Ladataan...

Olen tilanteessa, jossa minut valtaa niin ylitsepursuava innostus, ettei pääni kestä sitä. Hamuan puhelinta takin taskusta. Jokainen sekunti hölskytetyn skumppapullon pitämistä sisälläni on liikaa. En malta odottaa, että joku jakaa tunteen kanssani ja se pääsee poksahtamaan. En malta.

Tuijotan puhelimen näyttöä ja tajuan, ettei minulla ole ketään erityistä, kenelle soittaa. Tämä asia ei nyt varsinaisesti kosketa ketään. Olen sinkku.

Seurustellessa tottuu siihen, että joku kanssaelää elämäsi hyvät ja huonot hetket. Jollekin sinun kompastumiset ovimattoon, möläytykset työhaastattelussa ja opiskelupaikan vastaanottaminen ovat yhtä tärkeitä, kuin sinulle. Sinkkuna näissä tilanteissa täytyy puolestaan olla pelisilmää. Ketä ystävääni juuri tämä uutinen voisi kiinnostaa? Kenelle olen tästä maininnut, edes lyhyesti? Kenelle en voi kertoa tätä, sillä hänen oma elämäntilanteensa on niin toisenlainen, että luultavasti se tekisi väleistämme vain nihkeämmät?

Soitan muutamalle parhaalle ystävälleni. Kukaan ei vastaa. Soitan eksälleni, jonka kanssa olemme ystäviä. Hän ei vastaa. Menen perhechattiin iloitsemaan uutisesta, mutta haluaisin puhua jollekin.

Muutaman minuutin kuluttua isäni soittaa. Isämäiseen tyyliin hän ei jaa yhtä päätöntä innostusta kanssani, vaan kertoo mahdolliset karikon vaarat ja pitää jalkojani maassa. Onnittelee kuitenkin. On sekin jotain. Mutta haluaisin ilmapalloja ja skumppaa.

Vielä hetken selaan puolituttuja ja random-tyyppejä läpi ja käyn läpi ajatusleikin, että soittaisin jollekin vanhalle koulukaverille tai säädölle kertoakseni tämän ison uutisen. Kun hän sitten olisi hämmentyneen kiusaantunut moisesta by the way -purkauksesta, sanoisin, ettei mulla ollut ketään muutakaan, jolle soittaa. Sitten koittaisi syvä hiljaisuus. Ai että, kiusalliset ajatusleikit, parasta ilmaista hupia.

Ilon pystyy vielä jotenkuten pitämään sisällään, mutta todellinen sinkkuuden sietokyky punnitaan silloin, kun mielen valtaa ahdistus, sinisyys tai tyhjyys. Kenelle sinkku soittaa? Ihan ensin sitä tietysti kertoo huolensa kissalle ja itkeä vollottaa niin, että kissa hytkyy sylissä. Kissa ei sano mitään. Seuraavaksi sitä käy taas ystäviään läpi. Koko ajan joutuu kuitenkin miettimään sitä, ettei nyt vain olisi taakaksi kenellekään. Toki seurustelukumppanilleenkin voi olla taakaksi asti, mutta näkisin, että romanttisella partnerilla on kuitenkin astetta painavampi emotionaalinen merkitys mitä elämän jakamiseen tulee.

Tulen siihen tulokseen, että ystävät ovat tärkeintä, mitä maa päällään kantaa. Ja myös siihen tulokseen, että aion ottaa jokaisen ilo- ja surupuhelun vastaan antaumuksella, mitä vain osakseni saan. Niin kauan, kun voin olla jollekin se, jolle hän soittaa ensimmäisenä, toisena, kolmantena, neljäntenä, viidentenä tai vähän kiusallisesti kuudentena vaihtoehtona kertoakseen jostain hänelle tärkeästä, minulla on merkitystä.

Kuvat: Tiia Nyholm

Ladataan...

Olen tullut siihen tulokseen, että (onnistuneessa) erossa on pohjimmiltaan kyse pelon kohtaamisesta. Eroa saatetaan pitkittää ja lykätä pitkäänkin, koska on helkkarin niin monta asiaa, mikä siinä pelottaa. Parisuhteessa ihmisen elämät kietoutuvat niin tiiviisti ihan talouttakin myöten yhteen, että voi olla todella hankalaa arvioida, mikä erossa pelottaa; itse rakkaasta ihmisestä eroaminen, vai siihen liittyvät muut asiat ja tiedottomuus siitä, mitä sitten tapahtuu. Minä en kannusta eroon, mutta kannustan onnellisuuteen ja vapautumiseen. 

