Ladataan...

Otin Marokossa ollessani hennatatuoinnin ja kasuaalisti kuvasin toimituksen Instagramiin (taiteilijan luvalla). En ajatellut siinä sen ihmeempiä, kuin että vitsit miten magee tatska... kunnes directini täyttyi huolestuneista viesteistä. 

Sain hyvin nopeasti tietää, että hennatatuointi, jonka olin ottanut, ei ollutkaan mikään perus henna (siis tällainen hippikaupoissakin myytävä ruskea henna, jolla olen joskus aiemmin kavereiden kanssa tehnyt parissa päivässä pois haihtuvia tatuointeja), vaan musta henna, joka voi käytännössä olla hengenvaarallinen.

Hennojen ero on se, että mustaan hennaan on lisätty kemikaali nimeltään parafenyleenidiamiini (PDD). Tätä kemikaalia on esimerkiksi lähes kaikissa hiusväreissä ja sen tarkoitus on yksinkertaisuudessaan tehdä hennatatuoinnista pitkäkestoisempi ja tummempi. Kuitenkin se aiheuttaa hyvin potentiaalisesti ihmisessä allergisen reaktion, joka ei harmillisesti ole pelkkää kutinaa, vaan esim. kemiallinen palamisreaktio iholla, arpeutuminen ja allergisoituminen koko lopuksi elämää PDD:tä sisältäville hiusväreille ja -sävytteille.

Itselläni kemiallinen palamisreaktio alkoi noin puolen tunnin kuluttua hennan ottamisesta. Kättä kirveli ja kuumotti, mutta tatuointi oli niin hieno, etten halunnut pyyhkiä sitä pois. Tässä vaiheessa en siis vielä tiennyt, minkälaisen hennan olin ottanut. Siinä vaiheessa, kun tajusin saaneeni allergisoivan mustan hennatatuoinnin, tatuointi oli jo "kiinnittynyt" kokonaan. Polttelua ja kirvelyä jatkui koko loppuloman ja tietenkin tarkkailin tilannetta. Oireiden pahentuessa olisimme menneet sairaalaan, mutta koska ihoa "vain" poltti, kärvistelin sen tunteen kanssa loppuloman. Oikeastaan oireet olivat kokonaan poissa vasta sitten, kun henna oli haihtunut. Tähän taisi mennä viikko pari.

Hennan ottamisesta on nyt aikaa n. 2 kuukautta, ja sen jättämät arvet ovat tällä hetkellä seuraavanlaiset:

Hauskinta arvessa on mielestäni sen kuvio. Ennen kuin henna oli haihtunut iholta ja tiesin sen jättävän mahdollisesti todella näkyvän arven, lohduttauduin sillä, että ainakin arvesta tulee esteettisempi kuin keskiverto palovamma, hahah. Mietin jopa, että kävisin tatuoimassa myöhemmin arven päälle oikean tatuoinnin, joka olisi kopio hennasta. No, arpi jäi kuitenkin melko huomaamattomaksi ja useimmissa valaistuksissa se näyttää "vain" verisuonilta tai ihon pigmentin epätasaisuudelta. Harmi sinänsä. Arpihenna olisi ollut aika next level-tatska.

Sitä, olenko tästä johtuen herkistynyt PDD:tä sisältäville hiusväreille ja -sävytteille en ole uskaltanut kokeilla, sillä mikäli laittaisin nyt päähäni jonkin PDD:tä sisältävän sävytteen tai hiusvärin (eli käytännössä minkä tahansa sävytteen tai hiusvärin), saattaisi pääni turvota sekunneissa ja hengitystieni tukkeutua ja elämäni päättyä, ennen kuin ehtisin puhelinta korvalle nostaa.

Eipä siis auta kuin olla kiitollinen siitä, että on blondi! Toisin sanoen ainoa kemikaalikäsittely, mitä hiuksilleni säännöllisesti teen, on värinpoisto. Siinä ei luonnollisesti PDD:tä ole. Olemme myös kampaajani kanssa tarkasti katsoneet ne sävytteet, joita saan turvallisesti käyttää ilman riskiä. Mutta kyllähän tämä mahdollinen herkistyminen lopun elämää mukana kulkee. 

Ajattelin aluksi olla kirjoittamatta koko keissistä, mutta kun jatkuvasti tapaan ihmisiä, jotka eivät ole kuulleet mustasta hennasta mitään (kuten en minäkään ollut!), niin tuntuu melkeinpä velvollisuudelta hyödyntää tätä asemaani joukkoviestinnässä ja laittaa sana kiertämään. Jos tämän postauksen ansiosta joku välttää allergisoitumisen ja arvet, niin job well done!

Muutamaa asiaa ihmettelen: Miksi musta henna on olemassa? Herkistääkö se kaikki, vai vain suurimman osan ihmisistä? Miksi niitä tehdään edelleen, vaikka vaaroista on puhuttu? Tietääkö tekijä, että riskeeraa taiteellaan asiakkaan hengen?

Varokaa Marokon markkinoilla!

Ladataan...

Ladataan...

En tiedä onko miten laitonta julkaista sydäntalvikuvia neljä päivää ennen vappua, mutta teen sen, jotteivat nämä lapin reissun kuvat jäisi roikkumaan juhannukseen asti. Tämän jälkeen Kaisa päivittää kuvavarastonsa keväisempään.

Viime aikoina olen miettinyt sitä, miten pienestä ihan kaikki on kiinni. Siis ihan kaikki.

Se, että päättää sanoa ääneen jonkin yhdentekevältä tuntuvan asian tietyssä seurassa, saattaa johtaa megalomaaniseen tapahtumien sarjaan, joka lopulta päättyy siihen, että elät unelmiasi todeksi.

Se, että päättää eräänä aamuna itkemisen, valittamisen ja itsesäälissä rypemisen sijaan laittaa lenkkarit jalkaan ja mennä ulos haistelemaan kevättä, saattaa johtaa siihen, että mieli parantuu, negatiivisuuden kierre katkeaa ja arkeen löytyy uusi hyvinvointia ylläpitävä rutiini, aamu-ulkoilu.

Miten se, että kerrankin antaa itselleen luvan valittaa ääneen, saattaakin johtaa siihen, että apu on ihan vieressä, ja kamalan painava taakka putoaa harteilta.

Yksi viesti. Yksi sana. Yksi ilme. Yksi päätös. Yksi puhelu. Yksi ajatus. Niistä meidän elämämme isot tapahtumaketjut lähtevät aina liikkeelle. Muistakaamme se. Pienet muutokset ovat isoja.

Ja nyt. Tee se, mikä täytyy tehdä.

Ladataan...

Pages