Ladataan...

Bloggaamisessa on eräs aika ärsyttävä piirre. Juuri ne asiat ja tapahtumat elämässä, jotka jälkeen päin synnyttävät ajatuksia ja joista haluaa kirjoittaa postauksen, ovat usein juuri ne asiat, joita ei sen erityisemmin keskittynyt kuvaamaan. En tiedä kumpi on syy ja kumpi seuraus...

Eilen ajaa hurauttelimme Taidekeskus Salmelaan. Keli oli kuin morsian. Ei tosin sellainen sekunnissa mieltään muuttava ja "parempi ois luultavasti Pattayalla", vaan lempeä ja iloinen morsian.

Paikka on kuin luotu kuvattavaksi, mutta toisaalta se on ehkä vähän enemmän luotu koettavaksi. Siksi minulla on niinkin täydellisestä paikasta tallessa vain muutama puhelimella räpsitty otos tätä postausta varten. Siispä, menkää ja kokekaa. Vielä tämän kesän aikana!

Salmela on Mäntyharjussa sijaitseva kesäparatiisi. Siellä on helppo hengittää ja silmä lepää niin taiteessa kuin luonnon maisemissakin. Siellä tuntee jostain syystä aina olevansa asioiden ytimessä. Kuinka tunnelma voikaan yhtä aikaa olla pysähtynyt ja virkeä. Ajatuksia herättävä ja rauhoittava. Luksus keskellä landea.

Kaikki on hyvin, siellä ymmärtää. Ympärillä olevalla taiteella on anteeksiantava vaikutus, ja yhtäkkiä muistaa elämän monivivahteisuuden olevan oikeastaan se juttu. Ei suinkaan ikuisen onnen ja ilon. Tämä pitää jostain syystä aina muistaa uudelleen ja uudelleen...

Viime kesänä kävin Salmelassa ehkä alakuloisempana kuin koskaan, tänä kesänä ehkä tyytyväisempänä kuin koskaan. Molemmilla kerroilla lähdin hämmentävän samanlaisilla fiiliksillä pois. Rauhaa ja merkityksellisyyttä, onnesta riippumatta.

Erityisen lämmöllä eiliseltä reissulta muistuu eräs pieni isoikkunainen mökkeröinen. Se oli sisältä täysin valkeaksi maalattu ja kalusteina oli vain muutama keinutuoli, pieni pöytä ja iso avoin kirja. Kirjaan sai raapustella ajatuksiaan elämästä ja sen tarkoituksesta.

Hieroin käsiäni yhteen ja aloin selata, mitä kaikkea ne täällä käyvät ihmiset tässä mökkeröisessä mahtavatkaan ajatella. Oli ihan hiljaista, ulkonta kuului vain puiden havinaa ja me olimme mökissä kaksin. Lueskelin ääneen sieltä täältä:

"Elämä on nautinnon ja epäitsekkään elämisen tasapainoilua"

"Elämän tarkoitus on biologinen. Ihmisellä on tarkoitus siihen asti, kun hän on lisääntynyt"

"Elämässä ei tarvitse tehdä enempää kuin pystyy"

"Prada, Gucci, Louis Vuitton"

"Ilo, intohimo, rauha, viisaus" (oma lemppari!)

"Elämällä ei ole yhtä tarkoitusta. Jokainen luo sen itse"

"Elämän tarkoitus on nauttia siitä!"

"Miettikää työ elämän tarkoitusta, myö eletään sitä!"

"Rakastaa"

"Elämän tarkoitus on leikkiä leluilla ja pitää hauskaa"

"Elämän tarkoitus on kesä"

"Elämän tarkoitus on taiteen kartoitus"

"Elämän tarkoitus on murheen karkoitus"

Kylläpä jäikin paljon lauseita mieleen jopa ihan sanasta sanaan! Kenenkään mielestä elämästä stressaaminen ei tuntunut olevan elämän tarkoitus. Tai työt tai kiiruhtaminen tai muiden kadehtiminen. Elämän tarkoitus ei myöskään ollut rikastua tai menestyä, mikäli oli sitä kirjaa uskominen. Olisin mielelläni ostanut siitä kopion!

Ja tietenkin lopuksi kannettiin mekin kortemme ajatusten kekoon oikein kuusin kappalein. Yritin vaihdella käsialaa. Heh, huono yritys.

Kuitenkin noita kirjoitellessamme mietiskeltiin, että ei sillä elämällä oikeastaan tarkoitusta ole. Vai onko elämän tarkoitus se, että voimme miettiä sen tarkoitusta? Että saamme jotain tekemistä ja ajateltavaa? Miksi ihminen haluaa kaikelle tarkoituksen ja syyn, jotta viitsii tehdä sen? Eikö täällä pallolla voi tallustaa ihan vain "huvin ja urheilun vuoksi"?

Ladataan...

Huomaan usein aurinkoisina päivänä palloilevani keskustassa etsien lounaspaikkaa, jossa voisi syödä ulkosalla. Jostain syystä terassilliset ravintolat keskustassa tuntuvat rajoittuvan ylihinnoteltuihin, mauttomiin ja laaduttomiin rafloihin, joista jää vain kiukkuiseksi. Siis niitä seitsemäntoista euron kanasalaatteja krutongeilla koristeltuna. Plääh!

Ja sitten eräänä päivänä muistin Torin olemassaolon! Mikäli jaksaa poiketa keskustasta ihan vähän Punavuoreen, löytää ihanan pikkuisen torin (Fredrikintori), joka kätkee sisäänsä Torin.

Olen aiemmin poikennut paikassa vain kahvilla, kun kannoin vähän matkan päässä painavia kasseja, ja joku tuli että hei, mennään kahville, ja mehän mentiin. Lähimpään kahvia tarjovaan paikkaan.

Tänä kesänä tuli oikea hetki testata paikan safka. Kesäpäivä, lounasaika ja pari frendiä = täydellinen asetelma Torille. Torin lounaslista vaihtuu päivittäin ja tarjolla on lisäksi lisukesalaattia, leipää ja jälkkäriksi kahvi. Ravintola Torin sisko, AlppiTori, löytyy muuten Alppilasta. Vähän niin kuin minunkin siskoni!

Kun on aterioinut massunsa täyteen, voi tökätä aurinkolasit nenälle, ostaa viereisestä kojusta kukkia ja kierrellä Punavuoren uniikkeja putiikkeja ja käydä Andantessa kahvilla. Tai vaikka vain ihastella punavuorelaisten staileja ja rauhallista elämäntyyliä. Niin vierasta touhua! t. kalliolainen. I kind of like it.

Ravintola Tori, Punavuorenkatu 2.

Pages