Ladataan...
The Good Morning

Eräs lukija kommentoi, että tuntuu kuin osaisin lukea ajatuksianne ja laittaa aina oikeanlaisen tekstin oikeaan aikaan. Ihaninta on se, ettei tämä ollut ensimmäinen kerta kun joku teistä noin sanoo. Mitään muuta en oikeastaan tarvitsekaan, kuin että edes yksi löytäisi aina jotain ajankohtaista teksteistäni ja luettuaan kokisi sen helpotuksen huokauksen, joka tulee kun bussi saapuu kylmällä tai kun tylsä velvollisuustapahtuma perutaan, tai kun näkee ravintolassa tarjoilijan kantavan annoksia omaa pöytää kohti. Sitä helpotuksen, ilon ja keveyden tunnetta tarvitaan enemmän.

Sitten kyseinen kommentoija mainitsi tämän biisin, josta tulee kuulemma mieleen minä. Ja minähän rakastuin heti! Ja kovaa.

Kuunnelkaa. Miettikää sitä kun tulee elämässä se kausi. Juuri se kausi kun tuntuu että on yksi heikko viljankorsi miljoonan muun seassa. Kun on pakko mennä yhteiskunnan rytmin mukaan vaikka sydän tarvitsee muuta. Hengittäkää ja kuunnelkaa.

Share
Ladataan...

Ladataan...
The Good Morning

Tiedättekö mikä on ehkä kuitenkin se tärkein oivallus tässä koko jutussa (sen lisäksi että kaikista ei tarvitse pitää mutta kaikkia kuuluu rakastaa)? Se, että tajuaa, ettei ole olemassa juuri mitään objektiivista totuutta. Silloin pystyy alkaa elää omaa elämäänsä kuten haluaa. Se kun tajuaa, että voi luoda ikioman totuutensa ja elää siinä. Samalla ymmärtää, että mikä vain on mahdollista, kaikki on hyvin ja että oikeastaan elämä on aika jees.

Ehkä suurin ongelma ihmisten ahdingossa on se, että koitamme etsiä absoluuttisia totuuksia ja tehdä subjektiivisista asioista väkisin objektiivisia. Koitamme tieteellistää taidetta ja saada kaikki mitattavaan muotoon. Meidän on pakko menestyä ja kulkea se tietty polku (jota minun ei edes tarvitse kuvailla, sillä se on niin itsestäänselvä polku meille kaikille), jonka opimme heti kun opimme kysymään miksi.

Sitten vanhana voimme todeta että huh selvittiin ja kuolla tyytyväisinä siitä, ettemme mokanneet elämää. Ettemme vain näyttäneet missään vaiheessa olevamme eksyksissä polulta tai haluavamme salaa jotain muuta. Pystymme olemaan tyytyväisiä siihen että teimme kuten pitikin, eikä totuutta tarvinnut kohdata missään vaiheessa silmästä silmään. Sai vain nukkua ja olla turvassa kritiikiltä. Omalta ja muiden.

Kumpa kuvaus elämistämme voisi olla pätkä tekstiä, piirros, veistos, ääni tai valo sen sijaan että se olisi ammatti koulutusasteen mukaan, varakkuus numeroina ja lasten lukumäärä numeroina.

Uskaltaa ajatella omia ajatuksia. Saa tehdä niin.

Muistatteko kun lapsena joillain oli saldorajat puhelinliittymissä? Minulla ei koskaan ollut, vanhemmat kai halusivat luottaa minuun. Ja vaikken olisikaan ollut vastuun arvoinen (kuten joitain kertoa kävi), olin silti saanut mahdollisuuden toimia oikein. Saldorajalapsilla ei ollut sitä mahdollisuutta valita.

Tähän mennessä en ole blogihistoriani aikana kertaakaan ottanut käyttöön kommenttien tarkistuttamista ennen julkaisua. Ehkä olen luottanut lukijoihini kuin vanhemmat lapsensa puhelimenkäyttöön. Olen halunnut luottaa ihmisen hyvyyteen. Siihen, ettei kukaan ensisijaisesti halua kenellekään mitään pahaa.

Nyt olen kuitenkin päättänyt, että en halua jatkaa tätä, ellen ala itsekin konkreettisesti elämään haluamassani totuudessa, kuten ylempänä kirjoitin. Siinä, että voi joko sanoa mukavia asioita, tai olla ihan hiljaa ja jatkaa omaa elämäänsä toisaalla. Sellainen on minun totuuteni. Siihen ei kuulu turhan negatiivisuuden levittäminen, sillä siitä ei hyödy kukaan.

Palataan taas. Toivotan maailman parasta, juuri sinun näköistäsi viikonloppua!

Share

Pages