jopa Taru Sormusten Herrasta -kirjan haltiat kuulostavat ihmismäisemmältä kuin sinun kuvauksesi.

Ihmiseen on btw rakennettu ihan biologiselle tasollekin parisuhdetta edesauttavia tekijöitä, jotka sivuutit aivan täysin ja miksi puhut avioerotilastoista, jos et vaivautunut kaivamaan mitään tilastoja vaikkapa tyytyväisyydestä parisuhteeseen?

a (Ei varmistettu)

Nyt on kyllä luettu tekstiä aika väärin ja on aika raflaavia esimerkkejä. Pakko osallistua lukijana keskusteluun.

Perhesurmia ei synny kyllä kiukusta (tai siitä, että sen päästää valloilleen), vaan vakavista henkisistä ongelmista ja loppuunpalamisista (mitkä voivat taas johtua ihmisen aivokemiasta tai esim. lapsuuden/nuoruuden traumoista tai näiden yhteisvaikutuksista). Täällä blogissa esitetty tulkinta rakkaudesta ei _todellakaan_ johda perhesurmiin, vaan päinvastoin. Wtf.

Jos ihmiset arvostaisivat toisiaan, eivätkä vaatisi ihmisiltä tiettyä käytöstä (esim. esittämään, että jaksaa silloin kun ei jaksa tai nielemään vihaa ja tunteita sisäänsä), uskaltaisivat ihmiset oikeasti pyytää apua ja näyttää tunteitaan avoimesti (mistä täälläkin kirjoitetaan usein). Tällöin ei ehkä olisi näitä kamalia perhetragedioitakaan. Nämä tragediathan usein syntyvät juuri siitä, että ihminen kokee olevansa loukussa, eikä näe mitään muuta pakokeinoa (vapauden tunne ja tunne siitä, että on oman elämänsä herra, voisi siis estää näitä?)

Kiukkua on hyvä purkaa päivän mittaan (esim. urheilemalla, meditoimalla, tai mikä nyt kullakin toimii), mutta siitä kannattaa myös puhua avoimesti puolison kanssa, niin "mitään ei tarvitse niellä". Jos koko ajan kiukkua kerää sisäänsä parisuhteessa, se tosiaankin vaikuttaa ennen pitkää suhteeseen. Parempi siis avoimesti sanoa, että "tämä harmittaa minua", eikä purra hammasta ja heitellä astioita niin kauan, että erotaan kuitenkin. Tai olettaa, että pakottamalla toinen tekemään astiat tavalla x, se korjaisi suhteen.

Ja ihminen voi kyllä rakastaa ja välittää vaatimatta asioita toiselta. On eri asia pyytää asioita tai haluta asioita, kun vaatia asioita. Myöskään se, että ei kahlitse tai ole riippuvainen toisen rakkaudesta, ei tarkoita, ettei olisi tunteita ja olisi robotti.

Biologisia ominaisuuksia on ihmisessä vaikka ja kuinka paljon, mutta niitä kaikkia ei tarvitse seurata, kun on kehittynyt eläimeksi, jolla on vapaa tahto ja kyky ajatella motiivejaan ja tekojaan. Sitä saattaa kemiallisesti ihastua ihmiseen, jonka kanssa jälkeläiset olisivat valioyksilöitä, mutta tätä ei silti tarvitse valita kumppanikseen. Samaan tapaan esim. omistushaluun ja mustasukkaisuuteen voi vaikuttaa itse, jos näitä piirteitä ei elämäänsä halua.

Live and let live.

Ja syöpä ei tosiaankaan näytä tältä.

