Vain yksi ajatus

Vain yksi ajatus mielessä ja Kirkko & Kaupunki lävähtää eteisen lattiaan. Joku kävi oven takana. Joku oli hetken ajan lähellä, välissä vain ovi. Miksei hän tullut sisälle? Ja aina se sama Kirkko & Kaupunki, aina samaan aikaan.

Vain yksi ajatus mielessä ja en osaa tehdä muuta kuin keittää kahvia. Pilvet liikkuvat, sillä niiden täytyy. Minä jumitan, kun en osaa muutakaan. Ainakaan tänään. Kahvikannu täyttyy onneksi tasaisen varmasti. Tip, tip.

Laitan radion päälle, jos se toisi kotoisuutta ja turvaa. Lattialla on kaikennäköistä sälää, muruja enimmäkseen. Jonain päivänä olen vielä kokonainen ihminen, joka on soittanut jonnekin, ja sanonut ettei Kirkkoa & Kaupunkia tarvitse meidän talouteen lähettää. Kokonainen ihminen, joka on perustanut säästötilin ja osaa keittää kahvia ilman radiota. Sellainen, joka liikkuu kuten pilvet.

Kahvi maistuu ihan hyvältä, muttei koskaan samalta. Sen maku riippuu aina päivästä. Tulenkohan koskaan avaamaan tuota ja lukemaan mitä sillä on sanottavana? Pitäisikö niille perustaa oma paperinkeräysloota, kun ne aina lojuu vain? Kirkot ja kaupungit.

Kohta pesen kaikki sormenjäljet pois ja sitten sanon itselleni, ettei tarvitse tehdä eikä ajatella. Ei ainakaan tänään. Tänään on muutenkin se päivä, kun kahvi maistuu ihan vedeltä, eikä kenelläkään ole erityisen hyvä olla.

Kommentit

Mursu (Ei varmistettu)

Onko tä vanha kuva vai ootko laihtunu? Toivottavasti kaikki on hyvin.

Norsu A (Ei varmistettu)

Haista vittu

mikaela (Ei varmistettu)

Miksi näin vihamielinen kommentti? :D

tepa (Ei varmistettu)

Tää keskustelunpätkä oli kyllä paljon kaivattu päivän piristys! :D

Kuu (Ei varmistettu) http://kuukatriina.blogspot.fi

toivottavasti kaikki on hyvin Kaisa <3 elä ota ressiä blogista, mutta olis tietysti kiva jos kuulis vaikka sulta ees, että nyt tulee tauko tai jotain, kun niin monet täälä oottelee sun postauksia innolla :) monet kommentit on ollu tosi asiattomia, mutta nekin juontaa juurensa vaan siihen, että oot niin vallottava persoona joka on hurmannu monet lukijat ja sitte jos joku on laittanu kommenttia ja et oo ehkö vastannu, niin ne on vaan loukkaantunu.

Eikä todellakaan tarvi kertoo mitään yksityidelämästä jos ei halua, mutta joku ilmotus breikistä tms olis kiva :) toivon kyllä todella, että jatkat bloggaamista vaikka tällänen aalto negatiivisia kommentteja on jääny varmasti sunkin takaraivoon. Kuhan oot onnellinen ja teet mikä tekee sut iloseks niinde on tärkeintä. Jos blogi ei kuulu niihin, niin sitten ei kuulu eikä sitä kannata ressata (tiiän, helpommin sanottu kun tehty!) <3

Paljon voimia sulle kaisa siihen mitä ikinä käytköän läpi <3 :*

Sirpale (Ei varmistettu) http://www.paikina.blogspot.com

Tsemppiä <3

Nette (Ei varmistettu)

Tsemppiä ja aurinkoa sun päiviisi Kaisa :)

ihminen (Ei varmistettu)

Mä luulen, että tää postaus oli se, mitä me kaikki lukijat tarvittiin.
Kiitos<3

Ja paljon voimia elämään!

Katja (Ei varmistettu) http://onnionkoti.blogspot.com

Tää oli just semmonen teksti, joka vois lähteä musta. Mutta joskus elämä vaan on. Kyllä se siitä kirkastuu. Kevät tulee ja aurinko paistaa, ja aurinkoisella säällä on tosi vaikea olla masentunut.

anita (Ei varmistettu)

Saattaa kuulostaa turhalta nipotukselta :D Mutta pakko sanoa, en kestä ihmisten vääriä luuloja.... :) Jos on oikeesti masentunu, nii ei siinä paljo auringot auta (tiiän kokemuksesta).

May (Ei varmistettu)

Komppaan :D

Alice (Ei varmistettu)

Onneksi tulee - toivottavasti pian - semmosia päiviä, kun kevätaurinko paistaa ikkunasta sisälle ja kahvikin maistuu kunnolla paahtuneelta <3

Kaisa Merelä

Kiitoksia tsempeistä, mutta teksti oli vanha, löysin kätköistä :) Ajattelin sen olevan kaunis. Minä voin oikein hyvin!