Jos ollaan tultu siihen tulokseen, että ero on väistämätön, voi sen tehdessä parhaimmillaan kokea samanlaisen helpotuksen ja onnistumisen tunteen, kuin minkä tahansa pelon kohtaamisen jälkeen. Mitään ei käynytkään. Olen elossa, nukun, syön, nauran. Minä tein sen. 

Joku kysyi minulta, miksi olen niin iloinen vaikka olen vasta eronnut. Minulle tuli huono omatunto, vaikkei tarvitsisi. Olen eronnut elämäni aikana yhteensä neljä kertaa, ja jokainen kerta on ollut hyvin erilainen, mutta kuitenkin niissä on toistunut tunteiden tasolla melko samat piirteet. Paniikki, järkytys, lamaantuminen, suru, viha, suru, viha, ilo, onni, energisyys, kiitollisuus, suru, kiitollisuus... 

Jos eron käsittely päättyy lopulta kiitollisuuteen ja tietynlaiseen neutraaliuteen, tiedän onnistuneeni siinä. Tiedän, että olen säilönyt suhteen opit ja kivat muistot talteen, ja unohtanut sen ikävyydet. Elämä jatkuu rikkaampana. 

Olen jokaisen entiseni kanssa hyvissä väleissä ja pidämme yhteyttäkin. He ovat minulle rakkaita. Nyt koittaa ihana klisee: Eihän se rakkaus häviä, se vain muuttuu erilaiseksi. Sellaiseksi tuttuudeksi ja mutkattomaksi olemiseksi. Joskus saatan soittaa jollekin entiselle ja kertoa jostakin tärkeästä asiasta, sillä uskon hänen olevan ainoa joka ymmärtää. Ja niin hän aina ymmärtääkin.

Kyllähän meidän entiset tuntevat meidät lopulta aika hyvin. On sääli heittää niin isoa osaa yhteisiä kokemuksia ja kultaista ihmissuhdetta jonnekin katkeruuden romukoppaan. Joskus tietenkin suhde on ollut niin kompleksinen, että ikuinen ystävyys sen jälkeen on ihan että over my dead body. Sekin on ok. Tämän eron loppukohtalostahan ei vielä voi sanoa mitään, sillä prosessi on luonnollisesti kesken.

Ihmiset käsittelevät kyllä tosi eri tavoin eroa. Itselläni jokaisen eron aktiivinen käsittely on saattanut kestää suhteellisen vähän aikaa, mutta passiivinen, alitajunnassa tapahtuva järjestely ja analysointi on saattanut kestää vuosiakin. Ja omalla kohdallani tiedän, että niin se tulee varmaan aina menemäänkin. Joskus ihmisillä tulee eron jälkeen niin iso vapauden purkaus, että olo tuntuu täysin terveeltä, onnelliselta ja valmiilta uuteen elämään. Kuukauden parin päästä tilanteen tasaantuessa voi kuitenkin eteen tulla myös käsiteltäväksi vaikeammat tunteet. Ja se on ihan ok, että se menee niin päin. Itseään kun ei voi pakottaa tuntemaan tiettyjä tunteita, on vain elettävä päivä kerrallaan. Osa unohtaa vanhansa vasta, kun on uusi ihminen, jota rakastaa. Sekin on ok, ja tavallaan täysin luonnollistakin, mikäli tunteitaan käy kuitenkin läpi, eikä vain lyö laastaria laastarin päälle.

Myös yksin on hyvä oppia olemaan. Itsensä rakastaminen on lopulta kaikkein hedelmällisintä. Tällä hetkellä suurin pyrkimykseni olisikin pysyä sinkkuna pidemmän aikaa. Kuulostaa ehkä hassulta pyrkimykseltä, mutta tuntuu, että aina löydän jonkun upean tyypin ja taas sitä mennään. Välillä olisi kiva olla vuosia yksinään ja katsoa, että mitä sieltä löytyy.

Kiinnostaa tietää, monta kertaa te olette eronneet? Onko eron anatomia aina jokseenkin sama?

Pages