Ladataan...
The Good Morning

Meillä on kotona eläin! Ja se on parasta mitä vuonna 2018 on tapahtunut.

Heti toisiksi parasta on se, että tajusimme hankkia asuntoomme mattoja. Onhan täällä vitivalkoisessa ja kolkossa, mutta ah-niin-pelkistetyssä kaikukopissa eletty jo viisi kuukautta. Halusin alusta asti tänne askeettisen sisustuksen; ei värejä, ei mitään tekstiilejä, ei edes sohvaa. Koko sisustuksen pääelementti oli yhden seinän kokoinen peili, jonka edessä Kaisa sai sitten toteuttaa tanssistudiounelmiaan. Käytännössä halusin tästä kodin sijaan tanssistudion, jossa tehdä töitä ja jossa jokainen seinä oli tyhjä ja valmiina olemaan taustana milloin missäkin kuvauksissa.
 

Mutta en kyllä tajunnut, miten ikävää sellaisessa galleriakodissa on asua, ennen kuin toin läpällä lapsuudenkodistani mattoja meille sovitukseen. Ihan käsittämätöntä, miten joku lattialla makaava pehmopala voi vaikuttaa ihmisen mielenterveyteen niin paljon! Seuraavaksi aionkin hankkia tänne niin paljon värejä ja rättejä kuin vain osaan. Ja tv:n. Ja nojatuolin. Ja niin pitkään vihaamiani kankaisia tabletteja valkolasiseen ruokapöytään, johon kahvikuppi aina niin kolkosti kolahtaa aamuisin. Ei kolahda enää kohta.

Takaisin siihen ihanaan asiaan, että meidän kalasatamalaisessa unelmien mattokodissa asuu nykyään eläin. Ainakin toistaiseksi. Hän on onnellisesti ikääntynyt kissaneiti nimeltään Lilli. Lilli on kyllä esiintynyt ainakin instassani aiemminkin, mutten ole koskaan tainnut omistaa hänelle kokonaista postausta, mikä on aika outoa. Onhan hän kuitenkin pikkusiskoni. Tosin en tiedä onnistuinko kokonaisen postauksen omistamisessa vieläkään, sillä taisin löpistä kahden kappaleen verran jostain matoista.

Lilli tuli meidän perheeseen löytöeläintalosta, kun olin viisi. Sitä päivää en ikinä unohda. Ryömimme kaikki isäämme myöten lattialla koko päivän, sillä olimme lukeneet jostain kissaoppaasta, että ensimmäisenä päivänä omistajien pitää asettua kissan tasolle, jotta hänestä ei tule pelokasta ja säikkyä. No, ovikello soi ja naapurin täti tuli kylään ja siinä sitä oltiin maassa kaikki ryömimässä. Se oli viisivuotiaan Kaisan mielestä tosi hauskaa.

Nykyään Lilli on jo 17-vuotias vanhus. Ikäänsä nähden hän on todella hyvässä kunnossa, paitsi että maailma Lillille on nykyisin hiljainen. Hän on nimittäin kuuroutunut parin viime vuoden aikana. Mutta eipähän pelota enää imuri ja säikyttele yllättävät äänet. Maailma on itseasiassa aika leppoisa paikka, kun uniakaan ei keskeytä enää juuri mikään. Edelleen siis yhtä mutuisa katti on, tai itseasiassa vanhenemisen myötä vain mutuisampi. Sellainen täydellinen sylikissa, joka ei ulkoilusta enää niin välitä. Eli juuri sopiva kerrostalokissa. 

Niin käsittämätöntä ajatella, että tuo eläin on ollut elämässäni mukana melkein niin kauan kuin muistan. Lilli on ollut terapeuttini, jota olen aina halinut, kun on ollut paha päivä, ja sen kehräys on saanut minut aina rauhoittumaan ja huomaamaan, miten kaikki on tässä hetkessä aina hyvin. Eläimillä on kyky saada ihminen erityisen läsnäolevaksi. Niitä ei maailman murheet paina ja siksi niiden seura on niin rauhoittavaa.

Kissa tekee kodin. <3 Eivätkä ne matotkaan pahitteeksi ole.

Share
Ladataan...

Ladataan...
The Good Morning

Kaupallinen yhteistyö: WSOY

Ihana ajoitus. Juuri kun olen alkanut taas lukemaan enemmän (ja somettamaan vähemmän), saan WSOY:lta kirkkaan keltaisen romaanin, johon käydä käsiksi oikein blogin puolesta eli täydellisen hyvällä omatunnolla. 

Kyseessä on huippumalli ja näyttelijä Cara Delevingnen esikoisteos Mirror, Mirror. Minusta on upeaa, että ihminen, joka ei ole julkisuudessa osoittanut minkäänlaista taipuvaisuutta kirjoittamiseen, astuu yhtäkkiä kirjansa kanssa parrasvaloihin. (Delevingne paljastui kyllä pikaisen googlettelun tuloksena melkoiseksi multitalentiksi, joten enpä ihmettele.)