M (Ei varmistettu)

Nyt munkin on pakko jättää pienen pieni korjaava kommentti tähän, sillä olet aivan täysin hakoteillä. Perhesurmat ei todellakaan, ei ikinä, johdu siitä että henkilö ei osaisi pidätellä kiukkuaan, vaan täysin päinvastoin, hän on padonnut ja säilönyt ja niellyt kiukkuaan ja pahaa oloaan niin kauan, että tapahtuu jotain tällaista, kun pato jossain vaiheessa räjähtää. Mikä olisi hänet voinut pelastaa, niin alusta asti juurikin tuo omien fiilisten esille tuominen, niiden työstäminen ja käsittely niin, että ne joko muuttuvat helpommin käsiteltäviksi tai niiden kanssa oppii elämään. Kaikki paska, mitä et käsittele ja päästä ulos (pun intended) tekee sulle pahaa, ja se on se mikä ajaa noihin kamaliin tekoihin, ei se että ei pystyisi kontrolloimaan kiukkuaan.

K (Ei varmistettu)

Suosittelen vakavasti harkitsemaan harjoituksia luetunymmärtämiseen!

a (Ei varmistettu)

Hyvä teksti ja hyviä pohdintoja. Minustakin tuntuu, että nyt ollaan jonkinlaisessa murroksessa. "Vanhoina aikoina" panostettiin ehkä enemmän lisääntymiseen ja perheeseen ja jotta pärjäsi, tuli nämä myös olla. Nyt kun ollaan enempi individualisteja ja ehkä urakeskeisiä/muuelämäkeskeisiä, on tajuttu, että kaikkea ei tarvitse sietää (koska toista ei tarvitse, vaan toisen tulisi enemmänkin tuoda lisää elämään), ei enää pysytäkään yhdessä, jos tulee liikaa konflikteja. Tästä kertoo isot erotilastot. Tästä syystä varmaan myös lasten tekeminen on vähentynyt. Mielestäni aihetta on siis todellakin ajankohtaista pohtia.

Hienoa on juuri se, että jokainen voi päättää, millaisen suhteen haluaa. Haluaako perinteisemmän vai erilaisemman vai ei yhtään mitään. Silti jotenkin tuntuu, että jos valitsee sen epäperinteisemmän (avoin suhde, valittu lapsettomuus, valittu yksinhuoltajuus, asutaan erillään tai vain yhdenillanjtuttujen suosiminen) joutuu käyttäytymistään selittelemään. En oikein ymmärrä tätä.

Itse olen elänyt suhteessa, jossa olin täysin riippuvainen toisesta. Tämä johtui nuoruuden ja lapsuuden kokemuksistani ja siitä, että suhde oli ensimmäinen ja hyvin vaikea. Seuraavassa suhteessa minusta taas oltiin riippuvaisia ja itse olin täysin riippumaton toisesta. Arvaten kummatkaan suhteet eivät kestäneet ja hyvä niin.

Nyt olen tasapainoisemmassa suhteessa, jossa molemmat elävät täysin "itseinään", mutta asumme saman katon alla ja vietämme paljon aikaa yhdessä. Toki meillä on myös yhteisiä unelmia (matkustelu, retkeily, iso talo landella), mutta nämä ovat myös molempien omiakin unelmia. Itse olen helposti liikaa vaativa ihminen ja olen silti kyllä samaa mieltä kanssasi, että rakkauden ei tulisi olla vaativaa. Toki voi esim."vaatia" toista tekemään kotiaskareita, mutta lopulta se on aina sen toisen päätettävissä, että tekeekö se niitä. Jos ei millään halua tehdä, tulee toisen se hyväksyä ja tehdä ne itse tai sitten pitää tehdä jokin muutos. Toista ei voi pakottaa mihinkään. Terapeuttinikin väänsi minulle tästä aina; itse voi muuttua, mutta toista ei voi väkisin muuttaa. Tämä on ehkä tärkein ohjenuora parisuhteisiin. Onneksi usein se toinen haluaa tehdä asioita myös toisen hyväksi ihan vain, jotta molemmille tulisi hyvä mieli. Tämähän usein on se ihmissuhteiden perusidea. Että tehdään yhdessä hyviä asioita.

