Uudet kujeet part sata

The Good Morning

Heippa taas ja hyvää uutta vuotta!

Olen iloinen. Ehkä toiveikkaampi kuin viimeiseen puoleen vuoteen olen ollut. Muistatteko kun puhuin vuoden vaihtumisesta ja siitä kuinka nyt tuntuu, että vuoden vaihtuessa jokin iso ratas tulee pyörähtämään ja asioissa on taas enemmän järkeä? Että tähän kaikkeen saadaan jokin selitys ja loppuratkaisu. Sanoin niin, koska toivoin niin. Mutta onnekseni niin myös kävi, uudenvuoden yönä nukkuessani ihanassa (uudessa) kodissani.

Toivottavasti teillä on kaikki hyvin ja uusi vuosi on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Sydäntalvi. Lempivuodenaikani vaihtuu varmaan neljä kertaa vuodessa, mutta sekä tänä että viime vuonna joulun jälkeinen aika on ollut vuoden parasta. On jo kuin kevät, mutta ei kuitenkaan. Ei tarvitse kiirehtiä kesään tai olla muutenkaan levoton hormonihyrrä-perhosvatsa-auringonpaiste-bikinikunto-teepaitalenkkeilijä, vaan voi rauhassa tarkkailla piteneviä päiviä ja nauttia uuden vuoden tuomasta tuoreesta tunnelmasta. On aikaa. Muuta ei olekaan kuin aikaa. Koko vuoden loppuun asti ja senkin jälkeen taas aikaa.

Jos uusi vuosi ei tuonut tullessaan uusia kujeita, vaan sama vanha paska jatkuu eikä millekään tunnu löytyvän syytä - ota ihan rauhallisesti vain. Sen jos jonkun olen oppinut, että niissä fiiliksissä on vain ajan kysymys, milloin tilanne laukeaa. Ongelma tarvitsee vielä vikan tikin, joka voi tulla vastaan vaikka tavatessasi uuden ihmisen, katsoessasi elokuvan tai lukiessasi kirjan. Tai ihan vaan nukkuessasi yön yli. Ja sitten sen tajuat, että ei helvetti. Ja sitten tarvitaan sitä äksöniä! Joskus lainehtiminen voi kestää pari kuukautta, joskus vuoden. Paska-aallokossa täytyy kai oppia elämään. Tiedän, tylsää!

Kujeillaan taas! Ihan rennosti vaan.

Share

Kommentit

Laura (Ei varmistettu) http://shakeitoff-laura.blogspot.fi

Ihana teksti, tulin hyvälle mielelle:-) Hyvää uutta vuotta sulle Kaisa!

Saranda
Tyhjä ajatus

Musta on aivan ihanaa kuinka vilpittömästi kirjoitat, aina täydellä sydämellä. Innostun aina näistä sun "uusi alku" -teemaisista postauksista, ne kolahtaa AINA! :)

www.tyhjaajatus.blogspot.fi

hanna (Ei varmistettu) http://www.hannamariav.com

Paras 'uusi vuosi'-postaus tähän mennessä, pakko myöntää! Ei turhia lupauksia uudelle vuodelle, vaan sitä todellisuutta - kyllä ne asiat joskus kääntyy paremmin päin ja elämä hymyilee. Otetaan ihan rennosti, vaikka välillä ressaakin!

hanna
www.hannamariav.com

Sick and tired (Ei varmistettu)

Oi kiitos tästä kannustavasta teksistä! Loppuvuoteni on ollut aika vaikea, sairastelin vähän väliä joten en käyätännössä ole voinut treenata puoleen vuoteen yhtään mitään! Joskus jopa kävelylenkit ovat olleet kropalleni liikaa. Onneksi tälle kaikelle alkaa viimein löytyä syy, ja vaikka olen vieläkin liikuntakiellossa niin lääkärin mukaan keväällä olisi mahdollisuus aloittaa taas normaali treenaaminen :) Olen yrittänyt ottaa nyt sohvalla makoilusta kaiken irti, vaikka kroppa huutaakin lenkkipoluille.. Kiloja on tullut lisää, mutta that's life. Luulen että terveeksi tultuani treenausintoa on sen verran, että niistäkin päästään vielä eroon! :D

Aino M.

Oot ihana, ei mulla muuta

Emilia (Ei varmistettu)

Ihana Kaisa ja ihana kirjoitus! Sun tekstien lukeminen saa aina paremmalle mielelle. Se on oikeesti aika ihmeellistä, miten elämä voi alkaakin hymyillä sen jälkeen, kun viettää aikaa jonkun tärkeen ihmisen kanssa, jota ei oo hetkeen tavannut. Elämä on niin arvaamatonta, ja mitä vaan voi tapahtua eikä siksi kannata koskaan luovuttaa, vaikka tuntuis, että missään ei oo mitään järkeä tai mieltä.