Cara Delevingne kirjoittaa siis kirjan ja se on... fiktiota! Erittäin mielenkiintoista. Moni olisi varmaan lukenut naiselta myös jotain hänen omaan elämäänsä liittyvää, mutta sen sijaan Delevingne kirjoittaa tarinan neljästä ongelmiensa kanssa kipuilevasta teinistä. Todistaa muuten omalta osaltaan sen, ettei kenenkään tarvitse miettä mitä saa ja voi tehdä. Täällä elämässä kun saa ryhtyä ihan mihin huvittaa! Vaikka nuortenkirjailijaksi kaksvitosena.

Mielenkiintoinen valinta myös, että Delevingne on kirjoittanut kirjan yhdessä kirjailija Rowan Colemanin kanssa, mitä tosin tunnutaan kannen perusteella hieman vähäteltävän. Toivonkin sydämeni pohjasta, että kirja todella on yhtä isosti Delevingnen käsialaa, kuin kansi antaa olettaa, ja että Coleman on ollut lähinnä esikoiskirjailijan mentori ja rakennekoutsi. Vajaa 400 sivua kun ei välttämättä ole mikään helppo nakki kasassa pidettäväksi.

Oppi numero kaksi: Sen lisäksi siis, että saa tehdä mitä huvittaa, on ok myös pyytää apua, kun jokin uusi projekti tuntuu liian haastavalta itse kannateltavaksi. En ollut aiemmin Delevingneen sen syvemmin tutustunut, mutta tämän kirjan myötä oli aivan pakko - ja hän vaikuttaa anteeksipyytelemättömältä, aidolta ja kovapäiseltä tekijältä. Rakastan!

Itse romaaniin. Mirror, Mirror on tarina neljästä Lontoossa asuvasta nuoresta, jotka kipuilevat identiteettinsä, ihmissuhteidensa sekä joukkoonkuulumisen ja -kuulumattomuutensa kanssa. Perhedraamalta, kiroilulta, väkivallalta, alkoholismilta, karkaamisilta ja päihteiltä ei vältytä. Eri taustoista tulevia nuoria yhdistää yhteinen bändi nimeltä Mirror, Mirror, joka on heidän henkireikänsä ja turvansa kaiken turvattoman keskellä. Tarina alkaa siitä, kun yksi neljästä bändin jäsenestä katoaa ja löytyy myöhemmin tajuttomana Thames-joestaJäljelle jäävät kolme ystävystä lähtevät selvittämään, mitä heidän koomassa makaavalle ystävälleen on oikein tapahtunut.

En ole nuortenkirjoja lukenut "sitten oman nuoruuteni", ja tuossa kirjaa lueskellessani mietin, että mikä oikeastaan erottaa nuorten ja aikuisten kirjat. Ilmeinen tekijä on tietenkin se, että nuortenkirjan hahmot ovat useimmiten nuoria ja aikuisten kirjan hahmot useimmiten aikuisia. Tämän lisäksi tajusin, että nuortenkirjoissa käytetään yleensä huoletta kliseitä, sillä ne eivät ole nuorille vielä kliseitä! Vasta aikuisena alkaa janoamaan erikoisempia lopputulemia ja monitulkinnallisempia kommunikatio- ja tarinankerrontatyylejä. Teini taas ei välttämättä saa niistä mitään irti, vaan ne ovat hänelle tylsiä ja mitäänsanomattomia. Ja kun miettii, niin teini-ikähän oli ihan nolouteen asti yhtä kliseetä. Se oli inspiroivaa silloin. 

Vaikka kirjan aiheet ovat poikkeuksellisen raskaita ja nuorten ongelmat aika äärilleen vietyjä, pääsee sen kautta kyllä käsiksi omaan vähän viattomampaan teini-ikään ja sen ihanuuksiin ja kamaluuksiin. Siihen, kun omaa identiteettiä etsitään niin kuin se olisi maailman tärkein asia (teinille se on), ja siihen, kun kukaan ei ymmärrä. Rakastin myös sitä, kuinka kirja toi yllättävällä tavalla mukaan LGBT-teeman, jota ei liiaksi ainakaan minun lukemissani kirjoissa ole ollut.

Lähes 400 sivua teinirappioromanttiikkaa voisi itsessäänkin olla ihan mielenkiintoinen lukukokemus, mutta tämän lisäksi juoneen on ympätty dekkarimainen rakenne, sekä aika raskas loppuratkaisu, joka lävähtävää kasvoille kirjan viimeisessä kolmanneksessa. Ihmisen pahuutta ja ihmiskuntamme yhtä suurimmista ongelmista ei tässäkään teoksessa pakoon pääse.

Mirror, Mirror on saatavilla Suomalaisesta Kirjakaupasta.

Share
Ladataan...

Pages