Mutta joo, itsekin koen, että rakkauden tulisi enemminkin virrata kuin olla tiivisti asetetussa paketissa kaikkine sääntöineen. Itselleni ideaalein parisuhde olisi sellainen, jossa ehkä asuttaisiin melko lähekkäin, mutta eri osoitteissa, mutta oltaisiin silti yhdessä. Tällöin molemmat voisivat määrätä omaa lähitilaansa ja silti nauttia myös sen toistensa seurasta aina kun sitä haluaa.

M (Ei varmistettu)

Väitän, että näin ajatteleva ihminen ei voi olla oikeasti rakastunut kehenkään tai vähintään ei ole kovin tunteellinen ihminen. Suurinosa ihmisistä on kuitenkin mustasukkaisia ja itseltäni en ole saanut sitä karsittua, vaikka haluaisin. Elämä olisi todella paljon helpompaa ilman mustasukkaisuutta. Sitä ilmenee myös ilman suhdetta. Lapsetkin ovat usein mustasukkaisia siitä, että sisarus saa enemmän huomiota kuin hän ja saattaa jopa kokea, ettei ole rakastettu, koska perheeseen on tullut uusi lapsi. Voi kestää aikansa, ennen kuin lapsi luottaa siihen, että vanhemmat rakastavat edelleen yhtä paljon. Joku saattaa koko elämänsä kokea, että äiti rakasti sitä siskoa enemmän. Olisi todella helppoa olla tuntematta mustasukkaisuutta toisesta ihmisestä. Itse en ole tuntenut kaikissa parisuhteissa mustasukkaisuutta, mutta ei ne kauan edes kestäneet. Niissä ei ole ollut mitään rakkautta mukana.

Eräs viisikymppinen, vähän samoin elämästä ajattelevat julkisuuden nainen on sanonut, että ihmisen ei kuulu elää onnetonta elämää ihmisen kanssa, jonka kanssa ei tunnu miltään. Silti hän on sanonut, että keskittyy yhteen ihmiseen kerrallaan, palvoo yhtä ihmistä ja voidaan erota sovussa yhteisestä päätöksestä. Avoin suhde ei myöskään sovi millään tavalla elämään, jossa on lapsia. Suhteessa, jossa on seksiä, voi tulla myös niitä lapsia. Kuulostaa ainakin omaan korvaan aika sotkuiselta ja lapsille sopimattomalta elämältä, jos nainen ei raskaaksi tullessa välttämättä tiedä isää ja ei ole edes varma omien sisarusten lukumäärästä tai kuka oli siskon isä tai äiti. Isä haluaa muuttaa toiseen maahan toisen ihmisen perässä, äiti ehkä haluaa muuttaa toiseen kaupunkiin toiselle puolelle suomea ja isä ei voi muuttaa työn takia. Lapsille ihan lasten omien kokemustenkin perusteella lapselle paras malli on tavallinen perhemalli, jossa on äiti, isä ja sisarukset, joiden kanssa on myös sama äiti ja isä. Lapset eivät halua olla erossa kummastakaan vanhemmastaan ja se, että asuu eri osoitteessa on sitä erossa asumista. En ole eroja vastaan, mutta lähtökohtaisesti ydinperhemalli on se paras mahdollinen lapsen kehitykselle. Adoptoidut lapsetkin tuntevat kaipuuta biologisia vanhempiaan kohtaan, joita eivät edes välttämättä koskaan ole nähneet. Ihminen haluaa tietää juurensa, sisaruksensa ja olla lähellä perhettään. Vapaa malli, jossa kukaan ei ole kenenkään kumppani, kuulostaa aika kaaokselta.