Miia (Ei varmistettu)

Tulipa onnellinen olo tästä tekstistä! :-) elämän ei tarvii aina olla täydellistä ollakseen ihanaa!

Jyyli
Spice 'n' Shine

Ihana Kaisa, sä taidat taas olla se mun "vika tikki" <3

PS, Minnepäin muutit?

Ella sofia (Ei varmistettu)

Heips! Onks sulla kokemusta hurraw huulirasvoista?? Ne luonnonmukaiset raakahuulirasvat :) ja tiedätkö mistä löytää

Iina (Ei varmistettu)

Moikka! Oli pakko tulla vastaamaan kun just tänään ruohonjuuressa törmäsin noihin kyseisiin huulirasvoihin! :) Kokemusta ei kyllä itselläni ole.

Ella sofia (Ei varmistettu)

Mun on pakko käydä huomenna hakemassa kun ne on jo 2 päivää houkutellu xD vaikka se onkin vaa huulirasva mutta hinku päästä testaamaan!

linda (Ei varmistettu)

Ihana postaus; Täällä on ollut ihan samat fiilikset ja vuoden vaihtuessa tuntui, kun jokin olisi jo konkreettisesti muuttunut. Leikkasin hiukset aaton aattona ja tuntui, kuin kuluneet pari vuotta, jotka pituudesta lähti, olisivat samalla pudonneet hartioiltani. En muista, milloin viimeksi olisi ollut näin lyhyt tukka ja kevyt olo. Viime uusi vuosi alkoi erolla, uuten kaupunkiin (Helsinkiin) muutolla ja muutenkin aikalailla uuden opettelulla. Oli kai pakko kasvaa ja tutustua itseen. Koska oon sellainen "mielummin kylmää tai kuumaa, mutta ei haaleaa" tyyppi niin menin sitten aika äärilaidasta laitaan itseni etsimisen kanssa. Ja sinkkuna olemiseen totuttelun ja kaiken. Tuntuu, että hukkasin itseni aika huolella ja yritin vain päättä minkälainen haluan olla, sen sijaan, että olisin ollut minä. Hain ulkoisesti tyyliäni ja pohdin liikaa sitä, mitä minun pitäisi olla. Olen aina ollut sellainen luonnonlapsi, mutta viime vuonna yritin jotenkin hillitä sitä puolta itsestäni ja olla enemmän öö "normaali" tai jotain. Nyt vähän jopa surettaa, mutta toisaalta kaikki kasvattaa ja kaikesta oppii. Ja harva parikymppinen tietää vielä täysin mitä on ja haluaa. Nyt etsin sitä tasapainoa takaisin. Oon niin fiilisihminen, että pienetkin asiat, kokemukset ja ajatukset saa päässä aikaan huikeita prosesseja. Siksi en malta odottaa mitä 2015 tuo tullessaan. Viime vuosi oli kamalan hieno, tämä vuosi toivottavasti upea. Tästä ei ollut tarkoitus tulla tälläistä vuodatusta, mutta jotenkin tätä blogia lukiessa on toisinaan tullut todella vahva olo siitä, että samaistun kirjoittamiisi fiiliksiin. Jotenkin se, että kun elämässä kaikki on mahdollista, kaikki on aika uutta ja hyviä asioita tapahtuu, mutta pitää vaan päästä ohi siitä samalla riehuvasta paskamyrskystä. Onnellista uutta vuotta sinne; Keep going girl, kohti suuria unelmia ja sitä ihanaa, ihanaa kevättä. Ja sitä, kun aurinko alkaa paistaa ja Hakaniemen ranta tuntuu maailman kauneimmalta ja elävimmältä paikalta.

Petra (Ei varmistettu) http://suolistovammaiset.blogspot.com/

"Ongelma tarvitsee vielä vikan tikin, joka voi tulla vastaan vaikka tavatessasi uuden ihmisen, katsoessasi elokuvan tai lukiessasi kirjan. Tai ihan vaan nukkuessasi yön yli. Ja sitten sen tajuat, että ei helvetti."

Nää lauseet tiivistää mun loppuvuoden. Oli yksi ihminen, jota samanaikaisesti vähän vihasin ja josta vähän tykkäsin enkä oikeen tienny mitä tehdä. Sit tuli vika tikki, tyyppi käyttäytyi kusipäisesti, ja tajusin että ei helvetti. En mä kaipaa tommosta paskaa elämääni.

Paska-aallokossa täytyy oppia elämään, se on ihan fakta. Mun kohalla se aallokko kesti aika tasan vuoden, mut nyt se tuntuu olevan takana päin. Ja kuinka ihana tää fiilis onkaan, kun kaikki alkaa olla paremmin.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.