Annika (Ei varmistettu)

Vau, niin hieno ja kaunis teksti. Olet kyllä taitava. :)

Lukija (Ei varmistettu)

Oot kyllä taitava kirjoittamaan! Kaunis teksti. Ihana saada uusi postaus, ja hyvä kuulla, että voit hyvin! Tätä tietoa olin eniten kaivannut. :-) Paljon iloa alkavaan kevääseen, Kaisa! <3

anna-maija (Ei varmistettu)

Mulla on kaksi kissaa. Helsingissä asuessani ne repi aina kirkko ja kaupunki lehden. Ei koskaan mitään muuta..
Nurmijärven seurakuntasanomat ja Vantaan Lauri saivat olla rauhassa...

Salapoliisi (Ei varmistettu)

Mä oon päätellyt rivien välistä että ei Kaisaa mikään vaivaa, ainakaan masennus. Kun Instassa kuvia katselee niin ymmärtää että hänellä on vaan kaikenlaista muuta, blogia kiinnostavampaa puuhaa meneillään just nyt. Harmi lukijoille mutta elämä on. Jokainen saa elää niinkuin haluaa, ei kukaan ole tilivelvollinen kenellekään tekemisistään, kai?

Matilda (Ei varmistettu)

Anteeksi nyt vaan mutta pysyn kannassani, että yritä nyt edes. Ensiksi ei mitään, sitten sponssia ja "osta, osta, osta" kahden postauksen verran, sitten teksti joka viittaa masennukseen johon Kaisa kommentoi, että ei mulla mikään ole, tämä on jo vanha ja kaivoin sen jostain. Eli et taaskaan jaksa tuottaa itse mitään tekstiä. Ja ei, niinkuin Kaisa itse sanoi, häntä ei taida vaivata mikään joten lakatkaa nyt säälimästä sitä. Jollei sitten laiskuutta lasketa vaivaksi.

Sara (Ei varmistettu)

Komppaan!

Maija (Ei varmistettu)

Nyt naurattaa. :D Kaks yhteistyöpostausta ja sit vanha teksti uudelleen. :D

Mut upeeta tää yritys!!

oursevenweeksinAsia

"They may forget what you said or what you did, but they will always remember how you made them feel." Sun teksteistä saan niin paljon voimaa. Kaunista ja oivaltavaa tekstiä, taas!!

petraa (Ei varmistettu)

Tää teksti oli ihanku mun näppäimistöltä viime syksyltä. Vaikka ei vieläkään ihan kokonainen olo olekaan, niin aina välillä huomaa, että menee jo paljon paremmin:) Vaikka se on ajoittain tuntunut ihan mahdottomalta ajatukselta. Ja vaikka välillä vieläkin on vaikeeta, niin onhan se silti jo huomattavaa kehitystä siihen kun halus nukkua kaks kuukautta putkeen, koska nukkuessa oli ainoa hetki, kun ei sattunut. Mutta ne on just niitä tärkeitä vaiheita elämässä jotka kasvattaa ihmisenä:)

Hyvä tosiaan kuulla, että sulla ei ole hätää. Itseltäni meni tämä koko blogihössötys ihan ohi enkä ehtinyt maalailla mitään ihme teorioita "selitykseksi" niinkun moni muu ilmeisesti kommenttien perusteella:D. En myöskään kokenut että sellaiselle olis ollu tarvetta. Voisin viitata tässä välissä kärpäsiin ja härkäsiin :D

Tosi kaunis teksti vaikka onkin kirjoitettu joskus aiemmin, sulla on kyllä ehdottomasti sana hallussa:) Aurinkoista keväänjatkoa!

täähän alkaa oikeasti käydä aika hauskaksi :D eka olin itsekin aika hämmentynyt, kun ei tullut mitään selitystä hiljaiselolle, mutta pari yhteistyöpostausta kyllä. tän postauksen jälkeen alan oikeasti ajattelemaan tätä vaan hyvänä provona kaisan osalta: julkaistaan hiljaiselon ja lukijoiden ihmettelyiden jälkeen teksti, jonka moni lukija tulkitsee jonkinlaisena vastauksena huoleen ja tietenkin vastaa tsemppaamalla, mutta ei ku se olikin vanha teksti ja kaisa voikin hyvin :D

ootan kyllä, miten tää jatkuu ja palaako kaisa jossain vaiheessa takaisin normaaliin meininkiinsä ja tuleeko jotaki selitystä et what's up :) vaikka ehkä tässä ei oo sen kummempaa draamaa, mutta kaisaa ei vaan napostele bloggaus nyt. anyways, viihdettä se tämäkin on, niin ku moni on todennutkin :D

Saffron (Ei varmistettu)

Tämä yrittää nyt olla joku ihme mysteeri-juttu, jonka tarkoitus on saada lukijat ihmettelemään, keskustelemaan ja ehkä jopa säälimään. On näköjään onnistunut! Täällä porukka kuhisee että "onko sillä nyt masennus, voi raukkaa, tsemppiä hirveesti". Kiinnostaako ketään oikeasti lukea jotain laatikon pohjalta kaivettuja salaperäisiä tekstejä?
No, eihän se ole multa pois.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.