Ladataan...

Tämä kevät on kieltämättä ollut tunnerikas. Ollaan menty kovaa alas ja kovaa ylös. Hektisessä elämässäni onkin ollut oikeastaan vain muutama elementti, jotka ovat pysyneet ja pitäneet minua suhtkoht järjissäni. Yksi niistä on kissa, toinen Kalasatama ja kolmas jokaviikkoiset treenit Kiiran kanssa.

Kiira laittoi minulle alkukeväästä viestiä, josko haluaisin alkaa treenata hänen valmentamanaan. Ja kun joku iloa ja energiaa pursuava muikkeli laittaa tuollaisen viestin elämäntilanteessa, jossa palikat hajoilevat ja viimeisenä mielessä olisi burpeet, on ihan pakko vastata myöntyvästi oman hyvinvointinsa vuoksi.

Ja onneksi vastasin. Minulla ei ole koskaan ollut omaa valmentajaa. Kun olin fitnessmuija, en tarvinnut sellaista, koska olin liian ylpeä ja osasin itse. Kun en enää ollut fitnessmuija, en tullut edes ajatelleeksi valmentajaa, kunnes sellainen tuli luokseni.

Olen tullut siihen tulokseen, että oma valmentaja on vähän sellainen luksuspalvelu, aivan kuten personal shopper, hieroja tai oma kokki. On yksinkertaisesti helpompaa (ja todennäköisempää) treenata, kun joku kertoo mitä tehdään, milloin, kuinka kauan ja laskee vielä toistotkin. Ja sitten kun alan kitisemään, se sanoo, että vielä kolme. Ei tarvitse tehdä muuta kuin totella. Ihanaa!

Juuri puhuin eräälle tutulle, että koska jouduin työssäni olemaan niin maskuliininen, en vapaa-ajallani jaksaisi olla määräämisvallassa, vaan otan mielummin virran mukana menevän, tottelevan roolin. Äitini kanssa nauretaan aina sille, kun hän kysyy että mihin mennään syömään, mitä tehdään tai minkälaiset verhot haluaisin, turhaudun ja sanon että "mä en jaksa olla mitään mieltä mistään, kun töissä joudun koko ajan olemaan jotain mieltä ihan kaikesta!" Se on meistä hauskaa. Kaikki perheessäni tietää, että mielipiteeni kysyminen on usein vähän sama, kun kysyisi teinin mielipidettä. Vastaus on "ihan sama."

Mitä Kiiran kanssa treenaamiseen tulee, niin katsottiin hänen kanssaan alkukeväästä vähän läpi meikäläisen tavoitteita. Halusin yläkroppaan lisää voimaa, kehittää puristusvoimaa ja saada keskikroppaa tukevammaksi. Siis keskikropan lihaksia tukevammaksi. Keskikroppaa tukevammaksi ihan sellaisenaan olisi ollut vähän liian iisi tavoite. Näiden toiveiden puitteissa ollaan treenattu enimmäkseen salilla ja voin sanoa, ettei kertaakaan olla tehty samaa liikettä kahdesti! Ihme liikepankki tuo nainen. 

Jos minulla ei joskus enää ole Kiiraa tai muutakaan valmentajaa, niin ajattelin kyllä tehdä samanlaisen diilin jonkun kaverin kanssa! Viikottaiset treenit ja vetovuorot vaihtelevat. Tulee lähdettyä, vaikka olisi PMS, ero, töitä rästissä, sotkuinen kämppä tai elämä myynnissä. Niin ne hommat vain hoituu, kun laittaa hoitumaan.

Onko teillä viikottaista treenikaveria? Laittakaahan Kiira IG:ssä seurantaan @kiirakirsikka!

Ladataan...

Että missä ihmeessä olen oikein ollut koko viikonlopun? No, siitä kertomista olenkin jo tovin odottanut. Sana sinkkuretriitti voi tuoda mieleen erilaisia mielikuvia aina Temptation Island -tyyppisestä ristiinpanemisesta toivonsa menettäneisiin parisuhteettomiin ihmisiin, jotka laittavat rahaa erinäisiin sinkku-etuliitteellä kulkeviin palveluihin paremman elämän toivossa.

Käyttäkäämme siksi sanaa deittiretriitti, sillä tämän retriitin kohdalla kyse ei ollut kummastakaan edellä mainitusta. Kyseessä oli kaverini Mikko Kempen järjestämä viikonloppu Kirkkonummen aivan ihanassa Villa Hummerheimissä. 