Mustasukkaisuutta ilmenee myös silloin, kun ei olla parisuhteessa, kuten sanoin aiemmin. Väitän, että mustasukkaisuus on yksi pahimpia tekijöitä , mikä aiheuttaa väkivaltaa tai jopa toisen surmaamista. Väitän, että ihminen on onnellisimmillaan suhteessa, jossa ei tarvitse tuntea mustasukkaisuutta eikä tarvitse pelätä, että toinen ei enään rakasta sinua huomenna. Mustasukkaisuus on lähtökohtaisin siitä, että osa (en tiedä kuinka suuri osa) ihmisistä on itsekkäitä ja tunteettomia. Heitä ei kiinnosta, vaikka oma teko voi satuttaa toista. Heille tärkeintä on se, että heillä itsellään on hyvä olla. Pelko siitä, että toinen rakastuu johonkin toiseen ja jäät kakkosasemaan, rakkaus ehkä loppuu kokonaan tai jakaantuu, aiheuttaa mustasukkaisuutta. Mustasukkaisuus aiheuttaa pahaa oloa , lisää stressiä ja vähentää onnellisuutta. Se, että ihmiset eroavat, eivät ole onnellisia suhteissa, johtuu todennäköisimmin siitä, että nykyään elämä on stressaavaa, sosiaalinen media on todella painostava, joka asiasta syytetään, ei ole rahaa tai se puoliso on itsekäs. Perhesurmat johtuvat usein väsymyksestä ja syynä on usein se, että puoliso on uhannut lähteä. Puolison syy taas lähtemiseen on tyytymättömyys puolisoon, joka on stressaantunut ja stressaantuneenä tekee asioita, jotka satuttavat toista tai tekevät välinpitämättömäksi kaikkeen.

Elämä on liian hektistä nykyään ja täydellistä onnellisuutta ei voi olla niin kauan kuin on olemassa itsekkäitä ja pahoja ihmisiä.

PS. Ihminen voi olla myös onnellinen sinkkuna. Onnellisimmat ihmiset saattavat olla jopa niitä ei helposti rakastuvia ja sitoutuvia tyyppejä. Suurinosa vain kaipaa sitä toista turvallista ihmistä jakamaan elämää ja jonka kanssa voi elää alusta loppuun.

Nina (Ei varmistettu)

cw: mustasukkaisuus, seksuaalinen väkivalta, lähisuhdeväkivalta

Mua on jotenkin aina hirveästi häirinnyt se, miten voimakkaasti meidän kulttuurissa rinnastetaan tunteet ja omistavuus. Rakkaus ja kontrollointi. Seksi ja valta. Otetaan yksi hyvä, puhdas, hieno asia ja paritetaan se vahingoittavan, rikkovan toimintamallin kanssa. Oikeutetaan se huono käytös ja kontrollointi.
Tästä on ihan LUKEMATTOMIA esimerkkejä ja mitä enemmän niitä ajattelee, sitä enemmän yökkäilee. Kaikkea romanttisista komedioista vaikka raiskausmyyttiin. Kontrolloiviin vanhempiin.
Esim. Ross ja Rachel Friendeistä on tosi hyvä esimerkki hyvin kieroutuneesta parisuhteesta ja jos niitä pitää jotenkin #goals, niin suosittelen chekkaamaan pikimmiten arvot ja prioriteetit.
Raiskaus rinnastetaan seksiin, toinen on vaan niin VASTUSTAMATON, ettei voi pitää näppejään erossa. Vaikka raiskaus on aina vallankäyttöä, ei millään tavalla viehättymisen tai varsinkaan rakkauden muoto. (Aviollisia raiskauksiahan muuten oikeutetaan sillä, että sun velvollisuus parisuhteessa on tyydyttää toinen ja oot jo suostunut harrastamaan seksiä)
Manipuloivat ja väkivaltaiset vanhemmat ja kumppanit oikeuttaa käytöstään sillä, että ne vaan rakastaa niin paljon että niiden on pakko päättää sun puolesta mikä on hyvä .
Mustasukkaisuus ja kontrolloiva käytös parisuhteessa oikeutetaan sillä, että se on inhimillinen tunne. "Jos sä välittäisit mun tunteista, niin et sä haluaisi halata sun kavereita/korjata suhteita eksään/juhlia ilman kumppania kun siitä tulee mulle paha mieli". (Mustasukkaisuuden käsittely ei hitto vie ole mitään tunteettomuutta. Tunteille ei voi mitään, tunteita ei voi kontrolloida eikä niitä voi estää, eikä tarvitse. Jokaisella on oikeus kokea mitä kokee. Tunne ei ole ongelma, eikä ongelma ole siinä mikä niitä tunteita laukaisee.)
Tää länsimainen avioliittokäsitys jossa valtaosa ihmisistä pettää kumppaniaan, jossa miehet "vitsillä" vihaa nalkuttavia vaimojaan ja vaimot lyttää niiden saamattomat luuseriaviomiehet. Jossa käsitys itsestään ja toisesta on lähtökohtaisen ruma ja rikkinäinen. Niin kuin Pulmuset. Niin kuin valtaosa suomalaisesta stand-up komiikasta ja sketseistä jotka käsittelee parisuhteita.

