Ladataan...
The Good Morning

Ihanaa jouluaattoa! 

Kyllä joulu on vaan ihmisen parasta aikaa. Vaikka rakastan joulua, tänä vuonna rakastan sitä jotenkin erityisen paljon. Ehkä se tuli oikeaan aikaan? Olo on rauhallinen ja mieli niin kiitollinen. 

Aiomme syödä riisipuuroa, saunoa, käydä kirkossa ja haudoilla, rauhoittua täydellisen jouluillallisen ja viimeisimpänä ohjelmanumerona annetaan ja avataan lahjat. Aamulla puurosta mantelin saanut toimii jouluhenkilönä (sukupuolineutraali nimitys joulupukille, heh), joka jakaa lahjat. Jouluhenkilön roolin saa vetää omalla tavallaan, rekvisiitalla tai ilman.

Mieleeni on jäänyt erityisen vahvasti isän suoritus joidenkin vuosien takaa, kun hän huomaamattomasti illallisen jälkeen paineli pihalle kirkkaanpunainen metsurin lämpökerrasto päällään ja juoksi ympäri taloa koputtelemassa ikkunoihin. Mehän mentiin sisällä ihan sekaisin ja juostiin ikkunalta toiselle ja yritettiin bongata joulupukkia! Lopulta hän tuli etuovesta sisään ja oltiin ihan täpinöissämme. Hahah, katsotaan, kuka saa show-vuoron tänä jouluna!

Läsnäolevaa ja nautinnollista juhlaa kaikille teille lukijoilleni! <3 Kiitän tästä vuodesta. Te olette minun lahjani!

Share
Ladataan...

Ladataan...
The Good Morning

 

Ihanaa aatonaattoa! 

Voi hyvää päivää. Eipä tiedetty siskon ja äidin kanssa mihin ryhdyttiin, kun joku ehdotti että "hei tehdäänkö piparkakkutalo?" ja muut siihen että hei joo, sehän ois kivaa. SEHÄN OIS KIVAA. Ja sitten joku Kaisa vielä vaati, että tehdään "American dream house" eikä mitään mummonmökkiä. 

Ensinnäkin, piparkakkutalon tekeminen ei ole kivaa. Sen jotenkin ehtii aina vuodessa unohtaa, sillä silti se näköjään pitää melkein joka vuosi näpertää. Sama mekanismi taitaa toimia synnytyksen suhteen...

Piparkakkukartano saattaa vaikuttaa hyvältä idealta aluksi, kun katsoo valmiita tekeleitä Pinterestistä. Kyseessä on kuitenkin hyvin ovelasti naamioitu perhe-/parisuhdetesti. Se on vähän kuin Ikean huonekalujen kokoaminen. Viimeistään puolivälissä hommaa lannistuminen, luovuttaminen ja toisille raivoaminen kuvaavat todellisuutta enemmän kuin "kiva pikku joulupuuha ja yhdessäolo perheen kanssa".

No, kun taloon oli upotettu arvokasta joulunaikaa jo kymmenisen tuntia ja vähintään yhtä paljon oli jäljellä, päätimme itkun sijasta nauraa. Kun ei olisi jaksanut enää yhtään, kaikki seinät kaatuivat ja joku oli mitannut parvekkeen väärin ja paistamatta oli vielä portaat, piippu ja katto, ja taikina loppui kesken, ei auttanut muuta kuin nauraa. Ja sillä kuuluisalla suomalaisella sisulla vain loppuun asti. Ja mikäli joku meinasi karata sohvalle somettamaan, sille huudettiin hengenhädässä: "Älä jätä meitä!"

No, lopussa kiitos seisoo. Kun kartano alkoi olla about pystyssä ja huomattiin, miten upea siitä tulee, meihin iskeytyi intoa ja energiaa niin paljon, että verhojen ompelu, huoneiden rakentaminen ja seinien tapetoiminen oli jo lähellä. Päätettiin yhteistuumin jättää se haaste kuitenkin ensi jouluksi.

Ollaan tuijoteltu taloa ihan haltioituneina! Sille on muodostunut jo tarinakin. Siis että ketä siellä asuu ja mitä ne tekevät mihinkin aikaan vuorokaudesta. :D Haha, parasta!

Ehdittiin aatoksi. Nyt saa joulu tulla. Niin tänne isän rakentamaan kuin tuohon meidän tyttöjenkin rakentamaan taloon.

Rauhaa ja rakkautta kaikille. <3

Share
Ladataan...

Pages