Retriitin perimmäinen ajatus oli lisätä ymmärrystä parisuhteen ja erityisesti miehen ja naisen välisestä dynamiikasta. Miten voimme ymmärtää toisiamme paremmin? Mikä meissä on samanlaista, mikä erilaista? Mikä saa naisen syttymään, mikä puolestaan miehen? Stereotypisoiva ja heteronormatiivinen lähestymistapa deittailuun tai parisuhteeseen ei kuulosta välttämättä kovin houkuttelevalta saati nykyaikaiselta, mutta mielenkiintoista on, kuinka jotkut väitteet liittyen miehiin, naisiin, maskuliiniin, feminiiniin ja polariteettiin näyttäytyvät vähintäänkin omassa elämässäni niin pesunkestävinä faktoina, että niihin syventyminen on aidosti kiinnostavaa. 

Koska deittailua (kuten monia muitakaan elämämme kannalta aika merkittäviä taitoja) ei koulussa opeteta, on Kemppe ottanut sen elämäntehtäväkseen. Moni saattaa miettiä, minkälaisia ihmisiä deittailuretriitille oikein ilmoittautuu. Sitä mietin minäkin. Sunnuntaina haikeiden hyvästien jälkeen huomasin, että aika upeita tyyppejä. Syvällisiä, itseään jatkuvasti kehittäviä ja tiedostavia ihmisläheisiä ihmisiä, jotka tykkäävät raakasuklaasta. Avoimia, iloisia ja välittömiä.

Paripäiväinen piti syvällisten sinkkujen ja raakasuklaan lisäksi sisällään meditaatiota, luentoja, raakakakkua, bulletproof-kahvia, Tinder-kuvien otattamista ammattilaisella (mikä oli aluksi ainakin omasta mielestäni aluksi jotenkin tosi hyvä läppä, mutta lopulta olin messissä ihan täysillä, heh), savusaunaa, puusaunaa, uintia meressä, traumanpurkuharjoituksia, kehurinkejä, affirmointia, oman suunnan ja mission selkeyttämistä, viiniä, itkua, naurua, rumbaa & bachataa nurmikolla aamuauringossa, villilohta, kokkailua, myöhään valvomista, haleja ja raakasuklaahierontaa.

Kun perjantaina Hummerheimiin saapuessamme tutustuttiin toisiimme, piti jokaisen nimetä esittelykierroksen yhteydessä oma deittailutavoite. Kyllä, deittailutavoite. Sinkkuilu ilman tavoitetta on nykyään näemmä vähän sama, kuin yritys ilman liiketoimintasuunnitelmaa. 

Osan tavoite oli löytää se oikea. Koska olin itse vasta eronnut ja minua ei varsinaisesti houkutellut elämänrakkauden löytäminen, heitin siinä sitten vitsikkäänä (mutta täysin tosissaan, tietysti) tavoitteekseni päästä treffeille jollekin överijahdille tänä kesänä. No, #olisinpatiennyt, että tästä tavoitteesta tulikin sitten koko viikonlopun mittainen referenssi, joka otettiin esille varmaan kymmenen kertaa päivässä aina eri yhteyksissä. Lopulta sunnuntaina jahti oli ollut niin paljon huulilla, että päätimme toteuttaa nämä deitit. Jahtia itseään ei kylläkään saatu, mutta mielikuvitus ja miehistö paikatkoon sen, mikä jäi materian tasolla telakalle.

Kaisan deittailutavoite - check! Viikonloppu kokonaisuudessaan herätti upeita tunteita ja tekipä hyvää pitkästä aikaa meditoidakin ryhmässä. Olin sunnuntaina kotiin palattuani niin kiitollinen ja täynnä ideoita ja ajatuksia. Rentoutunut, väsynyt, onnellinen. Rakastan tuollaista leirien ynnä muiden ryhmäytymisten jälkeistä tunnelmaa, kun on ylitsepursuavan täynnä päivien mittaan tiivistyneen ryhmähengen antamaa energiaa ja rakkautta. Pystyttekö samaistumaan?

Kuvat: Sebastian Trzaska

Että milloin seuraava retriitti pidetään ja miten sinne voi paikkansa ostaa? Luultavimmin ihan seuraavien kuukausien aikana. Syksyä oli heitelty ilmoille. Voin ilmoitella sitten, kun itsekin kuulen! Sillä aikaa lisätietoja Kempen touhuista löytyy esimerkiksi täältä

Kiitos Mikko ja kaikki muut ihanasta viikonlopusta!

Ladataan...

Pages