Ja on niin sairasta ja hirveää, että ihmiset erehtyy luulemaan kontrollointia rakkaudeksi, välittämiseksi, TUNTEEKSI. Tunteet on, tunteissa ei ole mitään vikaa. Mutta käytös on ihan eri juttu. Tunteiden prosessoiminen on ihan eri juttu. Tunne ei ole välitön totuus, jonka pohjalta on välttämätöntä reagoida siihen mikä tunteen herätti. On tosi klisheinen, mutta aina toimiva: sun tunteet ei kerro mistään muusta, kuin susta. Se mitä tunnet ei kerro toisesta mitään, se kertoo vain susta itsestäsi.
Ja ehkä se kertoo, että oot peloissasi, etkä kestä epävarmuutta ja haluat epätoivoisesti kontrolloida sun ympäristöä. Tai sit se voi kertoa, että oot painanut itseäsi alaspäin ja antanut muiden kävellä sun yli. Tai että sä et halua välittää mistään, ettei sua satu. Tai että sä luulet kanssakäymisen olevan valtaa, joten sä et halua antaa kellekään muulle valtaa sun yli ja eristät tunteesi ja itsesi rakkaudesta.
Jos pelkää tunteitaan, pelkää pohjimmiltaan aina sitä, mitä ne kertoo kokijastaan. Sun kokemus ei kuvasta sitä miten maailma on, se on sun suhde sun ympäristöön.

Ja hups, meni vähän sivuraiteilleen. Tää on vaan asia jota on paljon pyöritellyt. Kipuillut parisuhdetta ja yksinoloa. Miten ylläpitää suhdetta, jossa ne on tasapainossa. Joka tuntuu aina kevyeltä ja vapaalta, mutta johon uskaltaa sukeltaa ja jonka kannatteluun voi kuitenkin luottaa. Jossa paradoksaalisesti uskaltaa olla riippumaton toisesta ja silti aina valita rakentaa elämäänsä myös toisen varaan. Tuntea, ettei kaikkea tarvitse päättää etukäteen ja velvoittaa toista rakentamaan sitä, vaan mitä tahansa tuleekin vastaan niin molemmat aidosti tukee ja nostaa toisiaan yksilöinä. Vaikka se oliskin jotain tosi kipeää, vaikka se olisi ero.

Pulla (Ei varmistettu)

Hyvä teksti jälleen ja tosi paljon samoja ajatuksia käydään läpi täälläkin!

Tuohon uskollisuuteen oma näkökulmani on se, että _kaiken_ pitäisi aina lähteä omasta halusta liikkeelle. Haluan että kumppanini (uuden ajan parisuhde meneillään ;)) omasta halustaan valitsee minut päivästä toiseen - siis nimenomaan niin kauan kuin valitsee. ja sama toisinpäin. Jotenkin jopa absurdia että parisuhteissa tarvitaan niin paljon sääntöjä, joita ei saa rikkoa. Eikö sen pitäisi mennä niin, että toimitaan automaattisesti niin, ettei halua satuttaa toista. Itse en ainakaan halua kieltää kumppaniltani mitään, mutta kommunikoimme kyllä paljon. Minusta jopa "normaalin parisuhteen" säännöt ja kiellot vähentävät sitä kommunikointia, kun kaikki on rajoitettua. Säännöttömässä suhteessa sitä on jotenkin koko ajan enemmän auki omille tunteilleen ja hyvä kommunikointi on edellytys homman toimivuuden kannalta - niin kuin pitäisi olla missä tahansa suhteessa.

Ja tuo ettei toiselta edellytetä mitään. KYLLÄ <3 kiitos tästäkin postauksesta

Moi,

olen kanssasi hyvin samaa mieltä. Tiedän täsmälleen mitä tarkoitat vapaudella. Se on henkinen tila, jossa tunnet vain rakkautta. Moni kommenteissa toi esiin mustasukkaisuuden ynnä muut parisuhteita usein kuormittavat tunteet. Minä näen asian niin, että tällaiset pahalta tuntuvat tunteet ovat merkkejä siitä, että jotain on työstettävä. Jos sinä koet ikävää tunnetta, silloin sinun on työstettävä jotakin. Jos toinen ihminen aiheuttaa sinulle pahaa oloa, luultavasti kummankin on työstettävä jotakin.

Minusta rakkaus on suhteiden pohja. Se rakkaus, syvin rakkaus, joka on puhdasta ja täydellistä. Sitten on kaikki nämä muut tuntemukset ilo, ahdistus, viha, mustasukkaisuus, pelko jne., jotka makailevat sen puhtaan rakkauden päällä. Ja näitä tuntemuksia tämän puhtaan rakkauden päällä on tunnusteltava, elettävä, mutta myös käsiteltävä, että se rakkaus näkyy sieltä niiden alta. Tämän puhtaan rakkauden voi saada täysin esille näiden muiden tuntemusten alta, mutta itselläni ainakin näitä tuntemuksia tulee lisää, ja silloin on löydettävä niitä keinoja, jolla saa rakkauden esiin erinäisten tunteiden alta. Koen, että rakkaus yritetään asettaa samalle viivalle näiden tuntemusten kanssa, vaikka se on ainut olotila, joka on läsnä koko ajan.

Tältä minusta tuntuu ja jos se tuntuu pakahduttavan hyvältä, en varmasti aiheuta sillä pahaa kellekään, vaikka joku olisikin eri mieltä tai näkisi asian toisin. Kiitos postauksesta, se oli kaunis!

Susanna (Ei varmistettu)

Pärjäätkö sä yksin?

Marianne (Ei varmistettu)

Aivan 10+ tekstiä! Ja allekirjoitan ajatukset täysin, oon iteki näitä kelannu.
Mä ite nään ton "parisuhteen eteen pitää tehdä töitä" sellasena et pitää tehdä töitä itsessään ja miettiä mitä oikeasti haluaa, ja sillähän on sitten joku lopputulos tietenkin. Ja toisaalta myös sekin et aina ei oo helppoa ja joskus tekis mieli vaa paeta kaikkea. Sillon pitää miettii et mikä on oikeesti minulle tärkeetä. Ja onhan parisuhdeterapiat, yhdessä muutosten teko tai vaikka tantra myös eräänlaista työskentelyä suhteen eteen.

AnnaKaisa (Ei varmistettu)

Olet hyvin tietoinen, ihanaa! Maailma muuttuu kun ihmiskunnan tietoisuus muuttuu. Me kaikki luomme sitä yhdessä ja tietoisuuden taso määrittelee sen, miten KOEMME ja näemme asiat. Kaikki olemme tärkeitä ja kasvamme koko ajan. Kasvua nopeuttaa itsetutkiskelu ja uuden tietoisuuden vastaanottaminen, ts. halu mennä eteenpäin, avautua sydämessään elämälle. Henkinen kasvu. Olemme henkisiä olentoja.
Kiitos että jaat! Sharing is caring.

Sonja (Ei varmistettu)

"Rakastumme joka päivä toisiimme uudelleen"...

Entä jos puolisosi, jonka kanssa olet luvannut ja tahtonut rakastaa myötä - ja vastamäessä elämäsi loppuun asti - sairastuu vakavasti? Tai sinä sairastut? Et välttämättä enää olekaan se sama ihminen, johon toinen sinussa rakastui. Onko tilanne sellainen, ettet enää rakastu puolisoosi joka päivä uudelleen?

Hmm, vapaa rakkaus, suloisen nuoren tytön taivaanrannan taideteos. En vain voi ymmärtää kaikkea miettimääsi. Kyllä suhde työtä vaatii kukoistaakseen, joka päivä. Sitten nautitaan työn hedelmistä.

kaisaminni
The Good Morning

Miksi en voisi rakastua joka päivä uudelleen ihmiseen, joka on sairastunut vakavasti? :) Enkö nimenomaan saisi kokea sitä täyttymystä, että rakkaudellani saan parantaa ja hoivata, mikä on feminiinin luontaisin tila?

Sonja (Ei varmistettu)

Ihana näkökulma.

Ajatuksistasi vain tuli sellainen fiilis, että ekan vastoinkäymisen tullessa jatketaan eri teitä kohti uusia seikkailuja, ja se tuntui pahalta. Mutta ymmärsin varmaan väärin :)

auq (Ei varmistettu) https://aulikurvinen.wordpress.com/

Huippu teksti, kiitos. Summaat niin monta kovaa pointtia että tähän tekstiin palaan varmasti uudestaan.

Väläytit snapissa ideaa jonkinlaisesta kerhosta, jossa yhdessä käsiteltäisiin resonoivia aiheita. Oisin todellakin kiinnostunut tuleen mukaan!

<3:llä Auli

Mitä kuuluu Marja-Leena (Ei varmistettu)

Hei.

Oletko ajatellut asiaa siltä kantilta, että seksuaalisuus on oikeasti herkkä ja intiimi asia, johon kuuluu kuulua syvä rakkaus ja luottamus? Luottamus siihen, että toinen ihminen on rehellinen, kunnioittava ja omistautunut. Luottamus siihen, että toinen on sitoutunut, eikä pelkästään itseään ajatellen kelaa joka päivä, että "onko mulla tässä suhteessa tarpeeks kivaa että haluan olla tässä?" On asioita, joihin ei voi elämässä suhtautua täydellisestä oman hyödyn ja huvin tavoittelun näkökulmasta, ja parisuhde on yksi niistä. Blogia voi pitää tästä näkökulmasta, mutta seurustelussa ja seksuaalisuudessa on kyse syvistä, herkistä ja mullistavista asioista. Niitä ei voi rationalisoida pois. Pettäminen, avoimet suhteet ja seksuaaliseksi vapautumiseksi kutsuttu toisten hyväksikäyttö ovat traumatisoivia, halusivat ihmiset sitä tai eivät. Ja täydestä myötätunnosta, yrittämättä leimata ketään, näitä mainitsemiani käytösmalleja puolustavat yleensä traumatisoituneet ja hyväksikäytetyt ihmiset, jotka yrittävät piilottaa tuskansa itseltäänkin. Ehkä mukaan mahtuu myös muutama nuori ihminen, jolla on vielä nuoruuteen monesti kuuluva kaikkivoipaisuuden, kuolemattomuuden ja haavoittumattomuuden illuusio päällä. :)

Mama Africa (Ei varmistettu)

Enpä ole pitkään aikaan lukenut yhtä itsekästä tekstiä - surullisinta on vielä se, miten monen mielestä kyseinen ajattelumalli olisi jotenkin tavoittelemisen arvoista tai ihailtavaa.. Olemme todellakin minä, minä, minä - sukupolvi. Kaikki on totta ja hyvää, jos minusta vain tuntuu siltä. Kaikki on sallittua, jos se tuntuu minusta oikealta. Ja mihinkään ei saisi vetää rajaviivaa. Rukoilen syvää sydämen muutosta ihan jokaiselle meistä, jotta todellinen rakkaus, Jumala, saisi koskettaa meitä ja pyyhkiä itsekeskeisyytemme pois. Miettikäähän tätä ajatonta viisautta (Raamatusta 1 Korinttilaiskirje 13:4-7):
"Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii." Siunausta!

Kommentoi